maanantai 9. joulukuuta 2013

Susannan Sähkötyö Oy


Joskus olisi tosi kivaa, jos taloudessa asuisi yksi oikea sähkömies. Mutta kun ei asu, niin meidän salin valaistus perustuu nyt jouluvaloihin ja jatkojohtoihin.


Tykkään eniten "vanhanaikaisista" jouluvaloista, joissa on kunnolliset hehkulamput. Sellaiset olen joskus räpeltänyt kynttiläkruunuun ja ne valaisevat melkein koko huoneen.


Viikonloppuna ripustin uuden kuppikruunun kattoon ruokapöydän yläpuolelle ja halusin saada siihenkin valaistuksen. Vaan eipä ole mikään helppo tehtävä ostaa jouluvaloja. Voi, miten minua raivostuttaakaan se hehkulamppurasisimi, joka on vallannut maamme. Ledejä, ledejä ja ledejä joka paikassa. En halua ledejä. Haluan kaunista hehkulamppuvaloa.

Kaupassa ystävällinen myyjä näytti vaihtoehdon: tässä ei ole ledejä. En tiedä, mitä siinä sitten on, mutta hehkulamppuja ei ainakaan. Ostin kyseisen valosarjan, ruttasin sen kruunun kaveriksi ja panin sähköt päälle.


Ääääh. Pienet mitkälielamput valaisevat juuri ja juuri itsensä, mutta lähimainkaan pöydälle saakka niiden valo ei kajasta. Yhtä tyhjän kanssa. Onneksi olin aiemmin ostanut Clas Ohlosonilta lamppuhässäkän, jonka voisin laittaa kruunun sisälle ja siihen ihan normaalin hehkulampun. Tavallisia hehkulamppuja meiltä löytyy. Olen hamstrannut niitä koko loppuelämämme tarpeiksi. Eiköhän sillä saada valoa ruokailijoille sitten joskus, jos vaan löydän jostain sopivan jatkojohdon, sillä nyt valaisimen töpseli roikkuu kaukana katonrajassa.


PS. Sulo kutsuu minua Hyacinth Bucketiksi, koska sanon meidän salia saliksi. "The Bouquet residence. Lady of the house speaking."

35 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, Sulosi on kyllä mahtava kun on noin ihana sinulle!!
t. Juuli

Jaana Tapio kirjoitti...

Kauniita kattokruunuja ja kerrassaan ihania nuo kahvikupit! Mulle kelpaa kyllä ledit jouluvaloissa mutta noin yleisesti ottaen nykyään on ärsyttävää, kun ei enää osaa ostaa kaupasta lamppuja. Aina tulee väärän väristä valoa tai liian hitaasti syttyvää tai muuten vaan ruma lamppu.

Tiina kirjoitti...

Hihiiii :D Voi kun olisi vielä lankapuhelin :D

Jouluvaloista. Meillähän on "ne" kyntteliköt. Elän ihan sovussa asian kanssa.
Mutta. Tässä on käyty jo vuosia vääntöä asiasta "macgyvermiehen siniset ledivalot, niiden mahdollinen käyttö ja neuvoteltavissa oleva sijoituspaikka"
Ti 6 - Siniset ledivalot 0 -ainakin vielä.

Apris kirjoitti...

Todella upea tuo kuppikattokruunu. Koitahan nyt olla varovainen noissa sähkötöissäsi :)

Susanna kirjoitti...

Tuo Hyacinth Bucket ei kyllä ole mitenkään mairitteleva määritelmä. :D

Susanna kirjoitti...

Minä toivon, että hehkulampuissa ei ole parasta ennen -päivää. Muuten meillä on pian satamäärin kelvottomia lamppuja siivouskomerossa. :P

Susanna kirjoitti...

Siniset ledivalot eivät kelpaa mihinkään. Missään muodossa.

Susanna kirjoitti...

Minä olenkin. Siksi en anna Sulon koskea sähköihin. ;)

Valoblogin Taru kirjoitti...

