Form follows function

Ennen minä sisustin sen mukaan, mikä näyttää hyvältä. Loin huonekaluryhmiä, jotka olivat kauniita ja näyttivät harmonisilta valokuvattuina. Ei sillä ollut niin väliä, oliko se sitten käytännöllistä vai ei. Yleensä ei ollut. Pääasia oli, että oli nättiä.

Nyt ovat asiat toisin. Nappasin otsikkoon funktionalismin kiteytyksen, eli että ensin tulee käyttötarkoitus, sitten vasta muoto. Meillä ei ole enää niin nättiä kuin ennen, sillä nyt meillä mennään harrastusten ehdoilla. Lelut määräävät muodon.

Aloitetaan toimistosta, jossa on toki jo pitkään ollut hallitsevana elementtinä Playmobil-maailma. Pari päivää sitten siirtelin kalusteita niin, että sain Playmobilien taustalle yksivärisen seinän. Se mahdollistaa sen, että pystyn kuvaamaan myös näitä lelujani Instagramiin.

Viimeisin Playmobil-hankintani on asema, jota olen odottanut melkein vuoden! Keväällä Playmobil-klubilaisille kerrottiin, että aiemmin tuotannossa ollut villin lännen rautatieasema tulee uudelleen myyntiin, ja näin pitkään piti odottaa, ennenkuin sen sai lopulta tilata myös Suomeen. Koska Playmobil-maailmassani on Playmobil-Sussu ja Playmobil-Sulo, oli ehdottoman oleellista, että heillä olisi myös Playmobil-asema. Eikö?

Nämä ovat pieniä muutoksia. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet kamarissa, jonne minä aloin rakentaa sitä pyörivää Barbie-maailmaa, muistatteko? No, se oli kyllä ihan toimiva ratkaisu, paitsi että siitä tuli niin suuri, etten itse oikein mahtunut enää koko huoneeseen. Ja häkkyrä oli aivan holtittoman ruma. Arvostan Suloa paljon, koska hän piti suunsa kiinni, vaikka vihasi hökötystä. Hän tuntee minut jo niin hyvin, että tiesi minun jossain vaiheessa tulevan järkiini. Ja tulinhan minä. Siinä vaiheessa kysyin sitten neuvoa Sulolta, millä lailla hän ratkaisisi kasvavan Barbie-ongelmani. Hän ehdotti hyllyjä, joilla olisi erilliset roomboxit, jotka voi nostaa pois hyllyltä leikkimistä ja valokuvaamista varten. No, minä tieysti heti ryhdyin hommiin ja guuglasin, mistä löytyisi halvalla tarpeeksi tilavat hyllyt ja ajoin sitten suoraa päätä Biltemaan.

Pilkoin pyörivän Barbielandian osiksi ja kasasin Bilteman susirumat hyllyt. Yritän vielä keksiä jotain, jolla saisi siistittyä hyllyjen päädyt. Rumathan ne todella ovat, hutjakat muovihirvitykset, mutta täyttävät tarkoituksensa. Nyt minä vaan helposti nostan sieltä minihuoneen kerrallaan keskelle kamaria valoisaan paikkaan ja kuvaan tarinoitani. Hyvin todennäköistä on, että haen vielä yhden samanlaisen hyllyn, koska eihän tuo maailma koskaan valmiiksi tule. Moni tyyppi on vielä kokonaan vailla kotia ja Ken tarvitsee vielä ainakin saunan ja ulkohuussin.

Sulo puolestaan rakensi omille leluilleen vähän paremman näköiset hyllykot, koska hänellä riittää paljon enemmän kärsivällisyyttä ja huolellisuutta kuin minulla. Niinpä kamari on nyt pelkkä leluhuone, jossa toisen puolen ovat valloittaneet nuket ja toisen puolen ambulanssit.

Hyllyt riittävät toistaiseksi, mutta näkeehän sen sokeakin, että ei tuossa ole Sulolla enää kauheasti varaa kokoelmaansa laajentaa, ennenkuin pitää taas lisätä hyllyjä. Ambulanssiblogikin yritetään saada tässä lähiaikoina elvytettyä, sillä uusia autoja on kertynyt laatikollinen.

Seuraavaksi pohdin jo sitä, että ottaisimme vastaan jättikokoisen telkkarin, jota sulon sukulaiset ovat meille tyrkyttäneet ja laittaisimmekin sen leluhuoneeseen uusvanhan Xboximme kera. Me nimittäin ostimme käytettynä sellaisen pelikoneen, jota ohjaillaan omalla kropalla. Se on oikein hauskaa liikuntaa; kymmenen minuttia keekoilua riittää ja olen ihan hapoilla. Mutta olohuone on jo todettu vähän liian ahtaaksi siihen hommaan, telkkarimme on liian pieni ja on kovin tympeää aina irrotella kaikkia piuhoja telkkarista ennenkuin sen pelikoneen saa pelittämään.