Joulukuusi. Jokavuotinen päänvaiva. Lapsuuskodissani oli tapana, että kuusi haettiin omista metsänreunoista aatonaattona. Se oli aina latvakuusi, eli Isi kaatoi ison puun, josta sitten sahattiin irti tuuhea ja vankka latva.
Aikuiselle minulle on muodostunut perinteeksi hankkia kuusi jo itsenäisyyspäivän tienoilla. Olen ostanut tai saanut ja jopa nuoruuteni tyhmyydessä varastanut sellaisen. Siksi nykyisin onkin ihanaa ja helppoa, että kuusen voi käydä katkomassa omalta tontilta.
Helppoa? No ei. Koko joulukuusi on minulle vähän vaikea juttu, koska sisälläni asuu sekä pieni ekohippeilijä (kuusiparka kuolee turhaan) että pöljä jouluhössöttäjä (kuusen on oltava suurempi ja kauniimpi kuin kellään muulla). Siksi pyrin kompromissiin. Valitsen kuusen, joka kaadettaisiin muutenkin. Viime jouluna tämä kompromissi johti kaikkien aikojen riepulaisimpaan kuuseen, jonka hennot oksat eivät jaksaneet kannatella kynttilöitä.
Tänä vuonna lisää haastetta toi Kertun olemassaolo, sillä sen tv-talo on sijoitettu joulukuusen vakipaikalle. Siirretäänkö Kerttu vai hankitaanko tosi pieni joulukuusi? Päätin etsiä pienen kuusen, jonka nostan lipaston päälle esittämään suurta kuusta.
Nätin kuusen löytäminen meidän raiskatulta pikku metsäpläntiltämme ei ole mikään itsestäänselvä juttu. Tonttimme on täynnä pystyynkuolleita koivuja, kuusia ja katajia, ja viime kesän radanvarren puunkaato-operaatio teki selvää niistä ainoista kauniista.
Löysin pystyynkuolleen kuusiparan, jonka yksi lukuisista latvahaaroista vielä oli pysynyt vihreänä. Se oli sopivasti niin toispuoleinen, että sen voisi tunkea nurkkaan. Katkaisin sen ja toin sisälle.
Teoriassa hyvä idea kasvattaa kuusen henkistä kokoa nostamalla se lipaston päälle ei ollutkaan käytännössä kovin toimiva ajatus. Kuusihan ei näyttänytkään suurelta, vaan pelkästään pieneltä ja lipaston päälle nostetulta. Arvelin, että jos koristelen sen, tilanne voisi kohentua.
No ei se kohentunut. Kuusi on pelkkä risu. Enpä tiedä, pärjäilenkö sillä vai onko tästä lähdettävä anoppilan kuusia silmäilemään.
Joululahjat olen saanut lähes valmiiksi. Tänä vuonna olen noudattanut omaa opetustani, ja tehnyt lahjat pääasiassa itse tai ostanut ne muilta käsityöläisiltä. Sulo sen sijaan on ilmeisesti taas syytänyt sitä rahaa lahjoihin minunkin edestäni. Meillä on varsin erilainen suhtautuminen joululahjojen hankkimiseen, mutta hyvin olemme sovussa siitäkin selvinneet.
Kortteja emme lähettäneet lainkaan. Jotenkin niiden lähettäminen on vuosi vuodelta alkanut tuntua yhä tarpeettomammalta ja tänä vuonna en jaksanut innostua enää lainkaan. Koska Sulokaan ei pannut tikkuakaan ristiin korttien eteen, meiltä ei lähtenyt ainoatakaan.
