keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Lahjoja meiltä ja meille


Nyt pääsen näyttämään teille, mitä täällä meidän lahjapajassamme valmistui joulunaluspäivinä.

Sulo ideoi siskontytölleni hevostallin. Tytöllä on nimittäin melkoinen määrä Schleich-hevosia. Minä osallistuin hommaan lähinnä auttavana käsiparina, sillä Sulo innostui kehittelemään kunnianhimoisemman tallin, kuin mitä minä olisin ymmärtänyt ryhtyä askartelemaan.

Tallirakennuksen Sulo nikkaroi liimapuulevyistä ja minä surautin ompelukoneella kankaasta laidunmaan ja estekentän. Sulo teki jopa esteet, joista kepakot tipahtavat oikeasti, jos polle ei pääsekään hyppäämään tarpeeksi korkealle.


Ostimme muutaman ihmishahmon, mutta hevosia emme, sillä kuka noita toisistaan erottaa ja mistä senkin tietää, mikä ratsu tytöllä jo oli valmiina olemassa.


Kun aattona sitten osa hevosista pääsi kotiutumaan uusiin pilttuisiinsa, oli talli vasta todella valmis ja saavutti täyden loistonsa.


Kaikki ovet aukeavat ja tallin sisällä on valotkin. Pienet hevosenkengät Sulo "takoi" rautalangasta.


Minun hommakseni lankesi loimien ompeleminen. Menin siitä, mistä aita on matalin ja leikkasin ne huovasta. Sulon netistä löytämä malli oli kyllä taidokkaampi.


Jotta tallissa voisi leikkiä, sen katosta tehtiin irrotettava.


Lattialle liimattiin purut ja seinille pantiin telineitä ja hyllyjä.


Ulkopuolelle laitoimme vesiletkun ja juottokaukalon.


Kattohuovaksi Sulo valitsi hienoa vesihiomapaperia.

Lahja taisi olla saajalleen mieleinen, mutta välillä minusta tuntui siltä, että me aikuiset olimme siitä enemmän innoissamme.

Tähän loppuun minun pitää ehdottomasti näyttää myös yksi lahja, jonka me Sulon kanssa saimme. Sen on askarrellut omalaatuinen ja taitava ystäväni Heather, jonka tekeleet ovat joka kerta aivan huikeita. Ja yllättäviä.


Kas tässä, Pelastava enkeli -kello!


Emme ole tohtineet sytyttää "hoitokynttilöitä".

30 kommenttia:

Pike kirjoitti...

Hurjan hieno talli, siinä ei ole viitseliäisyyttä säästelty! Onnellinen siskontyttö.

Hauska enkelikello, toivottavasti enkelit ehtivät kovasti "tanssia" eivätkä joudu tosipuuhin kovin useasti!

Tiina kirjoitti...

Tuon tekeminen on ollut varmasti parasta! :)

ps. Jopa tällaiselle hevosia(kin) hiukan pelkäävälle talli ja lisätarvikkeet olisivat tervetullut lahja.

Saila kirjoitti...

Hurjan hieno talli, uskon, että aikuiset arvostavat enemmän sen eteen nähtyä vaivaa ja näpräämistä kuin lapset, joille elämä on tavallaan yksioikoisempaa. Aikuiset varmaan ihastelevat kekseliäitä yksityiskohtia niin kuin minäkin täällä, siinä missä lapsi alkaa leikkiä :-) Ja varmaan mielellään leikkiikin, upea lahja!
Pelastava enkeli -kello :-D Ihana!

AnniP kirjoitti...

Todella upeasti viimeistelty talli. Meidän tyttöjen toivelistalla oli myös talli kyseisille hepoille mutta täyttymättä jäi, maksaa meinaan kaupassa hunajaa! Hepat jatkavat elelyään pahvilaatikkopilttuissa ;)

Tiina kirjoitti...

