sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Katse valoon päin



Koska viimeiset postaukseni ovat olleet jokseenkin negatiivissävyisiä ja turhautuneita, haluan tuoda esiin yrittämisestä myös sen toisen puolen. Tiesinhän minä mihin ryhdyin, kun päätin toiminimen perustaa ja yrittää elää käsityön ja graafisen suunnittelun yhdistelmällä. Eivät nämä vaikeudet yllätyksinä ole tulleet. Nyt vain pessimisti minussa on onnistunut nostamaan hetkeksi äänensä kuuluville. Vaiennetaan se nyt.

Minun tarkoituksenani tai haaveenani ei koskaan ole ollut rikastua tällä työllä. Tarkoitukseni oli tienata juuri sen verran, mitä tarvitaan (niukkaan) elämiseen. Tarkoituksenani oli myös riipaista itseni irti sosiaalitukien loukusta, josta oikeasti on hyvin vaikeaa päästä ulos. Ja haaveenani oli saavuttaa se minimitoimeentulo mahdollisimman vähillä työtunneilla, koska vapaa-ajan merkitys on minulle valtava.

En koskaan ole ollut niin työorientoitunut ihminen, että haluaisin omistaa elämästäni suurimman osan työnteolle. Päinvastoin olen hyvin mukavuudenhaluinen, itsekäs ja tietyssä mielessä myös laiska. Haluan päästä helpolla ja tehdä asioita, joista tykkään. Mutta minä halusin saada oman rautatieaseman, ja sen unelman eteen on täytynyt tehdä tiettyjä ratkaisuja. Yksi niistä ratkaisuista oli miettiä uudelleen omaa asennettani työntekoa kohtaan.

Yrittäjyys tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta minulle, ja kyllä se tuntuu siltä yhä vieläkin. Olen itsepäinen ihminen, ja haluan hallita omaa elämääni. Haluan olla se, joka yksin päättää, milloin teen ja mitä teen. Ja jos en ole tyytyväinen elämääni, haluan voida syyttää siitä vain itseäni. Ja jos joudunkin tekemään kompromisseja, haluan itse päättää, kenen vuoksi niitä teen.





Niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että saan aamuisin herätä auringon säteisiin, enkä herätyskellon pärinään, on minulle tärkeä, onnellisuutta tuottava asia. Minusta on upeaa, etten joudu sovittamaan päiviäni kenenkään muun määräysten mukaisesti, vaan voin itse suunnitella tekemiseni sen mukaan, miltä minusta tuntuu. Minusta on ihanaa, ettei koko viikkoa tarvitse odottaa perjantain tuomaa lepoa tai inhota maanantaiaamuja. Normaalin päivätyön mukainen elämä tuntuisi minusta vieraalta ja keinotekoiselta, väärältä jopa. Ehkä tähän on osaltaan vaikuttanut se, että elin lapsuuteni perheessä, jossa äiti oli kotiäiti ja isä yrittäjä. Meidän perheessä ei kuultu sellaisia sanoja kuin pomo, palkkapäivä, pekkaset tai vuosiloma.

Yrittäjyyden tuoma vapaus ja oma määräysvalta ovat asioita, joiden vuoksi minun kannattaa välillä jaksaa iskeä päätääni seinään hankalien hinnoittelujen tai pieleen menneiden tuoteideoiden kanssa. Ja elää epävarmana siitä, tuleeko ensi kuussa yhtään rahaa vai ei. On vain muistettava mennä ilon kautta eteenpäin ja huomattava myös ne positiivisetkin puolet!

21 kommenttia:

Peanut kirjoitti...

Osasitpa laittaa sanasi mukavasti. On aina niin kiva kuulla, että joku taitaa laiskottelun ja tekemisen yhteensovittamisen niin, että kummankin arvostus säilyy tasapainoisena. Ihailtavaa :)

Lyde kirjoitti...

Kiva kuulla näin auki perattuna ajatuksiasi yrittäjyydetä. Olen sitä itsekin alkanut varovaisesti haaveilemaan, ja jotenkin tämä kirjoituksesi valoi minuun uskoa. Ehkä vielä joskus?

Enää puuttuu vain se loistava liikeidea! :-D

Marja kirjoitti...

Ymmärrän niin hyvin, miksi haluat olla yrittäjä.

Vapaudet houkuttelevat minuakin, ne painavat vaakakupissa enemmän kuin vastuu, joka on kyllä raskas sekin. Myös tuon "itsepäisyyden" allekirjoitan.

Ja tuo alakuva, jossa ompelet pihalla, kertoo niin paljon. Ommella luonnon keskellä eikä tylsässä tehdassalissa - se on mahdollista vain yrittäjälle.

tuksu kirjoitti...

