lauantai 18. helmikuuta 2012

Domino-efekti

On väistämätöntä, että seuraavaksi joutuu uudelleenorganisoimaan työhuoneen, jos vie sieltä ensin huonekaluja toimistoon ja työntää toimistosta ylijääneet huonekalut työhuoneen ovesta sisään.

Ankeaa touhua, uskotteko. Ensin aloitin homman innoissani, mutta varsin pian kävi taas selväksi, että työhuoneessa säilömäni tavarapaljous ei mahdu mihinkään. Varsinkaan, kun vein varsin monta säilytyskalustetta toimiston puolelle.

Olen nyt pari päivää kasvattanut epätoivoa pyörimällä kuin hyrrä työhuoneessa, siirrellen tavaroita edestakas ja taas alkuperäisille paikoilleen. Onneksi (?) helmikuu on käsityöläisille yleensä hiljaisehkoa aikaa työrintamalla, ja minulla on nyt muutama päivä aikaa saada huone rauhassa järjestykseen.

Tarvitsisin komerotilaa. Vintillä on kaksi kaunista, vanhaa komeronovea, joten teoriassa komerot olisi helposti rakennettavissa. Mutta minä en uskalla! Tänään katselin ihmeissäni valtavaa siivouskomeroamme, jonka minä tuosta vaan päätin rakentaa vuosi sitten. Ja rakensinkin. Nyt en ymmärrä, millä uskolla ja millä taidoilla olen saanut komeron valmiiksi. Olen jopa hiukan kateellinen sille vuodentakaiselle Susannalle, joka pelottomasti tarttui mihin tahansa toimeen. Epärealistiselle Susannalle, jolle juuri mikään ei ollut mahdotonta.

Mutta se Susanna on oppinut kantapään kautta jo niin monta asiaa, että rohkeus on karissut ja pieni annos realismia on astunut tilalle. Sääli sinänsä.

Niinpä olen päättänyt tehdä sellaisen ratkaisun, jolla voin saada mahdollisimman vähän tuhoa aikaan. Panen verhokiskot kattoon ja peitän leveät avohyllyt verholla. Sinne jäävät rumat ryönät piiloon. Ei tarvita yhtenäisiä säilytyslaatikoita tai järjestyksessä olevia hyllyjä, jos ne ovat poissa silmistä. En ole verhojen ystävä, mutta tässä tilanteessa en nyt muutakaan keksi.

Toinen nopea ratkaisu tuli vastaan Hullunkauppa-blogissa. Heillä on monta tarpeetonta uloskäyntiä tuulikaappeineen. Noista tuulikaapeista/eteisistä on tehty komerot. Meilläkin on sellainen uloskäynti työhuoneessa. Nyt, kun olen päättänyt olla pitämättä työhuoneella puotipäiviä, ei eteisen tarvitse olla siisti eikä edustava. Aion ostaa sinne Biltemasta halvat varastohyllyt.

2 kommenttia:

  1. Meillä oli edellisessä kodissa sellaisesta "tuulikaapista" tehty vaatehuone/komero. Tykkäsin siitä, tilava ja mahtui paljon tavaraa ja sen sai tehtyä vähällä vaivalla.

    Minusta alempi liila tapetti on kaunis!!

    VastaaPoista
  2. Jos sen valjastaisi ihan kokonaan komerokäyttöön, sinne saisi tosiaan uppoamaan huiman määrän tavaraa, mutta en raaski. Laitan vaan liikuteltavat hyllyt ja sen verran tilaa, että ulos sujahtaminenkin onnistuu tarvittaessa.

    VastaaPoista