Koti ennen ja jälkeen

Koska en ole blogannut niin moneen vuoteen, en myöskään ole ottanut sisustuskuvia entiseen malliin. Ne kuvat, joita olen Instaan napsinut, olen jostain syystä suurimmaksi osaksi hävittänyt. 

Onneksi sentään olen älynnyt ottaa kuvat siitä, miltä tämä koti näytti minun tänne muuttaessani kesällä 2020. Kaikki oli rumaa. Mutta minä katsoin asuntoa rumuuden läpi; kaikenhan saisi kuorrutettua nätiksi ja vieläpä tosi helposti nykymaalein ja -tapetein, kun talon hengittävyys oli jo tuhottu.

Nyt on pahin mahdollinen aika vuodesta yrittää kuvata tätä kotia. Pimeys on kaikennielevää. Tässä silti tulee ennen- ja jälkeen-kuvatuksia.

Tällainen oli keittiö. Marmorijäljitelmätaso! Ihan hirveä! Ja entäs nuo kaapinovet! Minusta tuollaiset kaarevasti uurretut ovat rumimmat, mitä voisin edes ajatella. Pitkään minä niitä surin, ennen kuin jommastakummasta iltapäivälehdestä bongasin jutun naisesta, joka oli sahauttanut halvasta kovalevystä uudet pinnat vastaavanlaisiin oviin ja liimannut ne paikalleen. En olisi ikinä itse keksinyt, että moista höttöä voisi käyttää tällaisessa tarkoituksessa. Mutta jopa vain toimii! Eikä ollut kallista! 

Panostin kuitenkin oikeaan, puiseen tasoon, jonka Heila avuliaasti ja huolellisesti öljysi tummanruskeaksi. 

Olen tykännyt keittiöni uudesta ulkoasusta kovasti. Kirkkaankeltainen on raikas ja iloinen väri, ja värikkääseen Pip Studion tapettiin en ehkä kyllästy koskaan. Minä olin päättänyt tuosta tapetista jo ennen kuin minulla oli edes mitään kotia. Kun tein kaupat, kävin heti K-Raudassa tilaamassa siniset kukkatapettini.

Keittiön hankaluus on sen pitkulainen muoto. Kun kaikki kiinteät kalusteet ovat rimpsuna yhdellä seinällä, muulle kalustukselle jää suikulainen tila. Olen siirtänyt jääkaapin eteisen puolelle, koska sille on todella vaikeaa löytää asiallista paikkaa ja koska se rumentaa söpön keittiöni.

Vaikka tässä talossa ei sisällä ole mitään alkuperäistä, pystyn sietämään 80-luvulla vaihdettuja ikkunanpokia. Ne sentään ovat puuta ja mukailevat alkuperäistä ruutujakoa, vaikka vääränlaiset ovatkin.

Kotimaan rautakauppojen leveämpiin koristeellisiin ikkunalistoihin minulla ei ikimaailmassa olisi ollut varaa, joten odotin Venäjän rajan aukeamista koronan jälkeen ihan hulluna. Eräs sota kuitenkin on pitänyt rajan suljettuna ja minä olen elellyt kokonaan ilman listoja neljä vuotta. Kunnes joku ystävällinen sielu mätkäisi Toriin ilmaiseksi tyrkylle käyttämätöntä mdf-listaa ja nyt minun ikkunoissani lopultakin on nätit, leveähköt listat! Pakkelilla ja kalkkimaalilla sain niiden liukkaan ja keinotekoisen ämdeeäffäisyyden häivytettyä.

Minä onneton olen jo niin vierottunut perinnekorjaamisesta, että katonrajoissakin on styrox-listat! Kamarista uupuvat vielä lattialistat, mutta kai nekin jossain vaiheessa jostain esiin putkahtavat. Sinne en halua samanlaisia tylsiä ja kapeita nykylistoja, kuin mitkä keittiöön olen paremman puutteessa kelpuuttanut. Tosin eivät ne lattialistat missään edes näkyisi tämän huonekalupaljouden seassa. Niinkuin nyt ei näy jesari, jolla olen lattianraot tiivistänyt...

