sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kuinka itärajan erakosta tehtiin lähes salonkikelpoinen gaalailija



Ne teistä, jotka seuraavat minua Instassa tai Facebookissa, tietävätkin jo, että gaalareissusta selvittiin hengissä ja että oli mahdottoman kivaa ja että voittoa ei Tompalle tullut.

Jännitin ihan kamalasti. Kolmen viikon ajan sanoin joka ikinen ilta Sulolle, että "miuta pelottaa se gaala" ja Sulo alkoi saada jo tarpeekseen samasta laulusta. Onnekseni minulla oli tapaaminen Osku Heiskasen kanssa muissa merkeissä noin viikko sitten ja hänen kanssaan jutteleminen sai epätoivoni laantumaan ihan huomattavasti. Osku innostui "stylistikseni" ja ymmärsi vieläpä olla niin hyvä stylisti, että tajusi minun täytyvän voida tuntea oloni itsekseni, vaikka lähdenkin niin kauas epämukavuusalueelle. Osku raahasi minut kampaajalle ja neuvotteli kampaajan kanssa pääni kohtalosta. Inhoan kampaamoita. Siinä peilin edessä istuminen ja kampaajien kommenttien kuunteleminen on ihan tuskaa (onpas sinulla tosi korkea otsa! jne.), mutta tämä kampaaja olikin ihan ihana ja minulle tuli siitäkin käynnistä helpompi olo. Sain permiksen ja värin päähäni ja gaala-aamuna hän vielä loihti isot saparomaiset möykyt korvieni päälle.

Osku hyväksyi mekkoideani ja suositteli lähtemään Arctipsit jalassa gaalailemaan, kunhan keksisin jotain vihreää lisää mekkooni. Kengät ovat minulle yleensäkin aina suuri ongelma, ja siksi oli ihanaa saada lupa lähteä juhlimaan kaikkein rakkaimmissa jalkineissani. Tilasin vielä House of Simonelta vihreän nahkakukkakäädyn. Mekon ompelin tiskirättibambusta, vaikka collegekangas tuskin on se kaikkein gaalakelpoisin materiaali. En vaan voinut ottaa riskiä, etä alkaisin hiota ja haista jossain muussa materiaalissa. Bambu nyt vaan on bambu, enkä minä enää oikein osaa muuta käyttää. Painoin mekon helmaan ison Tompan ja kohotin helmat vanhalla tyllialushameellani. Vaikka yleensä tykkään väreistä, oli musta nyt ihan ehdoton valinta, koska en halunnut olla huomiotaherättävä, vaan kadota huomaamattomuuteen. Siihen tarkoitukseen musta sopii mainiosti.

Onnistuin myös pudottamaan painoa kolme kiloa ja saamaan pahimman vatsapömpötyksen kuriin. Enää oli jäljellä se suurin ongelma: naamani, jonka kanssa en tule toimeen yhtään. Omistan vanhentuneen ripsivärin, enkä mitään muuta kosmetiikkaa. En osaa meikata, en yhtään. Oli siis pakko lähteä jonnekin meikattavaksi. Koska ajatus ahdisti ihan hirveästi, enkä tiennyt, minne päin kääntyä, soitin Helsingin Sokokselle ja kysyin sieltä meikkausta allergisoimattomilla aineilla. Siellä olikin erikoinen systeemi. Meikkaus on ilmainen, mutta sitten pitää ostaa kuudella kympillä tuotteita. Hermoilin sitäkin etukäteen. Saan helposti allergisia reaktioita meikeistä ja ajatus kasvojen päälle kasattavasta pakkelikerroksesta oli vieras ja vaikea. Kuvittelin siellä Sokoksella odottavan jonkun pelottavan kotkan, joka katselisi minua harmaavarpusta nenänvarttaan pitkin ja huokailisi silmäpussieni ja ison nenäni kanssa. Mutta minullapa kävi tuuri, kun paikalla olikin nuori, suloinen tyttö, joka ihmetteli, millaista on elää niin pienellä paikkakunnalla ja ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin, etten koskaan ole laittanut naamaani mitään voiteita. Hän sai ihme kyllä minut tuntemaan oloni oikein mukavaksi siinä tuolissa ja mitä enemmän hän sitä väriä silmiini suti, sitä iloisemmaksi minä muutuin. Naamaani ilmestyivät silmät ja peiliin katsominen olikin ihmeellisen helppoa. Sitäkö se on tavallisten naisten elämä? Turvallinen, kaunistava naamio kasvoilla maailma onkin paljon helpompi kohdata. En pelännyt gaalaan menoa enää ollenkaan! Luulisin, että meikkaajatyttökin sai kohtaamisestamme hyvän mielen, koska hän halusi lopuksi halata minua.



