tiistai 9. lokakuuta 2012

Tätäkö minä halusin?


Joku on joskus sanonut, että pitää yrittää kolme vuotta, ennenkuin näkee, onko yrityksestä eläjäksi. Minulla tulee näillä tienoin täyteen kolme vuotta tiskirättibisnestä. Myynti on ollut koko ajan nousussa.

Tällä hetkellä minulla on varastossa 5 bambutiskirättiä. Viisi. Se on pikkaisen nolo tilanne, kun oikeasti jo sata riepua on liian pieneksi kutistunut varasto. Nykyisin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että varastoni menee tyhjäksi, ennenkuin tajuan ryhtyä tekemään uutta erää. En osaa vieläkään uskoa siihen, että rievut käyvät kaupaksi näin hyvin. Ja kun en osaa, niin en osaa myöskään varautua ajoissa varaston hupenemiseen. Ja hups vaan, viimeiset rievut lähtevät maailmalle, asiakkaat kyselevät, vieläkö lempikuosia tai -väriä on joskus saatavilla, jälleenmyyjät haluaisivat tehdä tilauksia ja uusia jälleenmyyjäkyselyitä tulee.

Ja minä en pysy perässä. En sitten millään.


Kun on jo liian myöhäistä, minä rupean tilaamaan lisää kangasta ja painostamaan painajaani. Sitten leikkaan ja saumuroin riepuja inhottavana urakkatyönä ja tylsistyn. Paljon järkevämpää olisi pitää varasto jatkuvasti kunnossa ja tehdä pikkuhiljalleen aina lisää myytävää. Mutta minä olen vielä kovin varovainen. En uskalla tilata kymmeniä metrejä kangasta varmuuden varalle, kun koko ajan pelkään, etteivät rievut menekään kaupaksi. Minun pitäisi jo itsekin alkaa uskoa siihen, että kaupaksi ne menevät. Yhä paremmin. Ja joulukin tulee.

Aloin stressaantua. Silloin pitäisi takoa, kun rauta on kuumaa! Jos minulla ei ole mitä tarjota, asiakkaat kyllästyvät ja jälleenmyyjät löytävät muita tuotteita. Jos kieltäydyn kiireeseen vedoten logon suunnittelusta, kohta niitä ei enää kyselläkään. Pienyrittäjän on tehtävä töitä vimmalla, silloin kun niitä on, sillä joskus tulee kuitenkin se hiljainen vaihe.


Käsityöyrittäjien foorumilla tunnen kateuden piston, kun joku toinen palkkaa työntekijän tai miettii toiminimen muuttamista osakeyhtiöksi. Tai ostaa pakettiauton ja teippauttaa sen hienoksi. Toisen menestys tuntuu siltä, että minunkin pitäisi olla tuossa tilanteessa.

Stop. Ei pitäisi. Ne muuthan tekevät töitä aamusta iltaan. Enhän minä sitä halua! Minä haluan tehdä töitä pikkaisen. Juuri sen verran, että hengissä pysytään. Minähän ryhdyin yrittäjäksi, jotta en joutuisi tekemään kahdeksan tunnin työpäiviä. Ja jotta saisin omistautua talolle, harrastuksille, parisuhteelle... olla huoleton ja vapaa!

Pysähdyin miettimään. Teen töitä nyt paljon enemmän kuin yritykseni ensimmäisenä vuonna. Muut hommat jäävät hunningolle. Stressaannun liikaa.


Niinpä tein päätöksen: tiskirätit odottakoot. Kukaan ei kuole siihen, jos joutuu odottamaan kuukauden verran lempparikissariepuaan, ja jälleenmyyjienkään toimeentulo ei ole kiinni vain minun tuotteistani.

Oloni helpottui heti. Työmäärä tuntui pienenevän huomattavasti, kun annoin itselleni luvan ottaa rauhallisemmin.

Tiedostan kyllä tämän rentoilun vaarat. Mutta näin minun on nyt pakko toimia. Jos stressaan itseni tärviölle, ei mikään etene kuitenkaan sen paremmin.

