Yrittäjänpäivä

Tänäänkin matkin Sojaa ja kirjoitan päivästäni, koska on Yrittäjän päivä.

Herään klo 7.49, kun uni loppuu. Kenenkään kello ei herätä, sillä Sulolla on kesäloma. Tulimme illalla kyläreissusta Joensuusta ja katselimme vielä pedissä elokuvan, joten nyt aamulla väsyttää.

Aloitan päiväni aina samalla tavalla; otan iPadin käteeni ja selaan Instagramin nukkekuulumiset ja Snapchatista ulkomaalaisten kaverieni kuulumiset. Siitä siirryn sujuvasti työasioihin kurkkaamalla Facebookin, käsityöyrittäjien foorumin ja työsähköpostini. Pari tilausta on tullut ja yksi logosuunnitelmani sai hyväksynnän.

Sulo herää ja kaivautuu kainalooni. Minä tarvitsisin kolme kättä, jotta voisin jatkaa tabletin hiplausta samalla kun silittelen hänen selkäänsä. Sulo nousee keittämään puuroa, mutta minä jatkan makaamista elektronisten laitteideni kanssa.

Aamupalan jälkeen olen yhä kuin piesty; miten voikin väsyttää näin paljon? Palaan lohnottamaan sänkyyn ja guuglaan koulutusvaihtoehtoja. Mietin, olisinko valmis asumaan poissa kotoa viikot, koska oman maakunnan koulutustarjonta on pelkkää levyseppähitsaajaa ja lähihoitajaa. Sulo lähtee pilkkomaan polttopuita ja minäkin kampeudun ylös sängystä ja siirryn tietokoneelle.

Lähetän asiakkaalle valmiit logotiedostot ja teen viimeisiä viilauksia Tompan verkkokauppaan. Ulkomaiden toimituskulut aiheuttavat minulle harmaita hiuksia. Kirjepostin sallittu maksimipaksuus on vain 2 cm ja sitä suurempien tuotteiden lähettäminen merten yli maksaa miljoonia.

Käyn läpi erään kirjaprojektin tiimoilta tulleita sähköposteja. Aiemmin sovittu aikataulu venyykin ensi vuodelle. Ensin minua harmittaa, koska se tarkoittaa, ettei jouluksi olekaan tulossa hyviä tienestejä, mutta muuten aikataulumuutos on hyvä juttu. Vuoden alkupuolet kun ovat yleensä sitä kiireetöntä aikaa, joten sinne iso kirjantaittotyö mahtuu mukavasti.

Tulostan Riepukioskin verkkokauppatilaukset ja pakkaan ne valmiiksi.

Vasta klo 11 peseydyn ja pukeudun. Alan painaa pipoja, jotka saapuivat viime viikolla Neenuskalta. En ole kankaanpainotuulella lainkaan, mutta olen sopinut pipokuvaukset Lappeenrantaan huomiseksi. Painan samaa kyytiä vähän rättejäkin ja alan sitten suunnitella Sussu-tunika 3.0:aa. Siihen liittyvät kankaanpainokokeilut menevät vähän pipariksi, mutta se ei haittaa protoa tehdessä.

Ennen lounasta kurkkaan tietokoneella sähköpostit ja ilahdun huomatessani uuden tilauksen saapuneen verkkokauppaan. Kun viime viikolla laitoin verkkokauppaan tiedon, että viiden rievun ostaja saa yhden yllätysrievun kaupan päälle, yksittäiset tilaukset ovatkin olleet isompia. Kaupanpäällinen taitaa toimia. Minun täytyy nyt otta itseäni niskasta kiinni ja keksiä, miten saan tilausmäärät taas normaalille tasolle.

Jääkaapista löytyy muutaman päivän vanhaa kaalilaatikkoa, joka on vain parantunut entisestäänkin jääkaappielämänsä aikana. Syömme yhdessä lounasta.

Posti tuo verotuspäätöksen. Pidän toista silmää auki ja toista kiinni, kun tarkistan, tuleeko palautusta vai mätkyä. Jeeee, palautusta! Kiljun riemusta ja loikin sussuhyppyjä! Sulo hätääntyy: "Sussu! Lopeta! Siulta lirahtaa housuun!" Veronpalautus riemastuttaa minua kovasti, vaikka samaan aikaan saapuneet laskut ovatkin suuruudeltaan kymmenkertaisia.

