maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kymmenen viikon kurimus


Muistanette, että olemme Sulon kanssa olleet Jutan nettidieetillä nämä viimeiset 10 viikkoa? Kuuri päättyy huomenna. Ja onneksi päättyy.

Tästä on seurannut paljon hyvää, mutta viimeiset viikot ovat olleet todella vaikeita.

Ensimmäiset viisi viikkoa olivat ihanat: energiaa riitti, olo oli koko ajan kylläinen, ruoka oli hyvää, paino putosi. Aloin oppia ymmärtämään, mikä ero on nälällä ja sillä, että tekee mieli syödä ilokseen.

Mutta sitten tuli väsymys. Ihan kauhea väsymys, jota kesti pari viikkoa. Olisin halunnut vain nukkua.

Kun väsymys alkoi helpottaa, tuli tilalle nälkä. Pari viimeistä viikkoa olen ollut nälissäni melkein koko ajan ja olen joutunut välillä ottamaan ylimääräisen välipalankin. Nälkä on kamala asia, se vie ilon elämisestä. En ole koko maaliskuun aikana saanut tehtyä töitäkään, kun olen tuntenut itseni niin voimattomaksi. Ymmärsin, etten halua elää näin: laskien tunteja seuraavaan ruokailuun ja kieltäytyen suklaasta ja leivonnaisista.


Muuten kroppa on ollut hyvinvoiva. Vatsa on pysynyt ihanan litteänä, ja ilmavaivat tai muutkaan normaalit ikävyydet eivät ole vaivanneet. Kaikki takkini ovat muuttuneet teltoiksi laihtumisen myötä. Kotihousuni tipahtelevat jalasta, kun kävelen. En ole kärsinyt iskiasvaivoista enkä juurikaan selkäkivuista. Jaksan tehdä punnerruksia ja askelkyykkyjä. Vähäinenkin liikunta on tehnyt todella hyvää.

Kaikeksi kruunuksi Sulon huolestuttavan korkeat kolesteroliarvot ovat muuttuneet hyviksi! Minä käyn keskiviikkona verikokeessa mittauttamassa omani.

(Lisäys jälkeenpäin: Minun kolesteroliarvoni ovat nyt myös "älyttömän hyvät", näin sanoi hoitaja!)


Mutta nyt on aika lopettaa laihdutus. Nyt pitää opetella pysymään tässä painossa ja toivottavasti löytää sellainen ruokavalio, jolla kroppa pysyy yhtä ihanana kuin nyt, mutta nälkä ei enää kiusaisi.


Olemme oppineet järkevän syömisen mallin. Tasaisin väliajoin, runsaasti proteiinia ja kasviksia. Siitä rytmistä ei pidä enää luisua pois.

Olemme eläneet ilman herkuttelua kaksi ja puoli kuukautta. Se on vaatinut itsekuria, jollaista en uskonut itselläni olevankaan. Olen pystynyt hörppimään pelkkää teetä kahvilassa, kun ystävä maistelee vieressä jumalaista vadelmapiirakkaa vaniljakastikkeella. Olen onnistunut käymään elokuvissa kirsikkatomaattieväiden kanssa, vaikka ympärillä tuoksuu popcorn ja rapisee karkkipussi.


Meillä on herkkukaapissa tällainen määrä namia odottamassa. Osa noista nautinnoista on odottanut kaapin kätköissä koko 10 viikon ajan. Ja minä olen osannut pysyä niistä erossa! Asiaa on auttanut se, että tiedän niiden odottavan minua. Siksi ajattelimmekin tästä lähtien pitää kerran viikossa holtittoman syömisen karkkipäivän. On helpompaa pysyä kurissa ja nuhteessa arkisin, jos tietää, että mättöpalkinto odottaa lauantaina. En usko täydellisen kieltäytymisen voimaan. Minä rakastan suklaata. Tulen onnelliseksi, kun syön herkkuja. En halua luopua siitä ilosta ihan kokonaan, mutta en aio myöskään päästää itseäni taas paisumaan.

Tiedän, etten osaa kohtuullista herkuttelua. En onnistu syömään yhtä pientä patukkaa silloin tällöin tai yhtä piirakanpalaa. Minun pitää saada vetää itseni ihan turvoksiin kerralla. Ensi lauantaina me syömme koko tuon herkkukasan, jos mieli tekee ja olemme sen illan paisuneita ja vatsakipuisia, mutta iloisia. Sitten jaksamme taas seuraavan viikon sanoa ei sokerille.


