lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusia mummoja ja muuta


Kaunis, eikö?

Meidän vanha leivänpaahtimemme alkoi osoittaa uhkaavia merkkejä, kun se rupesi polttamaan sulakkeita. Päätimme siirtää sen eläkkeelle ja hankkia uuden.

Uuden leivänpaahtimen ostaminen osoittautuikin hankalaksi. Oli tarjolla tylsiä ja rumia kohtuuhintaan, ja kauniita ja hauskoja liian kalliilla hinnalla. Jäi sitten hankkimatta kokonaan, kun kompromissia ei tullut vastaan.

Mutta jouluna sain kaivaa yhdestä paketista esiin ihanan paahtimen, jota olimme kaupassa ihailleet, mutta jättäneet hinnan takia ostamatta. Sulolla on tapana tuhlata joululahjoihin huomattavasti enemmän rahaa, kuin mitä minulla, mutta pakkohan minunkin on myöntää, että eipä tullut mieleeni alkaa paheksua tuhlailua, kun unelmainen paahdin kuoriutui esiin.


Keittiössämme on muutakin uutta ja ihanaa. Nämä maatuskamummelit ovat sisustustarroja, jotka sain eräältä ystävältä.


Jääkaapista tuli tosi kaunis niiden ansiosta. Sitä pitää ihailla koko ajan. Vaikka maatuskat ovat tainneet olla jo aika pitkään epämuodikkaita, en usko, että minun maailmastani ne katoavat koskaan. Ne ovat niin osa minua. Ne olivat minua jo 90-luvulla, kun kukaan muu ei tajunnut niiden kauneutta.




Sieluuni on alkanut oudosti hiipiä halu karsia rönsyilyä ja runsautta kodistamme, mutta keittiötä en halua minimalisoida. Päinvastoin, sinne voisin ripotella vielä paljon enemmän pieniä kivoja juttuja, täyttää jokaisen tyhjän kohdan.




17 kommenttia:

PikkuBertta kirjoitti...

Ihanan rönsyilevä keittiö...ja eikä maatuskat ole menneet muodista pois,päinvastoin...nythän saa aivan ihanaa maatuskakangastakin...tehdäpä siitä vaikka pussilakanat,verhot.pyyhkeitä....

Mukavia maatuska inspiraatiota toivottelen:)

Kati kirjoitti...

Oi mikä ihana paahdin <3 Kelpaisi minullekin tuon vanhan valkoisen tylsimyksen tilalle...

Minullekaan maatuskat eivät ole vain trendi-ihanuus. Olen rakastunut niihin jo lapsena ja keräillytkin niitä ennenkuin ne tulivat muodikkaiksi. Välillä vähän harmittaa se, että tuo trendihetki nosti maatuskojen hintoja aika reippaasti... Tuo jääkaaappisi on kyllä kaunis maatuskoineen!

Jokke kirjoitti...

Minäkin yritän välillä tyhjentää jotain kohtaa, mutta pian se taas peittyy tavaraan.

Rouva Vattu kirjoitti...

Mä oon aina tykännyt kaikesta slaavilaisesta. Slaavilaiset satukirjat kuvituksineen <3 Joten maatuskatkin on tosi pop :) Mulla ei vaan ole kuin yksi iso, en ole törmännyt kirppiksillä järkevän hintaisiin. Lapsenakin oli yksi, mutta se meni rikki ja on hukkunut jonnekin.

Sara kirjoitti...

Noi maatuskat on i-ha-nia-a!! Ja paahdinkin on hieno :)

Cheri kirjoitti...

Minun maatuskani ovat 70-luvulta, silloin aloin koota niitä. Kyllä käyttöesineen on hyvä olla esteettisesti miellyttävä, se ilahdutta jokaista päivää. Niin kuin kaunis tiskirättikin :)

jirps kirjoitti...

Kyllä on just teidän keittiöön sopiva paahdin! Ah, miten ihanan aurinkoiset värit ja tavaroiden runsaus keittiössänne on!

