tiistai 23. kesäkuuta 2015

Jännän äärellä


Lauantai lähestyy. Pride-viikon huipennus eli marssi lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 13 ja saapuu kahden maissa Kaivopuistoon, jonne me käsityötyypit toivottavasti olemme silloin saaneet telttamme pystyyn.

Myyntipaikkamaksuhan oli aika huima, mutta enemmän siinä summassa onkin kyse sponsoroinnista kuin myyntipaikasta. Pride järjestetään talkoovoimin, ja kun mietitään, miten valtava tapahtuma siitä on muodostunut kaikkine kymmenine erilaisine ohjelmineen, niin ei voi kuin ihailla vapaaehtoisten työpanosta. Vaikka tuo myyntipaikkamaksu onkin minulle todella kova, niin hyvään tarkoitukseenhan se raha menee.



Minun kanssani teltassa on kolme muuta yrittäjää. Ensinnäkin on House of Simone, joka tekee ihan huiman kauniita koruja nahasta pakottamalla. Sitten on Taitoisa, joka tuo mukanaan hauskoja, vanhoista vinyylilevyistä tehtyjä Spoiled Records -laukkuja ja kolmantena on Royal B*tch Craft Shop lystikkäine pinneineen ja muine söpöine pikkuesineineen.

Myyntiaikaa meillä on vain vaivaiset neljä tuntia ja koko sen ajan on esiintyjiä puiston lavalla Anna Puusta Jesse Kaikurantaan. Puistojuhlahan ei ole varsinaisesti mikään myyntitapahtuma, eivätkä ihmiset sinne ole erityisesti ostoksia tulossa tekemään. Tuskin heillä on edes paljon käteistä matkassaan ja minun korttivehkeeni ei takuulla toimi, sillä 20 000 ihmisen joukossa kännykän nettiyhteys katoaa. Saan olla supertyytyväinen, jos saan edes puolet kuluista katettua tältä reissulta, mutta pääasia minulle nyt onkin markkinointi. Tompalle pitää saada näkyvyyttä. Sitäpaitsi on ihanaa olla mukana.



Minä menen Helsinkiin jo perjantaina, koska ohjelmatarjonnassa on paljonkin sellaista, joka minua kiinnostaa. Oikeasti haluaisin olla siellä koko viikon kaiken kivan ohjelman vuoksi, mutta en toki voi. Erityisen kivaa minulle on se, että torstai-iltana on ravintola dtm:ssä Mr. Gay Finland -kisat, jossa voittajakolmikko saa palkinnoksi muun muassa Homomaatuska Tomppa -paidat. Kutkuttavaa!


19 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Just ajattelin oletko heinäkuussa Käsityökorttelissa Savonlinnassa ja nyt huomasin että lauantaina olet täällä Helsingissä. Pittää vakavasti harkita matkustanko vapaapäivänä(kin) tänne piäkaapunkii.

Minnikki kirjoitti...

Pidän niin peukkuja, että säät suosii ja kauppa kävisi yli odotusten!!! =D

Katja kirjoitti...

Nyt sitten hyvää säätä ja runsasta myyntiä!

Susanna kirjoitti...

Helsingissä mulla on mukana vain Tomppa-tuotteita... rättejä, paitoja, laukkuja.
Savonlinnassa sen sijaan pelkkiä normaaleita rättejä.

Susanna kirjoitti...

Kunhan nyt olisi aurinkoa. Prideilla ei varmaan koskaan ole satanut, joten jos nyt sataa, niin se on kyllä minun syyni.

Susanna kirjoitti...

Apua. Kiitos.

Sari kirjoitti...

Nähdään sitten viimeistään Pyhän Olavin juhlissa :)
Mukavaa Helsingin reissua (ja tuo Tomppa on kyllä magee, toivottavasti löytää monta uutta kotia muodossa jos toisessakin)

KirsiMaritta kirjoitti...

Onnea matkaan sinulle ja Tompalle! Olette huikean rohkeita kumpikin! Joten saisi se aurinko paistaa jo ihan teidän kunniaksi :)

Maija kirjoitti...

Eikä. Jos sataa, niin olkoon se onnen sadetta. Hyvää myyntiä! ❤

Jasmiina kirjoitti...

Oijoi, teillä on loistava kattaus! Hyvää ja hauskaa reissua!

Susanna kirjoitti...

Kiitos. Pakko paistaa!

Susanna kirjoitti...

Kattaus on kyllä ihana! Kiitos!

Susanna kirjoitti...

Siellä nähdään. Kiva tulla Savonlinnaan.

eilen tein kirjoitti...

Toivon kovasti teille koko porukalle sinne ennennäkemätöntä menestystä ja suosiota :) Harmitus kun ei itse päästä mukaan!

Nomadish kirjoitti...

Hauskaa päivää Helsinkiin, huikeaa myyntiä ja näkyvyyttä Tompalle, Tompalla on kaikki ainekset menestykseen! Täältä ainakin taatusti aurinkoisin terveisin :)

Jovelan Johanna kirjoitti...

Peukut ylös reissullesi! Tomppa on pääsemäisillään vapaaksi ja on ihan varma juttu, että se lyö itsensä läpi. On tuo sen verran mainio ja taidokkaasti tehty tyyppi <3

Susanna, kävipä mielessä sellainen juttu, että kun tosiaan saattaa olla ongelmia korttiyhteyksien kanssa tuollaisessa tapahtumassa, niin mitä jos otat mukaan jokun lippulappuspinon, jonka lappuseen potentiaalinen asiakas voi jättää nimensä ja meiliosoitteensa. Jos rahaliikenne ei pelaa, mutta ostotahtoa on, voit sitten laittaa heille meiliä tapahtuman jälkeen kohtaamisesta kojulla. Käyntikortit ja lappuset saattaa unohtua kulkuekansalta juhlien tohinassa, mutta seuraavalla viikolla saapuva sähköposti Susannan Työhuoneelta saattaisi tuoda osan asiakkaina takaisin tuotteen pariin :)

Tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä, hirmuisesti tsemppiä ja hyvää säätä lauantaille!

Susanna kirjoitti...

Ei huono ajatus! En ole tuollaista tullut ajatelleeksi. Mulla on laskulomakkeet mukana, vaikka aina pelkäänkin antaa velaksi. Kukaan ei toistaiseksi kyllä ole jättänyt maksamatta, vaikka muistuttelemaan olen aina joutunut.

Susanna kirjoitti...

Kiitoskiitos!

Susanna kirjoitti...

Kiitos!!!