En ole pystynyt keksimään mitään ratkaisua alaslasketun katon suhteen. Sen oksettavan lastulevypinnan takana on alkuperäinen kaunis paneelikatto, mutta valitettavasti myös jotain ilmanvaihtoon liittyviä putkia ja johtoja. Myöskään minulla ei ole ollut varaa purkaa lattiasta laminaatti - muovimatto - lastulevy -yhdistelmää ja rakentaa tilalle lautalattiaa. Kahdessa naapuriasunnossa sellaiset on tehty ja onhan niissä asunnoissa heti ihan toisenlainen tunnelma. Minä ottaisin mielummin muovimatonkin kuin laminaatin.

Vaikka tässä asunnossa virallisesti on huone ja keittiö, niiden välinen leveä oviaukko teki niistä käytännössä yhtä tilaa. Talon muissa asunnoissa vastaavassa kohdassa on lasi-ikkunalliset pariovet. Minulla ei sellaisia ollut. Ulkovarastosta ovet kyllä löytyivät, mutta ne olivat ikkunattomat ja erittäin homeessa. Vein ne kaatopaikalle. 

Leveä oviaukko oli minusta monella tapaa hankala ja lopulta minä kavensin sen. En ole katunut. Jos voisin, laittaisin tuosta jopa kokonaan seinän umpeen ja siirtäisin oven kamarin nurkkaan, josta käynti olisikin eteiseen. En oikein tykkää tästä suorakaiteen muotoisesta pohjasta - talon läpi ikkunasta ikkunaan asunto on putki, jonka reunoille huonekalut asettuvat.

Kamarin seiniin päätyi yltiöromanttinen pinkki tapetti ihan vain siksi, että sitä löytyi runsaasti rautakaupan poistolaatikosta. Vitosen rulla Pip Studion tapetista kuulosti hyvältä diililtä, vaikken oikeastaan tykkää vaaleanpunaisesta. En tiedä, mikä taika tuossa tapetissa sitten kuitenkin on, sillä en ole siihenkään kyllästynyt. Päinvastoin tykkään siitä ihan yhtä paljon kuin keittiön rakkaustapetistani. Ehkä juju on epämääräisessä värissä, joka jossain valossa näyttää pinkiltä, jossain lohenpunaiselta ja jossain ihan vaan joltain muulta punaiselta.

Kotini on täyteenahdettu ja yhtä massiivista kompromissia, mutta jos minun on tässä lastulevyn, mdf:n ja styroxin keskellä elämäni loppuun elettävä, niin ainakin voin tehdä sen räiskyvin värein!

Tekemistä vielä on puuttuvien jalkalistojen ja ongelmallisen sisäkaton lisäksi. Tuossa oviaukon kirjahyllyssäkin on yhä lakananpala verhona. Siihen pitäisi rakentaa ovi. Ja sitten on yksi humoristinen kaapinoviyritelmä, joka pitäisi tehdä kunnolla. 

Tässä kaapissa lymyävät nukkejen räkäläbaari ja pieni kahvila, yhden nuken valkoinen ja askeettinen kaupunkiasunto sekä Kenin ja Kaarnan vessa. Minä mokoma olen teini-iässä napannut kaapin yläovet pois ja nyt minun pitää rakentaa siihen uudet. Kokeilin kovalevyä ja lopputulos naurattaa. No, uutta yritystä perään, kunhan kerkiän.

Vaikka minulla nyt on mahdollisimman paljon tilaa askartelulle ja käsitöiden tekemiselle, en tietenkään ole tyytyväinen vieläkään. Kun mennään toiminnot edellä, joudutaan heittämään hyvästit kauneudelle. Ahtaus on ahtautta, ja valokuvissa näyttää minusta tosi sekaiselta silloinkin, kun on siistiä. Jospa nyt tämä talvi kuitenkin menisi tällä, enkä pelaisi enempää huonekalushakkia.