keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Bitumipäivitys


Muistatteko, kun kerroin, että meidän naapuriimme on tulossa kesäksi bituminlastausalue?

Se on nyt ollut toiminnassa kolme viikkoa ja olemme äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia siitä, että se ei noussut alunperin suunnitellulle paikalle aivan meidän ikkunoidemme eteen, vaan noin sata metriä sivummalle.


Ovathan nämä venäläiset säiliövaunut toki sen verran rouhea näky, että niissä voi nähdä jopa karua kauneutta. Mutta silti minusta on kiva, etteivät ne ole ihan heti silmissä koko ajan.

Näkymien heikentyminen ei kuitenkaan ole se asia, mikä tässä on harmittanut, vaan haju. On päiviä, jolloin löyhkä on jatkuvaa ja niin voimakasta, että hengitysteitä kirvelee, päätä särkee ja tulee kuvotuksen tunnetta. Ja sitten on onneksi päiviä, jolloin haisua ei tunnu lainkaan. Ja kolmanneksi on päiviä, jolloin haju kantautuu meille mietoina ohimenevinä löyhähdyksinä.

Kaikki on kiinni siitä, mistä päin tuulee. Toivomme tälle kesällä ihania etelätuulia, jotta löyhkä kulkeutuisi poispäin kaikesta asutuksesta.


Lämpimiä tuulia on nyt ollut mukavasti ja niiden ansiosta on matonpesukausi päästy aloittamaan tehokkaasti. Matot kuivuvat narulla yhden vuorokauden aikana ihan rutikuiviksi.


Miksi joka kesä tuntuu siltä, että ei millään jaksaisi eikä viitsisi ruveta pesemään mattoja, kun se on niin kauhean työlästä ja siinä on niin kova urakka? Miksi ei koskaan muista, että kuitenkin aina käy niin, että kunhan ryhtyy hommaan, havaitseekin matonpesun olevan maailman mukavinta touhua?


Tämä on 10 kuvaa kesään -haasteen kymmenes eli viimeinen kuva. Minulla on nyt kiva kuukausittainen kuvasarja meidän aitan päädystä. En aio lopettaa kuitenkaan vielä, sillä haluan saada koko vuodenkierron täyteen. Heinä- ja elokuun kuvat vielä kuvaan ja sitten julkaisen koko sarjan kerrallaan.

Kaksi kuvaa syksyyn, miettikääs sitä. Apua. Parasta ollakin miettimättä.

14 kommenttia:

-päivi- kirjoitti...

Nuo vaunut ovat kyllä melko karuja - meillä radalle on pidempi matka kuin kivenheittämä, mutta oikealla kelillä venäjänjunien tuoksu yltää meillekin ;(

mutta iloisempaan ajatukseen - ompas hienot matot!

Peppi kirjoitti...

Tosi hienoa, että otitte kantaa bitumipaikkaan - kannatti!
Ja mielettömästi olet saanut mattoja pestyksi. Ihan pelottaa, että jos kesän kuivat säät olivat tässä, niin miten käy mattojen, kun jo viime vuonna tais jäädä osa pesemättä...

Saila kirjoitti...

Voi harmi tuota bitumioireilua, onneksi se ei tullut lähemmäs.
Apua, syksy! No juu, ei kiitos, eeieieieieieiei...pois ajatus, poispoispoispois...

Susanna kirjoitti...

Ties vaikka vähän vuotaisivat, sen verran epämääräisiä nuo säiliöt ovat ulkomäöltään. :)

Susanna kirjoitti...

Meilläkin jäi viime kesänä matot ihan kokonaan pesemättä! Se oli kyllä kaikin puolin ihan kelvoton kesä.

Nämä matot ovat sellaisia, jotka on odottameet pesua jo kaksi vuotta... Emme ole vielä alkaneetkaam pestä niitä, jotka ovat olleet lattialla.

Susanna kirjoitti...

Hajun voimakkuus kyllä yllätti.

Älä ajattele sitä syksyä! :D

Ani/Uutta Vanhaa Lainattua kirjoitti...

Toivotaan niitä etelätuulia koko maahan :)

Matot on pesemättä vaikka kelit olisi olleet kohdallaan.Yritän siirtää myöhemmäksi sillä verukkeella että ehtivät likaantua uudestaan ennen syksyä ja joudun pesemään uudestaan ;)Vaikka oikeasti se on kivaa ja palkitsevaa hommaa :)
Ihana sulla tuo värikäs matto!

elina kirjoitti...

Voihan vitsi, tuo mattojen pesu on juuri niitä töitä, joissa on iso alottamisen tuska. Viimekesänä en pessyt mattoja ollenkaan ja sitten vein likaiset varaston vintille orrelle ja kudoin uudet:D Saapa nähdä miten tänä vuonna käy? Kun pääsen matonpesupaikalle, niin sitten pesu onkin ihan mukavaa, mutta viitsimisen raja on korkealla. Syksyllä pitäiso kutoa tyttären saliin (vanha luokka) matot, enkä kai ihan kaikkia ennätä, eli omat pitää pestä.

Susanna kirjoitti...

Niin, sitten niitä pestyjä mattoja pitää pihtailla ja jättää lattiat tyhjiksi, etteivät kesävarpaat jätä multaisia jälkiä mattoihin. :D

Susanna kirjoitti...

Meilläkin jäi viime kesänä pesemättä kaikki. Toissakesänäkin saimme vain osan pestyä ja veimme loput pesulaan. Lasku oli kuitenkin sen verran huisi, että olisimme voineet sillä rahalla ostaa uudet matot. Niinpä päätin, että oilkoot likaisina sitten, jos ei itse saada aikaiseksi niitä pestä. :P

Tiina kirjoitti...

Joo, ei mietitä syksyä vielä! En kyllä ihan yhdy tuohon matonpesun ihanuuteen, menee miulla samaan osastoon ikkunanpesun kanssa elikkä jos ei oo ihan pakko, niin ei kiitos. Toivottavasti teillä on tuulet suotuisat ja tuoksut vähissä!

Satsu kirjoitti...

Itsekkin näin eilen nuo kyseiset vaunut rautionkylässä vieraillessani...pakko sanoa että aika karmaisevia nuo on...Jotkut säiliöt jopa näyttivät siltä että miten siellä voi mikään sisällä kestää !

Susanna kirjoitti...

Minullekin ikkunanpesu on sula mahdottomuyus. Olisinkohan kaksi kertaa elämässäni siihen hommaan saanut aikaiseksi ryhtyä. :P

Susanna kirjoitti...

No, kieltämättä, aika puhkiruostunut vaikutelma niistä tulee.