Uskaltauduin laittamaan tällaisen photoshopatun kuvan tänne näytille. Siinä minä olen 10 viikkoa sitten ja tänä aamuna. Nyt seitsemän kiloa kevyempänä ja 13 senttiä ohuempana voin olla oikein tyytyväinen. (Paitsi että menetin tissini kokonaan. Kuva valehtelee siinä kohtaa, sillä tanakat liivit pysyvät terhakkoina myös tyhjinä.)

Jouduin kuuntelemaan itseäni pulskemmilta aika monta kertaa "mistä säkin muka laihdutat" -kitkeryyksiä näiden viikkojen aikana. Olin normaalipainon ylärajoilla, kun aloitin kuurin. Minulla oli rimppakintut ja kapea naama. En varmastikaan näyttänyt läskiltä. Kaikki ylimääräinen olikin keskivartalolla ja tiettyyn rajaan saakka sen pystyi piilottamaan vaatteilla. Mutta minä vihasin vatsaröllyköitäni. Ne ottivat vastaan kyyköttäessäni tuolilla ja ne vavahtelivat kävellessäni. 30 ensimmäistä vuottani alipainoisena riukuna elettyäni nämä uudet muhkurat ovat olleet ihan kamalia, vieraita loisia, jotka huomaamatta valtasivat kroppani.

Ne vatsaröllykät muuten vavahtelevat vieläkin. Mutta huomattavasti vähemmän kuin 10 viikkoa sitten. Ehkä joskus jaksan hankkiutua lopuistakin eroon.

Se ei ole tärkeää, mikä on ihmisen painoindeksi, vaan se, että tuntee olonsa omaksi itsekseen. Ja nyt minä olen taas alkanut tuntea olevani se, joka olen.


60 kommenttia:

  1. Meillä on suunnilleen samat lukemat, joitten kanssa rimpuilemme! Jos olisin tuon 63, kuten viime kesänä, olisin taivaissa. Vaan olen taas nuo ikävät 70 kg. Yök! Kesä tulee, ja minä olen taas punkero! Nuo kilot tulevat niin salakavalasti takaisin. Mulla ne on tullut vajaassa vuodessa. Pakko ryhdistäytyä täälläkin. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tosiaan tulevat helposti takaisin. Yritin vuosi sitten laihduttaa omin avuin kiloklubi.fi-sivun laskurin neuvojen mukaan ja onnistuinkin. Mutta en oppinut mitään ja vuoden kuluttua olin taas yli 70-kiloinen. Toivoisin nyt oppineeni, tässä oli niin erilainen ruokavalio.

      Tsemppiä ryhdistäytymiseen, jos päätät yrittää! :)

      Poista
  2. Onneksi Olkoon, hieno suoritus! Täytyykin ottaa teistä mallia. Vatsa ja pakarat ovat aivan levinneet minulla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava saavutus! Ja näytät kyllä hyvälle. Mikä Jutan dietti kesti 10 viikkoa? Mulla on ohjeet Superdietille 6viikon ohjelmaan. Olen tässä itseäni tsempannut, että aloittaisin sen.

      Poista
    2. Kiitos Maiju ja Anrinko!

      Se on se Lite Weight Loss, joka kestää 10 vkoa. Uusi on justiinsa alkamassa kaiketi.

      Poista
  3. Onnea saavutuksesta! Itsekin olen tehnyt hiljattain elämäntaparemontin ja huomannut nyt vaatteiden suurentuneen. Tuntuu ihan ihmeelliseltä ja ihanalta, varsinkin kun olen koko tämän pari kuukautta elänyt juuri kuten haluaisin lopun ikänikin elää - esim. karkkipäivä kerran viikossa, runsaasti liikuntaa. Ja syön muuten kuin hevonen :P Aikaisemmin olin huono syömään, skippasin aterioita, kroppa eli säästöliekillä ja keräsi itseensä rasvaa. Eikä energiaa riittänyt mihinkään. Aurinkoista viikkoa sinne päin kaupunkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kuulostaa tosi hyvältä suunnalta!

