maanantai 3. joulukuuta 2012

Laajennusta


Nyt tulee kyllästymiseen asti kuvia Playmobil-maailmastani.


Koska joulukalenterista alkoi nyt tupsahdella odotetusti lisää väkeä ja kalusteita linnaan...


... oli minun laajennettava hovin elinpiiriä. Linna siirtyi kaapin sisältä kaapin päälle ja minä suurensin sen piha-aluetta oikein reippaasti.


Linnan takana aukeaa niitty, jota halkoo puro. Rannalla metsäläinen onkii ja eläimet sammuttavat janonsa.


Merenneidot leikkivät.


Linnaa lähestyy hääsaattue. Mutta kuka vaanii nuoren parin onnea?


Sehän on Zorro!


Kerjäläisnainen hankkii ruokaa perheelleen tähteitä kaivelemalla.


Uljas prinssi valkealla ratsullaan saapuu kotiin, jossa häntä on jo kaivattu.


Turhamaiset naiset koreilevat kamarissaan.


Näitä neitejä kiinnostavat muut jutut. Kippis!


Kuningas kuuntelee neuvonantajansa viisaita sanoja.


Ja kruununperijäkaksoset seuraavat kiinnostuneina keskustelua.


Tämä nuorukainen tornikamarissaan ei voi saada kyllikseen kullasta.


Ja tätä neitoa kiinnostaisi enemmän kalastella metsäläisten kanssa, kuin elää suojattua elämää isänsä linnassa.


Kokki pitää huolta siitä, että ateriat tulevat ajallaan ja että kerjäläiselle eksyy tynnyriin myös kylliksi ruokaa.


Linnan lapset telmivät sisäpihalla.


Vartijat pitävät kutsumattomat vieraat muurien ulkopuolella. Tai sisäpuolella, jos on tarpeen.


Ritarit harjoittelevat tulevia turnajaisia varten.


Tallit ovat täynnä vahvoja ratsuja.


Huolettomat keijut sinkoilevat ilmassa.


Ja seuraavassa hetkessä tämä kaikki katoaakin piiloon verhojen taakse.

27 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Ihana! Toi taas ison hymyn päivääni! Kiitos ja mukavaa päivää sullekin sinne leikkien keskelle!

Mun Tekemä kirjoitti...

Todella hurmaavia! Ihanaa päivän jatkoa :)

Cheri kirjoitti...

Kiva leikki sulla, tulen ihan kateelliseksi :)

Katja kirjoitti...

Ihana <3
Komea vaaniva Zorro oli paras.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Voi että! Mä jäin nyt ihan koukkuun näiden kanssa ja seikkailin linkkien kautta maailman ääriin saakka. Tuli nukkekotiblogikin luettua kokonaan läpi. Enkä edes ole alan harrastaja. Mun piti tehdä töitä ja näin tässä nyt sitten kävi. Pää täynnä ajatuksia ja ideoita huiskuttelen kiitokset idearikkaista jutuistasi!

Töölön tyllerö kirjoitti...

Ihan mieletön Playmobil-maailma! Oon ihan koukussa Hansiin ja Pauliinkin jo, kiitos sun blogin. Lisää näitä postauksia!

Kaikkiainakesken kirjoitti...

Ihanaa :D

Soja kirjoitti...

Tulinpa tuosta hyvälle tuulelle, kiitos!

eilen tein kirjoitti...

oioioi! Mulla ei oo Playmobileihin sen kummempia tunnesiteitä, mutta tämä kyllä liikuttaa leluja arvostavan aikuisen tyttösen mieltä ja sydäntä!

Unknown kirjoitti...

Komppaan täysin edellistä kommentoijaa! Ja oi ja voi, miten raikkaita kuvia ja tosiaan - ihana maailma! Leikkisää joulunodotusta!

Tiia kirjoitti...

Niin mahtavia kuvia ja upeaa mielikuvitusta & luovuutta käytetty tuota rakennettaessa. Näitä kuvia tulen näyttämään tyttärellenikin, hän varmasti ihastuu prinsessoihin ja keijuihin :)

Emilie kirjoitti...

Voi kun ihanaa, on tullut synnyttyä liian aikaisin, kun ei tiedä näistä mitään :))

Sari kirjoitti...

Siellähän laiduntaa meidän lapsuuden lehmä pureskeltuine kasvoineen! Mutta sen laikut ovat violetit! Onkohan linnan lammen vesi ihan terveellistä juotavaksi?

