torstai 6. joulukuuta 2012

Pääsiäisjoulu



Meillä on sähkökynttelikkö, jonka minä joka joulu laitan ikkunalle. Ja joka joulu minä kärsin sen tehdessäni. Kynttelikön muoto on nimittäin aivan käsittämätön, se on kuin hammasratas tai maasturin rengas. Se on valkoista puuta ja siinä on muoviset, kullanväriset kupit kynttilöiden alla.  Kultaa, valkoista ja hammasrattaita. Apua.


Sulo on saanut kynttelikön lahjaksi nuorena miehenä. Varmasti kaunis ajatus lahjan antajalta, mutta voiko enää pahemmin metsään mennä?

Joka ikinen vuosi minä mietin, miten kynttelikön voisi tuunata, mutta en ole keksinyt mitään. Vaikka sen maalaisi minkä väriseksi, se pysyy aina kammottavan muotoisena. Ja vaikka siihen laittaisi mitä koristuksia, ei kultaisia kuppeja saa piiloon.

Ne, joilla on normaali kolmionmallinen kynttelikkö, pääsevät helpolla. (Katsokaa kivoja tuunausvinkkejä täältä, täältä, täältä ja täältä.)

Koska minä en ole pystynyt keksimään mitään keinoa kynttelikön kaunistamiseksi, päätin tänä vuonna piilottaa sen. Käytin siihen puunpaloja, joita Biltemassa myydään sytykkeinä ja askartelumaaleja.


Siellä ne kullitukset nyt lymyilevät sateenkaaren takana. Ei ehkä maailman onnistunein ratkaisu, mutta sopii hyvin yhteen pääsisäismäisen piparkakkutaloni kanssa. 

Jos laittaisin koko ikkunalaudan täyteen noita palikoita, homma olisi ehkä toimivampi.

Ja sitäpaitsi, ei se haittaa, vaikka aina ei menisi ihan putkeen. Katselkaa vaikka näitä ihania luomistyön tuloksia, niistä tulee hyvälle mielelle (kliketiklik). Nauttikaamme siis itse tekemisen ilosta, vaikka lopputulokset eivät olisikaan ihan sitä, mitä piti!



Näissä tunnelmissa oikein leppoisaa ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

20 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Mahtava idea tuo kynttelikön piilottaminen! Lopputulos näyttää tosi kivalta.

Minäkin eilen keksi haikailla jäälyhtyjen perään, mutta eipä kukaan muistanut laittaa vettä ämpäriin. Pitääkin mennä tekemään se nyt heti...

Susanna kirjoitti...

Meille tuli ihan vahingossa kaksi komeaa jäälyhtyä, kun saunalle oli unohtunut kaksi isoa saavia täyteen vettä. Onneksi eivät olleet kerinneet jäätyä umpijäähän ja haljeta niinkuin toissatalvena.

Mummo kirjoitti...

Pirtsakan piilon olet kynttelikölle keksinyt.
Minusta semmoinen sanonta että "Kun itte tekee, saa mitä tulee" on oikein oivallinen. Sillä niinhän se on että kun tekee jotain mitä ei ole ennen tehnyt, lopputulos ei aina ole ihan sellainen kuin suunnitelma. Näin ainakin minulla :D
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hanna - Päivölänpaiste kirjoitti...

Olet vaan kyllä kätevä ja kekseliäs emäntä! :) Hyvää juhlapäivää sinnekin!

Jokke kirjoitti...

Kaunista, kaunista! T. valkoisen maalin vastustaja nro 1

Soja kirjoitti...

Mie tykkään kyllä valkoisestakin, raikastamassa pieninä juttuina värikkyyttä ja koska en jaksa tuunailla, meidän kolmiokyntteliköt ovat valkeat. Jostain syystä ne kolmiokyntteliköt lämmittävät miun sydäntä, miulla on sellainen fiilis, että siellä on Koti, missä ikkunassa on kolmiokyntteliköt. Ystäväni hirnui kerran miulle, kun ajoimme suuren virastotalon ohi ja sen jokaisessa ikkunassa oli kolmiokynttelikkö :D
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Susanna kirjoitti...

Kyllä minullekin kelpaisi ihan tavallinen valkoinen kolmiokynttelikkö. Kunhan siinä ei ole kultaa!