Siis härremuskuukkelis miten upean tallin te ootte värkänneet!! Kuka näkee nykypäivänä enää noin paljon vaivaa, kun kaiken saa kaupasta valmiina. Mutta tuo on uniikki ja helkkarin hieno, kyl mäkin leikkisin tolla ;)

Nonna kirjoitti...

Wau, aivan mahtava! Terkut Sulolle!

Anu ja Ninja kirjoitti...

Vau!

Anu

Valoblogin Taru kirjoitti...

Jestas miten upea talli!! Huh tuota kekseliäiden yksityiskohtien määrää! Läheskään noin hienoa ei siskontyttö varmana olisi voinut saada minkään kaupan hyllyltä :)

Cheri kirjoitti...

Onnittelut tallin rakentajille. Upea luomus, varmaan tekeminenkin oli kivaa.

Sulo Lintunen kirjoitti...

Pelastava enkeli-kello kyllä tuotti iloa ilman kynttilöiden sytyttämistäkin, suuret kiitokset Heatherille taas kerran niin yllätyksellisestä joulupaketista!

Arvelin ennen joulua että pienet muovihevoset saattavat salaa toivoa joululahjaksi heppatallia (päättelin vaan kun sellaista minulle oli lelukuvastosta kertaalleen esitelty). Menin kauppaan katsastamaan hinnastoja, jotka olivat muovisesta tallista aika kohtuuttomia. Siitä se ajatus sitten lähti väsätä talli ihan itse. Kaikkineen omatekoinen rakennus tuli maksamaan reilusti alle 20euroa, ja parhaani yritin ettei lapselle tulisi jouluna tunnetta että tässä on nyt vaan säästetty ja tehty kompromissi kalliin lelun kanssa. Onneksi sitä on tullut alennusmyynneistä hamstrattua kaikenlaista, kuten kakkoslaatuisia liimapuulevyjä. Aitoihin, pilttuisiin ym. pystyi käyttämään sytykkeinä myytyjä puisia "lastuja" ja grillivartaisiin tarkoitettuja tikkuja jne. Jäätelötikutkaan ei olisi ollut hassumpia, mutta näin kovilla pakkasilla en uhrautunut syömään niin paljoa jäätelöä kuin olisi ollut tarpeen...

Tämän joulun paras lahja taisi olla kun salaa oven raosta näin ja kuulin hevosten menevän koppotikoppotia pilttuisiinsa nukkumaan. Ne ottivat omatekoisen tallimme omaksi kodikseen.

Susanna kirjoitti...

Juu, kallis on. Ihan tavallisen ihmisen ulottumattomissa.

Jotain pahvilaatikkoa minäkin olisin tehnyt ilman Sulon visioita.

Susanna kirjoitti...

Minulle tuli sellainen olo, että vaikka teenkin itse lahjoja, niin aika "juosten kustuja" ne ovat tähän verrattuna. Sulo nosti riman nyt melko korkealle! :-D

Susanna kirjoitti...

Sulo taisi viettää melkoisesti aikaa netissä tutkimassa, mitä kaikkea hevostalleihin oikeastaan kuuluukaan. Meidän kahden hevostietämys kun rajoittuu kahteen tuntiin, jotka olemme seisseet kentän laidalla katselemassa, kuinka heppakoululaiset kiertävät ympyrää laiskoilla poneillaan.

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Niin upea! Tytär on juuri 'sleisseihin' hurahtanut ja pukki toi kokoelmaan täydennystä. Tyttären harras toive tallista on vielä täyttämättä, toiveena nimenomaan pahvista itsetehty. Tukeva ja sopiva pahvilaatikko on etsinnän alla, tästä teidän tekemästä saadaan monta hyvää vinkkiä ja ideaa. :)

Katja kirjoitti...

Upea hevostalli!! Uskon että on saaja ollut tyytyväinen.

Milla kirjoitti...