Lopuksi vielä Immolan joulukuusihistoria kuvina:
2010. Ensimmäinen joulu Immolassa. Remontin keskellä kuusena toimi pieni tuija.
2011. Toinen joulu Immolassa. Punainen sali oli valmistunut. Tuuhea joulukuusi saatiin anopin tiluksilta.
2012. Kolmas joulu Immolassa. Kompromissikuusi omalta pihalta.
2013. Neljäs joulu Immolassa. No... kai sitä kuuseksi voi sanoa.
46 kommenttia:
Kuusi se on. Valoa himmeämmälle, niin itse kuusta ei oikeastaan erota kynttilöiden loisteen takaa ;)
Meidän kuusi tulee nykyään appiukon mailta. Myö katsotaan aina seuraavan vuoden kuusi jo edellistä hakiessa ja merkataan heijastimella. Silloin kaadellaan siitä ympäriltä mahdolliset kasvua kiusaavat alut ja yritetään vuoden mittaan käydä katsomassa, että kuusi voi hyvin. Tänä vuonna ei olla käyty, niinpä muu perhe kävi eilen illalla katsomassa ja hyvältä kuulemma näyttää :)
Hei, ihan hyvä kuusihan tuo on!! Ajattele asia niin, että tuo kuusi ei varmasti ikipäivänä olis voinut kuvitella, että se päätyy joulukuuseksi... ja se on nyt nii-iin onnellinen, kun sillä on noin hieno tehtävä!! Se kantaa koristeensa suurella ylpeydellä ja ilolla! ♥
(Mulle on jäänyt niin mieleeni jostain lehtijutusta, kun jotkut ystäväpariskunnat lähti aina yhdessä kuusen hakuun, mukana höyryävät (ja vissiin myös vähän terästetyt) juomat... se oli sellanen iloinen retki ja kuuseksi valittiin suurella työllä aina sellainen yksilö, joka ei olisi koskaan uskonut joulukuuseksi päätyvänsä... joku onneton näre vaan. Minusta se oli niin ihana tarina sen kuusen kannalta (ja tunsin myös suurta haikeutta, että miksen minäkin pääse tuollaselle ihanalle retkelle) että se on jäänyt päähäni ja ajatuksiini vahvasti. Taidan itsekin valita tuosta meidän kaatuneesta kuusesta jotkut oksat vaan kuusen virkaa tekemään... yllärinä niille oksille, ha ha!)
Ihailtavaa! Minäkin aina ajttelen, että pitäisi ottaa hommakseen napsutella kuusista aina oksien kärjet pois, niin kasvaisi hienoja joulukuusia. Mutta eihän niitä sitten raaski enää kaataa, kun niistä tulee niin nättejä ja vankkoja. :)
Voitko testata noita mun uusia tykkää ja jaa -nappuloita? Haluaisin nähdä, miltä näyttää, jos joku tykkää ja jakaa. :)
Eikö ole hassua, miten kuusenkin voi inhimillistää? :D
Minulla oli ennen tosi paljon vaikeuksia siinä kohtaa, kun ripustin kuusen oksille kaikkea kimaltavaa, kuten kaupan palloja ja hopealameita. Kaunis kuusi alkoi näyttää aivan hmmm... miten tämän nyt sanoisi, ettei google toisi tänne ei-toivottuja ihmisiä... siltä kuin se olisi liian nuori tyttö, joka olisi pakotettu kauppaamaan itseään.
Sen jälkeen kun heivasin kimallekoriesteet menemään ja siirryin omatelkemiin hupasydämiin, sitä mielikuvaa ei oel enää tulluyt. :P
Virkkeessä on 16 sanaa. Onnistun kirjoittamaan niistä viisi väärin. Aika hyvin.
Saavutus zse on sekin! =D
(Ja jätän tohon nyt ton zetan, vaikka en tajua miten se tuohon sanaan ilmestyi... mut ihan vaan myötätunnosta. =D)
Mä muuten hävitin tänä vuonna suuren osan kuusenkoristeista... ajattelin laittaa omaan näreeseeni kenties vain sellasia muka-kristalleja, jotka tais olla ainoita mitä säästin... ja sit kaverin tekemiä virkattuja (vai kudottuja.. en muista) villasydämiä. Ja valot, jos vielä mahtuu...
Teillä on NIIN kodikasta! Meillä on Jovelassa ihan oikea joulurisu, kun ripustimme tuvan kattoon käppyräisen saarnin oksan.
Kertun joulukuusi! Ei ole todellista! Ihana!
Ja vielä kannustus tuolle blogiyhteistyönäkemyksellesi. Näen asiat presiis samalla tavalla, joten on helppoa kompata ;)
Testasin.
