Tämän vuoden aikana olen miettinyt paljon sitä, mikä minusta tulee isona. Olen ollut totaalisen kyllästynyt yrittämiseen, käsityöhön ja erityisesti myymiseen ja markkinoimiseen. Olen tottakai myös nauttinut kovasti tuosta kaikesta. Ja nyt viime aikoina olen saanut katsella maailmaa uudesta vinkkelistä, duunarina matalapalkka-alalla pätkätöissä. Pidän tätä kaikkea rikkautena, joka avaa silmiäni ja kehittää minua.
Olen ollut tosi mustavalkoinen ihminen, ja olen varmasti vieläkin. Minulla on yhä jyrkkiä mielipiteitä, mutta huomaan myös loiventuneeni ja pehmentyneeni paljon. Vanheneminenko sen tekee, että maailma saa harmaan sävyjä mustan ja valkoisen väliin?
Yrittäminen. Yrittäjät monesti puhuvat itsestään vähän kuin sankareina. Olen itsekin tehnyt sitä. Mehän elätämme itse itsemme! Me olemme rippumattomia! Me pyöritämme yhteiskuntaa! Me maksamme hirveästi veroja! Ja Suomen lainsäädäntö tekee yrittämisestä jatkuvaa kamppailua! Me teemme ympäripyöreää päivää ja pidimme lomaa viimeksi 15 vuotta sitten!
Yrittäjän verotus ei ole minua koskaan maahan painanut, lakejakaan ei ole tarvinnut kirota. Minusta yrittäjät paisuttelevat lainsäädännön kahleita, varsinkin me pienet yksinyrittäjät. Ainakin toiminimiyrittämisen byrokratia on yksinkertaista, eikä siitä selviytyminen tee kenestäkään sankaria. Eikä kellon ympäri töiden tekeminen ja lomailun väliin jättäminen ole sankarillista, vaan enemmänkin typeryyttä tai organisointitaidon puutetta. Yrittäjä tekee töitä itseään varten; tekee sitä, mitä haluaa tehdä. Parhaimmillaan hän saa elantonsa tekemällä sitä, mihin hänella on intohimo. En näe siinä sankarillisuutta, vaan enemmänkin syyn olla kiitollinen onnekkuudestaan.
Olen ollut tosi ylpeä siitä, miten vuosikausia kestäneen sosiaalituilla elämisen jälkeen minä löysin itsestäni yrittäjänaisen, jonka ei enää tarvitse lähetellä anelulomakkeita sossuun tai kelaan. Siinä onkin kyllä hyvä syy olla tyytyväinen itseensä.
Oma yritys onkin enemmän identiteetti kuin työpaikka. Nyt Postissa olen todennut, että palkkatyö on todella helppoa rahaa verrattuna yrittämisen henkisen puoleen. Yrittäjyydessä ei silti ole mitään sen sankarillisempaa. Ne palkkatöissä olevat duunarit pitävät huolen siitä, että myös yrittäjältä katoavat roskat, sähköt pelaavat, verkkokaupan toimitukset löytävät perille, tiet on aurattu, hanasta tulee vettä ja särkyyn saa lääkettä.
Nyt minä olen ylpeä siitä, miten entinen paniikkihäiriöinen erakko onkin viihtynyt hälisevässä, ahtaassa, meluisassa Postin lajittelussa, jossa pitää olla tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Olen ylpeä siitä, että sopeuduin aikaisiin aamuherätyksiin ja että teen mielelläni työtä, joka ei vaadi luovuutta.
Käsityö. Minua on alkanut nolottaa käsityöläisten rutina siitä, että ihmiset eivät osta, eivätkä tajua, miksi käsityö maksaa. Olen itse ruikuttanut täällä blogissa samaa asiaa vuosien varrella vaikka kuinka monta kertaa! Hesarissa jokunen aika sitten julkaistu kannanotto oli taas yksi esimerkki meidän käsityöyrittäjien ruikutuksesta:
"Luovan alan yksinyrittäjä joutuu tekemään valtavasti työtä elantonsa eteen."
Sankariuden korostamista.
"Näillä yrittäjillä on kuitenkin myös perheet elätettävänä. - - - Koska yrittäjä on lähes täysin sosiaaliturvan ulkopuolella, kovin montaa vuotta alle työttömyyskorvauksen suuruisella vuosituloilla hommaa ei jaksa pyörittää."
