maanantai 30. tammikuuta 2017

Mikä susta tulee isona?


Mitä sinä vastasit lapsena tuohon kysymykseen? Oliko sinulla joku haaveammatti, kun olit pieni? Entä silloin, kun olit vähän isompi?

Minulla ei koskaan ole ollut mitään haaveammattia. Olisi kivaa saada käsiinsä jonkun ala-asteen kaverin ystäväkirja, jotta saisin nähdä, mitä olen siihen kysymykseen säveltänyt. Mitähän minä mahdoin vastata sukulaisille, jos joku sellaista minulta kysyi? Ihan takuulla on kysytty. Muistan, että pikkusiskostani piti tulla sirkustaiteilija. Muistan myös, että eräästä koulukaveristani piti tulla siivooja. Mutta minusta ei koskaan pitänyt tulla mitään.

Kahdeksannella luokalla opinto-ohjauksen tunnilla oli hetki, joka on jäänyt mieleeni kiusallisena. Kirjassa oli tuo sama kysymys ja sen perässä ihan todella luki: "Jos et ole vielä miettinyt, sinulla on nyt viisi minuuttia aikaa päättää." Mikä hiton määräys se tuommoinen on? Jokaisen piti vuorollaan vastata kysymykseen. Kaikilta tulikin vastaus kuin apteekin hyllyltä, paitsi minulta. Sanoin, etten tiedä. Opo ärähti, että täytyy tietää ja että kun kierros on kysytty loppuun, hän kysyy minulta uudestaan ja silloin minulla on oltava vastaus. Hädissäni sitten kierroksen päätteeksi sanoin lavastaja. Kaikkien "kunnollisten" lastenhoitajien, sähkömiesten, rekkakuskien, opettajien ja lääkäreiden seassa minua nolotti oma liian taiteellinen vastaukseni. En tiedä, mistä sen edes repäisin. Ei minulla ollut mitään kosketusta näyttämötaiteen maailmaan. En varmasti edes tiennyt, mitä lavastajat tekevät.

(Oikeastaan, kun nyt katselen nykyisiä touhujani eli nukkeleikkejä miniatyyrimaailmoineen, kodin remontointia, huonekalushakkia, luovaa suunnittelua, erilaisia kädentaitoja ja erityyppisten materiaalien hallintaa jne... voisi ihan hyvin olla, ettei se lavastajan ammatti olisi ollut minulle ollenkaan hullumpi vaihtoehto.)

Menin lukioon, koska se toi minulle kolme vuotta lisää armon aikaa ja koska meidän perheessä oli aika itsestään selvää, että lukioon mennään, koska me olemme fiksuja - amiksethan on tarkoitettu aivottomille. Mutta ne kolme vuotta eivät auttaneet yhtään mitään. Mille alalle sopisi epävarma tyttö, joka on koulussa hyvä kaikessa muussa paitsi musiikissa ja liikunnassa, mutta ei missään ihan säkenöivän lahjakas?

Erityisesti minä tykkäsin matematiikasta, englannista ja kuvaamataidosta. Olisin päässyt opiskelemaan Joensuun yliopistoon suoraan ilman pääsykoetta, koska olin kirjoittanut L:n pitkästä matikasta. Ura matemaatikkona tuntui kuitenkin tosi ankealta ajatukselta. Englannin opiskelu vaikutti kiinnostavammalta ja hain Tampereen yliopistoon, mutta jo pääsykoekirjojen lukeminen herätti minut todellisuuteen. Pelkällä koulukielitaidolla ei ollut mitään asiaa yliopistoon.


Koska kuvaamataidon opettajani sanoi, että graafikot piirtävät, minä hain myös graafisiin kouluihin, jotta saisin piirtää. Niinpä päädyin Raaheen opiskelemaan graafista suunnittelua, mutta tosiasiahan on, että graafiset suunnittelijat tekevät ihan muuta kuin piirtävät. Vaikka olin ajautunut graafisen suunnittelun opiskelijaksi ihan vahingossa, minä kuitenkin huomasin pitäväni hommasta. Siinäkin koulussa olin kaikessa hyvä, mutta en millään osa-alueella säkenöivän lahjakas.

Kävin työharjoittelussa eräässä mainostoimistossa ja kesän jälkeen minua pyydettiin sinne oikeasti töihin. Valmistuttuani jäin siis Pohjois-Pohjanmaalle vain siksi, että varmistunut työpaikka säästi minut työnhaulta ja porukka kyseisessä mainostoimistossa oli ihanaa. Olin siis vähän vahingossa ajautunut töihin mainostoimistoon ja inhoamaani pohjoiseen Suomeen.

