perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ei tarvitse olla Kate Moss työskennelläkseen bikineissä


Minulle on kertynyt melkoiset määrät jos jonkinlaista askartelutarviketta sillä periaatteella, että "tästä voisi joskus tehdä jonkun kivan tuotteen". Ja sitten ne ovat jääneet odottamaan sitä joskus-hetkeä. Se koitti nyt. Kun ulkona on helle, ja minulta puuttuu yhä rusketus, oli hyvä idea napata askartelutarvikkeet kainaloon ja levittäytyä pihalle aurinkoon tekemään töitä.

Jos aion tästä vielä tänä kesänä keritä vaikkapa Imatrankosken kävelykadulle kojuni kanssa, minulla olisi hyvä olla mahdollimman paljon mahdollisimman pieniä, edullisia tuotteita myytävänä. Niinpä ryhdyin tekemään muun muassa magneetteja.

Ja pahvirasioita, joista tulee penaaleja. Niihin tein kuva-aiheet kollaasitekniikalla käyttämällä 60-luvun lehtiä ja kuvastoja. Uppouduin hommaan niin, että jokainen penaali tuntuu nyt vähän liian rakkaalta myytäväksi. Ihan väkisinkin kuvia selastessani jokaiseen rasiaan muodostui tarina.

Eikö aina voisi olla 60-luku? Minä niin rakastan tuon ajan visuaalista maailmaa. Pallokampauksia, mustalla rajattuja silmiä, tötterörintaliivejä, ihania värejä ja kauniisti leikattuja vaatteita. Ja poseerausta.

7 kommenttia:

aNNa kirjoitti...

Näyttää tosi ihanilta :)

Sesse kirjoitti...

Mukavaa työntekoa :)

Mira kirjoitti...

noista tulee hienoja! ihailin niitä jo putiikissa käydessäni, niin vaikka olivatkin keskeneräisiä!

Virkattu lintu kirjoitti...

Ovatpa hienoja nuo penaalit! Itsekin keräilen vanhoja lehtiä, ne ovat kyllä ihania ja inspiroivia.

Sinun blogisikin on inspiroiva, olen seuraillut jo jonkin aikaa. On kiinnostavaa lukea käsityöyrittäjän arjesta. Itsekin siitä aina välillä haaveilen, vaikka tiedän ettei se ole ihan helppoa...

Saara kirjoitti...

Yritän itse joka päivä keksiä jotain tekemistä pihalla, jotta saan syyn olla ulkona. En ole oikein koskaan osannut vain loikoilla ja ottaa aurinkoa, vaan pitää aina näpertää jotain tai edes lukea hyvää kirjaa. Hyvältä näyttää askartelut! :)

tarutikki kirjoitti...

Tosi kivan näköisiä rasioita, kauniisti sommiteltuja kuvia.
Työniloa!

Susanna kirjoitti...

Virkattu lintu, helppoa tai ei, niin kokeillahan kannattaa. :-)

Saara, minä olen menettänyt auringossa lohnottamisen taidon. Olen koko nuoruusaikani ollut siinä ihan pro, mutta viimeisten muutaman vuoden aikana olen alkanut ällötä sitä.

Kiitos kaikki! Toivottavasti asiakkaatkin tykkäävät.