Heh. Minä toivon usein, että sähkömiehiä kasvaisi esimerkiksi puussa. Niin vaikeaa se on sellaista saada hätiin, vaikka miten pieneen hommaan tarvitsisi. Sähkövetoja osataan tehdä itsekin, mutta kytkemiseen tarvitaan tietysti aina lupamies. Meillä on vielä esimerkiksi pohjakerroksessa lähes kaikki sähköt vetämättä ja kytkemättä. Siellä onkin nyt jos jonkinlaisia jatkojohtoviritelmiä, jotka ovat hyvin hyvin kaukana noista sinun kauniista ratkaisuistasi!

Kerran onnistuimme saamaan tänne yhden sähkärin, jonka piti antaa tarjous josko hän hoitaisi kaikki sähkötyömme. Aikansa tuumailtuaan tuli kuitenkin siihen johtopäätökseen että liian iso projekti, ei tee edes tarjousta. Hänestä emme enää nähneet kuin perävalot. Huoh :)

Helinä kirjoitti...

Eikäää... Minkä nimityksen olet saanut!!:) Keksi joku parempi vielä miehellesi. Hihih.

Mulla on se hyvä puoli että oma isä on sähkömies. Huono puoli siinä on ettei se tule vaikka käskee (tosi tosi harvoin vain). Kuulemma liian omituisia ideoita välillä omaan. :D

Kati kirjoitti...

Lady of the house... Hih. Toisaalta Hyasintti on aika sympaattinen täti kuitenkin. ;)

Mulla on myös luontaisetuna sähkäri. Lainaisin, mutta taitaa olla turhan pitkä matka tulla pikipäin käymään.

Minna kirjoitti...

Minä yritin viikonloppuna saada vanhoja valosarjoja yhdistämällä edes yhden niistä toimimaan ja monen tunnin jälkeen annoin periksi ja lähdin virittelemään ledit terassin kaiteelle:( Sain välillä suurimman osan valoista palamaan, mutta sitten joku pieni liike ja taas oli puolet valoista pimeänä, huoh, minustakin ne olisivat niin paljon kauniimman väriset luin kirkkaana häikäisevät ledit. Minusta on kaunis tuo kahvikuppi kruunu vaikka ilman valojakin, valkoiset pöytäkynttilät vaikka kuppeihin!

Susanna kirjoitti...

No enhän minä kuvannut niitä kauheimpia kohtia noissa omissa jatkojohtoviritelmissäni! :D

Oh, mitä sähkömiehiä. Meillä taas oli vaikeuksia löytää ketään , joka suostuisi näin pikkuhommia tekemään. :P Ja kun lopulta yksi firma suostui, se olikin sitten oma tarinansa, jota en viitsi enää muistella.

Jotta jatkojohdot ovat loppujen lopuksi oikein hyvä vaihtoehto.

Susanna kirjoitti...

Onpa erikoinen isä! :D Ammattilaisten ongelmana on usein se, että meidän muiden ideat saattavat heistä vaikuttaa jotenkin oudoilta.

Susanna kirjoitti...

Hyacinth on ihana... mutta en usko, että hänen ukkokultansa on aina samaa mieltä <3

Aika hyvä luontaisetu. Minulla on luontaisetuna ensihoitaja, mutta onneksi hänen ammattitaitoaan ei ole tarvittu muuhun kuin tikkujen nyppimiseen sormistani.

Jos Sulon pitäisi joskus uudelleenkouluttautua, hänestä voisi sitten tulla sähkömies. Tai kokki. Tai parempi niin, että sähkömies, jolla olisi suunnaton intohimo ruoanlaittoa kohtaan.

Minulla kuulemma saisi olla suunnaton intohimo siivoamista kohtaan. Hihii. ^_^

Susanna kirjoitti...

Voi ei, ledit saivat väsytysvoiton sinusta. Mutta kymppi yrittämisestä kuitenkin!