Samalla lailla ajauduin erinäisten käänteiden kautta lopulta yrittäjäksikin. Olen tavallaan soljunut mukana omassa elämässäni ilman, että olen kauheasti itse suuntaa määrännyt. Miksi valmistan nyt Lempiriepuja? No sattumalta, niidenkin pariin minä ajauduin vahingossa.

Ja nyt olen vahingossa ajautunut lajittelemaan postia. En tiedä, kauanko tämä onnellinen vahinko tulee jatkumaan. Postin lajittelukone nimittäin aloittaa toimintansa huomisaamuna, mikä tarkoittaa sitä, että ihmistyötä tarvitaan tästedes huomattavasti vähemmän. Katselen päivän kerrallaan, yritän olla ajattelematta ja erityisesti huolehtimatta tulevaa. Mutta tosiasia on, että vielä tulee päivä, jolloin ajaudun sieltä Postista pois.


Mihin mahdan sitten ajautua? Vai joko minä siinä vaiheessa olisin viimenkin keksinyt, mikä minusta tulee isona?

14 kommenttia:

  1. Minusta piti 4-vuotiaana tulla balleriina. En ollut tai ole erityisen notkea tai varsinkaan tanssillinen, mutta kun ne tutut oli niin ihania <3 :D Sittemmin olen kirjoittanut ystäväkirjan siihen sarakkeeseen mm. kansanedustaja ja somistaja. Oikeasti mulla ei lukion kolmanteen asti ollut mitään hajua siitä, mitä haluan tehdä isona. Tilanne oli aika lailla sama kuin sulla, olin hyvä kaikissa muissa kouluaineissa paitsi musiikissa ja kuviksessa vain ok.

    Vaan sittenpä lukion lopulla koitti pakollinen opon kahdenkeskinen sessio, jonka aikana opo kyseli, mihin aion hakea. Kun kerroin, ettei mulla ole aavistustakaan, alkoi hän selailla hakuoppaita ja pysähtyi Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen kohdalle ja kysyi, että mites tämä. Ei se mitään rakkautta ensikuulemalta ollut, mutta vaikutti kuitenkin ihan hyvältä nimenomaan tällaiselle, joka on tasaisen kiinnostunut monesta asiasta. Niinpä mä sitten hain ja pääsin sinne ja nyt olen ollut 15 vuotta alalla töissä, tietoasiantuntijana korkeakoulukirjastossa. Ei tämä mitään ruusuilla tanssia ole sen enempää kuin mikään muukaan työ, mutta kuitenkin mulle sopivaa. Kiitokset siis lukion opolle!

    VastaaPoista
  2. Muistan halunneeni ainakin pikajuoksijaksi, hammaslääkäriksi ja arkeologiksi. Arkeologi lienee lähinnä sitä miksi joskus valmistun, nythän luen kulttuurihistoriaa ja sivuaineena mm juurikin arkeologiaa. Yhtään en tiedä mitä teen isona, yhden tutkinnon jo tein sosiaalityöhön johon ei pää enää salli palata.

    VastaaPoista
  3. Ihan pienenä miusta piti tulla kampaaja tai lastenhoitaja. 6. ja 7. lyokan väliin osunut roadtrip Norjaan synnytti halun perustaa leirintäalue. Peruskoulun jälkeen mietin kolme vuotta lukiossa, mikä miusta tulisi. En keksinyt. Vaati vielä kaksi vuotta sekalaisia duuneja, että ala selkeni: vaatetus. Sehän sitten muokkautui vielä ja kansallispukujen pariin ajauduin vahingossa. Nyt en ole menossa minnekään.

    VastaaPoista
  4. Tuntuu olevan ilmassa tätä pohdintaa :). Samoja asioita olen viime kuukausien aikana pyöritellyt (ja blogissakin kirjoitellut) ja viikon takaisen vapaaehtoisen viikonloppuvalmennuksen jälkeen tullut siihen tulokseen, että olis vissiin pitänyt uskoa, mitä kansakoulun rehtori mulle hoki jo kolmosluokasta lähtien. Tervehtikin kadulla sanomalla "Päivää opettaja", kumarsi ja nosti hattuaan. Sekös ujosta tytöstä oli kiusallista ja muistan silloin ajatelleeni, että ei ainakaan opettajaksi, että pääsen näistä noloista tilanteista, mutta nyt kun olen käyttänyt aikaa omien luontaisten taipumusteni testaamiseen, opettaja on yksi niistä ammateista, joita munkaltaisille suositellaan. No, se on nyt myöhäistä, mutta vähän enemmän alan jo näin 52-vuotiaana olla kärryillä siitä, minkälainen tekeminen on mielekästä ja mikä aiheuttaa vaan stressiä ja tunnetta siitä, että oikeasti en osaa enää yhtään mitään.