Joten viisi skootteririepua on nyt tarjolla, mutta upouusia ja vanhoja tuttujakin kuoseja on painajalla työn alla. Ja kun hän saa ne omalla aikataulullaan valmiiksi, alan minä surautella riepuja pikkuhiljaa verkkokauppaan. Ehkä lokakuun aikana, voisin kuvitella. Ehkä.

Nyt minä nimittäin downshiftaan.


34 kommenttia:

  1. Terve tapa ajatella! Oma jaksaminen ja hyvinvointi pitääkin asettaa etusijalle. Stressaamalla ei kauaa jaksa. Itse olin yrittäjänä lasten ollessa pieniä ja muistan sen riittämättömyyden tunteen. Oli huono omatunto töissä, kun en ollu lasten kanssa kotona. Kotona oli taas huono omatunto, kun en tehnyt töitä! Koskaan en päässyt tasapainoon ja lopetinkin 2001 yrittäjyyden. Nyt olen vapaampi, teen töitä muualla, mutta omatunto ei kolkuta enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on käsittämätöntä, miten kukaan pystyy sovittamaan työn ja pienet lapset yhteen. Oli sitten yrittäjä tai toisen palveluksessa. Päivissä kun on niin vähän tunteja.

      Onneksi olet saanut rauhan omaltatunnoltasi!

      Poista
  2. Ymmärrän ihan hyvin! Tänäpäivänä ei mun mielestä anneta ihmisille (tai ihmiset eivät ota itselleen) riittävästi sellaista fiilistelyaikaa, eikä todellakaan tehdä sitä mitä halutaan...tai ainakin mun ympärillä on ihan liikaa ihmisiä, jotka tekevät sitä mitä PITÄÄ! Toisin on meillä, onneksi. Toimin itse ammatinharjoittajana isolle yritykselle ja työskentelen kaksi päivää viikossa. Onhan siinä toki riskinsä, mutta mun alalla (terveydenhuollossa) ne ovat aika minimaaliset. Toki ne kaksi päivää on töitä tehtävä mutta muun ajan voi käyttää ihan juuri niin, kuin itse haluaa, toki lapsi huomioiden. Monet tuntuvat ihmettelevän, miksi teen niin vähän töitä. No miksi ei! Jos sillä tulee toimeen ja pysyy perusonnellisena jatkuvasti, niin miksi pitäisi tehdä enemmän.

    Arvostan tuota ominaisuutta ihmisessä...siis sitä, että osaa kuunnella itseään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, miksi ei.

      Silloin, kun minä alunperin hyppäsin pois tiukasta työelämästä, viime vuosituhannen loppupuolella, se oli vielä oudompaa kuin nyt. Silloin kahden päivän työviikko merkitsi sitä, että olin laiska lorvailija. Kukaan ei puhunut downshiftailusta silloin. Onneksi tähän asiaan on tullut muutos yleisessä ajattelutavassa. Me rentoilijat emme ole enää niin outoja.

      Poista
  3. Aha. Aivan samat on ajatukset, mitä tulee noihin kollegoihin ja "kateuteen". Minä olen yrittänyt jo yli neljä vuotta ja tehnyt työtä pääkolmantenajalkana. Usein saamatta silti paljonkaan aikaiseksi. Päässä hurraa, stressia pukkaa, mitään en ehdi ja silti ei tule valmista. Aina joskus huomaan, että "kuka minua pakottaa?" ja heti helpottaa. Totta puhuakseni, Susanna, juuri tässä mietin, että jokohan minunkin olis aika tilata rättejä...mutta odottelen siis. Joulumyyntiin sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu on ihmisen mieli. Pakotuksia keksii ihan itse itselleen silloinkin, kun niitä ei kukaan yläpuolelta ole jakelemassa. Onneksi osaamme välillä painaa jarrua, eikö?

