perjantai 13. tammikuuta 2017

Elämänsuunnitelma, osa5


osa 1    -    osa 2    -    osa 3    -   osa 4

Työ Postissa on tehnyt minusta ihmisen, jolla on valoisampi mieli ja keveämpi sielu. Muutos on ollut hauska ja yllättävä. Ehkä myös hiukan surullinen, kun ajattelee, että yrittäminen, jota joskus pidin unelmien täyttymyksenä, osaltaan vaikuttikin mieleni tummumiseen ja sieluni väsymiseen.

Jatkuva paine myymisestä ja pärjäämisestä on nyt ollut poissa ja se on tehnyt minulle ihmeitä. Minä nukun hyvin ja sikeästi, minä olen positiivinen, minä en murehdi pieniä juttuja. Herään aamulla helposti klo 4.55 ja lähden mielelläni ajelemaan työpaikalle tekemään työtä, joka ei vaadi juuri muuta kuin lukutaitoa. Minun ei tarvitse ponnistella, ei keksiä ratkaisuja tai uusia ideoita. Ja ennen kaikkea minä tiedän, että kun teen mitä käsketään, saan tililleni vähän rahaa.  

(Nimenomaan vähän rahaa. Mutta työn, joka ei vaadi erityistä lahjakkuutta tai mitään koulutusta, ei minusta kuulukaan olla hyvin palkattua.)

Työpäivän päätyttyä tulen kotiin enkä vaivaa enää päätäni sillä, mitä töissä tapahtui tai oli tapahtumatta. On ollut hauskoja päiviä, on ollut kurjia päiviä, on ollut onnistumisen tunnetta ja epäonnistumisia, on ollut sekä mukavia ihmisiä että inhottavia kohtaamisia, mutta kaikkein päällimmäisenä tunteena minulla on kaiken aikaa KIITOLLISUUS.


Ajatus tämän vuoden kulusta on alkanut hahmottua minulle. Optimistisesti oletan, että saan pysyä Postissa ja tähän olettamukseen perustuen minulla on tulevaisuudensuunnitelma.

Kevään aikana meinaan painaa Lempiriepuja varastoon postipäivien jälkeen ja kesällä kiertää jälleen myyntitapahtumissa pitkin Suomea minimikuluilla. Eli samankaltainen kesä olisi tulossa kuin viime vuonnakin. Tähän päätökseen olen tullut tutkittuani huolella vuoden 2016 kirjanpitoa sekä valaisevia käyriä ja diagrammeja, joita kirjanpito-ohjelma minulle piirtää. Viime kesän myyntitapahtumat olivat kaikesta säiden aiheuttamasta hankaluudestaan huolimatta kuitenkin hyvä juttu taloudelliselta kannalta ja heinäkuun myynti ylitti jopa joulumyynnin.

Lukuja tutkittuani totesin myös aika karun faktan. Vaikka graafisen puolen työt minulla ovatkin liikevaihdostani vain pieni osa, niistä jää viivan alle melkeinpä se kaikki, mitä laskutan asiakkailta. Graafisen suunnittelun kulut kun ovat olemattoman pienet. Ja vastaavasti sitten riepumyynnin isot myyntiluvut hukkuvat hurjiin kuluihin. Rättirintaman materiaalimaksut ja alihankintakulut sekä myyntitapahtumiin uppoavat rahat ovat hämmentävän suuria lukuja. Tienaan siis satunnaisilla graafisilla töillä yhtä paljon, kuin hullumaisella rättitehtailulla. Tämän perusteella päättelen, että jos saan pitää osa-aikaisen työn Postissa, minun kannattaisi lopettaa rättihommat aivan kokonaan, mutta jatkaa yhä graafista suunnittelua.


Toivon mukaan materiaalivarastoni olisi huvennut vuoden loppuun mennessä. Siinä vaiheessa katson tilannettani uudelleen ja mietin, jatkanko rättimuijana vai lopetanko kenties kokonaan. Juuri nyt toivon, että voisin lopettaa kokonaan. Olen niin tyytyväinen tähän helppoon palkkatyöläisyyteen.

Toisaalta tiedän kyllä, millainen tuuliviiri minä pohjimmiltani olen. Jos nyt olenkin tyytyväinen, niin tunteet voivat olla täysin päinvastaiset kuukauden päästä tai viimeistään kahden vuoden kuluttua. Ja todennäköisesti aika pian minä unohdan olla stressaamatta, ja alan ahdistua siitä, etten tiedä, miten pitkään postilaisuus saa jatkua.

Mutta nyt yritän keskittyä yhteen päivään kerrallaan.

PS. Verkkopuodissa siivotaan, jotta voin vähän muokata riepumallistoa kesäksi. Ostakaapa ne halvat poistuvat mallit nyt, kun niitä vielä on. Kiitos!


14 kommenttia:

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Voi kun kiva. Nyt tätä on helppo lukea kännykästä. Kiitos.

Susanna kirjoitti...

