sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kiitos Keski-Suomi!

Ahdin Tilan kateutta herättänyt kauppa-auto.

Jyväskylä ylitti odotukset. Moninkertaisesti ja kaikin tavoin: keli oli odotettua parempi, myynti oli huomattavasti odotettua parempi, asiakkaita oli odotettua enemmän, hotelli oli odotettua viihtyisämpi, tiskirättejä oli mukana odotettua riittämättömämpi määrä.

Oma Riepukioskini ja assarini, jonka mekon olisi moni halunnut ostaa.
Ihan valtavan hyvällä mielellä sain palata kotiin mukavan päivän jälkeen. Aivan oikesti minä epäilin, että Jyväskylän myynti ei voi kovin kummoista olla, sillä Satama on syrjässä keskustasta ja sinne pitää osata lähteä vartavasten. Markkinointimmehan perustuu talkoomieleen, ja nojaa pääasiassa Facebookiin. Vaikka lehdistötiedotteita on singotettu lehtiin, radioihin, telkkareihin ja blogeihin, niin harvapa niihin on halunnut tarttua. Se on tuntunut aika kurjalta ja siksi epäilin, ettei sana Käsityökorttelista ole tavoittanut ihan hirveän suuria laumoja.

Mutta oli tavoittanut kuitenkin riittävän suuren lauman. Ja vieläpä ostomielisen ja hirmuisen kivan lauman. Oli mukavaa saada kohdata teidät keskisuomalaiset. Kiitos, kun otitte meidät vastaan niin kauniisti! Emmeköhän tule toisenkin kerran!

Väinölän Luomutila risutuotteita. Löydätkö yrittäjän?

Minulle kävi niin, että myin eilen Tampereen Käsityökortteliin varaamastani varastostakin suurimman osan. Se tarkoittaa sitä, että vaikka minä kököttäisin rättitehtalla koko tämän viikon aamusta iltaan, en saisi aikaan tarpeeksi myytävää Tampereelle. Helsinkiin varaamani 500 riepuakin alkoi nyt tuntua alimitoitetulta määrältä.

Imatralaistoverini Soja Murto.

Blogi luultavasti on tämän kuun täynnä pelkkää Käsityökorttelia, joten koittakaa kestää. Kesäkuussa päähäni varmasti mahtuu jotain muutakin.

33 kommenttia:

SatuJ kirjoitti...

Sehän oli kiva, että oli onnistunut reissu tänne Jyväskylään. Itse pidin tapahtumasta kovasti. Toivottavasti tulette uudelleen. Ja oli kiva tavata sinutkin livenä :)

Tiina-Mari kirjoitti...

Hienoa kuulla, että ihmiset löysivät tapahtuman. Toivottavasti Tamperekin on yhtä yllättävä.Minä ainakin tulen paikalle vaikkei sinulla olisi rätin rättiä mutta muuta asiakaskuntaa ajatellen jotain myytävää varmaan olisi hyvä olla :) Ei muuta kuin työniloa!

Marlee /Kättein jälet kirjoitti...

Mukava kuulla, että tapahtuma oli onnistunut. Kävin itsekin ja tykkäsin kovasti! Kiitos kun kävitte, toivottavasti tällainen tapahtuma järjestetään vielä joskus toistekin. Ja toivottavasti loppu kiertue on yhtä onnistunut :)

Marjaana kirjoitti...

Voi ihanaa, Susanna! Olen niin onnellinen, että väkeä tuli ja myyntikin sujui!

Minä en päässytkään paikalle mutta onneksi tiedän mistä ihania riepujasi saa ;-)

JohannaH kirjoitti...

Ihanaa kuulla, että Jyväskylä ylitti odotukset! Huikeaa! Itse en tällä kertaa suureksi harmiksi päässyt paikalle, mutta sitä kivempaa, jos tulette joskus toistekin! Tämän kaltaisia markkinatapahtumia todellakin soisi olevan enemmänkin kaikenlaisten krääsätorien sijaan. Toivotan menestystä tuleville viikonlopuille myös ja taidanpa itsekin aktivoitua aiempaa paremmin mainostamaan tulevia kortteleita tutuillekin.

- JohannaH

JohannaH kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
tarutikki kirjoitti...

Kiva kuulla, että hyvin meni kaikki:)
Ja tuo auto on kyllä kadehdittavan ihana:)
Anna tulla vain Käsityökortteli-postauksia, niitä on mukava lukea.
Työniloa sinulle!

Jasmiina kirjoitti...

Käsityökorttelia taitaa olla munkin kuukausi :)

Auto kesti reissun ällistyttyävän hyvin, pari ilmennyttä pikkuvikaa johtuvat ihan vain vuosien seisonnasta. Tosin toisen niistä korjaaminen vaatii koko moottorin irrotuksen viiden euron osan vaihtamiseksi :D

Kiva oli sinuakin edes pikaisesti nähdä! Ja Tampereella nähdään taas :)

Anna kirjoitti...

Kiitos kun informoit Käsityökorttelista, muuten olisi jäänyt huomaamatta. Oli kivan nähdä ja vähän jutustellakin.

Maija kirjoitti...

