sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Asemien kirjoa


Etelä-Saimaa teki jutun entisten rautatieasemien nykykäytöstä ja meidänkin asemamme pääsi mukaan juttuun. Se ilmestyi tämän päivän lehdessä. Immolan lisäksi toimittaja ja kuvaaja kävivät Pulsan asemalla, jossa on päihdekuntoutujien hoitokoti sekä Rapasaaren asemalla, jossa toimii meripelastusseuran paikallisosasto. Täältä meiltä he jatkoivat vielä Parikkalaan. Parikkalan asemalla on nykyisin kahvila/pubi, jota mekin olemme kerran käyneet ihailemassa. Se on tosi kivasti sisustettu, kodikas ja värikäs paikka.

Olisi mukavaa tietää enemmänkin muiden Etelä-Karjalan asemien nykytilasta. Meitä lähinnä olevat Vuoksenniska, Puntala, Rautjärvi ja Rauha ovat surullisesti tyhjillään. Vaikka minusta on toki ikävää, että nykyisin junat hylkäävät asemansa ja kyläkoulut joutuvat hyvästelemään oppilaansa, on silti hienoa, että upeat vanhat rakennukset saavat jatkaa elämäänsä jossain muussa käytössä.

Kuvat: Kuutostiimi

Yksi minun sydäntäni lähellä oleva esimerkki löytyy Raahesta. Siinä yhdistyy kolme minulle rakasta teemaa: Raahe, rautatieasema ja käsityö. Asemat ja käsityö eivät tietenkään selitystä kaipaa, mutta ehkä Raahe kaipaa. Minä opiskelin graafista suunnittelua Raahessa 90-luvulla. Tuohon aikaan junat eivät enää Raaheen saakka vieneet, mutta asemalta sai silti vielä ostaa lippuja. Bussilla sitten ajettiin Vihantiin, jossa hypättiin junaan.

Nyt Raahen asema on päässyt hienosti uuteen kukoistukseen Kuutostiimin käsityömyymälän myötä. Sitä pyörittävät paikalliset käsityöyrittäjät. Toivottavasti myymälä tulee menestymään. Poiketkaa ihmeessä Raahessa, jos sielläpäin satutte seikkailemaan. Raahe on ihastuttava kaupunki ja siellä on paljon upeita vanhoja rakennuksia. Ja monien vanhojen talojen ikkunoissa on kaksi posliinikoiraa, jotka katselevat merelle. Se on vanha perinne: kun talon isäntä oli merillä, koirat käännettiin katsomaan ulos ikkunasta, ja kun isäntä tuli kotiin, käännettiin koirat taas katsomaan sisäänpäin. Raahessa on ihan hauska museokin. Ja oli maailman ihanin elokuvateatteri.

Kuvat myynti-ilmoituksista.

Tuossa Etelä-Saimaan jutussa mainittiin, että rautatieasemien kunnostamisesta tuli 2000-luvulla trendi. Jaahas. Jos siis haluatte ratsastaa trendien aallonharjalla, niin vinkkaan, että upeita asemia on nytkin myynnissä.

Huopalahti ja Pitäjänmäki Helsingissä
Alavuden asema, tosi kaunotar
Meidän kodin sisar Heinävedellä
Todella vaikuttava asema Kaskisissa
Kartanomainen Loimaan asema
Vähän erikoinen Rauman asema
Asuinrakennuksia Ylivieskassa
Äetsän asema myydään siirrettäväksi

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Meille tuli vauva


Sulo tykkää jyrsijöistä: kaneista, marsuista, hamstereista, gerbiileistä ja sen sellaisista. Niin kauan kuin olen hänet tuntenut, hän on haaveillut pienestä pörröisestä lemmikistä. Minä en ole moisia haaveita ymmärtänyt lainkaan. Minusta on tuntunut järjettömältä hankkia isolla rahalla joku ällöttävä rottamainen olento, kun niitä hiiriä on täällä ollut riesana ihan ilmaiseksikin ja niitä on aika monta jouduttu lahtaamaankin. Sitäpaitsi lemmikistä pitäisi olla myös seuraa, kuten vaikkapa koirasta.

Olimme jälleen kerran eläinkaupassa kurkkimassa jyrsijöiden häkkeihin, kun Sulo mieltyikin erityisen kovasti mitättömän kokoisiin venäjänkääpiöhamsteri-talvikkoihin. Kotona hän jatkoi haaveiluaan, lueskeli hoito-ohjeita ja totesi yhtäkkiä, että sen nimi olisi sitten Kerttu.

Kerttu muuttui vähän turhan konkreettiseksi siinä vaiheessa. Se alkoi saada jo luonnetta. Luimme, että hamsterit ovat herkkusuita, jotka valitsevat tarjolla olevasta ruoasta aina vain ne maistuvimmat eli epäterveellisimmät palat ja saattavat lihoa. Ihan kuin me; Kertullahan on meidän geenit! 


