maanantai 2. joulukuuta 2013

Pyydetään palautetta


Käsityöyrittäjien Jouluviikonloppu oli minun osaltani paitsi myynnillinen jymymenestys, myös aika raskas henkinen ponnistus. Kun omaan kauppaan tulikin odottamatta tilauksia niin tiiviisti, ja kun piti laittaa uusia tuotteita tarjolle, ja samaan aikaan huolehtia omalta osaltani tapahtuman ylläpitoon liittyvistä asioista Facebookissa, niin se oli aivan liikaa vaatimattomille aivoilleni. Seuraavalla kerralla joko jättäydyn pois tapahtumasta ja olen pelkästään ylläpidossa tai sitten olen mukana tapahtumassa ja jään pois ylläpidosta. Tai sitten suunnittelen vähän fiksummin hommat etukäteen, jotta pääni pysyy kasassa, jos tilauksia sitten tuleekin tavallista enemmän.

Tiedämme jo pääosin, mitä mieltä yrittäjät tapahtumasta olivat, mutta nyt kaipaisimme sen toisen osapuolen näkökulmaa - eli teidän. Voisitteko käydä vastaamassa palautelomakkeeseen täällä kliks? Halutessanne voitte myös osallistua arvontaan, jossa palkintona on 20 euron arvoinen lahjakortti valitsemanne käsityöläisen kauppaan.

Jos haluatte antaa palautetta myös pelkästään Susannan Työhuoneen viikonloppuun liittyen, niin se käy vaikkapa tämän tekstin kommenteissa.

Minullahan oli myös oma kilpailu, jossa teidän piti etsiä tonttumaatuskoita verkkopuodistani. Vastauksia tuli 125 kappaletta ja suurimmassa osassa oli oikea rivi. Limenvärinen tonttulakki tuntui olevan vaikeimmin löydettävissä, mutta kyllä sekin siellä kaupassa lymyili. Minua hymyilytti, kun joissain vastauksissa oli yritetty luottaa tuuriin ja sävelletty itse lakkien värit; oranssia ja sinistä tarjottiin muutamassa vastauksessa. Laitoin tarkoituksella sellaisia vieraampia värien nimiä joukkoon, kuten syaani ja magenta, jotta arvuuttimella ei kisassa kokonaan pärjäisi. Mutta arvailijatkin ovat nyt saaneet alennuskoodin kauppaani, sillä kyllähän hyvä yritys pitää huomioida!

Palkinnotkin olen arponut tänään. Kahdenkymmenen euron lahjakortin minun kauppaani voitti nimeltämainitsematon Elina ja neljänkymmenen euron lahjakortti meni Niinalle. Onnea heille!


Ja kerran vielä KIITOS kaikille, jotka teitte ostoksia, seurasitte tapahtumia muuten vaan, huusitte huutokaupassa lastensairaalan hyväksi, osallistuitte moniin arvontoihimme, tai muuten vaan sieditte mainostykitystä.

16 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Voi että, minulta meni koko tapahtuma ohi, kun olin omissa joulumarkkinakiireissä. Onnittelut ilmeisen onnistuneesta tapahtumasta ja rennompaa jatkojoulukuuta!

Anonyymi kirjoitti...

Ensi vuonna myös yksi arkipäivä ostosaikaa, koska jotkut käy netissä vain työpaikalla työaikana...

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on tosi jännä juttu, että noissa palautteissa, jota on jo ehtinyt tulla, pyydetään pidempää aikaa kuin pelkkä viikonloppu, kun taas me yrittäjät sunnuntaina totesimme, että jos ensi kerta tulee, niin ehdottomasti vain yksi vuorokausi. Kovin on maailma erilainen yrittäjän ja asiakkaan näkökulmasta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos! Toivottavasti sinulla oli mukavat joulumarkkinat!

Vike kirjoitti...

Viikonloppu on tosi pitkä aika. Itelle ois riittäny lyhyempi. Tuli mieleen et jos se kaikki hässäkkä olis ollu pe-la olis ollu ihan riittävä aika.
Mutta kivoja juttuja. Kiva tapahtuma. Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pitää sanoa jotta tuo aika oli sopiva. Sinun tarjouksia odotin aina mielenkiinnolla ja toivon että olet ensi vuonnakin mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Monet sanovat palautteessa, että työtätekevä ihminen ei pystynyt osallistumaan huutokauppaankaan, kun se oli vain perjantaina eli työaikana. Tulee olemaan todella vaikeaa päättää, mikä se sopiva päivä olisi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kiitos! ❤

Merja kirjoitti...