Sieltä sitten lähdimme Sulon kanssa kipittämään Savoy-teatteriin. Paikalla oli onneksi kolme ennestään hiukan tuttua ihmistä, joten etukäteen tuskaista tunnelmaa aiheuttanut minglailukin meni leppoisasti ohi. Olisihan minun pitänyt tajuta, että sateenkaaritapahtumissa on ihan oikeasti aina lämmin henki ja hyvä meininki. On sitten ollut kyse kulkueesta, piknikistä, kinkybileistä, kesäleiristä tai paneelikeskustelusta, olen aina tuntenut oloni hyväksi ja hyväksytyksi. Ja näin oli asia myös tässä gaalassa, vaikka se olikin fiinimpi tilaisuus kuin edellämainitut. Kukaan ei tuomitse toista, kukaan ei katsele vähätellen, arvostellen. Kaikki ovat hyväntuulisia ja tulee se tunne, että maailma on tässä ja muuta ei olekaan. Ja kun minun ympärilläni on isoja miehiä mekoissa, olivat he sitten dragejä tai transvestiitteja, minusta tuntuu, että maailmassa on kaikki kohdallaan.

Ohjelma alkoi Laura Voutilaisen esiintymisellä ja koko gaalan juonsi Miitta Sorvali, joka oli aivan kipeän hauska. Miitta oli parasta koko gaalassa, hulvaton ja roisi. Ohjelmalehtisestä näimme, että minun kategoriassani palkinto jaettaisiin vasta väliajan jälkeen, joten aluksi en joutunut hermoilemaan lainkaan, vaan sain nauttia kaikessa rauhassa ohjelmasta ja muiden palkitsemisesta. Tässä vaiheessa minulle kuitenkin valkeni se, että jos voittaa, joutuu paitsi menemään lavalle, myös seisomaan siellä yksinään mikrofonin kanssa ja latelemaan kiitoksia ja hauskoja tai koskettavia lauseita. En ollut valmistautunut sellaiseen. Olin kuvitellut, että jos joutuisinkin siihen tilanteeseen, riittäisi, että halaisin kukittajaa, sanoisin kiitos ja kipittäisin tieheni.



Minä olen sellainen kilpailuhenkinen ihminen, että jos jossain kisaan, niin tärkeintä ei todellakaan ole osallistuminen, vaan voitto. Siksi tämä ehdokkuus on ollut minulle hyvin ristiriitainen juttu. Tottakai voittaminen olisi ihan mielettömän hienoa ja valtavan suuri kunnia, mutta se konkreettinen palkituksi joutuminen aivan helvettiä tällaiselle hermokimpulle. Vaikka olen sujuvasti sosiaalinen ja esillä somessa, en osaa sitä taitoa livenä. Väliajan jälkeen kauhuni kasvoi ihan hurjaksi. Istuin siinä Sulon ja Oskun välissä ja kummatkin olivat oikein rauhoittavia ja kultaisia. Mutta minun pääni meni paksuksi mössöksi, en kyennyt ajattelemaan selvästi, tunsin olevani jossain pimeässä, sumuisessa, vaarallisessa paikassa ja saatoin huohottaakin. Tiesin, etten selviäisi lavalle nousemisesta.