Aloin miettiä, miten Kerttu Herkkupeppu istuu linnassaan mättämässä herkkuja napaansa ja villit hiiret kyräilevät lasiseinän toisella puolella. Ne kun saavat herkkuja vain sillä ehdolla, että pujottavat päänsä giljotiiniin.

Olin myyty!

Ja kun Sulon äiti ("Tuleeko miusta rotan mummo?!") vielä lupautui hoitamaan Kerttua meidän poissaollessamme, oli päätös tehty.

Hamstereille suositellaan mielummin terraariota kuin häkkiä. Yritimme etsiä vanhaa akvaariota Kertun kodiksi, mutta Imatran kierrätyskeskuksesta saimme taas pelkän kiukun mukaamme. Muoviset möykkylootatkaan eivät oikein innostaneet kaikessa ankeudessaan, joten rupesimme pohtimaan, millä keinolla turvallisen asumuksen voisi rakentaa itse.


Sulo keksi vintillämme lojuneen vanhan television. Se oli juuri oikean kokoinen; hiukan suurempi kuin suositukset. Poistimme siitä kaikki sisukset, laitoimme pleksiä seiniksi ja teimme huoltoluukut. Hämmästyttävästi hommaan upposi aikaa kokonainen päivä. Olimme ajatelleet myös rakentaa kaikki sisustukset ja virikkeet itse, mutta kun lemmikkieläinkaupasta löytyi erityisen söpö linna, olihan se ostettava. Sulo nikkaroi kuitenkin vanerista vielä pienen mökin turvalliseksi pesäkoloksi.


Opiskelimme lisää hamstereiden hoidosta ja laitoimme kaiken valmiiksi ennen adoptiomatkaa. Tuollaiselle pienelle kikkareelle tarvitsee hankkia melkoisia määriä rekvisiittaa. Kylpyhiekasta juoksupyörään. Tiimarista ostimme kaikkein kauneimmat ruokakupit. Kertun koti on sisustettu punaisin yksityiskohdin, koska se sijoitettiin meidän punaiseen saliimme. Sali on rauhallinen ja tasalämpöinen huone, jossa Kerttu kuitenkin on keskeisenä osana talon elämää. Uppouduimme Kertun elintilan valmisteluun suurella antaumuksella ja Kertusta tuli hyvin rakas jo ennenkuin olimme sitä tavanneetkaan.

Kun kaikki oli valmista, lähdimme eilen hakemaan Kerttua kotiin. Kyllä jännitti. Kelpaammeko me vanhemmiksi? Osaammeko hoitaa Kerttua oikein? Viihtyykö Kerttu meillä? Kaipaako se veljiään?


Tänään Kerttu on jo osoittanut viihtymisen merkkejä, vaikka eilispäivän se lymyilikin kaiken aikaa Sulon rakentamassa mökissä ja kaivautui syvälle puruihinsa piiloon. Olin aivan huolesta soikeana, kun mietin, mikä järkytys ympäristön muutos tälle pienelle pojalle olikaan. Ja pettynytkin, kun "televisiosta" tuleva kerttuohjelma olikin odotettua tylsempää.


Mutta tänään Kerttu on ottanut uuden kotinsa hienosti haltuunsa! Se kiipeilee tornissa, ottaa välillä pitkiä päiväunia, maistelee siemeniä ja kukkakaalia ja kipittää ympäriinsä. Minä olen saanut katsella viihdyttävämpää kerttuohjelmaa ja totutella ajatukseen salissamme asuvasta hiirulaisesta. Ja voi, miten olenkaan jo kiintynyt siihen!

Sulo aina arvaa etukäteen, mihin asioihin minä hurahdan, vaikka kuinka vastustelen ensin.


Huomisiltana saamme alkaa totuttaa Kerttua käsiimme. Kävin tänään ostamassa sille aitauksen, jossa treenaus suoritetaan. Myöhemmin aitaukseen tehdään Kertulle huvipuisto, jossa se saa liikkua iltaisin, ettei liho. Hamsterit ovat uteliaita ja vaihtelunhaluisia, joten saamme jatkossakin käyttää mielikuvitustamme sen telkkarikodin sisustuksen ja harrastusmahdollisuuksien suhteen!

Olen tosi iloinen Sulon tv-keksinnöstä. En tiedä, miten olisin sietänyt jotain rumaa muoviboksia kodissamme. Guuglailin muiden ihmisten ratkaisuja ja löysin toisenkin tv-hamsterin. Myös vanhaan nukkekotiin voi rakentaa mainion hamsteriparatiisin. Hienon talon voi tehdä myös kirjahyllyyn vaikka siilillekin, ja muistan nähneeni joskus jossain blogissa käärmeen, joka myös asui kirjahyllyssä.

Mutta on se ruma muovilootakin hankintalistalla. Siitä tulee Kertun kakkoskoti, jolla se matkustaa välillä mummolaan hoitoon.



Illan elokuvasuositus: Stuart Little. Itkettää joka ikinen kerta.