perjantai 11. lokakuuta 2013
Hurrrrr - hurrrrrr - hurrrrrrr sanoo...
... tiskikone! Vihdoinkin! Melkein kolme viikkoa se kone möllötti keittiössä ja odotti, että joku saisi aikaiseksi asentaa sen paikoilleen. Mutta kun oli töitä ja häämatka ja Sulon ukaasi "sie et sitten yksinäs sitä ala asentaa", niin mitään ei tapahtunut.
Ja kun keittiö näytti tältä, niin ei sinne viitsinyt edes mennä. Minun vastenmielisyyteni käsin tiskaamista kohtaan kasvoi ihan holtittomiin mittoihin, kun vieressä seisoi kone, jota ei voinut käyttää. Mutta sen asentaminen ei käynyt noin vaan, sillä ensin piti ostaa uusi hana, jossa olisi tiskikoneliitäntä, ja uusi viemäriputkisto lavuaareihin, jotta tiskikoneesta saisi vedet ulos. Ja pöytälevykin.
Sulo osti hanan ja liian kalliin pöytälevyn, mutta asia ei vaan edennyt. Kun palasimme häämatkalta, minä uhmasin Suloa ja marssin rautakauppaan ostamaan viemärit. Että jos ei yhdessä laiteta, niin minä sitten laitan yksin. Tai sitten ostan autokuormallisen kertakäyttöastioita.
Eilen Sulolla oli vapaapäivä, ja ilokseni hän olikin valmis ryhtymään kanssani asennushommiin heti aamupalan jälkeen. Minä ajattelin, että äkkiäkös me yksi kone asennellaan paikalleen, pannaan tiskit pyörimään, minä pääsen töihin ja Sulo kuntosalille.
Noh... mikään ei ikinä suju ihan vaan äkkiäkös.
Miljoona letkua, miljoona liitosta ja kaikki eri kokoa. Kun kolmannen kerran piti lähteä rautakauppaan hakemaan jotain liitospalaa, Sulon pinna näytti kiristyvän jo huolestuttavasti ja minullakin meinasi into loppua. Mutta seitsemän tunnin aherruksen päätteeksi tiskikone lopulta hurskutteli astioita puhtaiksi, minä pääsin tiskirättitehtaalleni ja Sulo kuntosalille.
Tänä aamuna tilanne näyttää tältä:
Kone on paikoillaan, kaikki liitokset ovat mallillaan, pöytälevy lakattu neljään kertaan ja tiskipöydän vuoret ovat poissa.
Paljon on vielä tekemistä. Entiseen oviaukkoon pitää rakentaa hyllykkö, pöytälevyn alle virittää verhotanko ja ommella verho, laatikoston päällä oleva vanha lastulevytaso pitää poistaa ja vaihtaa puutasoksi.
Mutta ymmärrättekö, mikä huikea tunne on ottaa aamupuurolautanen, asettaa se koneen kitaan ja paeta paikalta hyvällä omallatunnolla!
(Pahoittelen paskoja kuvia. Älkää te maalatko kotianne oranssiksi, jos ette osaa säätää kameran valkotasapainoa.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
35 kommenttia:
Paskoja kuvia?! Nyt tunnen itseni ihan maan matoseksi, koska en ole vaivautunut mitään säätöjä opettelemaan, räpsyttelen vaan menemään ja julkaisen ilman häpeän häivääkään :D :D
Tuo on kyllä huikea tunne, kun se tiskikone viimein hurisee! Paljon onnea!!
Tiskikone <3
I feel for you.
Meillä on 50-lukuinen keittiö ihanine vanhoine kaappeineen, mutta se täytyy kyllä sanoa, että eivät ne 50-luvulla tiskikoneiden päälle ymmärtäneet. Mihinkään valmiiseen kaapinkoloon ei konetta tietenkään saanut asennettua, työskentelykorkeus kun oli aikalailla matalampi ennen vanhaan. Saatiinhan me se lopulta paikoilleen, eikä edes haittaa, että pöytätasot ja kodinkoneet on hippasen eri korkeudella.
Kaikki muu 50-luvulla on ihanaa, paitsi tiskikoneettomuus. Ei me niin faneja sentään olla.
Onnea uudelle tiskikoneelle! Kyllä se on hieno homma saada likaiset astiat heti ruoan jälkeen piiloon.
Ja sen on jo töähän ikään mennessä oppinut, että mikään rkanteminen, kokoaminen tms. ei suju niin nopeasti kuin luulisi. Harmi, ettei mun mies usko sitä vaan aina optimistisesti laskee van toteuttamiseen sen lyhyen ajan ja sitten menee hermot ja aikatulut sekaisin.
Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!