Olipa valoisa postaus! Sellainen, joita ei jokapäivä saa lukea :)
"Elää Ilon kautta!", se henki onkin tuossa alimmaisessa kuvassa:)
Mukavaa kevättä sinne Unelmien Asemalle :) Ja voimia uskoa siihen, että ratkaisu alkaa yrittäjäksi, oli juurikin oikea :)
tuksu

Sari kirjoitti...

Hyvä Sussu! Huomaa, että ollaan kasvettu samassa perheessä :)

Kati kirjoitti...

Olipa kiva postaus. :) Välillä on hyvä käydä itsensä kanssa läpi ratkaisujaan ja oikeasti on ihana lukea siitä, miten joku on oikeasti löytänyt sen millä elää ja mistä vieläpä saa hyvän mielen ja elämäntavan. Siitähän kuitenkin käsityöläisydessä ja yrittäjyydessä on kyse - elämäntavasta ja valinnoista.

Rouva Kukko kirjoitti...

Mulla on ollut työntekemisen kanssa vähän samansuuntaisia ajatuksia, en vain ole kehdannut niitä oikein ääneen tunnustaa tässä työorientoituneessa maassa, missä kaikki tekee vain töitä ihan hulluna. Varsinki nyt kun oon ollu jo monta vuotta kotona lasten kanssa tai takia, kävin kyllä välillä myös "oikeessa" työssä, mietityttää ihan hirveesti ett mitä sitä haluais tehdä. Omaa yritystä oon myös pohtinut ja juurikin samoista syistä kun sulla. Ja tuo kesäinen pöytä ulkona ja ompelua -kuva on aivan kuin meiltä! Meillä vain rakas aviopuolisoni ei ole yhtä ihastunut vaimonsa kapeaan yrittäjän leipään, joten asia saa vielä toistaiseksi hautua. Oikeesti mulla ois tässä kotona mitä parhain työmaa, kurjaa vain on, ettei itelleen voi työstä maksaa. Mutt oishan se ammattioppia, sellaista, jota ei toisaalta muualta saa kuin tekemällä ja tois sitten joskus ehkä käytetyt pennoset takaisin.

Eli kannustusta sulle tosi paljon, ole onnellinen, ett Sulo antaa sulle mahdollisuuden tehdä omaas, jota sun kyllä kannattaa jatkaa, sillä työnjälki on upeeta ja kuosit ihania! Valintoja on elämä tääynnä, jotkut niistä vaikeampia kuin toiset, muut ei varmasti mene päivää, ettei valintojaan pohtis, teki ne mihin suuntaan tahansa.

Omppis kirjoitti...

T S E M P P I Ä!!

Katja kirjoitti...

Täälläkin yksi työorientoitumaton naisihminen. Siinä yksi suuri syy näihin kotiäitivuosiin. Syksyllä alkava työ nostaa jo ajatuksena kylmän hien pintaa. En halua, mutta kun on pakko.
Tsemppiä yrittäjyyteen! Minä olen yrittäjän vaimo ja kahden tytär.

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Voi miten ihana teksti!

Minulla on samanlaisia ajatuksia, mutta oikea yrittäjyys vasta edessä. Otan täällä osaa erilaisiin myyntitapahtumiin, joista pitää jokaisesta maksaa erikseen veroa, koska minulla ei ole vielä virallista yritystä. Minun ei kannata vielä papereita tehdäkään, sillä Chilessä asia hoituu helposti myös näin. Yrityksen meinaan perustaa sitten, kun pitkäaikainen haavemme omasta nukkenäyttelystä ja pikkuliikkestä totutuu...toivottavasti parin vuoden päästä!

Minä en kyllä osaa ottaa kotona työskentelyä noin rennolla asenteella kuin sinä. Painan hiki hatussa aamusta iltaan, aina teen jotain mahdollisia tulevia tapahtumia ajatellen ja ompelen koiranvaatteita, jos on tilauksia. Olen välillä jopa ihan stressaantunut :o

Susanna kirjoitti...

Ensimmäisen kerran lukemassa blogiasi, tulen varmasti toistekkin! :)

Susanna kirjoitti...

Terveisiä Helsingistä! Olen täällä nyt ensimmäistä koulupäivääni viettämässä.

Onpa mukavaa lukea kommenttejanne! Kaikista sanoistanne tulee tosi hyvä mieli!

Kuten Rouva Kukko totesi, tässä työorientoituneessa maassa on joskus vähän vaikeaa uskaltaa avata suutaan. Siksi vähän pelkäsin saavani tästäkin kirjoituksesta ryöpyn ilkeitä anonyymejä niskaani. Olen onnellinen siitä, että niin ei käynyt!

Sulolla ei ole ollut vastaansanomista valinnoilleni, mutta tiedän kyllä että häntä jonkun verran huolestuttaa se, kun starttirahani loppuu. Ja huolestuttaa se minuakin.

Sanna kirjoitti...