Ne toimii näemmä ihan hienosti. Mulla näkyy, että minä ja 5 muuta tykätään tästä, mutta en tiedä, keitä ne muut ovat. Myöskään minulle ei kerrota, jos joku jakaa tämän. Ei haittaa.
Kiitos z-vertaistuesta!
Mietin juuri tuossa, että olenko ihan outo, kun kuusessa on joka vuosi samat koristeet? Blogimaailmassa olen jo ehtinyt tottua siihen, että joka vuodeksi tehdään aina uudet. Itse en jaksaisi, ja kun koristeita käytetään niin lyhyen aikaa, niin kannattaa sitten olla sellaiset, joita sietää katsella useamman vuoden ajan.
Joulurisut kunniaan. :D
Meillä oli yhteen aikaan tapana käydä hakemassa kuusi hevosella, se oli kanssa hieno perinne se. Lisäksi kuusi koristeltiin aina aattoaamuna, ei yhtään aiemmin eikä myöhemmin. Nyt ei ole enää hevosta ja kuusikin pitää hakea ilman hevosvoimia...
Tuuo yksi kuusi on ihan hillittömän tuuhea!
Teidän kuuset voittavat meidän kuusen mennen tullen 6-0. Meidän kuusi on allergiasyistä muovia. -_-
Oikea kuusi on aina kuusi...olipa sitten harva (kuten omamme tänä vuonna), tai tuuhea...:))
Oi kuusipuu! Tuosta teidän kuusesta leviää sellaista joulutuoksua meidänkin pirttiin, että ihan pakko on saada kuusi tänä jouluna! Ihan pakko sanoa, että pohdintasi kuusen hankkimisesta herätti yhtäkkiä lukuisia omia kuusimuistoja. Se taitaakin olla isompi kuvio kuin äkkiä tuntusi. Mitkä kaikki seikat vaikuttavatkaan taustalla kun kuusta hommataan. :)
Vanhoissa postikorteissa olen nähnyt pöytäkuusen - siis ihan snadi alun alkaenkin - ei sellaista olisi löytynyt ? ei silti, ihan hyvä on tuokin, kun huonekorkeutta on paljon ;))
Hyvää joulua Immolaan!
hannah
Minustakin kuusi on just hyvä! Ja vielä kun siihen liittää tuon Helin ajatuksen siitä, että kuusi ei varmasti kuvitellut pääsevänsä joulukuuseksi, niin se vielä lisää kuusen sopivuutta. Myös Kertun kuusi on lähes yhtä suloinen kuin Kerttu itse.
t. Inhimillistäjä pahimmasta päästä
Haa kuusi, jokajouluinen ongelma. :) Tai siis, ei se ennen ollut, lapsuudessa se toki löytyi omista metsistä. Sitten alkuun täällä miehen työpaikka lahjoitti kuuset (Metsäntutkimuslaitos, heillä niitä riittää). Mutta kun miehen työnantaja vaihtui, niin nyt on muutama vuosi ollut ongelma. Omalla tontilla kasvaa enää rimpulaoksaisia kuusia jotka ei jaksa koristeita kantaa, kun ne kunnolliset on jo käytetty. Vaikka olen leikellyt oksien kärkiä niin ei niistä sen vankkaoksaisempia ole tullut. Naapurin metsästäkään ei löydy kunnollisia (luvan kanssa etsitty), kai se on tämä maaperä täällä väärää kunnon kuusille. Torilta on sitten pitänyt kuusi ostaa. Mutta tänä vuonna mies saa taas Metlalta kuusen, jippii. On käynyt jo valitsemassa.
Yhtenä vuonna mies toi pihan laidalta niin suuren kuusen, että hyvä kun mahtui ovista sisään ja kissa hyppi seinille. Eihän sitä voinut laittaa, vei puolet olohuoneesta. Tai ei sentään, mutta siltä se tuntui.