      Poista
  4. Upeaa! Hyvä Susanna!
    Miun motivaatio on piileskellyt jo liian pitkään, mutta vielä mie taas tartun. Viitisen kiloa pitäisi saada pois. Muistan omalta laihdutusvuodeltani ne hassut kommentit laihduttamisen tarpeellisuudesta, siitä, että olen liian tiukka jne. Ne olivat hassuja etenkin siksi, että tiesin tekeväni viisaita valintoja, enkä kokenut jääväni mistään paitsi jättäessäni ällömakean herkun syömättä. Enkä suostunut toisen mieliksi sitä syömään. Tasapainoilu on vaikeinta, toivotan rutkasti kärsivällisyyttä, onnea ja iloa siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi outoa, että laihduttajien ei haluttaisi antaa itse määrätä. "Etkö nyt voi ottaa edes yhtä rahkapiirakanpalaa? Ihan pientä siivua? Ei se sua lihota."

      Minä vähän pelkään, että tässä on nyt se helppo osuus takanapäin ja vaikein vasta alussa. Kun on 30 vuotta saanut syödä, miten lystää, saattaa seuraavat 30 vuotta kulua sen opetteluun, miten syödään kohtuudella.

      Poista
    2. Minua auttoi/auttaa ajatus, että ei ole kiire mihinkään. Sitä opettelua varten on koko loppuikä ja sitä tehdään itseä varten. Joskus antaudun sivuraiteelle ajattelemaan, että "vika" ei ole miussa ja että toisetkin voivat syödä mitä sattuu, mutta enimmäkseen pystyn ajattelemaan järkevästi: vain minä olen vastuussa siitä, mitä suuhuni lapan ja vain miulla on velvollisuus opetella syömään niin, että voin hyvin.
      Vielä pitää kiittää tästä kirjoituksestasi, sillä tuon motivaation löytymiseen tarvitaan usein joku tällainen innostava tarina.

      Poista
    3. Sulla on aina niin hyviä sanoja. Niin nytkin.

      Poista
  5. Kiitos Susanna, kun kerroit silloin superdieetistä. Lähdin mukaan ja kuuden viikon rutistus loppui juuri. Voin myös sanoa, onneksi! Toivon oppineeni samat asiat kuin sinäkin. Minulla myös sama tilanne kuin sinulla, eli ei varsinaista ylipainoa, mutta vatsaröllykät häiritsee. Nyt vaan opettelemaan uutta tapaa syödä ja liikkua. Minullakin herkkupäivä tästä lähin lauantaina.

    Tsemppiä jatkoon, pidetään kilot poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Ja mahtavaa, että siitä oli sinullekin hyötyä! Nyt vaan opetellaan elämään ihmisiksi loppuikämme, ja meitä odottaa kaunis vanhuus. :)

      Poista
  6. Mahtavaa, onneksi olkoon ! :) Ja tosi hyvä idea tuo muokattu before-after-minäkuva, täytynee käyttää ideaa itsekin ehkä joskus. Täällä on myös vähän samantyyppinen projekti meneillään, mutta minusta ei ole noin tarkan ruokavalion noudattajaksi. Sen sijaan liikunta on lisääntynyt roimasti ja sitä kautta sallin epäsäännölliset napostelut, kunhan ns. jokapäiväinen mäkkimössö jää pois. :)

    Aurinkoista kevättä ja zemppiä jatkoon !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta! Upeaa, että saat liikuttua.

      Monet sai tuolla meidänkin kuurilla kipinän liikuntaan. Minä valitettavasti en. Kyllä liikkumisen jälkeen ON hyvä mieli ja olo, mutta siihen ryhtyminen on minulle työlästä. Aion silti jatkaa vaikka väkisin, sillä näiden viikkojen aikana kyllä huomasin, että ei se mahdotonta ole.

      Poista
  7. Tosi hyvin tehty paitsi se nälissään olo ei kuulostanut hyvältä, mitä tuo herkuissa oleva lasipurkki sisältää?? Kuuluko se oikeesti asiaan, nykyään sanotaan ettei saa tulla nälkäiseksi, koska sitten repsahtaa syöimisen kanssa, mulle käy ainakin niin eli syön kun on nälkä, mutta katson mitä syön ainakin yritän.
    Mutta hyvin kyllä jaksoit ja jestas miten nopeasti meni aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä loppuaikana vaivannut nälkäisyys tuli minullekin yllätyksenä ja aiheutta kyllä huolta. Osa porukasta oli nälkäinen kaiken aikaa ja osa taas tunsi syövänsä liikakin. Hyvin yksilöllisiä vaikuttivat tuntemukset olevan.