      Joulumyyntiin sitten. ;-)

      Poista
  4. Juuri noin tuo on myös minun mottoni, hidastaa tahtia aina välillä jotta jaksaa taas painaa. Parisuhdekin on tärkeää vaalia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se meinaa aina unohtua. Onneksi Sulo ymmärtää välillä paremmin ja ehdottaa nuotioretkeä.

      Poista
  5. Ihanaa itsensä tärkeimmäksi nostoa <3 Näin pitäisi jokaisen tehdä, ja miksi harva kuitenkaan tekee.

    VastaaPoista
  6. Hyvä hyvä! Downshiftaile rauhassa..

    VastaaPoista
  7. Hätäilemällä ei tule ku kuspäisiä lapsia. Äiti sanoo, että jos on kiire, niin istu alas ja juo kupponen kahvia, se menee kyllä ohi. Pienen käsityöyrittäjän merkittävin palkka on työn ilo ja jos se katoaa, ei jää oikein mitään. Ehkä voit jatkossa tehdä jotenkin niin, että teet tasaisesti päivän tai kaksi viikossa niitä rättejä (tai mikä se tarvittava tahti sitten onkin), niin ei tule totaalista paniikkia sitten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olipa hyvin sanottu! Onko tuo eka lausekin äitisi suusta?

      Tuohon pyrin, että tajuaisin jatkossa levittää työt tasaisemmin pitkälle ajalle. Mahdanko koskaan onnistua.

      Poista
    2. :D Eka lause on tarttunut korvaan jostain muualta tai ainakin toivon, ettei se ole vanhempieni suusta ja omasta kokemuksesta ;)

      Mie olen sellainen, että minua ahdistaa epämääräiset tulevaisuudessa olevat hommat. Mutta kun laitan ne kalenteriin omiin lokosiinsa, voin olla rauhassa ja tiedän, että hommat tulevat tehtyä sitten kun niiden aika on.

      Poista
  8. Yksi syy, miksi luen sinun blogiasi ovat nämä kirjoituksesi työntekoon ja pienyrittäjyyteen liittyen. Käytän näitä sinun pohdintojasi itselleni peilauspintana, kun mietin työelämän vaatimuksia ja sitä, millaista elämää itse haluaisin elää. Edellisessä työprojektissa uuvuin, kun vaan en pystynyt vastaamaan kaikkiin niihin vaatimuksiin. Nyt olen viimeisessä opintoihini liittyvässä harjoittelussa ja katselen kauhistuneena, kun organisaatio vähentää ihmisiä ja lisää jäljellä olevien työtaakkaa. Työaika ei riitä, joten hommat tehdään sitten vapaa-ajalla, kun kuitenkin halutaan tehdä työ hyvin. Joudun miettimään todella paljon sitä, mistä yritän saada elantoni seuraavaksi ja olenko lisäkouluttanut itseäni 'turhaan'. Jotenkin tuntuu siltä, että nykyajan työelämässä on ihan normaalia, että on jatkuvasti kiire ja hyvän työnteon edellytyksiä karsitaan. Milloin kuulisi työntekijöiden sanovan, että 'meillä on hyvät resurssit täällä, työnantaja tukee työssäjaksamista ja minulla on tarpeeksi aikaa tehdä työni hyvin.'

    Ajattelen myös niin, että kotona tehtävät hommat, oli se sitten pyykinpesua, ruoanlaittoa tai ikkunoiden kunnostusta on myöskin työtä. Eli työnantajalle suoritetun työn lisäksi ihmisellä on myös paljon muuta työtä, joka vaan ei tuota tuloa.

    Kiitos, kun kirjoitat näistä asioista. Ehkä ensimmäinen asia on tunnistaa, miten haluaisi elää ja sitten yritää miettiä, miten toteuttaa se. Ihailen sitä, että sinä olet pystynyt ohjaamaan elämääsi haluamasi suuntaan ja huolehdit siitä, että se myös pysyy sillä tiellä minkä olet valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että näistäkin tajunnanvirtausjutuista voi olla ihan hyötyäkin jollekin.