Kyllä ei olisi minusta käsin tiskaamaan enää. Ihana vekotin on tiskari, joten onnittelut tästä mukavuuden virstanpylväästä. Kun meillä on vielä nuo lapsetkin, jotka voi valjastaa tiskikoneen täyttöön ja tyhjennykseen, niin lähes vapaaherrattareksi tunnen itseni toisinaan.
Sattuma sinällään, meillä on myös oranssi keittiö. Ja pyökkiset kaapinovet sekä tädiltä saatu pyökinvärinen ruokailupöytä tuoleineen. Kun siinä tilassa ottaa kuvia räps-vain-peruspokkarilla, niin tuntuu, että kaikki uivat sellaisessa oranssissa sumussa. Muistan myös, kun maalaustyö oli saatu taannoin päätökseen, parahdin tuskissani, että tämä menee välittömästi uusiksi! Eihän täällä voi olla. Oranssit seinät monistivat intensiivisen tunnelman, mutta kun listat, matto ja verhot oli saatu paikalleen, rauhoituin. Ilo se on silmille edelleen, lähes kymmenen vuotta myöhemmin.
Eivätkä sinun kuvasi ole paskoja, höps.
Meillä on ollut tiskikone rikki nyt jo muutaman kuukauden. Olen hyvin hämmentynyt huomatessani että nautin käsin tiskaamisesta. En ole edes ajatellut uuden koneen hommaamista tai vanha korjaamista. Tyytyväisenä pesen 6 henkisen perheemme astiat kerran kaksi päivässä. En tiedä mikä minussa on vialla, koskaan ennen en ole ilman konetta ollut ja nyt nautin siitä suunnattomasti kun sitä ei ole. Kaikkia vaivoja sitä ihmiseen tulee iän myötä!
-Sari
Yllä kirjoittava Sari tai olla harvinainen poikkeus itseni lisäksi; käsin tiskaaminen on kivaa!
Koska kumminkin ihnoan joitakin muita kotitaloushommia, pidän mahdollisena, että inho kohdistuu tiskaamiseen. On se varmaan ollut omituista kattella keittiössä asentamatonta masinaa. No nythän elämän pitäisi sujua kuin tanssi, vai kuinka;)?
Onnea, onnea! Meillä tiskattiin käsin vielä kahden lapsen aikaan. Nykyään en koneesta luopuisi. Kyllä se vaan arkea aika lailla helpottaa :)
Apua, mutta sinun kuvasi ovat niinkuin jostain sisustuslehdestä! Aina!
Rempparomantiikka oli kaukana tuosta hommasta.
Niin! Pus pus oma rakas tiskikone.
No ei olla!
Meilläkin nuo kaapit on varsin uudet, jostain 70-luvulta ehkä, ja silti nekin ovat liian matalat. Tiskikoneen päällä oleva pöytätaso on nyt sentin ylempänä, mutta ei se mitään haittaa. Ei meillä mikään muukaan koskaan ole linjassa.
Minä en ilemisesti usko sitä ksokaan. Vaikka joka kerta, kun johonkin ryhdyn, joudun toteamaan saman. Meillä Sulo on oppinut, mutta minä väitän vastaan, ja lopulta totean, että juu, oikeassa se Sulo oli taas.
Kiitos! :D
Minulla meinasi ihan hermo mennä näiden kuvien kanssa, kun sellainen keltainen utu näissäkin kellui pinnalla. Ei auttanut, vaikka miten vääntelin levelsejä. Vastenmielistä. Onneksi (?) pian tulee talvi ja ikkunoista tulviva sininen valo auttaa asiaa. Ehkä.
Muuten minä rakastan oranssia keittiötä, mutta valokuvaaminen on vaikeaa. Samoin keltaisessa huoneessa oli suuria vaikeuksi.
Ei tuo ole onneksi ollenkaan huono vaiva ikäihmiselle! :D
Minulla oli tärkeitä periaatteita vielä muutama vuosi sitten, mutta ne ovat kaikki karisseet parishteellisen elämän ja työnteon myötä. En hyväksynyt suihkua kotiin, vaan pihasaunassa käytiin pesulla. En suostunut pitämään lämminvesivaraajaa päällä, ksoka kuumaa vettä ei tarvinnut hanasta tulla. Lämmitin tiskivedet aamuisin puuhellalla. Ja nautin.
Kahvinkeitin ja mikrouuni olivat helvetin keksintöjä.
Nyt meillä on kaikki. Kyllä minä olen löllöksi muuttunut.
Sujuu! Voi otta auuden lautasen kaapista joka aterialle, hih.
Jokaisella on varmana joku kotityö, joka on se suurin inhokki. Minä esimerkiksi tykkään imuroimisesta ja pyykkäämisestä. Silloin harvoin, kun viitsin niihin hommiin vääntäytyä.