Olen onnellinen puolestasi! Vihdoinkin tilanne, jossa ei aika meninaa riittää kaikkeen tohinaan ja kauppa käy.
Tiedän, että olet rauhallisemman tahdin ihminen, mutta just tollanen hetkellinen "rykäisy" menee ehkä sultakin vielä uudemman kerran. Nythän siitä on jo kokemusta (helpottaa seuraavaa kertaa).
Onhan sulla aikaa miettiä omaa jaksamistasi -repeätkö ihan kaikkeen...
Kaikkia ei vaan voi miellyttää. Ei tollanen super-juttu voi määräänsä enempää kestää. Kaikki ei valitettavasti muutenkaan voi aina halutessaan osallistua -niin se vaan on. Mäkään en tänä vuonna muutakuin vilkaissut ja totesin (melkein kateellisena); miks tollasta ei ollu kymmenen vuotta sitten, kun itse yritin yrittämistä käsityörintamalla. Aika vaan ei ollu kypsä. Hienoa, että nyt on löytynyt tollanen tapa markkinoida osaamistaan! Isoja,painavia rikkoontumisherkkiä tavaroita oli kamalaa roudata toiselle paikkakunnalle. Kypsyin siihen itse samoin apujoukot (joita ilman en olisi pärjännyt ollenkaan).

Anonyymi kirjoitti...

Minusta aika oli sopivan pitkä ja viikonlopun uskoisin olevan suurimmalle osalle se paras vaihtoehto, oletan, että valtaosa tekee tämmöiset ostokset kotoa käsin. Poikkeuksia työajoissa ja ostotavoissa on, mutta teille yrittäjille lienee tärkeintä tavoittaa valtaosa potentiaalista ostajista ja nyt ensimmäisenä adventtina muutenkin ympäri maata oli erilaisia myyntitapahtumia paljon, joten siksikin tämä edellinen vkl oli mielestäni osuvin mahdollinen ajankohta.

Minusta erikoistapahtuman ei tarvitse kestää montaa päivää, siitähän menee vähän teho, kun saattaa jäädä odottamaan, että josko tulee jotain vieläkin mieluisampaa ja sitten menee ohi se tarjous, jonka olisi lopulta halunnut.

Tuotteistasi tykkäsin kovasti, erityisesti punavalkoinen maatuskakangas oli mieleeni ja toivoinkin sille myyntimenekkiä, koska ajattelin, että josko se tulisi sitten taas toistekin - tai ehkä vakituisestikin - myyntiin. Syynä ostamattomuudelleni juuri ko. päiväni oli raha, tai se, ettei ylimääräisiin ostoksiin ollut sitä ennen kuin maanantaina (oli kuunvaihde). Sellaistahan se jokaisella välillä on ja sen kanssa sitten toimitaan miten toimitaan. En kuitenkaan ollut kallella kypärin ohi menevistä tarjouksista kohdallani, koska tuleehan taas uusia tapahtumia tulevaisuudessa. Tiedotus ajankohdasta oli riittävä, joten varautuminen siihen oli minusta hyvin mahdollista (ajallisesti ja rahallisesti), mutta kuten jo totesinkin, aina ei voi ostaa sitä mitä haluaa just silloin kun haluaa, mutta sen voi kenties ostaa joskus myöhemmin. :)

terkuin riepujesi suurkäyttäjä Turusta :)

Anonyymi kirjoitti...

Lisäys: kangas ei ollut minusta kallista metrihinnaltaan! Ajattelin tarkentaa, ettet niin vain luule minun tarkoittaneen. Hintaa kun vertaa Marimekon kankaisiin (joista kokemusta itsellä, ovat ok ja kuosi kiva, hinta törkeä), niin käsinpainetuksi kankaaksi minusta erittäin kohtuuhintainen. Kangasta ostan sitten, kun voin ostaa kolmisen metriä (yksi verho siitä tulisi, pitkä sellainen), joten siitä se hinta itselleni kertyi.

Susanna kirjoitti...

Juu, nyt kun se rykäisy on ohi, niin nyt se tuntuu enää pelkästään mahjtavalta. Lauantaina oli kyllä itku lkähellä, kun hommaa oli yhdelle päivälle ihan liikaa. Ja tietysti, kun tulee paljon tilauksia, on kiire, niin samalla tuli myös sähköpostiin niitä, että apua, tilasin vahingossa väärän tuotteen, ja pyyntöjä yhdistää tilauksia samaan pakettiin, ja minusta tuntui, etten todellakaan kyennyt parhaaseen mahdolliseen asiakaspalveluun.