      Poista
    2. Niin, ja siinä lasipurkissa on salmiakkijauhetta. :D

      Poista
  8. Minä olin kerran Jutan dieetillä sen 6 viikkoa ja 6 kiloa lähti. Dietti oli hyvä ja toimiva ja energiaa piisas, olo oli hyvä jne.. Mutta minä olen sokeriaddikti ja vaikka se monia naurattaa, niin väitän että tämä on riippuvuus siinä missä alkoholismikin :(. Tämä riippuvuus kaataa mun dietit aina ja kun ottaa vain yhden karkin, niin se on menoa sitten. Ylipainoa minulla on 20 kg, että tarttis tehdä jotain. Mulla ois tuolla nuo dietti ohjeet, jos yrittäis taas mutta mullekin sopis paljon paremmin hieman löysempi linja ja haluaisin esim. hedelmät mukaan ja syödä ruisleipää...
    Mutta onneksi olkoon sulle hyvästä saavutuksesta! 10 viikkoa ilman herkkuja on tosi mahtava saavutus! (pystyisimpä minäkin)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurakoon vaan ne, joita naurattaa. Minä allekirjoitan myös sen, että sokerista voi olla oikeasti riippuvainen. Mielteoista voi päästä eroon, mutta addiktio säilyy kyllä aina. Ja luulen, että minullakin on sellaista riippuvuutta. Tässä dieetissä syötiin myös sokeria kahden viikon välien - ja paljon. Se auttoi. Kun sokeria mätettiin välillä ihan akamalasti, niin sitten ei taas tehnytkään vähään aikaan mieli. Oliko siinä Superdieetissäkin sokeritankkauspäiviä?

      Minäkin olen kaivannut hedelmiä tosi paljon ja niitä meinaan nyt ruveta vähän lisäämään arkisyömiseenkin.

      Poista
    2. Superdieetissä oli yksi tankkauspäivä 6 vkon aikana ja silloin syötiin kyllä pikemminkin valkoisia jauhoja kuin sokeria. Mansikkahilloa sai syödä.

      Poista
    3. Meilläkin syödään valkoisia jauhoja silloin. Ja sokeria eri muodoissa: hilloa, jätskiä, paljon hedelmiä. Ne ohjeenmukaiset tankkauspäivät ovat olleet ihan kamalia. :D

      Poista
    4. Ai niin, olihan siinä niitä hedelmiä vaikka kuinka. Mä myös koin sen aika kamalaksi.

      Poista
    5. Me pidimme muut tankkauspäivät ohjeet mukaan paitsi yhtenä päivänä vedettiin ihan vapaalla tyylillä ja syötiin niitä asioita, mistä tykättiin. Ne säännönmukaiset tankkauspäivät (pelkkää valkoista jauhoa ja sokeria) kärsimme fyysisiä kipuja, mutta vapaasyöntipäivänä (karkkia, sipsiä, lohta, juustoja, hedelmiä, vanukkaita, suklaata...) emme niinkään. Mutta virallisen tankkauspäivän jälkeen tuli energinen ja voimakaa olo. Ja sen mättöpäivän jälkeen ei tullut.

      Ehkä niissä hullulta kuulostavissa jauhoissa ja sokereissa siis on joku idea kuitenkin.

      Tämä on ollut aika erikoista elämää, kun itse ei ymmärrä perusteita sille, miksi syö mitäkin ja mihin aikaan, mutta niin vaan tekee, kun käsketään. :)

      Poista
  9. Minulla on myös ollut sellaisia aikoja, kun mätän herkkuja älyttömät määrät ja siitä sokerin pupeltamisesta ei meinaa tulla loppua. Ja näkyyhän se, nimenomaan siellä vyötäröllä.

    Olen itse vähän jojoilija, joskus laihdun huomaamatta useita kiloja ja joskus taas lihon. Riippuu aina elämäntilanteesta, todella kova stressi saa mut laihtumaan. Häitä edeltävinä kuukausina laihduin 7 kg. Onneksi otin sen huomioon hääpuvun suhteen ja sovittiin ompelijan kanssa, että tehdään puvusta vähän tiukka. Ja onneksi näin, se oli hääpäivänä just sopiva, jos olisin yhtään enemmän laihtunut, se olisi tippunut päältä :D

    Nykyään herkkuja menee aika vähän, kun olen niin vatsavaivainen keliakiani kanssa, että liika sokeri tuo hirveät vatsakivut. Ja muutenkin joutuu karsimaan herkkuja, kun ne kaupasta valmiina saatavat gluteenittomat on vähän mitä on. Joutuu näkemään vaivaa, eli tekemään itse :D

    Mutta onneksi olkoon ja toivottavasti löytyy sellainen ruokavalio, jolla keho ja mieli pysyy virkeänä. Kaikki kun ei toimi kaikilla, jokaisen täytyy löytää se itselle sopivin malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mahtavaa, että sinulla oli morsiusdieetti ihan automaattisesti. :D

      Minulle tulee vaan huuliherpes, kun stressaan. Se ei ilahduttaisi vihkipäivänä yhtään.

