lauantai 4. helmikuuta 2012

Evakossa

Kun ihmiselle siunaantuu valtavankokoinen työhuone, siitä sopii olla kiitollinen. Ja minä olenkin. Onnellinen ja kiitollinen. Iso työhuoneeni taivaansinisine lattioineen on minulle rakas paikka. Siksi nämä pakkaset suututtavat minua oikein erityisesti. Tuo ihana työhuoneeni nimittäin ei toimi näillä mittarilukemilla ollenkaan ja minä olen joutunut lähtemään sieltä evakkoon.

Talon huonoimmassa kunnossa olevat ikkunat ja ulko-ovi, joka on sentin matalampi kuin karmit, pitävät huolta siitä, että työhuoneessa ei pääse tulemaan hiki. Kun kyseessä vielä on melkein 50-neliöinen tila, jonka kolmen eristämättömän seinän takana on hillitön pakkanen, sen lämmittämisessä ei ole juurikaan mieltä.

Käyn silti laittamassa uuniin joka päivä pari pesällistä puita, jotta huoneen lämpötila pysyisi edes jääkaappilukemissa. Kangasvärit kun eivät saa päästä jäätymään.

Olen tuonut saumurin toimistoon. Joudun pitämään imuria vieressäni ja imuroimaan melkein tauotta, jotta bambupöly ei leviäisi koko taloon. Pannoitan tiskirätit salin pöydällä. Samassa paikassa teen nyt myös veroilmoituksen ja kirjanpidon.

Pakkanen on kutistanut elintilamme.

PS.
Terveiset siellä Kanarian saarilla oleville lukijoille:
Pysykää siellä.
Vain hullut asuvat Suomessa.


7 kommenttia:

  1. Kaikenlaista harmia! Pakkasissa ei ole muuta hyvää kuin että voi suoda itselleen hiukan normaalia enemmän punaviiniä lämmikkeeksi..

    VastaaPoista
  2. Voih, enkä minä välitä edes punaviinistä! Lohduttautuisin kuumalla kaakaolla, mutta olen sokerittomuusdieetillä ja sortumisesta tulisi vain huono omatunto.

    VastaaPoista
  3. No jotain hemmottelua sun täytyy nyt keksiä! Olet sen ansainnut! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Voi Susanna :) Olet ensi talvena paljon, paljon kokemusta rikkaampi :) Mulla oli "entisessä elämässä", esikoisen pieni ollessa mummulani, Jussinkaski, mökkinä. Muistelen välillä niitä keväisiä aamuja mökillä. Pönttöuuniin illalla pesällinen valkeeta, mökki oli ihanan lämpöinen. Sitten villasukat ja kaksi kerrosta vaatetta päälle ja nukuimme makuupusseissa - aamulla heräsimme nenät "jäässä". Sitten keittiön hellaan valkea, ja pannukahvin keittoon. Sähköttömänä Talo oli aina talvet tyhjillään, joten emme tehneet mitään ikkunaeristyksiä sinne. Mutta keväällä pito aina aikaisin päästä sinne palelemaan. Mutta liikaa ei voinut uunia aluksi lämmitellä. Voi niitä aikoja :) Minä nyt romantisoin ja kaipailen tuota mökkiä katsellessani sun ihania villasukkakuvia.

    VastaaPoista
  5. Mä vihaan siis vihaan tätä pakkasta. Kaikki punaposkiset hiihtelijät, jotka ylistävät ulkoilmaa, voivat tulla meille kantamaan puita sisälle. Tuntuu, että koko valveillaoloaika menee itsen, talon tai auton lämmittämiseen. Samuli Edelman perheineen asuu kuulemma Maltalla. Voisin hyvin kuvitella, että myös Heidi perheineen asuisi Maltalla. Arg.

    VastaaPoista
  6. Heheh, mä ainakin ihan mielelläni lämmitän taloa ja kannan puita ja tosiaan tykkään talvesta. Mutta mä oon kyllä tehnyt sitä puusavottaa pienestä lapsesta asti, niin oon ehkä siedättynyt.

    VastaaPoista
  7. Nonna, hemmottelin itseäni pullalla ja karkilla anoppilassa. Voi ähky! Mutta ehkä puolentoista tunnin mäenlasku sovitti sen synnin. :-)

    Tiedätkö, Eliisa, kyllä se on tosi paljon asenteesta kiinni, että miten nämä kylmyydet saa sovitettua vanhan talon kanssa yhteen. Enhän minä tätä vaihtaisi yhteenkään kaukolämmöllä hoidettuun kerrostaloasuntoon, sen verran romantikko olen! :-)

    Heidi, ja minä voisin hyvin kuvitella Susannan perheineen asuvan Espanjassa talvet. :-D

    Vadelma - oikea asenne!!!!

    VastaaPoista