Löysin uudestaan tämän "uuden" blogisi ja lukaisin yhdeltä istumalta ihan kaikki tekstit. Ihailen suunnattomasti sinnikkyyttäsi ja taitojasi. Tartut asiaan kuin asiaan ja saat aikaan upeaa ja ihanaa.

Kotinne näyttää jo tässä vaiheessa oikein kauniilta ja kodikkaalta ja tykkään kokeilevasta tyylistäsi ja pienistä yksityiskohdista.

Olette kyllä kovasti ahkeroineet talossa, lyhyen ajan kuluessa ootte saaneet tosi paljon aikaan.

Tuntuu melkein kuin naapurina asuisitte, on jo niin tutun oloista käydä lukemassa blogistasi uusia päivityksiä. Ja melkein naapurinahan te asuttekin täällä Etelä-Karjalassa.

Ja nuo kauppasi ihanuudet. Oih. Miten joku voikin olla noin taitava? Tsemppiä ja voimia! Aurinkoa kevääseen. Minun mottoni on, että asioilla on tapana järjestyä. <3

P.S. Sait minusta jälleen kestolukijan, mitenköhän minä olinkin välillä poissa?

Kirsikka kirjoitti...

Minä olen kasvanut perheessä, jossa työnteko on kutakuinkin ihmisen mitta. Jos ei ole töitä tai yritä niitä saada, ei ole juuri mitään.

Siitä huolimatta (tai sen vuoksi) suhtaudun itse hyvin kriittisesti tällä hetkellä säännölliseen työntekoon jonkun muun hyväksi. Ja tuo sinun esittämäsi kuva yrittäjyydestä kuulostaa siltä, mitä itsekin haluaisin.

Koko ajan nytkin suunnittelen ja pohdin yrittäjäksi ryhtymistä. Toistaiseksi se ei vain ole vielä ollut mahdollista. Vai enkö vain ole uskaltanu?

No, ehkä jonain päivänä. :) Siihen asti käyn kurkkimassa tätä sun blogiasi ja nauttimassa välillisesti. :)

Ankkurinappis kirjoitti...

Minä hyppäsin yrittäjäksi 10 vuoden palkkatyöputken jälkeen, enkä ole katunut! No toki olen yritystä pyörittänyt vasta reilun kuukauden, mutta jo nyt tuntuu, etten voisi enää ikinä mennä palkkatyöhön. Mulla menee myös työ- ja vapaa-aika tällä haavaa juuri sopivasti, eli jälkimmäistä on huomattavasti enemmän :)

Työnteko on paljon tehokkaampaa kuin palkkatyöläisenä ja sen saa näin ollen suoritettua vähemmässä ajassa. Teen periaatteessa samaa työtä kuin palkollisena, suunnittelua. Siihen ei tarvita muuta pääomaa kuin tietotekniikka henkisen pääoman lisäksi. Ja se, että tulot on nyt pienemmät ei todellakaan haittaa! Ei elämä voi olla pelkkää työntekoa kahdeksasta neljään..

Tsemppiä meille yrittäjille :)

Anonyymi kirjoitti...

Koska minulla ei ole omaa blogia, jossa leuhkia ihanilla ostoksilla, niin kehun täällä: Tilasin tuon hieman alempana näkyvän Sammakko-tyynnynpäällisen, posti toi sen tänään ja se on aivan ihastuttava! Työnjälki on kaunista sekä kangas laadukas ja sain tykkäämäni persoonallisen päällisen helposti kotiin tuotuna ja kaupanpäällisiksi vielä tuon blogiedun eli suloisen kirjanmerkin. Kiitän näistä Susannaa kovasti! :)

Otan tässä kommenttissa kantaa vielä toiseen miettimääni asiaan, joka liippaa yrittäjyyttäkin: Ihmiset usein kehuvat kotimaista, laatua, käsityötä jne., mutta - kuten tunnettua - ostotilanteessa hinta onkin sitten "liian kallis".
Tuo kalleus on minulle vähän mysteeri esim. lahjojen ja erilaisten tuliaisten kohdalla, joita koetaan, että niitä on annettava tietyissä (monissa) tilanteissa.
Moni marssii esim. erääseen ketjuliikkeesseen, josta sitten ostaa vaikkapa jonkin lasikipan/lautasen kynttilöineen ja maksaa silmää räpäyttämättä 10-25 euroa. Ko. ketju hyödyntää vielä näppärästi ostamisen muka-helppoutta (muka siksi, koska liikkeeseen pitää fyysisesti mennä jollain tavoin), että tarjolla on valmiita sellofaanipakattuja lahjapakkauksia.
Tuo ketju on nyt vain yksi esimerkki, otin sen tähän siksi, koska itsellänikin on ketjun eriparisia kippoja, kuten varmasti monella muullakin ja kuinka moni oikeasti haluaa niitä pilvin pimein, en minä ainakaan.
Ihmetykseni aihe tässä onkin se, että miksi tuota SAMA RAHAA, joka käytetään joka tapauksessa, ei voisi käyttää toisinkin eli ostaa sitä arvostamaansa käsityötä, jota moni ihan oikeastikin arvostaa (tosin hieman etukäteen miettien eikä just ennen kylään menoa) ja ostaa varastoon vaikka muutaman tiskirätin tai ihan mitä vaan, kaikille löytyy kyllä jokin mieleinen "yleislahja".
Uskon, että ne olisivat halutumpia saajankin kannalta, koska niille on käyttöä ja ne eivät pölyty kaapin perällä tilaa viemässä.
Tarvitsee vain vähän pysähtyä miettimään, että mikä se olikaan kallista ja mikä ei. Tänne asiasta kirjoittaminen on hiukan turhaa, koska blogin lukijat tämän pointin varmaan ymmärtävät. Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä, jospa joku hoksisi tämänkin puolen ja pakkolahja voisikin muuttua kivaksi jutuksi.