      Työelämä on mennyt ihan hulluksi. Ei ihminen rajattomasti pysty venymään. Jos väkeä vähennetään ja jäljellejäävien työt sitä mukaa lisääntyvät, ei tarvitse olla kummoinen professori tajutakseen, mitä siitä seuraa.

      Ja onhan se niin, että koko downshiftauksen käsite ei ole turhan päiten syntynyt. Onhan työelämän raaistuminen sille pohjana. Ihmiset ovat heränneet siihen, että nyt mennään liian pitkälle.

      Poista
  9. Oikea asenne! Mulla on juurikin samat syyt yrittäjyyteen. Ei ole ollut aikomustakaan rikastua vaan tehdä juuri sen verran töitä, mitä elääkseen tarvii.

    Ihmisellä on tasan yksi elämä. Miksi se pitäisi repiä kuin heikkopäinen? Miksi ei saisi elää, kuten itsestä parhaalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hullua, että vaikka minullakin on ollut hyvin selkeä ja vahva usko siihen, että haluan tehdä töitä vain hengissäpysymisen verran ja nimenomaan työtä, josta pidän, niin silti se paremmin menestyminen jossain aivonpohjassa ohjaa eteenpäin. Jokaisen kuukauden kirjanpitoa tehdessäni vertaan edelliseen, että tulihan nyt varmasti edes kympin parempi tulos kuin viime kuussa. Kuinka turhaa se onkaan!

      Poista
  10. Kyllä, jälleen kerran puhut asiaa!

    Itse olen sikäli samassa tilanteessa, että mietin ja punnitsen oliko tämä nyt sitä mitä halusin. Siis juuri tälläisenä. Tosin en oikein tiedä minkälaisena muunakaan elämäni haluaisin, joten tällä mennään nyt niin kauan kuin hyvältä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinä sitten jossain vaiheessa tiedät, onko se sellaista kuin pitää, vai onko syytä punnita asioita uudelleen. Minusta tässä yrittämisessä on hankalaa se, että olotilat vaihtelevat niin paljon. Viime keväänä myyntini meni ihan nolliin, ja olin tosi peloissani, että tässäkös tämä nyt olikin. Ja sitten taas kesän tullen vauhti kiihtyi, ja karmean riskirättiepisodin ansiosta menekki pääsi yllättämään minut pahasti. Vuoristorataahan tämä on. Yritä siinä sitten muodostaa selkeää käsitystä siitä, mitä haluaa ja miten pärjää.

      Poista
    2. No sepä se. Ja vielä vaikeammaksi tämän kaiken tekee, kun on tavallaan kaksi yritystä. Tai yhtä ja samaahan tämä on, mutta kun kivijalkaliikkeessä on omien tuotteiden lisäksi muidenkin tuotteita ja verkkokaupassa vain omiani ja molempia kauppoja pitäisi siis markkinoida sekä yhdessä että erikseen. Tukussakin pitäisi päästä käymään, mutta en voi kun kivijalka pitäisi yrittää pitää auki mahdollisimman pitkälti aukioloaikojen mukaan. Ei ole helppoa ei. Ja sitten tosiaan se ainainen epävarmuus seuraavan kuun rahatilanteesta. Mutta en minä tätä kyllä toisaalta palkkatyöhönkään vaihtaisi! Yrittäminen on se mitä haluan tehdä. Ainoa on nyt se, että saa homman toimimaan tasapainoisesti ja ylipäätään löydän ja keksin ne itselleni ja yritykselleni sopivimmat toimintatavat.

      Poista
  11. Pidä rauhassa tauko, kyllä me jaksamme odotella rättejä joulumyyntiin saakka. Tärkeintä on kuunnella itseään kuten muutkin ovat sanoneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on erityisen ihania lukijoita täällä. Kiva, kun olette ymmärtäväisiä!