Meillä kuusi kimaltaa ja kovasti! En tosin tykkää niistä pörröisistä kultanauhoista yhtään, mutta kultaa on ja kimallusta, lasipalloja ja kultatähtiä ja paljon keijuja, latvassa valon neito... Meillä oli lapsuuden kuusissa aina kimaltamattomat koristeet, savipipareita, olkikoristeita, tai punaisia ja valkoisia villalankatupsuja. Nyt omassa kodissani olen halunnut jotain aivan muuta. Ja aina laitetaan samat koristeet, paitsi alkuun hankittujen peruspallojen lisäksi ostan joka vuosi yhden uuden komean pallon. Kun hankkii vain yhden, se voi olla vähän kalliimpikin, ja merkkaan siihen vuosiluvun. Mukava sitten muistella mistä ja milloin mikäkin on ostettu. Tämän vuotisen ostin jo kesällä Italiasta.
Meillä kuusi pystytetään aina talvipäivänseisauspäivänä. Siis ensi lauantaina! :) Kaunis kuusihan tuo on, hämärässä näyttää oikein hyvältä. Meillä kuusi on aina ikkunan edessä kun siihen se sopii parhaiten, ja päivällä lähes kaikki ovat näyttäneet ihan harvoilta kun valo käy läpi, mutta illalla kynttilävalaistuksessa jokainen on ollut kaunis.
Hieno seinäruusuhan tuo on.. mutta oksat näyttävät liian heikoilta donitseja varten -jos siis koristelee kuusen Kertun joulupuun kanssa yhteensopivaksi ;D
Heather
Oijoi, kuulostaa ihanalta!
Tuuhean kuusen tarina:
Kysyin apelta ja anopilta, kuka omistaa metsät heidän tiensä varrelta ja voisinko kaataa kauniin kuusen tien laidasta, kun samalla tekisin maanomistajalle palveluksen. Kuuset nimittäin hivuttelivat tielle. Sain sellaisia vaivautuneita katseita, joista tuli olo, että nyt tuli kysyttyä jotain väärää. Sitten he kaatoivat minulle sen kaikkein kauneimman kuusen oman kotinsa nurkalta, ja selittivät, että se olisi pitänyt ihan muutenkin siitä kaataa. Tästä taas minulle tuli olo, että he jotenkin kokivat olevansa pakotettuja antamaan minulle kuusen omasta pihasta, kun eivät jostain syystä voineet kysyä tienvarsikuusista. Kommunikaatiovaikeus. Syyllisyysjoulu.
Juu, minulla on sellainen periaate, että oikea kuusi tai sitten ei kuusta lainkaan.
Kuusi ei koskaan ole vain kuusi. :D
Kivaa, jos meidän kuusi tuoksuu teille saakka. Minuista tuntuu, että se ei tuoksu lainkaan... taisi olla kuollut jo valmiiksi.
Ne ovat niin turhia ne pienet pöytäkuuset. Minä haluan ison kuusen, joka ulottuu kattoon. :)
Helin ajatus kyllä sai minutkin suhtautumaan kuuseemme vähän iloisemmin. :)
Kuinkahan kauan ne donitsit ehtisivät meidän kuusessa roikkua, ennenkuin olisimme ne pohjattomiin vatsoihimme ahmineet?! :D
Tuo on minusta hyvä ja toimiva idea. Helpompi kastellakin. ;) Kaunis on!
Meillä oli lapsuuden kuusi aina kimaltava, mutta siinäkin oli aina ne samat koristeet. Oli punaisia palloja, kynttilät ja hopeahörhelönauhaa. Äidin piti laittaa ne höhelöt, koska jos me kakarat ne roiskimme paikoilleen, kuusi oli aika karsea näky. Sen nauhan laittaminen vaatii taitoa, jotta se näyttäisi hyvältä. :)
Yritin jossian vaiheessa murtaa sen perinteen ja ostin sitten omaan kuuseen sinisiä ja hopeisia palloja. Ei toiminut. Jotenkin punainen vaan on minulle se oikea jouluväri.
No katselu on kyllä helpompaa, kun ei tarvitse kontata siellä neulasten seassa. :D
Huoh. Kastelu.
Meillekin tuli eilen semmonen seijan kaatama kuusenlatva ,just tommonen kun teillekkin...
