torstai 21. tammikuuta 2016

Kansallispukutilanne

Hammasrivireikäommel.

Viime vuonna tein opiston kurssilla kansallispuvun liivin. Tämän vuoden ohjelmassa on paidan saaminen valmiiksi kevääseen mennessä.

Ei tule onnistumaan. Paitani on ollut varsinainen kovan onnen teelmä alusta asti. Minä en selvästikään vaan tule juttuun valkoisten asioiden kanssa. Käräytin 200 euron arvoisen kankaan heti kättelyssä prässillä niin, että siihen tuli ruskeita pilkkuja.

Poimulankoja.


Sen jälkeen olen itkenyt verta, hikeä ja kyyneleitä yrittäessäni erottaa kankaan loimi- ja kudelankoja. Kaikki ompelut kun pitää tehdä lankoja laskemalla. Minun silmäni eivät pysy niissä mukana, eivät edes suurentavilla ja valaisevilla apuvälineillä.

Ranneke.


Niinpä Soja on tehnyt hihansuiden kirjonnat eli ronkkaukset. Hän ei edes antanut minun itse yrittää. Ja hyvä niin. Ei siitä mitään olisi tullut. Jouduin nimittäin pujotuttamaan Sojalla jopa poimulangat, joilla hiha rypytetään. Käytin kuusi tuntia kolmen langan pujotteluun vain todetakseni, että ne olivat ihan sikinsokin eli täysin kelvottomat. Onneksi on olemassa tuo ammattilainen, jolta voi ostaa palveluita.

Ronkkaukset eli nuo pienet pyramidit.


Itse olen tähän mennessä onnistunut selviämään vain hammasrivireikäompeleiden tekemisestä sekä niiden muuttamisesta nirkoiksi. Niistä nirkoista olenkin ylpeä. Näyttävät ihan hyviltä.

Nirkot vaiheessa.


Kunhan nuo hermoja raastavat koristelliset osat ranteissa ja olkapäillä on saatu tehtyä, alkaa toivottavasti helpompi vaihe. Suoraa saumaa loputtomiin. Kai minä siitä sentään selviydyn?

Rypytystä poimulankojen avulla.


Jos olisin aloittanut puvun valmistuksen paidasta, olisin luovuttanut heti. Onneksi aloitin liivistä.

14 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Voi kääk mikä mittakaava! Ymmärrän hyvin tuskasi :D Aikamoista piperrystä on, tuskin onnistuisi minulta tai saisin ainakin tehdä yhtä paitaa koko ikäni. Ja ajatella montako paitaa nainen ehti ennen vanhaan tehdä elämänsä aikana + muut vaatteet.

Saila kirjoitti...

Jestas mitä upeaa jälkeä! Käsittämätöntä, miten ihmiset ovat onnistuneet nyhertämään tuollaisia jossakin päreen valossa ja ilman lukulaseja.

Julia kirjoitti...

Kansallispuvun (tai sen osan) tekeminen käsin on ihan huikean arvostettava juttu. Nostan hattua, minulla ei olisi riittänyt pinna ensimmäistä tuntia pidemmälle.

Minna kirjoitti...

Hienoa jälkeä!

Emman äiti kirjoitti...

Okei. En ole ennen perehtynyt asiaan enkä ole ymmärtänyt puvun hienouksia. Nyt oon sanaton ja vaikuttunut JA ymmärrän, mikä puvussa maksaa. :)
Eeva

Soja kirjoitti...

Ne nirkot on ihan erinomaisen upeat! Ja sille ei voi mitään, jos ei näe.

Susanna kirjoitti...

Ihan hurja mittakaava. Nukkekotien ja Barbien kamppeiden tekeminen ei ole mitään verrattuna tähän.

Susanna kirjoitti...

Minä en ymmärrä sitä asiaa. Se ei voi olla inhimillisesti mahdollista. Ja milloin ne ovat ehtineet ommella, kun kesä on mennyt pelloilla? Talvella, pimeässä, nimenomaan päreen valossa. Soja kyllä taisi joskus puhua talojen tytöistä laitumilla. Kirkkaassa auringonvalossa on tehty ompeluhommia.

Susanna kirjoitti...

Kyllä tässä kun konkreettisesti yrittää tätä hommaa itse tehdä, entisestään vaan nousee arvostus niitä kohtaan, joille tämä on intohimo ja ammatti.

Susanna kirjoitti...

Kiitos itseni ja SOjan puolesta. :)

Susanna kirjoitti...

Tämä kommentti teki iloiseksi paitsi minut, myös erityisesti Sojan. Kiitos. <3

Susanna kirjoitti...

Ei voi ei. Onneksi on apua saatavilla. :)

AnniKainen kirjoitti...

Ai kun oli lohdullista luettavaa. En siis olekaan ainut, joka hikoilee poimulankojen kanssa. Tänään työ eteni peräti neljä senttiä. Ei meinaa täälläkään riittää suurentava valaisin, tarttis saada jostain kymmenkertainen suurennusteho :)

Susanna kirjoitti...

Kiiiiitos vertaistuesta! <3 <3 <3