      Gliuteenittomat "herkut" ovat kyllä tosi aneemisia. Minusta on ihan outoa, miksi niistä tehdään niin ankean näköisiä. Ihan varmasti olisi mahdollista valmistaa myös teolliset gluteenittomat leivonnaiset kauniin näköisiksi.

      Poista
    2. Ne teolliset myös maistuu teollisilta. Vuohelan leipomolla on ihan nättejäkin leivonnaisia ja hyviä, mutta niissäkin on käytetty aika paljon kaikenlaista e -koodillista, mistä mä en hirveesti syty. Mutta odotan sitä päivää, kun joku keksii tehdä keliaakikoillekin laadukkaita ja ehkä jopa "aidon" makuisia herkkuja :D

      Poista
    3. Nyt on pakko mainostaa. Tien Kouvola-Kotka varressa on Piika ja Renki -niminen kahvila, joka on auki vain kesäisin. Siellä söin maailman parasta kakkua kerran. Pesi mennen tuleen kaikki kakut, joita olen elämässäni maistanut, vaikka oli gluteenitonta! Siinä oli käytetty mantelijauhetta jauhojen sijaan.

      Poista
    4. Katos. Pitää pistää korvan taakse, jos liikutaan joskus sillä suunnalla. Noi pienet taukopaikat ja kahvilat on ihan parhaita, niistä voi löytyä ihan mitä tahansa.

      Poista
    5. Kun minä kehuin sitä kakkua, emäntä kertoi saaneensa reseptin joltakin englantilaiselta tai irlantilaiselta (en muista enää tarkkaan) mieheltä. Minusta tarina teki kakusta vielä entistäkin ihanamman! :)

      Poista
    6. Heippa, vaikka tää nyt ei ehkä ihan äkkiä kenenkään silmään osu, niin mä haluan tarkentaa tuota Piian ja Rengin sijaintia... Se ei sijaitse Kotka-Kouvola välillä, vaan Kouvola-Helsinki-välillä, tarkalleen ottaen Elimäellä. Asun lähistöllä, mutta tuota noin... en ole siellä koskaan itse tullut edes käyneeksi!! Jokohan ens kesänä tekis pienen kotiseutumatkailukierroksen ja viisastuis tuonkin suhteen, kovasti sitä paikkaa kyllä kehutaan!

      Poista
  10. Hieno saavutus, vyötärö on kaventunut huikean paljon!

    Itse luulin vuosikaudet olevani totaalisen herkkuriippuvainen, mutta kävi ilmi, että minulla olikin vain NÄLKÄ. Minullakin oli ongelmakohtana liian vähäinen kasvisten ja proteiinin saanti. Nykyään minulle sopii parhaiten sellainen systeemi, että syön säännöllisesti kunnon ruokaa, mutta herkkuja on aina kotona ja otan vähäsen kun tekee mieli, vaikka joka päivä. (Tosin ensin mietin, olenko syönyt kunnolla, ja jos en ole, niin syön ensin jotain kunnollista ja sen jälkeen mietin uudestaan, tekeekö vielä mieli herkkua.) Olen opetellut ihan uuden asennoitumisen herkkuihin: niiden pitää tuoda hyvä mieli ja hyvä olo, joten nautiskelen niiden mausta hyvällä omallatunnolla mutten enää vedä itseäni ähkyyn saakka.

    Toivottavasti löydät sinulle sopivan tavan säilyttää tasapaino :)

    -Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi varmasti se ihanteellisin elämä.

      Olen huomannut tässä kuurin aikana, että olen koko aikuisikäni saanut aivan liian vähän proteiinia. Kasvisruoka vaan lihottikin minut. Nyt en kehtaa enää edes teeskennellä kasvissyöjää, kun olen alkanut syödä kaikenmaailman lihoja ja jopa kanoja. Se toisaalta ahdistaa minua aika paljon. Pitäisi edes ostaa pelkkää luomulihaa, niin ei olisi niin huono omatunto siinä asiassa.

