Vaan matka. Niin Soja sanoo kansallispukujen valmistamisesta. Minun 39 tuntia kestänyt matkani hamekankaan kutojana on nyt kuitenkin tullut päätökseen ja olen tosi iloinen siitä! Kutominen eli se matka oli itsessäänkin kiva ja minä tykkäsin kutomisesta oikein kovasti, mutta olipa vaan ihanaa saada kangas irti puista.
Viime talvenahan minä stressaannuin ja rasituin työväenopiston harrastuksistani. Venäjänkielen opiskelu ja kansallispuvun paidan väkertäminen olivat kumpikin pelkkää vastoinkäymistä, ylämäkeen raahustamista ja epäonnistumisen tunnetta. Paskoja reissuja kumpikin, minun mielestäni. Kumpikaan matka ei edes tullut päätökseen keväällä, joten päätin vaihtaa reittiä.
Jätin venäjänopiskelut sikseen, enkä ilmoittautunut edes kansallispukukurssille. Sen sijaan Soja ehdottikin, että voisin itse kutoa hamekankaan hänen kangaspuillaan. Se osoittautui ihan mahtavaksi ajatukseksi. Ensinnäkin, jos olisin tilannut kankaan Taito Uusimaalta, olisi Taito Uusimaa tilannut sen Sojalta, joka olisi laittanut tilauksen jonnekin vuosien mittaisen työlistansa jatkoksi. Toiseksi säästin viitisensataa euroa kutomalla itse. Ja kolmanneksi Soja tuumi, että masentavan paitaprojektin jälkeen minun piti saada tehdä jotain, jonka tekeminen palkitsee. Niin ajattelee hyvä opettaja, kiitos Soja!
Ja kutominen palkitsi, vaikka aluksi se jännitti minua. Oli niin paljon osattavaa. Piti osata laskea yhtäaikaa jaloilla neljään ja käsillä mihin sattuu kolmen ja yhdentoista välillä. Piti ottaa koppi lentelevästä sukkulasta ennenkuin se ehti lattialle saakka. Piti seurata mallitilkusta, mikä väri tulee seuraavaksi. Piti muistaa siirtää hassua haravaa ja vääntää hammasratasta oikealle kireydelle. Ja jos loimilanka katkesi, piti osata laittaa siihen jatkoa ja pujotella se paikoilleen. Ja piti puolata villalankaa, puolata puolaamasta päästyäänkin.
Ei homma oikeasti niin vaikeaa sitten ollutkaan, kuin miltä ensi alkuun tuntui. Väriraitojen järjestyksen minä opin lopulta kahden metrin paikkeilla ulkoa, jalkojen liikkeisiin ei tarvinnut enää kolmannella kerralla laskupäätä ja se haravakin alkoi siirtyä ilman, että sitä piti koko ajan vahdata. Rytmi löytyi, tahti kiihtyi. Päätin saada valmista ennen lomareissuani, mutta sainkin valmista nopeammin kuin arvasinkaan.
Kun hamekankaan jokaisen sentin on kutonut ihan omin käsin, voi todella hyvillä mielin sanoa, että se on MINUN hameeni. Siinä on minun polkemisvirheeni (jotka onneksi näkyvät vain nurjalle) ja siinä on minun värivirheeni. Siinä on myös minun onnistumiseni, minun urakkani, minun henkilökohtainen suhteeni jokaiseen raitaan. Minulla on huono suhde lapsenkakan värisiin raitoihin ja melko huono suhde vihreisiin raitoihin, mutta erityisen rakastava suhde punaisiin ja keltaisiin raitoihin sekä kahden sinisen symbioosiin. Hassua, miten eriväriset langat olivat luonteenpiirteineen kuin ihmisiä, joiden kanssa joko tulin toimeen tai en tullut toimeen.
18 kommenttia:
Yksinkertaisesti ... kaunis kangas!
Eikö olekin ihana! Myös kauneuden takia minä Vihdin puvun valitsinkin. Rumat ne vaatteilla koreilee. :D
Sinä kudoit sittenkin hamekankaan itse, UPEAA, MAHTAVAA! Todella hienoa, nostan hattua että uskalsit, olet varmasti ylpeä itsestäsi! Mikä tunne onkaan sitten, kun saa laittaa ylleen itse kudotusta kankaasta tehdyn hameen. :)
Ihailin pikkutyttönä ihan hirveästi kansallispukuja ja lainasin kirjastosta varmaan sata kertaa peräkkäin sellaisen Helmi Vuorelman kirjan, jossa oli piirroskuva kaikista Suomen eri kansallispuvuista. Niitä sitten tuijottelin ihaillen ja mietin, että mikä on mun mielestä kaikkein kaunein (en muista). Mutta oikeasti just nyt tän sun postauksen ansiosta mietin ensimmäistä kertaa, että joku tosiaan on ihan oikeasti kutonut ne kankaat! Eikä vaan ommellut valmiista kankaista valmiilla kaavoilla niitä kauniita asuja.
Ihan huippua! Täältä tulee ihan tuhannesti rispektiä urakalle!
<3 <3 <3
Jes, tosi hienosti tehty ja hyviä oivalluksia, Susanna! Kaikkea hyvää kankaallesi, sillä on pitkä matka vasta alussa. :-)
huikeeta. Vähän kade ja paljon onnellinen siun puolesta. Siule tulee kaunis puku
Minä nostan hattua Sojalle, joka uskalsi antaa minun kokeilla! Olisihan tämäkin voinut olla tuskaa, niin hidasta hommaa, että olisi usko ja into loppunut. :D
Niin on kutonut! Jotkut kankaat (ne Vuorelman ainakin) kudotaan nykyisin koneella, mutta jotkut kudotaan yhä käsin. Soja on kutonut sen minun liivikankaani. Sekin on upea, ja näyttää monimutkaiselta. Värejäkin siinä on kolme kertaa enemmän kuin tässä hameessa.
Takas!
Ihanasti sanottu, kiitos!
Hih, ainakin pukuun tulee kaunis liivi ja kaunis hame.
Ihanaa tuo kutominen, kun on hyvä opettaja pystyy melkein mihin vain! Minä olen tykästynyt pellavan kutomiseen. Ennen ihmettelin miten kukaan on jaksanut kutoa astiapyyhkeitä, nyt arvaan että joku on nauttinut siitäkin työstä. Kun vain olisi itsellä kotona mahdollista kutoa niin että voisi kutoa vähän silloin tällöin eikä joutuisi lähtemään kurssille kutoakseen.
Ihan ensin, onnittelut työpaikasta! Ei Posti välttämättä ole hullumpi työpaikka vaikka palkka on pieni.
Mahtavan suorituksen olet tehnyt kutomalla kankaan itse. Siihen minusta ei olisi vaikka monenlaiseen olen ryhtynyt. Ja tuo miten puhut kankaasta, ne kaikki virheet, suhde väreihin. Vau!
Ompa kaunis kangas!
-Ruut
Minä myös olen ajatellut, että kankaiden kutomisen täytyy olla hullun hommaa, mutta ei se olekaan. Yllättävän hyvin työ etenee. Nyt kun haluan tosi kovasti saada omat puut pystyyn ja päästä mattoja kutomaan, oikein hauskuttaa miettiä, miten vinhaa vauhtia matot syntyvät tähän verrattuna!
Kiitos. Ei se minustakaan ole ollenkaan hullumpi työpaikka. Nyt on työpäiviä sovittu kuun loppuun saakka. En sitten tiedä, huolivatko takaisin enää sen jälkeen, kun olen lentänyt koko marraskuuksi pois.
Kiitos! :)
Lähetä kommentti