Mahtavaa! Onnee onnistuneesta myynnistä! <3

Susanna kirjoitti...

Kiiiiitos kun kävit! Kyllä tuo Jyväskylän tiimi taisi vähän olla sitä mieltä, ettei tämä viimeiseksi kerraksi siinä kaupungissa jää. :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Heh, yritän saada jotain aikaiseksi. Tästä tulee tiukka viikko, mutta tämän päivän sadan rätin tavoite on selvitetty. Huomenna jatkuu. Kohta alan panikoida taas. :D

Susanna kirjoitti...

Kiitos, kun olit mukana! Uskon, että tullaan toistekin, niin mukavaa siellä oli. Ihmeen hyvä tuuri kävi sen sateen kanssa, toivottavasti sama tuuri jatkuu.

Susanna kirjoitti...

Nyt niitä ei saa mistään,e nnenkuin minä saan aikaiseksi jotain myytävää. Kauhistus, miten tyhjältä näyttää varastohylly. :o

Tervetuloa sitten seuraavalla kerralla käymään!

Susanna kirjoitti...

Olisi ihanaa, jos mainostaisit. Sitä toivommekin, että vaikka ekalla kerralla kävijätavoitetta ei asetetakaan, niin seuraavaksi kerraksi sana kiirisi hiukan ja asiakkaita olisi reippaamminkin.

Susanna kirjoitti...

Minä pelkään menettäväni kaikki lukijani, kun ei täällä tapahdu mitään muuta enää kuin käsityökorttelisitäjatätä. Ja kun tästä selvitään, niin pitääkö ruveta jo syyskierttuetta sumplimaan? Apua, burnout.

Susanna kirjoitti...

No, onneksi sulla on se kätevä korjausmies siellä oamsta takaa. Auto oli livenä niiiiin kaunis. Ihanaa, että se pärjäsi niin heinosti pitkästä reissusta. Muista laittaa villapeitto jaloille ensi viikonlopuksi. :D

Ja niin oli kiva nähdä. Pitää joskus se gaala järjestää, että ehditään oikeasti nähdäkin toisiamme, eikä olisi sitä työntekoa siinä pääasiana.

Susanna kirjoitti...

Kiiiitos itsellesi käynnistä. Oli tosi hauskaa, miten moni kertoi olevansa blogin lukija.

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Kyllä tällaisesta tulee aikamoinen into taas jatkaa eteenpäin.

Heli kirjoitti...

Jee, hieno homma! Minäkin kävin kioskillasi (ja parilla muullakin) mutta et just sillon ollut paikalla. No, assari hoiti homman kyllä sillä aikaa ja sain kaupat tehtyä. Mummot sai jokainen nyt ikioman rätin kukkien sijaan, ja kummillenikin riitti yksi. =D Ja näinhän mä sut sitten muuten, enkä millään malttanut olla moikkaamatta! ;)

JohannaH kirjoitti...

Tuli postattua tuplat.

Katja kirjoitti...

Hieno juttu! Lahtikin olisi kiva saada kaupunkilistalle!

Paavalinkukka kirjoitti...

Oli niin hauska nähdä sinut livenä, kun olin äitienpäivän viikonlopun takia lastenlasten luona Jyväskylässä! Ne Jyväskylän kanta-asukkaat, joita tapasin, eivät olleet lainkaan huomanneet tätä tapahtumaa ja yksikin oikein harmitteli, hän kun on oikea käsityön ystävä. Mutta siitä huolimatta väkeä riitti, sen huomasin minäkin, hieno juttu!

Tiina kirjoitti...

Hei mahtavaa! Nyt talla pohjassa *surrurrur*

Susanna kirjoitti...

Hyvä kun kävit nykimässä hihasta. :D Ja hyvä kun sanoit, kuka olet. Arvaa, sekoaako tässä jo kasvot ja nimet muutenkin, saati sitten tuollaisessa tapahtumassa.

Kiitos kun kävit ostoksilla! <3

Susanna kirjoitti...

Pitääpä yrittää saada Lahden yrittäjät innostumaan seuraavalla kierteella. :)

Susanna kirjoitti...

Ihan varmasti toooooosi montaa ihmistä mainonta ei ollut tavoittanut. Se kun on niin epätoivoisen vaikeaa.

Kiitos käynnistä, olipa hauskaa, että satuit olemaan kaupungissa. :)

Susanna kirjoitti...

Jep. Silti päivät loppuu kesken. Huominen menee koulun penkillä, joten kolme päivää vaan aikaa kaikkeen. Kääks.

Taava kirjoitti...

Lahti on ehkä tässä kohtaa vielä aika haastava, kun tori on remontissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, teillä on ollut hyvä päivä! Lisää rättejä! Tulkaahan täyttämään Savonlinnan toria kesällä!

Susanna kirjoitti...

Ehkä joskus myöhemmin, toivottavasti. :)

Susanna kirjoitti...

Se olisi kyllä hyvä idea. Nyt juuri Sojan kanssa mietitään, mahtaisiko jonain kesänä Lappeenrantaan tulla myyjiä tai asiakkaita, jos sinne pykäisimme Käsityökorttelin...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä naiset! Varmasti ostajia on kesäaikaan liikkeellä.