      Poista
    2. Tämä on mullakin just se suurin ongelma proteiinin lisäämisen suhteen... en osaa tehdä kasvisversioita mutta en haluaisi eettisistä syistä syödä lihaa (jota siis koko ajan syön kuitenkin...). Pelkkä luomujauheliha alkaa tökkiä ennen pitkää ja mitä ihmettä siitä edes keksis joka päivä tehdä...? Raejuusto ja rahka kyllä maistuis mulle, mutta muistaakseni juttailussa käytetään rahkaan makeutusaineita, joille sanon ehdottomasti ei kiitos. Ja maustamaton rahka... no juu, yök, sanoo tämä sokerihiiri...

      Toinen iiiiiiso ongelma näissä "lisää kasviksia"-jutuissa on ihan rehellisesti raha. Jos sinusta tuntuu, että jo kahden hengen juttailut on kallista puuhaa, en halua ees kokeilla mitä se on kuuden hengen perheessä... (plus että meillä on vielä kaksi kania, joille menee porkkanaa ja salaattia isot läjät - kaupassa varmaan kuvitellaan että meillä mätetään tosi paljon kasviksia, mutta no, kaneille ne menee...). Muutenkin tuntuu, että jos oikeesti syöttäisin koko perheelle sen 500-600g kasviksia päivässä, niin huhhuh, saisin joka päivä raahata kotiin reilut 3kg kasviksia... juu ei. Plus että olen tosi onneton kokki, en ees osaa tehdä kasviksista mitään.

      Poista
    3. Pakko tunnustaa, että minusta tuli Jutan takia taas lihansyöjä. Kala ja tofu eivät vaan enää riittäneet, vaan oli pakko saada muutakin ruokaa. Nykyisin syön ihan mennen tullen 10 Ikean lihapullaa, eikä edes maistu pahalta. Ainoa, missä tuntuu, on se omatunto, mutta olen epätoivoissani työntänyt ne ajatukset pois. En ole ylpeä itsestäni.

      Kasvisten hinta on kauhea ja se toinen ongelma tässä ruokavaliossa. Meillä kuluu juttadieetillä 2 kiloa päivässä, ja se on paljon. Ja kallista.

      Makeutusaineita ei ole pakko käyttää juttailussa. En minäkään niihin koske, paitsipatukoiden muodossa, jos sellaisen syön. Mehukeiton keitän itse marjoista, enkä laita siihen mitään makeutuksia. Kun sokerivieroitus alkaa toimia, mansikat yksistään maistuvat jo tosi makeilta.

      Poista
  11. Minulla rasva pitää hyvin nälän. Siksi esimerkiksi keitot tuppaa olemaan ihan yhtä tyhjän kanssa ruokaa oli niissä mitä tahansa. Rasva kun puuttuu, puuttuu kylläisyys.

    Mutta hienosti ovat mittasi muuttuneet. Minun kuuluisi ottaa samanlaien rykäys, mutta olen niin tyytyväinen jo nytkin mittoihin, että ei ole minkäänlaista motivaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän on pääasia, että olet tyytyväinen! Ei silloin tarvitse rykäillä. :)

      Aika vähän tulee meillä rasvaa syötyä tämän uuden ruokailutavan myötä, paljon vähemmän kuin aiemmin.

      Poista
  12. Onneksi olkoon! Minulla on omatoimidieetti menossa, ehkä parisen kuukautta nyt kestänyt. Aika maltillisesti olen ottanut ja pitänyt kerran viikossa kunnon mättöpäivän. Viitisen kiloa on lähtenyt ja mahdun taas vanhoihin vaatteisiini :) Vielä muutama kilo niin mahdun vielä vanhempiin :) Sinulla näkyy aivan mahtava muutos tuossa kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota! Tsemppiä sinullekin omatoimidieettisi kanssa!

      Poista
  13. Hieno tulos kymmenessä viikossa!

    Itse kutistuin pari vuotta sitten n. 25 kiloa. Taisi silloin olla mielentila oikea, koska se lähti suhteellisen helposti. Vuoden verran paino pysyikin aika kurissa sen enempiä tiristelemättä, mutta nyt jo yli 10 kiloa on hiipinyt takaisin eikä meinaakaan lähteä enää niin helposti. Kevät ja valo parantakoot kehoa ja mieltä, jotta liikunta taas maistuisi ja ne herkut ei niinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, 25 kiloa on melkoinen määrä! Tosi hienoa juttu.