    VastaaPoista
  5. Minusta piti tulla filosofian tohtori. Vielä ei ole tullut, jonkinmoinen riippumaton ajattelija kyllä. Mutta en minäkään tiedä, mikä minusta tulee isona. Luultavasti keksin taas uuden loistavan idean kuolinvuoteellani.

    VastaaPoista
  6. Minusta piti tulla lentäjä tai opettaja. Myös rekkakuski kävi, koska olin nähnyt huoltoasemalla pienikokoisen naisen rekkakuskina (huom, huom! naisten esimerkki murtamassa sukupuolirooleja!!).

    Opo sanoi, että minusta voisi tulla hyvä sihteeri. Sihteeri!?! YÄK. Vähänkö oksensin, ja jälkikäteen ajateltuna olishan se ollut kiva saada joku sukupuolineutraali ehdotuskin. Ja sitten musta tuli sihteeri koko 1990-luvuksi, ja tänään olen iloinen, että päätin myös sen uran. Opin paljon ja varsinkin sen, miten hallitaan hillitysti miljoona asiaa kerrallaan.

    En koskaan oikein ymmärtänyt haikailla toimittajaksi, vaikka tein kaveriporukalla lehteä, mutta se minusta tuli monen eri muun ammatin ja työpaikan jälkeen. Tosin nyt olen tiedottaja, koska media-alan paikat vähenivät reilusti pian valmistumiseni jälkeen.

    Ei se haittaa, sillä olen toistaiseksi maailman parhaassa työpaikassa, Punaisessa Ristissä. Normihommieni lisäksi kuskaan kantasolusiirteitä Euroopasta suomalaisille potilaille ja olen aina valmis lähtemään avustustehtäviin katastrofialueille. Olen elementissäni.

    Niin, ja tuli minusta vähän opettajakin, sillä koulutan viestintää ja tuen asiantuntijoita median kohtaamisessa. Ja lentäjäkin minusta tuli: minulla oli 10 vuotta yksityislentäjän helikopterilupakirja.

    Nyt alkavat uudet opinnot ja sitä myötä lienee haaveetkin on päivitettävä. Vaikka olen työelämäni mennyt virrassa, tarttunut kaikenlaisiin hommiin enkä ole rakentanut uraa, kaikesta on ollut hyötyä. Miksi lapsen pitäisi tietää, mikä siitä tulee? Mihin vastaus perustuu? Miksi ei eläisi monta uraa?

    Susannaa arvostan ihan tolkuttomasti, sillä käsityöyrittäjän työ on hullunhaastavaa.

    En tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta toivottavasti olen yhtä onnellinen työssäni kuin nytkin.

    VastaaPoista
  7. Oi että näitä teidän kommentteja on hauskaa lukea! <3

    VastaaPoista
  8. Ihan varhaislapsuudesta en osaa sanoa mutta myöhemmin halusin päiväkotiin töihin ja sinne tie vei. Enää ei veisi jos tietäisin saman kuin nyt :D Mutta en minä silti tiedä mikä minusta tulee isona. Viime keväänä hain opiskelemaan AMK:n restauroijaksi. Tuli pupu pöksyyn enkä mennyt pääsykokeisiin. Toisaalta ei harmita, olen viihtynyt uudessa työssä erinomaisen hyvin ja syksyllä on taas muutoksia ilmassa. Hyppään taas vähän uusille vesille, lähdin kun kysyttiin, ajattelin että miksipä ei, kokeillaan. Kirjastoalan koulutus on ollut toinen tulevaisuuden ammattihaave, sen voisi suorittaa oppisopimuksella.

    Toivottavasti saat tehdä vielä töitä Postilla, siitä on aistinut kirjoituksista sinulle positiivinen vire.

    VastaaPoista
  9. Voi miten mukavaa oli lukea Susanna - ja muutkin - ammattiajatuksia. Meillä kotonakin näitä just mietitty, kun toinen lapsista on ysillä, toinen lukion ekalla.