Huomaan Sojalta tulleen tekstiviestin. Imatran Yrittäjät tarjoavat yrittäjänpäivänkahvit paikallisessa kahvilassa ja Soja pyytää minua mukaan. Koska kuitenkin joudun kohta käymään postissa, lähden ilolla päiväkahviseuraksi. Kankaanpainohommat jäävät kuivumaan siksi aikaa, kun hurautan Vespalla Vuoksenniskalle.

Meidän leivostellessamme aurinko on kaivautunut esiin pilvien takaa. Käyn kotimatkalla postissa ja ruokakaupassa ja mietin, jatkaisinko kuuliaisesti tunikan proton parissa vai jäisinkö sittenkin ulos nauttimaan kauniista päivästä.

Päätän lähteä Sulon kaveriksi puusavottaan. Roudaamme rankoja metsästä parin tunnin ajan ja meillä on oikein mukavaa. Siinä sivussa minäkin opin ajamaan maastossa tukkirekkaa peräkärryllä varustettua mönkijää ja peruuttamaan peräkärryä!

Kello on puoli viisi ja minä sutaisen nopsasti kasaan salaatin. Pyydän Suloa paistamaan kanat sillä aikaa, kun olen itse kutomassa kansallispukukangastani. Koska Sulo miettii lähtevänsä ilta-ajelulle autolla, minä hyppään jälleen mopon selkään ja hurautan Sojan luokse. Sojalla on työhommia olohuoneessa, joten emme kumpikaan häiritse toistamme, kun minä pysyn pajan puolella. Paukuttelen Sojan pajalla kangaspuilla puolisentoista tuntia ja saan valmiiksi melkein 17 senttiä kangasta! Vaikka mieleni tekisi jatkaa kauemminkin, mopoilen kuitenkin kotiin, jotta en joutuisi maksamaan seuraavasta tunnista kireillä hartioilla ja päänsäryllä.

Kotona hotkaisen salaatin kuistin portailla nauttien auringon viimeisistä säteistä. Sulo on häipynyt omille teilleen ja minä napsautan tiskikoneen pyörimään, ennenkuin siirryn työhuoneelle. Kello on melkein seitsemän, kun alan prässätä aamupäivällä painamiani riepuja ja pipoja. Prässin käryttäessä painovärejä kiinni kankaisiin, minä lisään kuvia tähän postaukseen, jota olen lause kerrallaan kirjoittanut pitkin päivää.

Puuhailen tunikan proton parissa kunnes kello tulee kahdeksan. Laitan uimakamppeet kassiin, puen lenkkivaatteet pälle ja hyppään jo kolmannen kerran tämän päivän aikana mopon selkään. Ajelen uimarannalle, josta lähden juoksemaan metsäpolulle. Kesän menot ovat sotkeneet juoksuohjelmani ihan kokonaan, joten olen juoksennellut miten sattuu. Ennätykseni on 8 km. Yritän palata ohjelmaan nyt, kun myyntireissut eivät enää sotke aikatauluja. Metsässä alkaa olla liian pimeää. Joudun pian joko siirtymään asutusalueille tai aikaistamaan tunnilla iltalenkkejäni.

Juoksen 6 kilometriä aikaan 44,5 minuuttia. Mahtava olo!

Jätän hiet järveen. Koska rannalla ei tähän kellon- ja vuodenaikaan tietenkään ole muita, en vaivaudu pukemaan uimapukua. Vesi on kylmää, olo entistäkin mahtavampi. Kuivattelen laiturilla, katselen tyyntä järveä ja olen onnellinen. Sitten huomaan unohtaneeni pyjaman ja joudun pukemaan toppavaatteeni paljaalle iholle. Ei haittaa.

Huristelen kotiin, jossa Sulo jo huolestuneena odottaa ja ihmettelee, missä olen. En ollut hoksannut jättää viestiä keittiön pöydälle. Sitten kirjoitan tämän postauksen loppuun. Kohta otamme iltapalaa ja käperrymme peittojen alle. En tiedä, jaksammeko tänä iltana katsella elokuvaa, sillä kello on jo puoli kymmenen.