      Mutta kesä = jäätelö! Yritetään pysyä kurissa silti. :D

      Poista
    2. Mun jäätelönhimoon muuten auttaa, kun luen mitä ne sisältää. Suurimmassa osassa on kaiken maailman muunneltuja siirappeja ja kovetettuja kasvisrasvoja, punajuuriväriä, luontaisen kaltaisia aromiaineita jne. Esimerkiksi osassa mansikkajäätelöistä ei ole ollenkaan mansikkaa! Tuoteselosteen lukemisen jälkeen jäätelönhimo laantuu ainakin himpun verran :D

      Poista
    3. Yäks. :D

      Cornetto-jäätelöissä on pelkkiä luonnollisia aineita. Ja se pistasijätski on maailman parasta.

      Poista
  14. Tosi hieno tulos! Oletpa jaksanut pitää itsesi kurissa ihan mielettömän hyvin.

    On ihan pakko kommentoida kirjoitustasi, vaikka kommenttini aikamoinen valitus onkin :D

    >> Jouduin kuuntelemaan itseäni pulskemmilta aika monta kertaa "mistä säkin muka laihdutat" -kitkeryyksiä näiden viikkojen aikana. >> Eikö ole ärsyttävää! Olen itse ollut aina normaalipainoinen. Onnekseni täytyy sanoa, että olen perinyt hyvät geenit ja lisäksi minä osaan syödä itselleni sopivalla tavalla. Mutta auta armias, jos olen joskus erehtynyt mainitsemaan etten sovi vaatteisiini tai, että kiitos en ota enempää herkkuja. Eihän minunlaiseni kuulema tarvitse tuollaisesta huolehtia. Kyllähän täytyy, enhän minäkään tällaisenä pysy ilman kontrollia siitä, mitä suuhuni pistän!!!
    Ja sitten toinen juttu. Sanooko kukaan ylipainoiselle, että voi, voi, kun sinä olet lihava. Ei sano, ei. Mutta miksi hoikan ihmisen habitusta saa kommentoida ja voivotella?

    Mukavaa päivää! On kiva lukea blogiasi ja käytellä tekemiäsi rättejä ;)

    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ärsyttävää, todellakin. Se onkin ollut ainoa hyvä puoli tässä viime vuosien massankertymisessä, että en ole enää joutunut kuuntelemaan "hyi kauhee ku sä oot laiha" -huudahduksia, joita joudun kestämään koko lapsuuteni ja nuoruuteni. En tajua, mistä se johtuu, että ihan sivistyneet, fiksutkin ihmiset päästelevät sellaisia suustaan. Sanooko kukaan pulskille ihmisille, että "hyi kauhee ku sä oot lihava"? Ehkä sanookin. :(

      Poista
  15. Itse olen aina ollut se "laihaläski", eli normaalipainon alarajoilla, mutta epäterveellinen kehonkoostumus huonosta ruokavaliosta johtuen. Kolme kuukautta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin paleo-ruokavalion. Ennen ei mitkään farkut menneet kiinni, vaan piti olla patentti napissa. Nyt olo on paljon parempi ja housutkin mahtuu taas! :D Valitettavasti olen myös aina joutunut kuuntelemaan "kauhee kun oot laiha" kommentteja. Voin kertoa, että kyllä ne kommentit sattuu ja en minäkään haluaisi olla näin laiha! Joudun selittelemään koko ajan, että noudatan RUOKAVALIOTA, en laihdutusdieettiä. Suosittelen muuten kaikille paleota, voi syödä vapaasti hiilareita ja hedelmiä. Hiilareista ainoastaan viljat ovat pannassa. Tehokasta ja terveellistäkin vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas, taas opin uutta. En ollut kuullutkaan tuollaisesta paleoruokavaliosta. Kävin heti guuglailemaan. Kiinnostavaa!

      Minä en ole vuosiin voinut käyttää mitään farkkuja tai kunnollisia housuja, koska sen mallisia ei ole olemassakaan, että niissä olisi laihat lahkeet ja leveä vyötärö. :)

      Ja sattuvathan ne kommentit laihuudesta. Varsinkin kun on teini-ikäinen ja pitäisi juuri rakentaa tervettä itsetuntoa. Ymmärtäisin, jos ne laihuuskauhistelut olisivat tuleet muilta teineiltä, mutta pääosin ne tulivat aikuisten naisten suusta.