    Minä halusin lapsena lentoemännäksi. Vain siitä syystä, että halusin kauas pois ulkomaille. Nyt kaikilla lentomatkoillani ajattelen, että voi kauheaa, jos pitäisi olla lentokoneessa ja tarjoilla! Sitten yläaste olikin tuskaa ammatinvalinnan kanssa. Lukioon olisi pää riittänyt, mutta ajatuskin pienen kirkonkylän lukiosta ja tappavan tunkkaisesta ilmapiiristä pisti jättämään sen väliin. Peruskoulun jlk en todellakaan tiennyt mitä haluaisin olla. Nuorisotyötä opiskelin vuoden kansanopistossa, koska se kuulosti alalta, jossa voi soittaa kitaraa, leikkiä ja laulaa. Sitten seuraava vuosi meni pienessä työpaikassa kirjastossa, suurin osa vuodesta kahvilatyöntekijänä. Hain opiskelemaan kirjastotyöntekijäksi ja pääsinkin sinne kouluun, mutta lähdinkin Englantiin aupairiksi. Vuosi siellä ja sen jlk 19 vuotiaana vuosi tehtaassa 3-vuorotyössä muovipusseja pakkaillen. Yksinhuoltaja-äiti nakutti , että perusammatti täytyy olla. (Minä kun haaveilin taidekouluista) Noh, sitten kuumeisesti miettimään, että mikä se perusammatti oikein olisi. Silloinen nimike " mielisairaanhoitaja" kuulosti hyvältä - tarpeeksi "hullu ammatti", asiakkaat omanlaisiaan ja koulun paikka Tampere, ja koulutus kestäisi vain 1,5 vuotta! Sinne pääsin ja hoitoalalla vieläkin.

    Nyt yli 50-vuotiaana vieläkin mietin, että mitä tekisin isona. Kouluttauduin sairaanhoitajaksi, sisatautikirurgiseksi parikymmentä vuotta sitten ja työ hoitoalla on kyllä mielenkiintoista, nyt teho-osastolla. Itseasiassa rakastan potilaitani, mutta kaiki muu sälä terveydenhuollossa rassaa. Ja ehkäpä oma pääkoppa kokee joskus tuskatuttavan stressaavaksi kovatahtisen työn - mitä toki taitaa olla tänä päivänä monikin työ. Jos nyt taloudellinen tilanne antaisi myöten tekisin vain osa-aikaista työtä - että aikaa jäisi ennemmän kaikelle käsillä tekemiselle. Joskus mietin, että en edes nuoruudessani tiennyt mitä kaikkia ammatteja olisi voinut opiskella. Äitini oli tehdastyössä, ja kannusti vaan opiskelemaan, mutta kyllä ne ammatit olivat aika hakusessa. Ja uskokin omiin mahdollisuuksiin oli aika mitätön.

    Tosi mukavalta kuulostaa tuo sinun soljuminen Susanna. Niin se parasta onkin, jospa minäkin osaisin ottaa vähän rennommin ja antautuisin soljumaan. Olisin varmasti onnellisempi.

    VastaaPoista
  10. Muistan kirjoittaneeni ystäväkirjaan toiveammatiksi opettaja tai lääkäri, riippui millä mielellä olin. No, ei tullut opettajaa eikä lääkäriä. Lääkärin ammatti ei nyt missään nimessä olisi käynyt, olisin murehtinut sairastuneitten kohtaloita eikä oikeasti matikkapää olis riittänyt ja hyvä niin. Opettajaksi luki sitten paras ystäväni ja pari serkkua. :D ja hyvä niin.

    Ensimmäinen ammatti oli kotitalousalalta mikä ei kiinnostanutkaan. Olen opiskellut lähes koko elämäni, jonka aiheutti ex-mieheni muuttoaltis työ (upseeri ja herrasmies), heh.(nyt mulla 4:s ammatti) Jouduimme muuttamaan kolme kertaa eri paikkakunnille, jolloin en löytänyt koulutustani vastaavaa työtä ja taas opiskeltiin. Nyt olen ollut 15 vuotta valtionvirkamies. Olen saanut paljon opiskeluista ja kouluttaumisesta kuhunkin työhön. Mun luonteelle se on ollut luontaista. Toki olisin varmasti viihtynyt yhdessäkin ammatissa, mutta en esim. yksitoikkoisessa tehdastyössä. Ja nytkin tänä keväänä työkuvani samassa laitoksessa tulee muuttumaan eri suuntaan; voimankäyttövälineet lanteilla. Olen mennyt sen hetkisten elämäntilanteiden mukaan. Onneksi se on ollut mahdollista! (Olin myös 5 vuotta kotiäitinä. Ja onneksi sekin oli mahdollista!)

