Ikäkö sen tekee, etten ole enää niin nopea ja tehokas kuin ennen? Mikään ei valmistu enää suih saih, kuten aiemmin. Nykyisin väsähdän ihan mahdottoman nopeasti, oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä ponnistelusta. Eräänä päivänä laittelin lapsuuskuvia albumiin ja parin tunnin liimailun jälkeen olin niin poikki, että teki mieli kömpiä nukkumaan.
Aiemminhan häyristely vei minut mukanaan niin, etten malttanut juoda, syödä tai käydä vessassa, ja lopetin riehumisen vasta, kun kaikki oli valmista. Enkä tosiaankaan väsähtänyt! Nykyisin joudun palastelemaan! "Teen nyt tämän vaiheen ja huomenna jatkan!" Aivan ennenkuulumatonta!
Siihen palasteluun liittyy myös itsehoito-ohjelmani kaamosajan varalle eli lukujärjestys. Jaan päiväni ruokailuilla kolmen tunnin palasiin. Tai ainakin pyrin tekemään niin! Aamulla aamupala, sitten töitä tai muuta työhön verrattavaa. Lounaan jälkeen ulkoilua tai huonolla ilmalla sisäliikuntaa. Välipala kolmen maissa, jonka jälkeen päivälliseen saakka saan leikkiä ja askarrella tai tavata ihmisiä. Sitten syön ja hakeudun ruudun ääreen leffojen todellisuuspakomaailmoihin, kunnes iltapalan kautta yhdeksältä menen sänkyyn. Luen kirjaa, kunnes uni voittaa.
Jos pystyn noudattamaan tätä kaavaa, voin hyvin. Tietysti välillä on ulkopuolisia tekijöitä, joiden takia en voi pysyä rutiinissani, ja välillä on päiviä, ettei vaan millään malta tai huvita esiintyä itsekurin kuningattarena. Mutta melko hienosti olen silti aikataulussani pysynyt, lukuunottamatta aamupäivien työntekoa. Viime postauksessaniko minä juuri lupasin, että teen joka päivä jonkin työllistymistäni edesauttavan teon? Se ei ole onnistunut edes välttävästi ja koen siitä syyllisyyttä.
Tällä reseptillä marraskuu meni ohi ennätyksellisen nopeasti ja minä voinkin nyt varsin hyvin. Olen myös pistänyt tauolle ihmissuhteen, joka oli alkanut vaikuttaa todella negatiivisella tavalla minun mielenterveyteeni. Olen nyt jopa ihan kokonaan lakannut kaipaamasta kuolemaa herätessäni, mikä on aivan mieletön ero tähän aiempaan syksyyni.
On asioita, joihin en pysty mitenkään vaikuttamaan, mutta joiden vatvominen on aiheuttanut minulle suurempaa ahdistusta, kuin olen ymmärtänytkään. Kaamos pysyy, vaikka kuinka kiukuttelisin ja itkisin pimeyttä. Asumiskuluni nousevat ja hallituksen köyhienkyykytys jatkuu, vaikka minä vääntelisin numeroita loputtomasti. Ja sen edellämainitun ihmissuhteeni toisen osapuolen synkkä mieli ei valostu, vaikka minä kuinka myötäeläisin. Kaikkien näiden asioiden märehtiminen on vienyt minua ihan huomaamatta yhä syvemmälle masennukseen.
Tällä sussunhuolto-ohjelmallani minä jaksan tämän vuoden loppuun. Sitten pitää tehdä päätöksiä ihmissuhteen ja todennäköisesti toisen asunnon kanssa ja alkaa kiristää vyötä entisestäänkin. Ja sitten kaamos jo kääntyykin kohti kevättä.
Vaikka en nauti liikunnasta, tunnen olevani voittaja, kun merkkaan lukujärjestykseeni kotijumpan, vesijumpan tai kävelylenkin, enkä joudu piirtämään julmaa, punaista rastia kuluneen päivän kohdalle. Tiedänhän liikkumisen olevan pidemmän päälle hyvinvointia lisäävää, vaikkei aiheutakaan minulle välitöntä tyydytystä.
Välittömän riemun saan askartelemisesta ja leikkimisestä. Olen saanut sillä saralla ihan mukavasti aikaiseksi. Päässäni on paljon ideoita, joita haluaisin päästä toteuttamaan, mutta nyt en saa ylittää rajaa ja huseerata yliaikoja. Maksaisin vain siitä riemusta yöunillani. Minun on iltaisin katseltava leffoja ja luettava kirjoja, jotta suhina päässäni rauhoittuisi ennen nukkumaankäymistä, vaikka haluaisin käyttää myös illan tunnit johonkin hauskaan tai hyödylliseen.
Yritän vielä saada uniaikaa siirtymään tunnilla taaksepäin, jotta onnistuisin myös aamuissa. Tämä pimeä aika vaatii minulta 9-10 tunnin yöunet, joten minun olisi nyt saatava päivärytmiä kiepattua tunnin taaksepäin: sänkyyn jo kahdeksalta, unessa kymmeneltä. Eli elokuvien tilalle pitäisi löytää lyhyempää pääntyhjennysohjelmaa, vaikkapa jokin ei-koukuttava sarja.
Tiedän olevani onnekas, etten joudu tähänkään vuodenaikaan olemaan jossain oikeassa työssä, jossa en näkisi sitä lyhyttä hetkeä valoa, jota maailma pystyy tarjoamaan. Mutta luultavasti minun on hakeuduttava taas kuntouttavaan työtoimintaan ihan vain rahan takia. Minua ei ole kutsuttu työkkäriin helmikuun jälkeen. Silloin oma virkailijani vaihtoi toiseen työhön ja minä jäin ilman työntekijää. Ja nythän siellä on menossa mullistuksia, kun koko järjestelmä muuttuu vuodenvaihteessa. Miten sekin sitten vaikuttaa minuun, on syytä tässä kohtaa jättää miettimättä.
Yksi asia, jossa olen joutunut myös korjaamaan ajatteluani on tämä koti. Neljä vuotta olen marissut sitä, mikä koirankoppi tämä on ja miten tänne ei mahdu mitään, eikä ole edes hirsiseiniä eikä ulkohuussia eikä tulipesää. Olen nyt alkanut opetella hyväksymään sen, että yläkertaa en tule saamaan oman kotini jatkeeksi, vaan tähän 45 neliöön minun on vaan syytä itseni sovittaa.
Ensimmäinen askel "koti tykättävämmäksi" -projektissani oli pyhittää kamari käsitöille ja luopua olohuoneajatuksesta. Se on ollut todella hyvä veto, ja onnittelen itseäni oivalluksesta. Nyt olen jatkanut projektia uudelleensisustamalla eteisen. Rakensin sinne kulissikaapin työkaluille ja olen todella ylpeä, että senkin onnistuin tekemään ilmaisista materiaaleista. Jouduin ostamaan ainoastaan saranat. Päädyin myös tapetoimaan seinät vain siksi, että rautakaupassa osui silmiini alennustapetteja kympillä. Tapettiliima löytyi Facebookin roskalavaryhmästä. Aiempi vihreä seinä on aina herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita, mutta uusi tyyneystapetti herättää pelkkää rauhaa!
Hommaan upposi useita päiviä. Moisen pikkujutun olisi entinen Sussu häyristellyt yhdessä päivässä valmiiksi. Tämän uuden verkkaisuuteni takia minua kai nykyisin stressaavat myös iloiset touhut. Olisi niin paljon kaikkea kivaa tehtävänä, mutta aika lipsuu käsistäni tolkutonta vauhtia.