Aivan mielettömän hieno talli! :D Itse olisin ainakin pienenä hevostyttönä ollut aivan onnesta soikeana tuollaisesta! :)

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Siis niin upea! Kai siellä pohjassa on signeeraus - tekijä ja vuosi. Luultavasti tuo talli kestääkin paljon kauemmin kuin muoviset versiot? Meikäläinen tässä/yleensäkin miettii kaiken myyntimahdollisuuksia ja tuotakin ehdin jo hinnoitella....mutta taitaisi käydä loppupeleissä niin, että juuri tämän tallin hinta nousisi aika korkeaksi!

Hienoa, että nykyään vielä viitsitään nähdä lasten vuoksi vaivaa ja löytyy itsetehtyjä leluja. Tällaiset Sulon tekemät lahjat on ajan kanssa suunniteltu, eikä viimehetkellä kaupan hyllyltä napattu.

(Appropoo...omassa kaupassani jouduin vielä viimeisillä minuuteilla ennen sulkemista ompelemaan yhdelle nukelle silmät, kun nukke tuli alle 3-vuotiaalle ja sen valmistaja oli laittanut helmestä silmät. Irtosivat ensinykäyksellä.)

Susanna kirjoitti...

Upea talli!

Mun tytär on ihan hurahtanut noihin shleich heppoihin ja olisi varmasti ihan myyty tuollaisesta tallista!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan uskomaton,upeaa käsityötä ! Meidän tyttö sai nuita heppoja ja tallin mutta ei tuo niistä vielä piittaa,vanhetessaan kenties sitten...

Soja kirjoitti...

Ooh, miten upea hevostalli! Go Sulo!

Tanja K kirjoitti...

Aivan mahtava joululahja!

Anna kirjoitti...

Aivan mahtava joululahja. Varmaan on tytttö onnellinen, oma tyttäreni ainakin olisi.

Ja kiva tuo teidän pelastava enkeli-kellokin on. Ajatuksella valmistettuja lahjoja molemmat.

Henni kirjoitti...

Oi, miten mahtava talli! Todella hieno. Pienoismalliaskartelut on kyllä todella koukuttavia, kun niihin malttaa ryhtyä. Viime joulun aikaan askartelin tälläisiä http://siksaksis.blogspot.fi/2011/12/luukku-22.html Iäsni on tehnyt ison tallin tyttäreni hepoille. Laidun on mulla jäänyt vielä puolitiehen. Pitäisikin tyttären kanssa nyt yhdessä alkaa kehittelemään uusia juttuja. Nuo esteet olisi kyllä mahtavat.

Itse en tosiaan paljoakaan heppahommista tiedä, mutta onneksi on internet :)

Susanna kirjoitti...

Oi, upeita! Niin tarkkoja ja pikkuruisia!

Tuollaista Belville-hahmoa siskontyttönikin toivoi, ne kun kuulemma sopivat ratsastelemaan myös "sleisseillä".

Henni kirjoitti...

Serkkultani sain vinkin noihin Belville-hahmoihin. Huuto.netistä niitä sitten löytyi.

ellis kirjoitti...

Oi kuinka ihana talli ja ihania kuvia! <3 Mä haluan tollasen kans :D

Neulanhaltija kirjoitti...

Tosi hieno. Minä värkkäsin Shleiceille kesällä maatilan mökiltä löytyneistä rimoista ja maalin tähteistä. http://www.neulanhaltija.blogspot.fi/2012/08/maatilan-elamaa.html Ei se ollut tämän veroinen, mutta hienosti palvelee tarkoitustaan. Ja lapset tykkäsi! Aivan ihastuttava tämä sinun versiosi! Tulin lukijaksikin samalla kun tänne sattumalta osuin.

Susanna kirjoitti...

:-D

Susanna kirjoitti...

Toimiva talli sinullakin, ihan selvästi!

Kiva, että tulit lukijaksi, toivottavasti juttuni miellyttävät jatkossakin.

maria.eeva.elisabet.lamminen@gmail.com kirjoitti...

hieno talli! kumpa oma sleis-talli ois samanlainen..;)

www.monenlaisiaystavia.blogspot.fi LUKIJOITA TARVITAAN!!!