Kaksikin ihmistä on minusta liikaa käsitiskille, saati sitten plus kaksi lasta. Huh... :)
Jeiiiiiii!!!! Onnittelut, ihanaa!
Meillä käydän pihasaunassa, koska kylppäri on remontissa (ollut jo kauan, en halua tehdä sitä ettei saunominen puusaunassa lopu). Vesi lämpeää padassa ja kiuas puilla.
Elämän voi tehdä mukavalla tavalla "hankalaksi" halutessaan!
Uskon kyllä vakaasti, että tämä vaihe menee aikanaan ohi ja palaan taas normaaliin ja niin helppoon arkeen.
-Sari
Nautinnollista arjen luksusta! Meillä kun oli keittiö remontissa ja käsintiskiä, niin otin parina päivänä aikaa minkä verran menee minuutteja tiskaamiseen. Olin yllättynyt, se otti tunnin jokaisesta päivästä. Tiskikone ei taida ottaa edes kymmentä minuuttia täyttöineen ja tyhjentämisineen.
toivottavasti muistitte laittaa myös valuma-altaan koneen alle ;)) -
hannah
Kärrynpyöriä heittelisin, jos mitenkään osaisin.
Jep! Aika tyyris muovinpala oli se.
Juu, kyllä siihen aikaa kuluu, kun käsin tiskaa, ja teillä varmasti varsinkin, kun porukkaa on kuin pipoa.
Onneksi tuo kone on myös varsin hiljainen, niin ei haittaa vaikka se tunnin-pari tuossa hörskytteleekin.
Ole ylpeä vaiheestasi, niin kauan kuin se kestää. Toivottavasti pitkään. Minä ihailen!
Tiskikoneet on ihania! Mulla on sen lisäks kone joka täyttää ja tyhjentää sen tiskikoneen. Sitä sanotaan miäheks. Voiks tiskeistä helpommalla selvitä. :-)
Olen tapellut tänään blogin kanssa, Picasan kanssa, kuvien kanssa, kadottanut ne, löytänyt ne, masentunut, oppinut, älynnyt, reimastunut!
Pisteenä i:n päälle, ensimmäinen Blogi, jota kerkeän lukemaan sisältää onnistumistarinan, satojen (tuhansien) tiskivuorien jälkeisen euforisen onnentuntee - pieni taisteluni pikselimaailmassa minimalisoitui ja olen huipusti onnellinen omasta tiskaristasi :)
Kaipasin tiskikonetta vuosia. Sitten edellisjouluna sain sen joululahjaksi ja voin sanoa, että oli maailman paras joululahja. Puoli vuotta sen jälkeen tuli eteen muutto ja kappas, uuteen asuntoon ei saanutkaan asennettua tiskikonetta. Sen vuoden kun siinä asunnossa asuttiin, oli veekäyrä melko korkealla joka kerta kun tiskasin tai edes vilkaisin tiskipöydän suuntaan. Nyt mulla on taas tiskikone ja se on ehkä toiseksi tärkein asia elämässä. (No ei oikeasti ole, mutta siltä välillä tuntuu :) )
Mutta näyttäis teillä ainakin asennusjuomat olevan kunnossa (äläkä sano, että ne on vaan jotain tylsiä öljy- ja salaatinkastikepulloja) :)
Kätevää!
Eih, kuinka sydämeenkäypä kommentti! ❤
:D
Piti ihan tutkia, että mitkä ihmeen juomat. Joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Löydän kuvista vain öljyjä, hunajaa ja Sulon retkipullon, joka tietääkseni on sisältänyt vain vettä.
Onneksi sinulla on taas tiksikone! Voin todellakin kuvitella tuskasi, kun jouduit yhtäkkiä sanomaan sille hyvästit.
Onnea uudesta koneesta! Kyllä se vain niin on, että koneet kummasti helpottaa elämää:) Mun tiskari lähenee 25 vuoden ikää ja pieni pelko on, että koska se sanoo sopimuksen irti ja sitten minäkin joudun käsintiskaajaksi.
Tiskikoneesta en kyllä luovu. Ennen lähtis vaikka mikro. Silloin kun lapset oli vielä pieniä ja tiskikone hajosi. Niin kyllä oli v-käyrä korkeella. Kun viisi kertaa päivässä tiskas 8-hengen tiskit, ripusti 3-4 koneellista pyykkiä kuivumaan, hoiti muksut ja teki vielä töitä(kotona). Parin kuukauden jälkeen uus tiskikone tuntu kyk ihan lotto voitolta. Nykysin meitä on vaan kolme, mut tiskarista en LUOVU. Ja meilläkin isäntä yleensä tyhjentää puhtaat astiat pois koneesta.
Eli nauti vaan tiskarista. Tiskauksen vievän ajan voi käyttää niin paljon paremminkin. t. eläinhattu Anne
Lähetä kommentti