sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Maustehylly = maatuskahylly
Mikä on pahan blogiaddiktion merkki? Se, että kun saa valmiiksi jotakin, se pitää rynnätä ensimmäiseksi esittelemään blogissa. Keittiössä on nyt hävityksen kauhistus, sillä olen juuri saanut maustehyllyn nikkaroitua ja täytettyä. Siivotahan ehtii myöhemminkin ja valokuvat on helppo rajata niin, että niissä näkyvät vain siistit paikat. Pääasia on, että blogi päivittyy heti.
Mausteiden säilyttäminen on ollut ongelma meidän keittiössämme aina. Purkit ja pussit ovat olleet yhtenä mylläkkänä vetolaatikossa. Nyt laatikon epätoivoinen penkominen on onneksi historiaa.
Sulo on kerännyt työpaikaltaan suuria lääkepulloja, joista päätin tehdä maustepurkit uuteen hyllyyn. Niinpä askartelin niihin etiketit.
Tässä kuvassa muuten näkyy askartelijan paras ystävä: Scotch ATG -teippari. Sain sen lahjaksi kaveriltani toissakesänä ja se on siitä lähtien ollut sellainen kapine, etten enää edes ymmärrä, miten selvisin elämästä ennen sitä. Siitä tulee kaksipuolista teippiä. Käytän sitä kaikkeen mahdolliseen. Kiinnitän tiskirättien tuotepannat, pitsit hyllyjen reunoihin, paketoin lahjapaketit, tuunaan huonekalut, askartelen kortit, päällystän kansiot. Olen teipannut sillä niin kangasta kuin lahjapaperiakin kaappien kylkiin ja se toimii ihanasti. (Tämä ei ole maksettu mainos eikä mitään blogiyhteistyötä.)
Kyseinen teippi on niin tymäkkää tavaraa, että liimatessa kannattaa katsoa tarkasti miten päin mikäkin menee. Meillä on nyt oreganopurkki, jonka kyljessä lukee ou... jotakin.
Entinen kamarin oviaukko, nykyinen maustehylly, palvelee hyvin myös maatuskahyllynä. Mausteet sijoitin alimmille hyllyille, jotta lyhyempikin ihminen ylettyisi niihin.
Tämäkään nikkarityöni taidonnäte ei kestä kovin läheistä tarkastelua - itse asiassa tämäkin kuva on jo liian läheltä otettu. Rouheasta vähänsinnepäin-ulkoasustaan huolimatta hylly istuu hienosti keittiöömme, eikä oviaukkokaan enää koko ajan huuda olevansa oviaukko.
Tämä toimeliaisuusviikonloppuni on ollut todella tarpeellinen ja voimauttava kokemus. Olen onnellinen siitä, etten juuri tälläkin hetkellä värjöttele joulumarkkinoilla. Mutta ihana viikonloppuni alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan ja minun on alettava taas miettiä työntekoa. Keskiviikkona ja torstaina menen riepuineni Lappeenrantaan Family Center -kauppakeskukseen. Siellä on muitakin luovien alojen ihmisiä myymässä töitään ja ilmeisesti jotakin performanssiakin on luvassa. Ja sitä reissua en meinaa perua viime tipassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
29 kommenttia:
Tosi kiva! Minäkin keräsin meille maustepurkit eräistä pienistä hillopurkeista. Olin joskus addiktoitunut Jam It! Kookoshilloon ja niillä oli sellaiset sievät pienet peruspurkit mustilla kansilla ja ne kävi näppärästi maustepurkeiksi.
Meillä on kanssa maustepurkit lasipurkkeja ja nimetty dymolla. Terkkuja Eskurista :)
Tulipas hieno hylly! Ilman maatuskoja se ei olisi täydellinen.
Tein myös alkusyksystä maustejärjestelyja, olin vuoden verran keräillyt Riihimäen lasin maustepurkkeja ja viimein sain niiihin kirppikseltä hyllytkin - etiketit eivät kyllä paini samassa sarjassa. Tein nolot "käsin kirjoitin tarroihin millä sattuu kynällä".