Sulo sanoi, että käsistäni katosi lämpö kyynärpäihin asti ja olin lähellä shokkitilaa, kun yrittäjäkategorian ehdokkaat esiteltiin valkokankaalla. Jälkeenpäin Osku kertoi katselleensa, ettei minusta olisi lavalle menemiseen ollut ja hän olikin ollut valmiina lähtemään viemään minua sinne, jos olisin voittanut. Kun palkintojen jakaja sitten mainitsi Jenni Ahtiaisen nimen, minun aivoni kirkastuivat sekunnissa, olin jälleen läsnä teatterin penkissä ja huojennuksen tunne oli euforinen. Kyllä ihmiskeho vaan on kummallinen kapine.

En varmasti ole koskaan iloinnut kenenkään muun voitosta niin paljon. Jennille minä sen palkinnon olisin toivonutkin menevän, sillä hän on tehnyt hienon uran omaperäisillä kaula-asusteillaan. Sen jälkeen saatoin taas nauttia kaikesta siitä hienosta, mitä lavalla tapahtui. Erityisen paljon tykkäsin stand-up-koomikko Jamie MacDonaldista, jonka esiintymistä toivottavasti vielä joskus jossain pääsen näkemään.

Ilta oli älyttömän kiva, show oli oikeasti hyvä, me molemmat viihdyimme hienosti ja onnellinen tunne kesti pitkälle seuraavaan päivään saakka. (Korjaus: kestää yhä ja nyt on sentään jo maanantai-ilta.) Minusta oli tosi viehättävää, että samassa tapahtumassa palkittiin sekä ihan tavallisia ihmisiä että isoja nimiä; menestyneitä näyttelijöitä ja artisteja.

Olen tosi kiitollinen siitä, että sain kokea tämän kaiken ja että minulla on niin mahtava tukijoukko, te kaikki siellä ruutujen toisella puolella mukaanlukien!

PS. Anteeksi onneton kuvitus tässä postauksessa. Mukanani oli vain kännykkä ja sillä ei hämäryydessä saanut aikaan kun suttua. Kunnollisia tunnelmia voitte katsoa muun muassa QX:n sivulta ja Tämän kylän homopojan blogista.

35 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Osaat nauraa itsellesi ja olet verbaalisesti lahjakas, vaikea uskoa, että sinulta saattaisivat sanat loppua! Hiki kainalossa jännittäjä olen itsekin aina ollut, mutta elämä on laittanut minut työhön, jossa seison ihmisten edessä ja sanon: katsokaa minua!
Palkinnon olisit sinäkin ansainnut, ehkä seuraavalla kerralla! Lähetä vaikka ilmasuukkoja, jos kiitospuhe jännitykseltä unohtuu.

Nonna kirjoitti...

Mutta kylläpäs näytit hyvältä, ja sitten kuitenkin ihan itseltäsi! Peukku pystyssä!

Katja kirjoitti...

Sun asu on täydellinen! Gaalaan (epäsovinnaiseen) sopiva ja niin sinua. Ja olet kyllä takuulla hoikistunut enemmän kuin kolme kiloa vaikka en minä ole koskaan pitänyt sinua lihavana saatikka edes ylipainoisena. Minusta sinä oikein hehkut kuvissa.
Mulla on vähän samanlainen kammo meikkeihin. Joskun kauan sitten oli tilaisuuksia joihin piti meikki olla ja kävin samalla tavoin meikattavana. Miten mahtava tyyppi osui minullekin meikkaajaksi, harmittaa vieläkin että hän muutti jonkin ajan päästä toiselle puolen Suomea. Toista yhtä kivaa ja ymmärtäväistä en ole sen jälkeen löytänyt. Nykyelämä ei onneksi meikkejä paljoa vaadi.

Mari kirjoitti...

Ihanaa kuulla, miten kivaa sulla kaiken kaikkiaan oli :) Sellainen tönkkö pönötystunnelma jossain kokkareilla tai vastaavassa on kyllä jotain niin karmeaa, mutta mua ei kyllä yllätä yhtään, että sateenkaariväen kanssa kokkaritkaan ei ole millään lailla jäykkä tai vaivaannuttava tilaisuus :)

JohannaS kirjoitti...