      Poista
  16. Hienoa, onnea!

    Ja tämän innostamana ilmoittauduin itse seuraavaksi alkavaan Lite-valmennukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, tsemppiä matkaan! Toivottavasti et pety!

      Poista
    2. Apua, kiitos - nyt alkoikin jännittää!

      Poista
  17. hieno saavutus! täällä kanssa kaikki ylikilot kasautuneet keskivartaloon ja kun vielä olen niin lyhyt niin näyttää koko ajan että olisin raskaana. ja vaikka treenaan kolmekin kertaa viikossa niin herkut pitävät kilot kohillaan. kun jostais sais sellaisen itsekurin... tuon seitsemän kilon verran vaikka. mukavaa pääsiäistä ja herkkupäivää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minun "raskausmahaani" on oikein taputeltu ihastuksissaan. Kyseinen henkilö luikki tiehensä vähän nopeasti, kun totesin, että kyllä se on pelkkää läskiä.

      Poista
  18. Tervehdys! Hieno saavutus! :)

    Meikäläistä voisi kai kutsua jonkin sortin elämäntapadiettaajaksi. Vuosien varrella tutuksi ovat tulleet ainakin kalorirajoitukset, erilaiset vähähiilihydraattiset ruokavaliot, viljattomuus ja viimeisimpänä villityksenä pätkäpaasto.

    Satuitko näkemään Prisman dokumentin lyhyiden paastojen terveysvaikutuksista? Tosi mielenkiintoinen dokkari, ja innosti ainakin mua kokeilemaan! Harmi vaan, että se ei ole enää Areenassa nähtävissä.

    http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tiede-ja-oppiminen/prisma-syo-paastoa-ja-ela-pitempaan

    Näin fyssarina minua kiinnostaa dieeteissä ennenkaikkea se, mitä ne tekevät aineenvaihdunnallemme sekä hormonitoiminnalle.

    Tämä kaikki oikeastaan siksi, että olen itse vuosia kamppaillut erilaisten dieettien ja elämäntapojen kanssa, ja suurinta osaa niitä on vaikea noudattaa omassa arjessaan pitempään. En oikein näe järkeä siinä, että ollaan dieetillä ja sitten kuitenkin lähes aina paino tulee ajan myötä takaisin. Miten siis hallita painoaan lopullisesti?

    Minulla tämä lyhyt paastoilu näyttäisi toimivan erikoisen hyvin, ja koen sen helpoksi toteuttaa. Lisäksi innostun muista terveyshyödyistä, mitä siihen liittyy.

    Aiheesta löytyy lisää netistä paljon, tässä yksi lyhyt kokemus.

    http://www.urbaanioranki.com/2011/10/patkapaasto-sita-selviaakin-hengissa.html

    Niin ja hei, tarkoitus ei ole tuputtaa omia näkemyksiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli varmaan sama dokkari, kuin mistä Sulo minulle juuri eilen illalla kertoi! Hän oli töissä sattunut katsomaan. Olin kuvitellut katselevani sen tänään Areenasta, mutta se on siis nyt jo myöhäistä, mikä harmi.

      Minustakin tärkeintä olisi keksiä se oma tapa elää, jolla paino pysyy kurissa, kroppa mieluisana ja silti elämä mukavana. Kammottaa, jos ensi keväänä olen taas 73-kiloinen.

      Poista
  19. Hienoa että jollakulla on selkärankaa ja itsekuria noin pitkään kuuriin, hyvä jos viikon pystyin noudattamaan ja sitten kiire vei mennessään tiukat ruoka-ajat ja samalla ruuatkin, hyvä kun illalla kerkesi päivän ainoan aterian tankata... Mutta kyllä ne tavalla tai toisella minunkin makkarani katoavat, pakko jaksaa uskoa. (Tuo nälkä on kyllä uskomaton vihollinen ja mahdoton päivän pilaaja.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun etuni on se, että olen tässä kotona kaiken aikaa. En usko, että olisin selvinnyt, jos kävisin joka päivä töissä ja katselisin muiden ruokia ja kahvipöydän tarjottavia.

      Tähän samaan aikaan osui parikin reissua Helsinkiin, niin vapaa-ajan kuin opiskelunkin merkeissä ja kyllä ne olivat niitä hankalimmin järjestettäviä päiviä. Kauheat määrät ruokaakin piti pakata mukaan.

      Poista