*ei huomannut tuota teippikonetta*
Erittäin kaunis lopputulos!
Ihanan näköinen lopputulos! *ihailee ahkeruutta ja taituruuttasi*
tuksu
Kuulostaa hyvältä! Näissä lääkepulloissahan tuo korkki on se heikko kohta. Hyvää siinä on, se että mausteen aromi säilyy kumitulpan alla, mutta on se kyllä aika ruma. Ei tullut mieleeni mitään tuunaustapaa korkeille.
Ajattelin, että pilttipurkeistakin saisi oikein kivan rivistön.
Katsos, kun on blogiaddikti, niin ei voi tehdä mitään "käsin kirjoitin tarroihin millä sattuu kynällä" -lappuja, koska se näyttäisi huonolta blogissa. :D
Kiitos, Hyvä Mieli ja Tuksu! :)
Yhteneväiset maustepurkit, ne kun saisi. Tosin miellä purkit majailee puulieden päällä vanhassa kattilassa edes vähän poissa silmistä, ja loput on ruokakaapissa. Tulee aina käytettyä sitä muutamaa samaa maustetta. Mutta sun on kivat!
Minulla maatuskakangas on vielä vain hivelyn alla, välillä mietin jo mitä niistä tekisn, mutta vaihtoehtoja on vielä liikaa. Tykkään molemmista väreistä.
Todella kaunis hyllykkö ja tavarat siinä, tykkään<3
Hieno tuli! Sulla on herkullinen maatuskakokoelma hallussasi.
On se hyvä, että olet blogiaddikti, sillä tästä tuli todella hyvälle tuulelle. Ihania maatuskoja, väri-ilottelua ja pisteenä i:n päällä oreganopurkki :DDD
Oda K
Niitä on keittiössä joka hylly täynnänsä ja kaapinpäällisetkin. Ison osan olen jo kirpparilla myynyt, kun meinasin niihin ruveta hukkumaan. Aloitin keräilyn 90-luvun puolivälissä.
Tavarat sen hyllynkin kaunistavat. Itse hylly on kyllä aika karua tekoa. :)
Olisi kyllä kiva sitten nähdä, mitä niistä kankaista syntyy, kun on syntyäkseen! :)
Tämä on tietysti sen puoleen poikkeuksellinen addiktio, että tämä tuokin iloa muille, eikä murhetta. :)
Mulla on kans lääkepulloja maustepurkkeina, ovat ihan parhaita! Pitäisi vaan saada niille joku hylly... Ja ne etiketit...
Kaikki ajallaan. :)
Tulipa hieno :) Ja nuo maustepurkit on hauskoja!
:D
Kysäiseppä Sulolta mitä pulloja ovat? Lanssarikollegana minulla on epäilys, mutta perustasolla ei paljoa lääkkeillä leikitä niin varmaksi en vanno, korkki hämää. Mietin vain että delegoisinko hoitoyksikön keräämään minullekin maustepullot ;)
Kiitos. :)
Näen Sulon vasta illalla, mutta minäpä yritän muistaa kysäistä!
Onpa mielettömän inspiroiva blogi! Ihania kuvia!
http://www.lily.fi/blogit/ei-beigea
Ihana hylly, niin pirteä. Olisin hylly addikti ja laittaisin niitä keittiöön, mut ei mahdu. Ei oo vapaita seiniä. Nuo purkitkin on hienoja, meillon vaa liidelin purkkeja.
Voi kiitos! Mukavaa, että tykkäät. :) Yritän taistella valkoisen ylivaltaa vastaan.
Meilläkin alkaa seinätila olla jo aikalailla kortilla. Kaikissa huoneissa.
Sulon vastaus:
- G10%
- Natriumbikarbonaatti
- Perfalgan
Muitakin mahdollisia on, esimerkiksi terveyskeskuksen lasinkeräyspisteestä pitäisi löytyä vaikka mitä. Ainakin Zinacef ja muutamat muut antibioottipullot ovat näitä sadan millin pulloja.
Lähetä kommentti