Säälinkerjuuta.
"Koska kauppa ei ole käynyt tänä vuonna lainkaan odotusten mukaan, kymmenet käsityöläiset ovat harkinneet jo yrittäjyydestä luopumista. - - - Vuosi 2016 on ollut suomalaiselle käsityöyrittäjälle surkein kymmeniin vuosiin."
Asiakkaiden syyllistämistä.
"Hanki kestävä joululahja myyjäisistä - - - Hyvä kuluttaja, joka arvostat laatua ja kotimaisia tuotteita: anna onnellinen joulu myös yrittäjälle ja valitse kotimaiset tuotteet kuusen alle. - - - Näitä tuotteita ei ole valmistettu lapsityövoimalla Kaukoidän hikipajoissa, vaan tarjolla on kotimaista osaamista, jossa perinteet ja design saavat aina uusia ilmentymiä ja joiden materiaalien alkuperästä voi olla täysin varma. Tämä on kestävää kehitystä ja kiertotaloutta parhaimmillaan."
Kaunistelua.
"Suomalainen käsityö" on todella häilyväinen määritelmä, jonka ylle on ihan turhaa asettaa sädekehää. Kun menee käsityömyyjäisiin tai messuille, tulee vastaan kaikenlaista "laatua", "kotimaista" ja "käsityötä".
Materiaalithan tulevat enimmäkseen kaukaa Aasiasta. Korujen osat Kiinasta, kankaat Intiasta, villat Uudesta-Seelannista. Kun ne materiaalit pannaan kasaan täällä meillä, syntyy suomalainen tuote. Minua se häiritsee yhä enemmän. Miksi puhutaan suomalaisesta, kun kyse lopulta kuitenkin on globaalista? Miksi puhutaan käsityöstä silloinkin, kun käsityön osuus on häviävän pieni?
Käsityöyrittäjillä ei ole pätevyysvaatimuksia, vaan kuka tahansa saa ryhtyä myymään kättensä töitä. Siksi joukossa on todella ammattitaitoisten, vuosikausia treenanneiden ja tuotekehitykseen panostaneiden mestareiden lisäksi myös kaikensorttista askartelijaa. Korvakorut irtoavat koukuistaan ja paidat nyppyyntyvät siinä, missä niiden kiinalaisetkin vastineet. Käsityö ei ole synonyymi kestävyydelle tai laadulle.
Käsityö ei ole myöskään synonyymi kestävälle kehitykselle. Kun minä menen käsityömarkkinoille ostamaan lahjoja tai tuliaisia (koska haluan tehdä oikein ja tukea käsityöläisiä), törmään aina samaan ongelmaan, olin sitten Suomessa tai ulkomailla. Se ongelma on nimeltään turha tavara. Näen paljon kauniita ja taidokkaita tuotteita, mutta yhtälailla näen niissä samoissa tuotteissa turhuutta. Koruja, pussukoita, laukkuja, koriste-esineitä, magneetteja, lisää koruja... kuinka paljon niitä oikein maailmassa tarvitaan? Jos me yrittäjät valmistamme pohjimmiltaan tarpeettomia esineitä, on ihan turhaa ihmetellä, miksei kauppa käy.
Mehän olemme kaikki kyllästettyjä tavaralla. Ei ole mikään ihme, että tavaran vähentäminen on muotia ja elämyksiä ostetaan nyt mielummin kuin tavaraa. En itsekään halua yhtään uutta esinettä kotiimme, sillä tunnen hukkuvani entisiinkin.
Kun yrittäjä alkaa syyttää asiakkaita siitä, etteivät he osta tarpeeksi, on syytä katsoa peiliin.
Myyminen. Markkinoiminen. Olen todennut, että nuo kaksi ämmää ovat minulle vaikeinta yrittämisessä. En jaksaisi edes kirjoittaa niistä, sillä olen niin kyllästynyt niihin. Varsinkin nyt, kun palkkatyössä saan hyvin konkreettisen ymmärryksen siitä, kuinka pitkään minun on tehtävä töitä voidakseni ostaa tietyn tavaran tai palvelun. Minusta on jo pitkään tuntunut huonolta yrittää myydä ihmisille tavaraa, ja siksi olen edes yrittänyt olla rönsyilemättä turhiin tuotteisiin. Mutta silti myyminen tuntuu koko ajan vaikeammalta. Kahdeksan euron tiskirätti = tunti töitä Postissa! Puolen tunnin hieronta = 4 tuntia Postissa!