    Toivottavasti sinullekin vielä se uusi työ/ammatti valkenee. Moni voi olla eri mieltä, mutta kyllä siinä omassa työssä on myös viihdyttävä.

    Hyvää talven jatkoa! :)




    VastaaPoista
  11. Kolme vuotiaana jo sanoin, että minusta tulee lastenhoitaja. Ja sitä kohti mentiin. Jossain vaiheessa epäilin ja ajattelin, että voisin olla myös mainospiirtäjä, mutta lastenhoitajaksi sitten valmistuin ja sitä teinkin varmaan 15 vuotta.
    Sitten lähdin kouluttautumaan, jotta saisin lisää työkaluja perhetyöhön ja kas, löysinkin itseni ihan aikuisten parista. Siellä on menossa nyt 10 vuosi ja taas kulutan koulunpenkkiä. Kukas sitä tietää, kun tuo eläkeikäkin vaan karkaa ylöspäin, tässähän on työaikaa vielä loppuikä! Haaveilen alpakoista, mutta luulen sen jäävän haaveksi jo pahan heinäallergian takia....On ne vaan ihania!

    VastaaPoista
  12. Hei lavastaja oli ihan hyvä vastaus! Muistan olleeni koulussa suunnilleen vastaavassa kuulustelutilanteessa opon luona. Vastasin hänen tenttaamiseensa että minusta tulee isona nunna. Ihan vain kettuillakseni!

    Ei se ole vaarallista ettei tiedä mikä itsestä tulee isona. Ei tässä maailmassa kukaan muukaan osaa ennustaa (meteorologit ja tulevaisuustutkijat yrittävät, mutta pieleen voi mennä silti), miksi sitä kenenkään lapsen tai koululaisen pitäisi pystyä tekemään?!

    Elämässä kannattaa tehdä sitä mikä kiinnostaa ja tuntuu hyvältä. Sitten jos joskus kokee olevansa iso, voi katsoa että miksi on tullut. :)

    VastaaPoista
  13. Ihan ensimmäinen toiveammattini oli opettaja. Sitten minusta piti tulla aivokirurgi. Sitten piti tulla näyttelijä. Minusta tuli poliisi. Eli oikeastaan kombinaatio noista kaikista...

    VastaaPoista
  14. Olipa yllätys, että olet ollut niin hyvä matikassa! Minun heikoimmat aineeni olivat juuri matikka ja englanti! Muissa olin kohtuullisen hyvä, paitsi jos fysiikassa ja kemiassa oli laskemista...

    Minä tahdoin isona päiväkodinopettajaksi. Sitten kun menin kouluun, tahdoin opettajaksi. Kun menin lukioon, tahdoin lukion äidinkielenopettajaksi. Voi sitä mielikuvituksen määrää! Heh...

    Tahdoin myös arkkitehdiksi (mutta kun se matikka...), sisustusarkkitehdiksi (sama juttu), lavastajaksi, somistajaksi, mainostoimittajaksi, salapoliisiksi...

    Koskaan en tahtonut terveydenhuoltoalalle, keittiöön enkä siivoojaksi.

    Töitä tein 14-vuotiaasta saakka: myin lakritsia tivolissa, siivosin toimistoja, ruotsinlaivoja ja tavarataloja, tiskasin astioita leirikeskuksen keittiössä, vedin lastenleirejä, myin teetä ja mausteita kauppahallissa, olin open sijaisena ja työskentelin suklaatehtaan liukuhihnalla. Kaikki ne toivat varmuutta siitä, että tahdoin yliopistoon opiskelemaan ammatin, joka ei olisi yksitoikkoista työtä.

    Pääsin opiskelemaan suomen kieltä yliopistoon ja minusta tuli äidinkielenopettaja. Kuitenkin viimeisenä opiskeluvuonna aloin haaveilla jostakin muusta! Pääsin Petäjävedelle nukentekijäkoulutukseen.

    Ehdin olla opettajana nelisen vuotta ennen kuin muutimme Chileen. Olen tiennyt viimeiset noin 15 vuotta, mitä tahdon tehdä isona. Koko 11 vuotta Chilessä olen kulkenut sitä suuntaa kohti, mutta vieläkään en ihan sitä tee. Toivottavasti vuoteen 2018 mennessä saan tehdä sitä, mistä olen jo kauan haaveillut - ja toivottavasti se myös on sitä, mistä olen haaveillut!

    Jos vielä voisin, opiskelisin taidetta ja ehkä muotoilua. En kuitenkaan usko, että mitään kursseja enempää enää koskaan opiskelen.

    VastaaPoista