sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Puutarhasuunnitelmia pikkurahalla


Minun piti tänään piirtää uusia tiskirättikuoseja talvea varten, mutta en päässyt mitenkään talvitunnelmiin. Piirtelin kukkia ja lintusia, ja jouduin kiukuissani jättämään työn sikseen. Miten ihmeessä muut käsityöläiset osaavat alkaa valmistaa joulutuotteita jo keväällä?

Rupesin sitten miettimään meidän pihan elvyttämistä ja piirsin suunnitelmani puhtaaksi.


Kuten kaikki projektit meillä, pihakin pitäisi saada kuosiin ilman rahaa. Tämä minun suunnitelmani vaatii pelkästään yhden omenapuun ostamisen, mutta muut tarvittavat saan varmaan omalta tontilta siirreltyä.

Radan reunukseen ajattelin siperianhernepensasta, joka saattaa kestää autiomaailmaston. Sitä kasvaa meillä jo jonkin verran ja saan sitä muualta vielä lisää.


Tällä hetkellä runneltuna törröttävä pihlaja toivottavasti lähtee uuteen kasvuun, joten se on mukana suunnitelmassa.

Talon päädyssä olevan lastauslaiturin ympärille on ilmaantunut syreeninpoikasia, jotka siirrän pihjalan ympäristöön. Niillä saan rajattua puutarhakaluston omaksi alueekseen. Kun ne kasvavat, ne peittävät näkyvistä jatkuvan polttopuushown, joka tapahtuu aitan edessä.

Pihan etuosaan olemme jo viime kesänä istuttaneet omena- ja kirsikkapuiden taimia, ja nyt niitä voi laittaa siihen lisääkin, kun koivut ovat poissa.


Ei siis mitään kovin erikoista tai kunnianhimoista. Vain sellaista, mistä uskon itse selviäväni. Missä vaiheessa kesää syreeneitä uskaltaa lähteä siirtelemään?

11 kommenttia:

Taigaduu kirjoitti...

Kyllä meillä on syreeneitä siirretty vähän pitkin kesää, paitsi ei kukinta-aikaan. Tähän aikaan taimet vaatii tosin kastelua. Joku puutarhuri voi olla tästä kyllä toista mieltä, mutta kasvuun ovat taimet meillä lähteneet :)

tuksu kirjoitti...

Kyllä noita "oikeita" maalais syreeneitä voi siirtää, kannattaa vaan ottaa reilusti multaa mukaan, lähtevät reippaasti kasvamaan..
Meillä on siirrelty pois taloremontin tieltä isoniso puska. Leikkasin sen alas ennen siirtoa, joka sitten syyskesällä, taisi olla elokuu, tapahtui.
Eka kesänä eivät vielä kukkineet, mutta seuraavina jo ja korkeutta on tullut tosi paljon...
Samoin sain naapurilta violettia sireeniä, sitä kun täällä ei luontojaan ollut. Se siirrettiin elokuussa ja hyvin lähti.
Kanankakkaa laitoin hiukan puutarhamullan sekaan.. ja keväisin roiskasen aina kevätlannoitteen pensaan suuntaan...
Mukavia pihapuuhia :) tuksu

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuudenkodissani oli tuota siperianhernepensasta ja siihen tuli joka vuosi harmaata hometta, saattoi johtua vain olosuhteista, mutta ajattelin vain kertoa sinullekin tiedoksi :)
teidän piha kieltämättä näyttää nyt runnellulta, mutta ensi kesänä se on jo varmasti paremman näköinen :)
terveisin Sari, aktiivinen lukija, laiska kommentoija

jenni kirjoitti...

^Siperianherneeseen saattaa tulla ns. härmää, ikävän näköistä mutta pensaalle vaaratonta. Syreenejä voi käsittääkseni siirrellä milloin vaan, itsekin siirsin pikkusyreenin toissapäivänä :).
Pihasuunnitelma näyttää kivalta, oon vähä kade ihmisille jotka osaa ja viitsii suunnitella ihan paperille asti, itse kun meen aina vähä extempore-musta tuntuu-meiningillä ja sitten saa just kasveja ym. siirrellä ees taas kunnei paikka ollukaan hyvä :D

Susanna kirjoitti...

Eivät ole härmäilleet meidän hernepensaamme. Toivottavasti näin on vastaisuudessakin. :)

Siirsin viime kesänä pikkuisen syreenin näihin aikoihin ja se lähti kyllä kasvamaan mukavasti. Mietin että oliko vaan moukan tuuria vai uskallanko toimia nyt samoin. Ilmeisesti siis uskallan! Kiitos teille!

Anna-Mari kirjoitti...

Voi että tuota teidän radanvartta nyt, toivottavasti totutte pian! Miten korkeaa kasvia siihen saa istuttaa? Tuli nimittäin mieleen tuomipihlajat, jos nopeasti haluaa kunnollisen näkösuojan. Se on hyvä leviämään, joten taimiakin saattaisi hyvin saada ilmaiseksi jostain. Tosin se leväminen voi olla sitten ongelmakin... Isotuomipihlaja tulee korkeaksi, jopa kuusimetriseksi, ja marjatuomipihlaja jää vähän matalammaksi ja siihen tulee syötävät marjat. Molemmat kauniita kukkiessaan ja syksyllä kun muuttuvat ihanan punaisiksi.

Siperianhernepensas on kyllä kaunis leikkaamattomana, jolloin siihen tulee vähemmän härmää, mutta jos se sen saa niin on kyllä aika ruma loppukesästä harmaine lehtineen.

Soja kirjoitti...

Jos tarvit lisää valkoista syreeniä, niin meillä on sitäkin yli tarpeen, vähän on päässyt villiintymään yhdestä kohtaa, kun siitä ei oikein pääse ruohonleikkurilla yli. Jotain niille on pian tehtävä, joten huikkaa, jos tarvit.

Susanna kirjoitti...

Niin korkeaksi saavat puut ja pensaat kasvaa, etteivät ne kaatuessaan osu raiteille. Meillä siis rajalle voisi kasvattaa max. 5-metrisiä puskia.

Susanna kirjoitti...

Hienoa, kiitos! Minä varmasti raportoin, jos oma syreenivarasto loppuu kesken!

Maija kirjoitti...

Idea/toive talviseen tiskirättiin: hirvi tai satuporo. Myös " oma koti kullan kallis" kuosi jouluisena ( esmes jääkiteillä tai lumihiutaleilla) olis aika ihku

Susanna kirjoitti...

Hups, todella hyviä ideoita! Mutta myöhässä... painoseula on jo valmistuksessa.