      Poista
  12. Juuri noin, pitää osata hellittää ennenkuin stressi iskee liian lujaa. Itsellä kokemusta on kohta kahdeksan vuotta, enkä vieläkään osaa. Pusken töitä silloinkin, kun olisi aika hellittää hetkeksi ja kerätä voimia. Sitten iskee uupumus ja paniikki. Vasta sitten, kun tulee elämässä joku isompi kriisi, ymmärrän alkaa huolehtia myös omasta jaksamisestani. Tämä vuosi on mulla ollut vähän hiljaiseloa töiden kannalta, mutta se on tehnyt pelkästään hyvää. Jaksaa taas ihan uudella energialla, kun on ensin saanut vähän kerätä virtaa akkuihinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se olekaan niin helppoa. Asian tiedostamisesta on vielä pitkä matka käytännön toimiin. Ihanaa, että olet saanut nyt ladata akkujasi!

      Poista
  13. Hei Susanna. Hieno asenne ja ajattelutapa sinulla! Ja mikä parasta, voit tehdä niitä asioita, joita itse haluat ja itsellesi sopivaan tahtiin. Olen itse ollut nyt kolme vuotta yrittäjänä. Ajattelin alussa, kuten sinäkin, että en rupea tappamaan itseäni työnteolla, vaan teen siihen tahtiin, että tulen toimeen ja muullekin jää aikaa. Tilanteeni on kuitenkin sikäli hieman erilainen, että toimin toisen yrityksen edustajana, joten päämiehen taholta alkoi olla aika ajoin painostusta myynnin suhteen. Olin myös monen asian suhteen riippuvainen päämiehestä ja lomatkin on täytynyt pitää silloin kuin päämies on ollut lomalla. En ole siis kokenut työtäni kovin itsenäiseksi tai että olisin voinut kovin paljoa tehdä itsenäisiä päätöksiä toimintani suhteen. Voi sanoa, että olen ennemminkin työskennellyt provisiopalkalla kuin itsenäisenä yrittäjänä. Kolmen vuoden jälkeen olen päätynyt siihen, että yrittäminen tässä muodossa ei sovellu minulle. Olen irtisanonut edustussuhteeni ja olen menossa saman alan töihin kuukausipalkalla. Toivon kuitenkin edelleen yli nelikymppisenä, että vielä jonain päivänä minulla olisi aivan oma pieni yritys ja voisin suunnitella, valmistaa ja myydä itselleni mieluisia tuotteita itselleni sopivaan tahtiin. Kirjoituksesi kannustaa kohti tämän toiveen toteutumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että huomasit itse, ettei yrittäminen tuossa muodossa sinulle tehnyt hyvää. Toivottavasti uusi työpaikka on mukava ja viihdyt hommassa!

      Mutta kuule, me nelikymppiset olemme vasta elämän puolivälissä. Mietipä: saman verran aikaa on edessä kuin takana. Kyllä sinä kerkiät toteuttaa haaveitasi!

      Poista
  14. Voi Susanna! Miten tutulta tuo kuulostaakaan :) Minä jäin pois vakituisesta (open)työstä, jotta ehtisin hoitaa suvun pieniä ja vanhoja, tutustua taas mieheeni, laittaa kotia ja tehdä jotain kivaa. Mutta aivan liian usein yrittäjän se kiire peittää alleen unelmani.
    Pienellä yrittäjällä kiire hyökkää kimppuun niin varkain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten tärkeitä olivatkaan sinun syysi lopettaa vakityö! Yritetään pitää kiire kaukana!

      Poista
  15. Mä kyllä ihmettelen kuinka pienellä rahalla sä oikeasti elät, jos pystyt ottamaan noin lunkisti! Mutta hyvä että niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sama raha riittää, mikä tuli tukien muodossa työttömänä ollessani. Pienet menot, halvat ilot.

      Poista
  16. Hyvä Susanna! Viisas valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaudesta en tiedä, mutta toistaiseksi oikea, uskoisin. :-)

      Poista