Mie itse kärsin, kun katson tätä kännykällä. On niin ruman näköistä. Mutta pakkohan se on nöyrtyä nykyajalle, jos haluaa, että joku vielä jaksaa täällä käydä lukemassa. Kiitos, että käyt, Mervi.

Marie kirjoitti...

Aika kovaa faktaa. En ihmettele, että ajatus riepupuolen lopettamisesta tuntuu houkuttelevalta. Olen lukenut blogiasi jo useita vuosia ja vaikka kaikki jutut kiinnostavat, erityisen merkityksellisiä ovat olleet sekä kirjoituksesi käsityöyrittäjyydestä ja arvomaailmastasi että kuvaukset masennuksesta ja huimat playmobil-lavastuksesi. Sinulla on selvästi valtavan paljon huimaa luovaa energiaa, joten tekijyytesi ei lopu vaikka laittaisitkin rievut jäihin. Graafinen suunnittelu on kunniallista luovaa työtä sekin! Käsityön myyntiin voi palata halutessaan myöhemmin, minkään oven ei tarvitse sulkeutua kokonaan. Tämä nyt vain minun näkemykseni sivustahuutelijana, en toki tarkoita neuvoa tai puuttua asioihisi.

Tiina kirjoitti...

Juu, kivemmalta näytti nyt kännykästä. Pakko on ollut ns. nöyrtyä, kun matkoille ei viitsi pöytätietokonetta raahata. Jos möksällä sattuu sadepäivä, surffailu helpottaa - aina ei jaksa lukeakaan. :-)

Susanna kirjoitti...

Ymmärrän hyvin. Itselläkin on jäänyt blogien lukeminen tosi vähälle, kun ei jaksa koneella kyykkiä. Mutta mobiililaitteiden kanssa lukemiseen en ole oikein tottunut. Kuvia katselen sujuvasti. :D

Susanna kirjoitti...

Kiitos kommentista, tuli oikein hyvä mieli!

Minusta tuntuu jopa, että simppeli aivoton työ voisi vapauttaa sitä luovuutta taas kaikkeen kivaan, jos jättäisin käsitytöt pois työnkuvasta. Voisikohan sitä löytää taas innostuksen piirtämiseen, ompeluun, sisustamiseen... Ja miten ihana ajatus olisikaan se, että koko tuo suuri työhuone voisikin olla käsityö- ja askarteluharrastukselle varattu!

Valoblogin Taru kirjoitti...

Niin hienoa, että olet löytänyt iloa elämään! Onnea kovasti! Monta ovea on nyt sulle auki, oon tosi iloinen sun puolesta ❤

Titte kirjoitti...

Kiva kirjoitus. Juuri pesin rättejäsi ja ystävätär joka niitä kerran sai rakastaa niitä. Kertoi että sillä saa aina ruostumattoman terästikipöydän kiiltämään. Totta on, kokeilin.

Susanna kirjoitti...

Susanna kirjoitti...

Meillä on sellainen tiskipöytä ja se hetki, kun pyyhkäisen sen puhtaaksi, on aina just se hetki, jolloin rakastan rättejäni eniten. :D

Saila kirjoitti...

Ihanaa, että helpotusta on tullut! Ei se ole mikään synti, että haave osoittautuukin käytännössä painolastiksi. Minulla on oikeastaan hyvin samanlainen tilanne. Elämäähän tässä koko ajan eletään ja kokemuksia kartutetaan - miten olisi voinut etukäteen tietää, millaista tulee olemaan. Ei tiedä ennen kuin kokeilee, ja se on rikkautta ja rohkeutta, että uskaltaa kokeilla.
Minäkin olen miettinyt postin töitä, yksi ystäväni on siellä, ja juuri tuo rutiinimaisen työn tietty helppous, ja säännöllinen palkka - oi että. Välillä olen ystäväni äidin liikkeessä töissä, ja kun muut puhuvat siitä "työnäni", kutsun minä sitä leikkimiseksi. Jotenkin toisessa työpaikassa tehtävä työ koetaan ilmeisesti enemmän työksi kuin kotona yrittäjänä tehty työ, vaikka siitä saisi vain murusen toimeentulostaan!
No, joka tapauksessa, sinulle on Saaripalstalla haaste, ehkä vuoden 2016 summaaminen voi olla hyväkin juttu nyt, mutta jos ei siltä tunnu, niin jätä väliin.
Kaikkea hyvää vuodelle 2017!

katalmbt kirjoitti...

Niin samoja tunteita olen kokenut eli yrittäjän elämään kuuluvat nämä heilahtelut, eikä aina ole helppoa. Mutta ratkaisut löytyvät etsimällä ja kokeilemalla. Kiitos ja eteenpöin mennään; mä alotan lähiviikkoina logon sisäänajokampanjan... ;-)
http://katajenkeissa.blogspot.com/2015/12/tuulta-purjeissa.html

http://katajenkeissa.blogspot.com/2016/08/paluu-yrittajan-arkeen.html

Susanna kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Olikin mukavaa saada joku syy kirjoittaa blogiin!

Susanna kirjoitti...

Tylsäähän se olisi, jos ei edes vähän heilahteleisi. :)