Justiin eilen illalla kun ajeltiin marketista kotiin Sulon kanssa, minä ihailin niitä lukemattomia koteja, joissa oli perinteinen kolmio ikkunassa.

Olisi mahtavaa, jos meilläkin olisi sellainen pitkä rivi niitä, niinkuin siinä komeassa keltaisessa talossa ortodoksisen kirkon vieressä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se kynttelikkö ole niin kamala. Parempi se on ilman tuunailua.

Katja kirjoitti...

Kyllä kynttelikönkin pitää olla tyyliin sopiva! Meillä on ollut sellaiset tekopuolukkaversiot kynttelikön kynttilöiden ympärillä. Onneksi tajusivat hajota koko laitokset joten sain heivattua ne mäkeen :D

Susanna kirjoitti...

No sinäpä et sinä onneksesi joudu katselemaan.

Susanna kirjoitti...

No ihan niin!

Rouva Kukko kirjoitti...

Hienosti sait komeuden piiloon. Tuo sateenkaari väristys kyllä toimii kans mun mielestä. Toisaalta, olitko harkinnut että tekisit siitä oikeasti traktorinrenkaan oloisen, mustilla kupeilla jne? eli mitä et voi piilottaa, korosta -tyyliin. Kovasti meinaan muistuttaa traktorinrengasta, juu.

Mä haaveilen kans kyntteliköistä, ehkä kolmionmallisista ehkä vain sellaisista suorista, en osaa vielä päättää. Siksipä siksi on jäänyt kyntteliköt hankkimatta ja myös siksi, että ne on valkoisina ja punaisinakin mun mielestä kauheen rumia. Että ihana kun toit postuksessa duunausvaihtoehtoja esiin, innostuin kovin.

Tunnelmallista itsenäisyyspäivän iltayötä teillekin!

Susanna kirjoitti...

Siitähän olisi muuten voinut tehdä ihan oikeasti sateenkaaren muotoisenkin, kun se on tuollainen kaareva malliltaan! Heureka - uusiksi menee!

Traktorinrengasideakin on loistava, mutta ei meidän kotiin. :-D

Ja hyvä, jos innostuit noista tuunailuideoista, kannatti siis tehdä tämäkin postaus!

Anonyymi kirjoitti...

Hei - tuohon puupalikkasysteemiin kävisi hyvin revontuliväritys!

Kirsikan Unelmat kirjoitti...

Ai, minusta taas tuo on kivemman muotoinen kuin ne perinteiset kolmion malliset :D Mutta voihan se johtua siitä että hammasrattaat liittyy yhteen entiseen työpaikkaani joten muoto on sieltä tuttu :) Kullitetut kupit maalaisin spraymaalilla valkoisiksi ja kelpais mulle sitten sellaisenaan. Mutta kun et kerran itse tykkää muodosta niin kynttelikön tuunaaminen kaarevaksi sateenkaareksi olis aika hieno idea!

Anonyymi kirjoitti...

Nyt liimapyssy laulamaan!
Ylikoristele kaikki pinnat, jolloin ikäväksi koettu muotomaailma tuhoutuu. Tyylisuunta on vapaa. Toisinsanoen hillitympään joulumeininkiin vaikka pari kiloa pieniä käpyjä joka koloon ja pintaa liimattuna peittää epätoivotun alustan. Tai voit pistää ranttaliksi ja liimailla kaikenlaista kirjavaa (lisäpisteitä kierrätys-tsäänssistä!) kuten nappeja ja pikkutilpehööriä sellaisella rennolla Feliz navidad-tyylillä (siis täysin epäsuomalaisen pirtsakalla otteella, jossa kaikki värit sallittuja/juhlavia).
Vastaukseni on siis 3D. Tätä ei saa tokenemaan pikkusievällä pintamaalisipsuttelulla.

Susanna kirjoitti...

Niin kävisi! Paremmin kuin sateenkaariväri.

Susanna kirjoitti...

Kunhan keksin, millä sen kaaren toteuttaisin. Pitäisi olla kuviosaha ja vaneria. Kumpaakaan ei ole, ja voin vain kuvitella, miten kökköä jälkeä saisin aikaan aaltopahvilla.

Susanna kirjoitti...

Hmmm... liimapyssykostaja iskee. Kohta tässä maassa ei ole ainuttakaan rumaa taloa jäljellä.

sinisukka kirjoitti...

Aikas makee vaatetus kyntteliköllä!!! Tykkää!!!