keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Korttelipaniikki pahimmillaan


Olen varustautunut kemiallisin asein paniikkia vastaan. Minulla on hippisuihketta, jonka kuulemma pitäisi helpottaa jännitystä. Minulla on huuliherpeksen estolääkitys, jota en ole kokeillut koskaan ennen. Ja minulla on luottoystäväni Tenox, jota ilman yksikään yö ennen myyntitaphtumia ei ikinä olisi sujunut nukkuen. Allergiaoireisiin minulla on tehottomat lääkkeet, mutta vesisateessa nekin riittänevät.

Jyväskylän Käsityökortteliin on kolme yötä aikaa. Niin paljon kuin tätä työtäni rakastankaan, on kyllä älytöntä, miten paljon minä myyntitapahtumia pelkään. Ja ihan turhaan tietysti. Jos ei myydä mitään, niin sitten on enemmän rättejä mukaan Tampereelle. Jos sataa vettä, niin pannaan sadevaatteet päälle ja vedetään myyntipöytä teltan sisälle suojaan. Jos on kylmä, niin pannaan kerrastoja päälle. Jos ei ole asiakkaita, niin sitten me yrittäjät kerkiämme tutustua toisiimme. Mikään ei ole tappavaa.

Tämä taitaakin olla viimeinen postaukseni ennen Jyväskylän reissua, sillä nämä vikat päivät kuluvat aika tiukasti työn parissa. Muutama ilmoitusasia:

Tänä aamuna klo 9.30 Järviradiossa haastatellaan House of Simonen Pia Temisevää, joka kertoo Käsityökorttelikiertueesta. Se kuuluu netin kautta kaikkialle.


Ja sitten lopuksi, jos olette tulossa Jyväskylän kortteliin, niin tuon kangastilauksenne sinne ilman toimituskuluja, jos teette tilauksen verkkokaupassani tämän tai huomisen päivän aikana. Valitkaa vaan toimitustavaksi "nouto Jyväskylän korttelista". Muuten en ota kankaita mukaan, sillä telttani on niin pieni, ettei siellä mahdu kankaita leikkaamaan.


Apua, kääk, iiks. Pitää vissiin lisätä lääkelaukkuun paperipussi hyperventilointia varten.


12 kommenttia:

Marie kirjoitti...

Tervetuloa Jyväskylään! Odotan jo kovasti lauantaita ja kaikkia kivoja myyjiä!

Maija kirjoitti...

Onnee myyntiin ja stressin vähyyttä.
Mää sanoin aikaisemmin, etten pääse Tampereen kortteliin ku on muuta, mut oon vähän sumplinu. Teen kaikkeni, että pääsen. :-)

Annukka kirjoitti...

Vesa-Matti Loiri on sanonut, että jollei ennen joka esitystä tuu jännityksestä oksennus, niin se ei tiedä hyvää keikalle :). Ja on sentään jokusen vuoden jo esiintynyt.

Olen itse samanlainen viimeisten päivien "panikoija", joten ymmärrän hyvin. Odotus on niin piinaavaa, mutta sitten kun itse tilanteessa, ei onneksi enää ehdi miettiä muuta kuin sitä mitä on tekemässä. Hyvää myyntireissua! Toivotaan, että villahousuja ja sadevaatteita ei tarvita.

Susanna kirjoitti...

Kiitos! :)

Susanna kirjoitti...

Mahtavaa, jos pääsetkin!

Susanna kirjoitti...

Just niin se menee. Paniikki katoaa tasan sillä hetkellä, kyn nostan teltan ulos autosta ja alan pystyttää sitä.

On se aika hassua, että tuollaiset ikänsä esiintyneetkin vaan aina jännittävät.

Unknown kirjoitti...

Olen tulossa lauantaina Jyväskylään ja toivotan teidät kaikki tervetulleiksi! Toivottavasti tapahtuman löytäisi mahdollisimman moni. Näinköhän oikein, että siellä ihan teidän vieressä olisi tänä viikonloppuna Keski-Suomen kalamarkkinatkin. Jos näin on, niin sieltä varmasti saatte lisää asiakkaita! Ja toki myös kalamarkkinat teidän asiakkaista!

Päivi kirjoitti...

En malta millään oottaa Tampereen Käsityökorttelia :))))...hienoa, että pääsee tapaamaan myyjiä ja tietenkin ostoksille! Kun nyt jännität (suotta), niin hyvin se menee kuitenkin Susanna... loput kaupungit onkin helppoa kuin heinänteko :).

tarutikki kirjoitti...

Mukavaa reissua Jyväskylään ja paljon myyntiä!
Myyntitapahtumat ovat minusta aina kivoja, kun tutustuu uusiin ihmisiin(myyjiin) ja tapaa tuttuja, jos tapahtuma on lähitienoilla. Harmittaa erittäin kovasti, kun en pääse yhteenkään Käsityökortteliin käymään:( Muut ovat liian kaukana ja Seinäjoen tapahtuma on samana päivänä kuin S-tyttären valmistujaisjuhlat.

Susanna kirjoitti...

Kiitos!

Toivotaan, että nämä korttelit sujuvat hienosti ja tulee uusia, että pääset joskus tulevaisuudessa. :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos Päivi ja tervetuloa Treen kortteliin! Kunhan näistä kahdesta selvitään, niin sitten se jännittäminen vasta alkaakin, kun se Helsingin kortteli on vähän niinkuin se minun korttelini.... Onneksi tiimissä on muitakin vastuuta jakamassa tällä kertaa. :)

Susanna kirjoitti...

Yritin nopsasti guuglsta, mutten löytänyt mitään kalamarkkinatietoa. Se olisi kyllä ihan hyvä naapuri -voisi hakea lämmintä loimulohta evääksi. :)

Mutta siellä nähdään sitten!