Mies raahas sen tuolta metsän laidalta ja se pääsi partsille.Se on niin harva et ei oo kuusi vaan viisi!
Koirakin katteli aika pitkään,että mitä toittekste mulle tän ja tarttui jo alimpaaan oksaan,oli hänen kulkureitillään kun roomeona bongailee narttuja päivystyspaikallaan ,
Mutta siinä se on ,katotaan,kannatteleeko se edes kevyttä valosarjaa..
terveisin Kiisu,uskollinen lukijasi mutta eka kertaa kommentoiva :))
Syyllisyysjoulu. Aina mielessä. Jäikö se kanto sinne kodin nurkalle muistuttamaan kaadosta? Siinä on varmasti taustalla joku kommunikaatiovaikeudesta syntynyt rajaselkkaus, jonka alkusyytä kukaan ei muista ja jonka takia Ei.Vain.Voi. kysyä mitään ikinä. Itse olen saanut isältä omituisia silmäyksiä, kun sai tietää, että lainasin lava-autoa naapurin (jo kotoaan pois muuttaneen) tytön mieheltä. Naapureilta ei lainata. Aavistelen kyllä, että taustalla on joku muinainen paalikoneen hankinta, jossa siis äiti osti puoliksi paalikoneen naapurin kanssa. Isä oli silloin reissutöissä ja oletan, että olisi ostanut väkisin oman, jos olisi ollut kotona. Monimutkaisia tuollaiset.
No justiinsa jotakin tuollaista minäkin sitten aloin ounastella. Yritin vielä ottaa puheeksi anopin kanssa myöhemmin, kun minä olen sellaista sorttia, että väännetään loppuun saakka, kunhan vaan mikään ei jää sanomatta. Mutta ei se asia oikein selvinnyt sitten kuitenkaan. Ilmeisesti olin kuvitellut kaiken, ja mitään katseita ei oltu koskaan luotu ja se kuusi tosiaan oli ihan huonossa paikassa ja uhkasi oikeasti kaikkia maan alla kulkevia kaapeleita. :D
No, niin tai näin, syyllisyys jäi ja sen takia minä mielummin haen noita risuja omalta pihalta kuin lähden keneltäkään enää koskaan mitään pyytämään.
Voin vain kuvitella sitä teidän perheen paalauskone-episodia! :D
Tuo olikin hyvin sanottu: ei ole kuusi vaan viisi. Kuvaa niin mainiosti tuota meidänkin risua.
Ihanaa, että uskalsit kommentoida! Teidän kilttien anonyymien takia minä haluan pitää kommentoinnin avoimena kaikille. ❤
Mullakun ei VIELÄ ole omaa blogia ja oon aika noviisi tän koneen kanssa,mutta oon kyllä ihan koukussa näihin ihaniin elämänmyönteisiin ihmisiin,joita täällä voi tavata ja jotka niin rohkeasti kertovat asioita elämästään.Enpä olisi uskonut,että tää koukuttaa näin hyvästi!
T Kiisu
Et ole ainoa koukuttunut! Minä tunnustan olevani pahasti blogikoukussa, mutta lohduttaudun sillä, että on tämä kuitenkin aika hyvin valittu addiktio. :)
Kaunis on teidän kuusi ja kodikkaan jouluisen näköistä muutenkin:).
Olen huomannut että kummasti koristeet,hämäryys ja valosarja auttavat jos kuusi ei ihan täydellinen olekaan;) Meillä kaikkein kaunein ja tuuhein joulukuusi oli hirvien "hoitamana" muotoutunut aivan viljellyn näköiseksi ja olin niiiin iloinen löydöstäni (ihan omalta maalta).