Voipi hyvin olla, että nuo kruunun himmeysvalot saavat vielä lähdön. Katsotaan sitten, kunhan saan sen hehkulampun tuohon vielä toimimaan.

Valoblogin Taru kirjoitti...

Minä en kuvaa omistani mitään kohtia, koska pohjakerroksesta puuttuu vielä sisäkattokin :D :D

Voi voi, kun pystyisi oppimaan sähkömieheksi vaikka kirjekurssilla. Mielellään lyhyellä. Aloittaisin heti opinnot ja tekisin itse kaikki :) Niin ovat katoavaista luonnonvaraa, ettei olla onnistuttu saamaan heitä kiikkiin kuin ihan yksittäisiin kytkentöihin.

Anonyymi kirjoitti...

Mepä koitetaan tulla ens kesänä kylään ;) ehkä joku roppuongelma ratkeaa :D
-epe-

tuksu kirjoitti...

Minä rakastan kristallilamppuja ja niihin kuuluu "oikeat" lamput :D Niinpä olen myöskin hamstrannut niitä melkoisen ison määrän. Inhoan sinisen kylmää valoa. Hehkulampun valo on kaunis ja kristallit kimaltavat niiden valossa kauniisti:) Toi kuppilamppu on kyllä ihana :)
tuksu

Tiina kirjoitti...

Nykyään on tarjolla vain kelmeää valoa tai valoa, joka ei oikeasti edes valaise.

Susanna kirjoitti...

Tulisin samalle kirjekurssille heti! :D

Susanna kirjoitti...

Sepä olisi ihan ehdottoman mahtavaa. Ihan muutenkin, eikä pelkästään proppujen takia. ❤

Susanna kirjoitti...

Hehkulamput myös lämmittävät, mikä on aivan tervetullut ominaisuus vanhassa puulämmitteisessä talossa.

Susanna kirjoitti...

Tämä oli justiinsa hyvin kiteytetty, kiitos!

Katja kirjoitti...

Sähkömiehen vaimo lohduttaa, suutarin lapsella on harvoin kengät. Voin kertoa että tekemättömien sähkötöiden listä on pitkä kuin nälkävuosi. Kukapa sitä töitään tekisi vapaa-ajalla ja vielä palkatta :D

Kati kirjoitti...

Toi Sulon uudelleenkoulutus kuulostaa kyllä hyvältä. Voihan sitä kouluttautua työn ohessa. ;) Ehdotat vaan. Mut toi suunnaton intohimo siivousta kohtaan. Mistähän sitä saisi hommattua...?

Anonyymi kirjoitti...

Bukée!

BR, Hyacinth

Susanna kirjoitti...

Ui, niin se taitaa olla. No, entä jos olisi entinen sähkömies, nykyinen joku muu, ja sähkötyöt olisivat jääneet mieluisaksi harrastukseksi.... :P

Susanna kirjoitti...

Indeed.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Etkö kestänyt totuutta?

Susanna kirjoitti...

Voi sinua ihmisparka. Poistan kaikki viestit, joissa ei osata asioista puhua asiallisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisparasta tuskin on kyse,vaan sinun asennoitumisestasi muihin kuin nuoleviin kommentteihin joita muut " kommentoijat " esittävät....

Susanna kirjoitti...

Minusta olet pelkkä ihmisparka, jos et osaa puhua led-valojen värisävyistä ilman, että nimittelet rumasti minua tai muita täällä kommentoivia. Sekin on säälittävää, että jaksat käydä täällä tarkistamassa, miten reagoin provoiluusi.

Toivottavasti tulit onnelliseksi tästä keskustelusta. Ainakin onnistuit jälleen kerran aiheuttamaan minulle pahan mielen.

Helinä kirjoitti...

No ehkä syy saattaa olla niissä omituisissa ideoissani mitä yritän toteuttaa kotona (normi ideat kyl hoituu aina ku räpäyttää vähä ripsiä, hups). ;D Normi iskä siis.