tiistai 18. tammikuuta 2011

Pohjapiirros

Tässäpä pohjapiirustus, josta saa nyt selkeämmin käsityksen siitä, miten tämä talo on jakautunut asemaan ja asuntoon. Punaisella merkityt ovat meidän tekemiämme muutoksia. Aseman tilojen lisäksi rakennuksessa on alusta asti ollut kahden huoneen ja keittiön kokoinen asuinhuoneisto. Alunperin vessaa ei tietenkään ollut. Jossain vaiheessa eteisestä on napsattu nurkka wc:tä varten ja 13 vuotta sitten sitä on suurennettu vintin portaiden alle suihkun laittamisen yhteydessä.

Me avasimme seinän olohuoneen ja toimiston välillä, sillä ainoa kulkuyhteys talon eri puolille oli vessan läpi. Hankalaa, eikö? Asunnon puoli on remontoitu jossain vaiheessa, eli osin lastulevytetty ja lasivilloitettu, ja tietysti muovimatotettu. Aseman neljälle huoneelle ei oltu tehty mitään, ennenkuin me saavuimme. Ne ovat olleeet keraamikon työtiloina viimeiset 13 vuotta. Näistä huoneista me aloitimme remontin, koska asunnon puoli oli valmiiksi sisäänmuuttokuntoinen.

Huonejakoon emme aio tehdä muutoksia. Sulon oman huoneen sisäänkäyntiin pitänee ehkä rakentaa eteinen tai jonkin sortin tuulikaappi, koska huone on lämmittämätön ja ovesta pääsee sisään hiiret ja pakkanen. Jos joku tietää joutilaan, edullisen parioven karmeineen, otamme mielellämme vastaan.

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Fiksua olla tekemättä turhia muutoksia, varsinkin, jos väliseinät ovat alkuperäisiä hirsisiä. Ei sellaisia saa mistään paitsi tosi taitavalta kirvesmieheltä, ja vaikuttaahan ne kai jollain tasolla koko talon lujuuteenkin.
Teillä on ihanasti tilaa! Olen kade! Vaikka kummasti se tila täyttyy aina, vaikka aluksi ajattelisikin sitä olevan tooosi paljon.

Katja kirjoitti...

Mukavan monta huonetta! Paljonko tuossa on neliöitä?

Susanna kirjoitti...

207 neliötä ainakin myynti-ilmoituksen mukaan.

Saila, vähän haaveilen keittiön ja vierashuoneen yhdistämisestä, että saisimme tupakeittiön. Mutta ei kai kantavaa hirsiseinää voi purkaa... ja pitäisi siirtää viemärinpaikkakin. Eläkkeellä sitten.

Pike kirjoitti...

Ihanat tilat, kiva kun laitot tuon pohjan, saa huomattavasti selkeämmän käsityksen. Vaikka Vr:n asunnoissa olenkin asunut, niin hyvin erilaiseksi kuvittelin, siis pohjaratkaisut kuviesi perusteella. Itsekin olen kovasti ihaillut niitä kauniita vanhoja rakennuksia, mutta emme kuitenkaan sellaisen peruskorjaukseen alkaneet, tuntuivat aikanaan liian työläiltä.

Aseman laidalla kirjoitti...

On teillä tilaa!! Ja ihana, kun molemmille on omat työhuoneet. Meillä on käytössä semmoiset 130 neliötä asuinkerroksessa, lisäksi takkahuone ja miehen studio saunoineen alhaalla. Vintti olisi kiva saada käyttöön (talon mittainen kylmä tila toimii tätä nykyä varastona). Siitä haaveilen, mutta onkin sitten isompi urakka ja toimii kyllä varastona tosi hyvin.
Mukavaa keskiviikkoa!

Susanna kirjoitti...

Pike, kyllähän pohjapiirustuksesta aina saa paremman käsityksen. Minustakin on hauskaa katsella toisten kotien pohjapiirustuksia.

Tilaa on, mutta jotenkin ihmeellisesti se vaan täyttyy. Sänky ja vaatekaappikin taitaa olla ainoat uudet huonekalut, jotka tänne on sopineet sisään. Meillä myös on koko talon kokoinen kylmä vintti, se on ihan tarpeellista varastointitilaa.

Meli kirjoitti...

Hei, ihan pakko tiedustella, onko tuo Rauhassa, missä te siis asutte?
Ihanalta näyttää paikka ja ympäristö ja jos paikka on se mitä luulen, se mahtavaa seutua.

Susanna kirjoitti...

Ei ole Rauhan asema. Rauha oli myynnissä myös ja sitäkin katselimme, mutta Ratahallintokeskus veti sen pois myynnistä ja piti omassa käytössään. Meidän aseman kanssa ihan identtisen näköisiä asemia on Suomessa kymmenittäin, ja tässä meidänkin radan varrella useita.

Eija kirjoitti...

Kivan näköinen on, onnea ihanaan kotiin :)
Itse olen lapsuuteni asunut Mustasaaren asemalla, Vaasassa. Olisin niin toivonut voivani antaa samanlaisen ihanan ja jännittävän kodin omille lapsille, mutta tuo minun lapsuuden kotini autioitui ja paloi kamalin seurauksin pikkupoikien tulitikkuleikeissä :(
Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. olihan noita myynnissä vielä muutama :) Tuurin asema olisi prikulleen samanmoinen kuin oli lapsuuden koti, se vaan ei ole myynnissä.

Susanna kirjoitti...

Vaasassa en olekaan tainnut ikinä käydä, mutta Tuurin asema onkin tosi upea. Olet saanut asua ihanassa talossa lapsuutesi. Lueskelin juuri Radan varrella -kirjaa, jossa on lähestulkoon kaikki Suomen junaliikennepaikat, ja jokaisen "paloi" tai "tuhopoltettiin" -maininnan kohdalla sydäntä kouraisi. Niin surullista, niin lopullista on tulipalo.