Mutta. Juuri sinä jouluna oli niiiin hirveä pakkanen, että hitaasta sulatuksesta huolimatta kuusi alkoi haista kauhealle heti aattona ja seuraavana päivänä neulasia putosi valtavat määrät ja tapanina koko "upeus" koristeineen piti kiidättää ulos. Neulaset vietiin rungon jälkeen:D.. (Silloin ei naurattanut)
Lähes aina muina jouluina kuusi on alkanut kasvaa nurkassaan ja saan kuulla kommentteja että juurtuu vielä lattiaan, kun en raaskisi siitä luopua:)
Saas nähdä miten tänä jouluna käy. Kuusta on jo parikertaa käyty etsimässä.. Hämärässä ja otsalampun valossa.. Onhan se vaativa tehtävä löytää se oikea, etenkin kun kaikilla on vielä erilainen kuusimaku;)
Tunnelmallisia joulunaluspäiviä toivottelee yks toinen kiltti anonyymi:)
No hö. Alin kuva on kyllä kaikista ihanin :)
Justiin tänän Soja kertoili, miten heidän kuusensa eräänä vuonna haisi ihana kamlalle. Oli ollut kova pakkanen ja kuusi sulatettu liian nopeasti. Hurjaa.
Minullakin kerran tipahti ihan jokaikinen neulanen yhdellä hipaisulla. Se oli mahtavaa. :D Vein raadon ulos ja lapioin neulaset ämpäriin. Melkein kokonainen ämpärillinen niitä tuli.
Toivottavasti löydätte upeista upeimman kuusen! Kaikki kiltit ansaitsevat ihanan kuusen. :)
Niin, se hämäryys auttaa. :P
Juu se nauha on oikeasti hankalaa laittaa nätisti! Ehkä en tykkää siitä juuri siksi. Tai en tiedä. Tytöt varsinkin aiemmin olisivat halunneet niitä hörhelönauhoja, joskus olenkin antanut periksi... täytyyhän lastenkin saada omaa makuaan toteuttaa. Nyt tosin evät hekään niistä enää niin välitä. Ja yläkerrassa on on lasten kuusi, pieni tekokuusi jonka saavat koristella just niin kuin haluavat. Se onkin ihan tupaten täynnä aivan kaikkea. :)
Mutta nauhoja meidän kuusessakin on, ne on semmoista kudottua harvaa kullanväristä kukka-asetelmiin käytettävää nauhaa, ostin sitä kokonaisen rullan kukkakaupasta. Laitoin siitä "hameen" kuusen latvakoristeelle, tekemälleni valon neidolle, ja siitä nauhat laskeutuvat tasaisesti suorana joka puolelle kuusta. Minusta se on nätti. (Kuvia löytyy blogista joulu-kategoriasta.)
Oi, minusta tuo on aika hellyyttävä vinksinvonksin kuusi! :) Jotenkin ihanaa, että tuollainen "ei niin täydellinen" muotopuolikin voi päästä jonkun kotiin jouluksi ja olla noin nättinä :) Hyvä ja hauska kuusi! Me ostimme tänään elämämme ensimmäisen aidon kuusen! Aikaisempiin kaupunkikoteihin ei olla sellaista hankittu, mutta nyt tästä eteenpäin meille tulee oikea kuusi joka joulu ♥. Haaveilin sellaisesta vähän alimittaisesta, eli ei kattoon asti ylettävästä jättiläisestä, joka saisi olla vähän persoonallisen näköinen ja muotoinen. Kuusi oli loppuun asti yllätys, sillä se oli kääritty sellaiseen verkkopussiin. Kuusi olikin yllättävän tuuhea ja iso!
Lieköhän ollut sama vuosi kun meidänkin kuusi haisi pahalle? Moni muukin sanoi silloin samaa. Kuulin kyllä sitten mistä se johtui, mutta en muista enää syytä. Oli kyllä kamala haju, melkein kissanpissa. Yök.
Laita valon neidosta kuvaa blogiin. Vai onko ollutkin joskus?
Silloin, kun aloin vierottautua niistä hopeahörhelönauhoista, ostin pitkää hopeista helminauhaa. Se oli kyllä niin painavaa, että piti olla viljelty kuusi, että oksat jaksoivat ne nauhat kannatella. Sitten keksin pätkiä ne nauhat paloiksi, ja lopputulos näkyy tuossa ylempänä, sen Immolan historian tuuheimman kuusen kohdalla. Tykkään.
Ihme juttu. :o
Juu, pitää pystyä rakastamaan myös rumia. :P
Ihanaa, että saatte nyt oikean kuusen.
Lähetä kommentti