Lomailut

Turun Käsityöläismarkkinoilla minulle lopullisesti kirkastui se, että on aika lopettaa myyntitapahtumissa käynti. Jos oma motivaatio on nollassa, ei tällaista työtä voi tehdä. Ja varsinkin, jos on menettänyt rakkauden omaa tuotettaan kohtaan, ei todellakaan voi enää tehdä tätä työtä. Eikä myöskään, jos ei oikein pysty sulattamaan sitä, että kaiken tarkoituksena on vain valmistaa ja myydä lisää tavaraa kuluttajille. Minulla on bambukangasta varastossa vielä niin paljon, että siitä syntyy kolmisentuhatta rättiä. Se tarkoittaa sitä, että vaikka en nyt meinaa edes harkita enempiä myyntitapahtumia, niin verkkokauppiaana minä pysyn vielä pitkään.

Turussa huomasin, etten yhtään jaksanut selittää tuotetta asiakkaille, vaikka rievut nimenomaan tarvitsevat selityksen. Huomasin senkin, etten jaksanut edes yrittää vakuuttaa niitä, jotka suhtautuivat epäillen. Pääasiassa myinkin sitten vanhoille uskollisille asiakkaille, jotka eivät selityksiä tarvinneet. Riepukioskilla kävi moni ihminen, joka kehui rättejäni mahdottomasti. Oli joku, joka oli kuusi vuotta käyttänyt samaa riepua ja joku toinen, jonka kolmivuotias rätti oli vielä ihan loistokunnossa, mutta päätti silti vaihtelun vuoksi ostaa uuden. Katselin ihan ällistyneenä, miten muutamakin kävijä alkoi ventovieraalle ihmiselle kertoa riepujeni erinomaisista ominaisuuksista. Kun itse olen jotenkin ihan kurkkua myöten täynnä omaa bisnestäni, olivat nämä kohtaamiset aivan mielettömän kannustavia.

Postihomman takia vuorokausirytmini on keikahtanut aamuvirkkuuteen, joten iltakahdeksaan asti jatkuneet myyntipäivät tuottivat minulle fyysistä kipua, kun olisi jo pitänyt olla nukkumassa. Sunnuntaina eli neljäntenä myyntipäivänä en jaksanut enää edes yrittää seistä paikallani kojussani, vaan päästin itseni pitkiksi ajoiksi kirmailemaan keskiajalle kahvipäissäni.

Käsityökorttelialueen vieressä nimittäin oli keskiaikamarkkinat ja voi hyvä ihme, miten ihana tapahtuma se olikaan. Siinä oli sitä, mikä meidän Käsityökortteleistamme puuttuu kokonaan, eli ELÄMYS. Myyjien ja muiden vapaaehtoisten puvut olivat upeita ja myyntikojut todella hienoja. Savu ja terva tuoksuivat, kokonainen sika pyöri vartaassa, pieniä näytelmiä esitettiin yleisön seassa ja koko touhussa oli hyvää meininkiä. Sitä en tiedä, kuinka keskiaikapuolen myyjillä kauppa kävi, mutta tunnelma siellä oli huikea. Jotenkin sen kaiken näkeminen vielä entisestäänkin kasvatti minun vaikeuttani myydä tavaraa vain myymisen vuoksi.

Tämä postiloma on siis kulunut pääasiassa työnteon merkeissä. Kun palasin Turusta, lähdimme kuitenkin Sulon kanssa ihan oikeasti lomalle: ajoimme mopoilla Savonlinnaan, yövyimme kaksi yötä hotellissa, kävimme linnassa, söimme ravintoloissa, herkuttelimme kahviloissa, risteilimme höyrylaivalla Saimaalla ja kävelimme ihanilla kalliorannoilla. Olimme ihan turisteina! Ja sitten torstaina ajelimme mopoillamme takaisin kotiin. Menomatka sujui tosi ihanasti, kun aurinko paistoi, vaikka olikin viileä ilma, mutta paluumatkan tihkusateet, mustat pilvet ja hulvattomat 11 lämpöastetta tekivät kotimatkasta todella kylmän. Olimme ytimiimme asti jäässä päästessämme kotiin ja sinkouduimmekin suoraa tietä paikallisen kylpylän saunamaailmaan lämmittämään kovia kokeneet kehomme. Hyisestä päätöksestään huolimatta mopolomailu oli kuitenkin sen verran mahtava kokemus, että takuulla se ei jää viimeiseksemme. Edullisena kulkupelinä mopo nielee bensaa vain noin 2,5 litraa sadalla kilometrillä ja kelin ollessa miellyttävä kiemuraisilla maaseututeillä ajaminen on todellista hermolepoa.

Vaikka en lomallani olekaan päässyt yhtään ruskettumaan tai uimaan tai kerinnyt ommella vaatteita kuten olin kuvitellut, minusta on ihan mahtavaa taas maanantaina pukeutua Postin oranssiin paitaan ja lähteä kiipeämään tuhattakahdeksaasataa rappusta ylös ja alas. "Lomailu" olikin ihan liian leväperäistä, kun olin jo niin tottunut rutiineihini, jotka palkkatyö on minulle tuonut.