Anonyymi kirjoitti...

sanasi osuivat, tunnistin itseni. ei me kaikki suomalaiset todellakaan olla työhulluja.

terv. tällä hetkellä työtön taide- ja käsityöalan ihminen jolla kesällä ajatuksena oman yrityksen perustus

Jokke kirjoitti...

Minä tiedän, että yrittäminen veisi hermot joten vaan harrastan. Olisi muuten leipälaatikoita sivuavaa asiaa: http://jokkemaa.blogspot.com/2011/03/kangasvirityksia.html

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuo ei kuulosta niinkään laiskalta. Tiedät mitä haluat tehdä ja miten ja kuinka paljon. Laiskuutta on mielestäni enemmän se, että haluaa työskennellä kuvailemallasi tavalla ja olettaa sillä saavansa westenditalon, audimersun ja jokavuotiset thaimaanewyorkpariisimatkat.

Onnea valitsemallasi tiellä! :)

T. Vakkarilukija Ester

Liisa T. kirjoitti...

Moi! Tää kirjoitus on ihan kuin olisin sen itse kirjoittanut! Tuntuu ihan hassulta, että joku, vieläpä minulle täysin tuntematon ihminen, kirjoittaa niin omia ajatuksiani. Kiitos!

Olen itse valmistumassa juuri koulustani ammattiin. Mitä lähempänä valmistumista ollaan, sitä enemmän ahdistaa. En halua sitä työtä. En halua herätä joka aamu 6.15. ja tulla neljän jälkeen kotiin. Vaikka kuinka olisi säännöllinen palkkapäivä ja palkaliset lomat, en halua sitä. Miksen? En tiedä. Kai se on se yrittäjyys vaan veressä. :)

Aloin nyt tämän kirjoituksesi sekä muiden kommenttien pohjalta miettiä, että kyllä se vaan niin on, että jos et tee "oikeita" töitä, olet monen mielestä laiska, saamaton ja niin edelleen. Yrittäjäkin hyväksytään vasta sitten kun rahaa tulee virtaamalla. Jos haluan tehdä sitä mistä oikeasti nautin (kädentaidot, taide), niin miksi sitä katsotaan niin kieroon? Miksei se ole "oikeaa" työtä? Onko loppujen lopuksi kyse siitä, että porukka on kateellista? Kateellisia siitä, kun joku uskaltaa irrottautua perinteisistä kaavoista, uskaltaa olla rohkeasti sitä mitä on, uskaltaa nauttia työstä?

En kuvittele, että yrittäjyys olisi mikään helppo nakki, vaan tidostan todella sen tuomat kuluttavatkin asiat. En kuvittele, että pääsisin jotenkin helpommalla. Mutta silti: miksen saisi tehdä sitä, mistä oikeasti nautin?

Kirjoituksesi valoi minuun uskoa omaan juttuuni. Kiitos tuhannesti Susanna! :)

Susanna kirjoitti...

Voi Lisa, kylläpä on kiva kuulla että kirjoituksellani oli sinuun noin kannustava vaikutus! Toivottavasti löydät oman, itsellesi oikean tavan elää. Minäkään en tiedä, onko se kateutta vai mitä. Vai ehkä vaan sitä, että totutusta poikkeaminen vaan on poikkeavaa, ja siksi siihen on ihmisten vaikeaa suhtautua.

Rohkeudella omaa tietä etenemään vain! Ja jos ei suju, niin mikään häpeä ei ole todeta, että ei tästä mitään tullutkaan. Minäkin vasta katselen, kuinka eukon käy yrittäjyyden tiellä. Voi olla, että vuoden kuluttua olen jo ihan raunioina. Tai sitten en.

Pysy mukana, on mukavaa vaihtaa ajatuksia teidän kanssanne!