Laurakaisa kirjoitti...

Oi mikä paahdin, ja tuo sininen+oranssi -yhdistelmä on ihan mahtava. Mutta kun katsoin tuota jääkaappia niin tuli ihan ääneen sanottua "oi", tosi kaunis ja hauska tapa kääntää ruma kodinkone joksikin ihan muuksi!

Meillä käytiin tänään myös keskustelu aiheesta keittiö ja viiskytluvun hailakkuus. Minä haluaisin keittiöön ruudullisen lattian, puoliso on sitä mieltä, että se on liian räväkkä meidän taloon. Ratkaisimme pattitilanteen niin, että minä saan päättää keittiön lattian ja hän saa päättää olohuoneen tapetin ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä, mutta keskustelua pohtiessani tulin ihan samaan lopputulokseen siitä että keittiössä saisi minusta olla jotain leikkimielisyyttä ja hauskuutta... ehkä sen mieltää kuitenkin semmoiseksi arkisen raadannan paikaksi ja siksi kaipaa jotain hömpötystä sinne. Vaikka meillä kyllä ollaan aina keittiössä, oli arki tai juhla, oma porukka tai vieraita.

Peppi kirjoitti...

Oi toi sininen paahdin sopii niiin teidän oranssiin keittiöönne :)
Ja hienot on maatuskakokoelmat. Noista jo näkee, ettei hetken hurahdus.

Saana kirjoitti...

Heh, meillä on samanlainen leivänpaahdin. Edellinen olisi vielä ollut toimiva (tosin aika vanha), mutta perheen miesväki päätti tuollaisen komean Russell Hobbsin Mini leivänpaahtimen.

Koti1898 kirjoitti...

Mä tykkään myös maatuskoista, neitihenkilöllä on maatuskamekko ja pipo (Ullekas.fi) ja mä olen ostellut Etsystä kaikenlaisia maatuskanauhoja ja kankaita.

Jääkaappi on hieno! Oranssi on mun lempiväri. Paahdin on hieno. Ei tässä muuta.

Anu

Rouva Kukko kirjoitti...

Hieno leivänpaahdin, totisesti. Onneksi noihin keittiön pienkoneisiin on tullut rumien joukkoon sellaisiakin jotka näyttää joltain tai niissä on jokin juju. Vaikka onhan ne tietysti vähän tyyriimpiä, mutta kuitenkin, mieluummin väriä je leikkisyytt keittiöön kuin kliinistä metallia ja valkoista. Tykkään teidän keittiöstä, se on kotoisa. Niin ja jääkaappi on hieno, näköjään noilla tarroilla voi saada jotain kaunistakin aikaan, oon ollu vähän epäileväinen niiden suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva idea koristella sisustustarroilla juuri jääkaappi! Todella kauniita tarroja ovat, harvoin nimittäin pidän sisustustarroista.

Anonyymi kirjoitti...

Kadehdittavan kaunis paahdin. Vaikka itselläni on melko neutraali keittiö niin tuollainen värläiskä olisi tervetullut minullekin.

Vakkarilukija

Susanna kirjoitti...

En kerkiä kommentoida kaikille, mutta luin kyllä jokaisen kommentin!

Itsekään en olisi ikinä kuvitellut ostavani minkäänlaista sisustustarraa. Käsitykseni niistä ei ole ollut mitenkään hyvä. Mutta kun tämä tuli esiin paketista, tiesin samalla sekunnilla, mihin sen liimaisin. Olen ihan rakastunut uudistuneeseen jääkaappiin.

Karkkis kirjoitti...

Nyt aloin toivoa, että meidän leivänpaahdin hajoaisi juuri sopivasti minun synttäreikseni. :D

Maatuskat sopivat täydellisesti teidän keittiöön!

Liisa T. kirjoitti...

Heips! Blogissani on sinulle haaste työhön liittyen! :D