perjantai 7. tammikuuta 2011

Se näyttää jo huoneelta


Olemme ahkeroineet. Eilispäivä meni liisteröidessä remonttipaperia seiniin. Siitä oli kuitenkin kaikki ilo kaukana. Arvostan Sulon kärsivällisyyttä ja sietokykyä näissä tilanteissa, joissa minulla palaa hermo ja olen kiukkuinen kuin uhmaikäinen kakara.

En ymmärrä, miten homma olikin niin hankalaa tällä kertaa. Kun syksyllä tapetoimme toimistoa, kaikki sujui kuin tanssi: yhteistyömme oli saumatonta ja paperit asettuivat seiniin varsin mallikkaasti. Nyt kaikki meni päin mäntyä. Raivostuttava paperi ruttaantui ja repeytyi, vettyi liikaa tai liian vähän ja irtoili kuivuessaan seinältä. Ehkä syynä oli eri kaupasta hankittu paperi, joka oli hinnaltaan noin puolet siitä edellisestä.

Tämän päivän minä olen paikkaillut kupruilevaa "tapettia", ja onneksi paremmalla menestyksellä kuin pelkäsin. Ja sitten olenkin taas maalannut maalaamasta päästyänikin. Katossa on nyt kolme maalikerrosta ja se on vetänyt itseensä jo kuutisen litraa Intoa. Minun mielestäni siinä alkaa olla aika lailla tarpeeksi yhdelle katolle, enkä aio maalata sitä enää neljänteen kertaan. Näin illan hämäryydessä katto näyttää kelvolliselta, mutta huomenna valoisan aikaan voin olla eri mieltä.

Ovien, lattialistojen ja ikkunan kohdalla turvauduin hätäratkaisuun. Into-maalilla ei jostain syystä pitäisi maalata tällaisia kohteita, mutta minäpä maalasin. Karmeihin jämähtänyt nikotiinitervapinnoite oli saatava piiloon. En voinut käyttää tarkoitukseen sopivia pellavaöljymaaleja, koska niissä on niin reipas haju, emmekä me voi nyt tuulettaa niin paljon kuin sellainen maali vaatisi. Meillä on joka tapauksessa edessämme ikkunaurakka jonakin kesänä, joten teemme kaikki ikkunat ja ovet sitten kerralla kuntoon. Tässä vaiheessa meille kelpaa mattainen intopintakin.

Huomenna pääsen aloittamaan seinien maalausta ja sitten päästäänkin kalustamaan! Nyt Sulokin on alkanut innostua, ja pystyy jo näkemään huoneen makuuhuoneena eikä varastona. Uskon, että maanatai-iltana me pääsemme "muuttamaan sisään".

3 kommenttia:

  1. Ei kai siinä intossa muuta vikaa ikkunanpieli käytössä ole kuin se, että kestää huonosti kulutusta ja pesua... ja meillä on sitä pesuhuoneen allaskaapissa, vielä ainakin ihan hyvä:) Jännittävä aina tämä vaihe, huone on jo muotoutunut, mutta siitä voi tulla vielä vaikka mitä, odotellaan odotellaan:)

    VastaaPoista