Olet ihana!

Mummeli kirjoitti...

Tästä minä tykkään! Että ihan tavallista ihmistä autetaan luomaan muutosta ja sitä "salonkikelpoisuutta" itsessään ja vieläpä varsin onnistuneesti. Sekin vielä, että sen saattoi tehdä oman tyylinsä mukaisesti ja olokin tuntui varmasti sen takia helpommalta. Tiedän tunteen, kun itsekin kartan viimeiseen saakka kaikkia kokoontumisia juhlatamineissa.
Hienoa!

terv: Mummeli Keski-Suomesta

Soja kirjoitti...

Sie olet sankari ja voittaja <3 Ja voi että noita siun tukijoukkomiehiä, rakastan!

Wanhan Wallankumous kirjoitti...

Upeeta! Itsellenikin on aina järkyttävää kun pitäisi esiintyä jossain salonkikelpoisena enkä koskaan ole käynyt meikkauksessa,pitäisköhän kokeilla?

Inka kirjoitti...

Voi että, miten kiva gala-look sinulle loihdittiin! Olet säteilevän upea ja silti ihan itsesi näköinen : ) Tomppa-mekko on ihana!

Ja ilta oli varmasti hieno, kuvista välittyy rento meininki.

Heli kirjoitti...

Näytät todella upealta!! Asusi on kyllä täysi kymppi!!! Ihanaa että sulla jännityksestä huolimatta oli lopulta kuitenkin mukava ilta!

Mulla on kahden viikon päästä edessä isohkot ja hienot juhlat, olen ihan kauhuissani... Mekko on hankittu mutta kengät ja laukku puuttuu, enkä osaa yhtään laittaa tukkaa tai naamaa... Onneks suvussa on ihminen joka osaa ja on luvannut laittaa mut kuosiin. En YHTÄÄN viihdy juhlissa joissa pitää olla jotenkin tosi hienosti, voi apua.....

Tiina kirjoitti...

Liikutuin meikkauksesta, ihanaa <3 lämpimät ajatukset sokoksen meikkaajatytölle <3

Peikkovilla kirjoitti...

Alkoi ihan itseäkin jännittämään, kun luin tätä juttua. Voin kuvitella, että ei ole helppo tilanne. Iiiik! Mutta hienosti suoriuduttu ja upee asu ja koko sinä :) Varmasti hyvä fiilis tuollaisessa tilaisuudessa, kun vaan jännitykseltä pystyy siitä täysillä nauttimaan. Sulla oli hyvät tukijoukot!!

Jovelan Johanna kirjoitti...

Sähän olit kuin piste i:n päällä ja kala vedessä noissa poseerauksissa! You go, girl! Tomppa on voittaja, vaikkei pystyä saanutkaan!

Susanna kirjoitti...

Vau, sinä se vasta olet hienosti uskaltanut panna itsesi epämukavuusalueelle. Hienoa!

Susanna kirjoitti...

:D Kiitos.

Susanna kirjoitti...

Kolme kiloa kyllä, mutta kiva, jos vaikutta enemmältä. 71 -> 68. Uusi elämä jatkuu, tavoitteena 64 kg.

Onneksi on ammattilaisia, joiden puoleen kääntyä, kun meikkihätä iskee. :D Naurettiinkin Sulon kanssa, että tästälkähtien aina kun lähden Helsinkiin, aloitan reissun Sokoksen kosmetiikkaosastolta.

Susanna kirjoitti...

Mikään tilaisuus ei voi olla pönöttävä, jos sinne päästetään dragejä. :D

Susanna kirjoitti...

No en, mutta kiitos. <3

Susanna kirjoitti...

Juu, jos olisi pitänyt laittaa jotain korkkaria ja tekokuitukankaita päälle, niin olisin ollut tosi hukassa. Tämä sujui loppujen lopuksi ihan parhain päin. Ja yhä vieläkin on onnellinen olo!