Minäkin monesti mietin sitä, että miten esim. oma äitini olisi aivan eri mahdollisuuksien äärellä nyt, kuin silloin, kun hän hienoja neuleitaan yritti toreilla aikoinaan myydä. Netti on tuonut käsityöäläisille aivan toisen maailman.

Mutta, isot, painavat, rikkoontumisherkät tavarat olisivat verkkokaupassakin aikamoinen haaste! :)

Susanna kirjoitti...

Kyllä minä aion tuota maatuskakangasta lisääkin teettää. Sitä on nyt vielä joitain metrejä jäljellä, mutta olen laskenut, että pakko olisi teettää ja saada kaupaksi vielä kolme kertaa nyt teetetty määrä, jotta saisin painoseulan valmistuskustannukset katettua. Mutta kangasmateriaalia pitää miettiä nyt tarkkaan. Sitähän voi tosiaan paina aihan mille tahansa materiaalille.

Minä aina ajattelen niin, että jos joudun panemaan jollekin tuotteelleni sellaisen hinnan, etten itse raaskisi ostaa, niin sitten se on kallista, ja yli 20 e/m alkaa olla jo kipurajoilla. Vaikka kyllähän tosi usein nykyisin painokankaat maksavat 25 euroa peineillä valmistajilla, Marimekon hinnoista minulla ei ole mitään hajua.

Anonyymi kirjoitti...

Kankaan hinnan asettaminen on varmasti ongelmallista. Itse miellän kankaan yhdeksi kodin hankinnaksi eli sellaiseksi arvokkaammaksi ostokseksi ja kun on vielä käsityötä paljon mukana, niin se lisää minusta hintaa ja minulle kankaan arvoa.

Mutta vaikea tietenkin sanoa, mikä on yleisesti metrihinnan kipukynnys. Itse ostan kankaita hyvin harvoin ja silloin myös panostan niihin hieman ja vertaan hintoja jo aiemmin tekemiini kangasostoksiin.

MM:ssa puuvillakankaan metrihinta on nyt 37 euroa (silloin kun itse ostin, taisi olla 26-28 e metri, nousi aika paljon parissa vuodessa) ja osassahan on käsityömäisiä osia kankaan väripainatuksessa mukana, mutta tehdasvalmisteista se kangas siis on. Tuota vertaan ja Artekin Siena puuvillakankaaseen, jota ostin 25 e/metri (tänä vuonna siis ostin). MM puuvilla (nykyinen laatu, vanhat ovat paksumpaa kangasta) ja tuo Siena ovat mielestäni laadullisesti ihan vastaavat ja kummassakin on varmasti myös reippaasti brändilisää mukana ja se on asia, jonka ostaessani olen tiedostanut ja hyväksynyt. Mutta onhan tuo ero 37 euroa tai 25 euroa metriltä aika iso. (Tämä on vain karkea vertailun laatu ja hinta, en ota huomioon tarjottujen kuosien määrää, myymäläverkon kattavuutta tms juttuja, nekin ovat toki olennaisia hintoja muodostettaessa, mutta omiin ratkaisuihin ei tarvitse ihan kaikkea osata ynnäillä.)

Kivakiva, jos maatuskakangasta on myöhemminkin saatavana jossain muodossa, se kuosi on niin mahtava! :)

se sama riepujen suurkäyttäjä

Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh tuota kirjoitusvirheiden määrää... ei pitäisi ihmisen aamutuimaan kirjoitella näin pitkiä tekstejä. Toivottavasti asia kuitenkin selviää, kun ajattelin, että voisi sinulle Susanna (ja joillekin lukijoillekin) olla kiva tietää, miten joku vertaa hintoja. :)

Susanna kirjoitti...

Tämä oli mielenkiintoinen hintakatsaus, enkä edes huomannut yhtään kirjoitusvirhettä! Nuo kangaskauppiaat sanovat, että 27 euroa ei olisi ollenkaan paha hinta, ja ompelijaväki kuulemma on "ihan hullua" (tämä hyvässä mielessä sanottu!); ostelevat kankaita mielin määrin, eikä hinta ole este, jos kuosi vaan on onnistunut.