Susanna kirjoitti...

Voi miten kivaa, että ilahduitte tästä postauksesta! Minä arvelin, että ei nämä ketään enää jaksa kiinnostaa, aikuisen ihmisen lapsetukset. :-D

Susanna kirjoitti...

Pilkun hampaiden jäljet! Minä piirsin tussilla ne laikut uudelleen, olivat niin himmenneet. Muuttui tosiaan vähän violetihtavaksi tuo musta tussi.

Tuo lehmä on niitä ensimmäisiä, mitä isi toi Saksasta, niissä oli tussit mukana ja ne piti itse värittää. Muita ei ole koko isosta paketista enää tallella.

Susanna kirjoitti...

Apua! En tiedä, pitäisikö pyytää anteeksi vai hyppiä ilosta! :-D

Henna/Koti asemalla kirjoitti...

Hihii, illan piristys! Mahtavia kuvia, mahtava mielikuvitus ja kaikista paras: Zorro.:D

Jaana/Hattaralandia kirjoitti...

Oih! Katselin ihan haltioituneena kuviasi. Tämä aikuinen pysyy varmaan aina niin lapsellisena, että innostuu tällaisista postauksista.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Edelleen ihailemassa näitä. Kuvat kuin karkkeja ja tekstit kuin satua. Aikuisena juuri tällaiset kolahtaa. Maailma on ihan riittävän todellinen kaikkine haasteineen. Pieni hyppy satumaailmaan on silkkaa nannaa!

Susanna kirjoitti...

Olen yllättynyt ja ilahtunut teidän kommenteistanne!

Tiina kirjoitti...

Hihii :D *Huolettomat keijut _sinkoilevat_ ilmassa.* XD

Anna-Mari kirjoitti...

Voi miten ihanaa! Hauskat leikit sinulla siellä!

Henna-Maria kirjoitti...

Ihania kuvia! Meidän lapset rakastaa Playmobilen hahmoja ja jouluksi on jo tulossa jotain. En ollut edes tajunnut kuinka monia hahmoja näitä on. Aivan ihania nuo prinsessat, täydellinen lahjaidea nuorimmaiselle! Voin jo kuvitella ilonkiljaisut :D Mistä saat ostettua noita Suomessa? Vai pitääkö tilata kauempaa?

Susanna kirjoitti...

Niitä hahmoja on ihan hillitön määrä erilaisia, ja ne vaihtuvat kausittain. Minä olen omani ostanut pääasiassa BR-lelusta tai Toys R´ Usista, sillä muissa kaupoissa Playmobileita ei juurikaan ole tarjolla. Nettikaupoissa taitaa olla parhaat valikoimat, guuglailemalla löytyy. Nuo häävankkurit Sulo tilasi minulle Saksasta saakka, mutta muuten kaikki on kotimaasta.

Unknown kirjoitti...

Aivan ihania sinun playmobiilisi <3
Itse hurahdin uudestaan playmobiileihin noin 2 viikkoa sitten, kun kuulin, että saan kälyni vanhan playmobilkartanon (tänä viikonloppuna mennään noutamaan <3)
Sääli, että suurta osaa näistä ei enää myydä, ostaisin jos voisin :)

Susanna kirjoitti...

Voi ei, nyt olen kamalan kateellinen. Se kartano on minun superhaaveeni.

Unknown kirjoitti...

En vielä tiedä että missä kunnossa se kartano on. Se on kälyni jälkeen mennyt hänen serkulleen. Huomenna mennään sinne yo-juhliin ja kaapataan se samalla kertaa mukaan. Toivon että se on edes jonkinlaisessa kunnossa.

Lapsena olin erään pojan synttäreillä ja hänen isosiskollaan oli tuo kartano lisäkerroksineen kaikkineen ja se oli hienointa mitä olin ikinä nähnyt. Istuin koko synttäreiden ajan siskon huoneessa ja tuijotin ihaillen nukkekotia. En käynyt edes karkkia syömässä :D

Mutta joo, toivon parasta ja pelkään pahinta tuon kartanon kohdalla. Lisäkerrosta siinä ei ainakaan kuulemma ole. Toivottavasti on sentään ovet ja ikkunat tallessa.

Minä puolestani olen kateellinen sinun kauniille kokoelmallesi. Monia noista ei enää saa kaupasta..olen monta vuotta myöhässä tämänkin keräilyn kanssa...