Susanna kirjoitti...

Arvaapa, rakastanko mä! <3 <3 <3

Susanna kirjoitti...

En tiedä, pitäisikö. Minulle tämä taisi olla kolmas kerta ikinä, mutta ensimmäinen, joka aiheutti minulle näin valtavan hyvän mielen. Kun ne meikkaajatkin osaavat olla ihan yhtä suorasanaisen tökeröitä kuin jotkut kampaajat...

Susanna kirjoitti...

Kiitos. Oli kyllä kivaa. :D

Susanna kirjoitti...

Onneksi tosiaan sinulla on sellainen ihminen! Peukut pystyyn, että löydät omanlaisesi asusteet ja se sukulainen tekee sinusta erityisen ihanan!

Susanna kirjoitti...

Minäkin liikutuin. Sille tytölle pitäisi lähettää joku kiitoslahja.

Susanna kirjoitti...

Hassua on ajatella, että aika isolle osalle ihmisiä tällaisessa ei edes ole mitään erikoista tai jännittävää. Laittelevat vaan ne meikit naamalleen ihan itse ja loihtaisevat hienon kampauksen, vetävät korkkarit jalkaansa ja selviävät kaikesta ilman mitään ongelmia.

Susanna kirjoitti...

:D Ainakin minulle tuli tästä taas uutta virtaa Tomppa-hommien eteenpäin viemiseenkin. Että voittohan se sitten kuitenkin oli!

vaalean vihreää kirjoitti...

Olet kyllä aivan upea! Ja loistavaa, että käytit omia lempikenkiäsi ja teit omasta materiaalistasi mekon. Ihanat meikkaajat/kampaajat ovat loistavia. Kauneinkaan kampaus tai meikkaus ei ole mitään, jos samalla on saanut huonoa palautetta itsestään ja lähtee surkealla mielellä pois.

Koti1898 kirjoitti...

Sinä olet ihana. Vaatteet olivat ihanat, erityisesti musta-vihreä värimaailma. Osku oli varmaan mainio tukihenkilö. Sinä olet ihan voittaja joka tapauksessa! Olenko kehunut jo tarpeeksi?

Jaana kirjoitti...

Mahtavaa Susanna! Kaunis olet... ja nuo sun saappaat... ja tukijoukot... ja...! <3

Mun piti pari vuotta sitten käydä meikissä ja kampauksessa ystävän karonkkaa varten. Meikki oli kivan hillitty, mutta kampaus... Sellaista rentoa boheemia nutturaa lähdin hakemaan ja lopputulos oli lättänä kasa tukkaa takaraivolla 54(!) putoilevan pinnin voimalla! Valehtelematta voin sanoa, että itse saan aikaan sata kertaa paremman nutturan muutamalla pinnillä. :D

Onnittelut vielä ehdolle pääsystä, vaikka olisit sää kyllä voittaakin saanut! :)

Susanna kirjoitti...

Todellakin. Ja vaikka minä tiedän kyllä, että minulla on korkea otsa ja iso nenä ja pienet silmät, niin pakkoko sen vieraan ihmisen on niistä minulle mainita juuri sillkoin, kun tökötän julman peilin edessä kaikkein haavoittuvaisimmillani?

Susanna kirjoitti...

Olet kehunut ja kaikki muutkin ovat. Tehän niitä ihania olette! <3

Susanna kirjoitti...

54 pinniä!!!! :D Se on aikamoinen määrä.

Boheemia rentoa möykkyä minullekin tehtiin ja siihen riitti neljä pinniä.

Susanna kirjoitti...

Ja kiitos!

Miina kirjoitti...

Wau! Sinähän olit aivan upea gaalassa: paitsi kaunis, asusi on tyylikäs, persoonallinen ja kertakaikkiaan hieno. Malli, väri, tyyli, kokonaisuus = <3

Susanna kirjoitti...

Kiitos. :)