Enpä taida enää kummastella heitä, jotka Riepukioskillani päivittelevät kallista hintaa.
21 kommenttia:
Ikä tuo lisää harmaan sävyjä, ainakin minulle on käynyt niin vaikka on minulla vieläkin voimakkaita mielipiteitä. Tuosta turhasta tavarasta olen niin samaa mieltä, siinäkin on ikä avannut enemmän silmiä. Tavara jolle on käyttöä, tai sen voi kierrättää, hävittää ilman turhaa luonnon kuormittamista kun käyttöikä on ohi jne., sellainen saa minut ostamaan. Tai ostanhan minä turhaakin, tänään viimeksi kirpputorilta taas yhden vanhan pöytäliinan kun ei maksanut kuin 0,20e (sen eteen ei tarvinnut tehdä kauaa töitä, lasken minäkin monesti näin) ja sille on ehkä käyttöä.
Ja yrittäjille nostan hattua koska ei minusta olisi siihen, tällaisen laiskan on hyvä olla työntekijänä jonkun muun palveluksessa.
No mutta. Toisille ikä vain kärjistää ennestäänkin kärjekkäitä mielipiteitä, toiset taas loiventavat käsityksiään. Mielestäni ylipäätään näkemyksen avartuminen on hyvästä. Ihmisen ei kannatakaan katsoa yhdestä kapeasta putkesta - näköala on siten hyvin kapea. Ei ihme, että muut ympärillä kummeksuvat.
Olen siitä onnellinen, että edelleen olen tyytyväinen yrittäjyyteeni. Se ei ole koskaan tuonut elantoa, muttei ole ollut tarkoituskaan. Toivon, että voin välttyä noin katkeralta elämältä, miten kuvaat yrittäjän elämää. Minulle se on vierasta, onneksi.
Minäkin hankin turhuuksia! Meidän koti on turhuutta tulvillaan. Varmasti enemmän kuin ihmisten kodit keskimäärin. Toiset turhuudet lisäävät onnellisuuttani, toiset vähentävät. Olisi hyvä joskus voida kokeilla elää pelkkien välttämättömyysesineiden kanssa ja katsoa kuinka iso ikävä turhuutta kohtaan kasvaisi. :)
Katkeralta? Miten ihmeessä aina käy niin, että tekstini muuttaa merkityksensä täysin siinä välissä, kun se on irronnut näppiksestäni ja saavuttaa sinun näyttösi? :D
En tarkoittanut SINUN elämääsi, vaan sitä yrittäjän elämää, mitä KUVAAT tässä postauksessa.
Meillä tehtiin iso turhuuskartoitus muuton yhteydessä. Kuvittelen, että ehkä puolet tavaroista laitettiin pois. Toisaalta on helppo hengittää, mutta toisaalta kaipaan eletystä elämästä kertovia muistoesineitä - ainakin silloin tällöin - paitsi en siivotessa. Kun tytär eilen tuli leipomaan joulua hän kyllä kaipaili monenlaisia apuvälineitä, jotka eivät vaan ole mahtuneet vähentyneisiin kaappeihin. On siis keksittävä korvaavia työtapoja. Olen siirtynyt runsaudesta lähes minimalismiin. Mutta vain kodin puolella, puoti pursuaa lähes lattiasta kattoon.
Ahaaaaa! Katkos tapahtui siis päinvastaisessa liikesuunnassa. :)
Minäkin kuvittelen tehneeni turhuuskarsintaa, mutta ei se kyllä näy täällä missään. Ja tietysti siinä on sekin, että nuo kaikki lelumäärät, joista saan mahdottomasti iloa, eivät mitenkään edistä minimalismia. :D
Voihan joulu! Mietin vaan, paljonko turhaa tavaraa nelihenkiseen perheeseemme taas tulee. En ymmärrä, miksi on ostettava väkisin kaikkea turhaa lahjaksi aikuisille ja vastaavasti lapset saa turhaa muovikrääsää. Aikuisten kesken suosin lahjoja, joista ei jää mitään nurkkiin pölyttymään tai jotain käytännöllistä - vaikkapa tiskirättejä :)
En minäkään ymmärrä! Yritin tänä jouluna suostutella sisaruksiani, ettei annettaisi toisillemme lahjoja, mutta eivät mokomat suostuneet. Sulon kanssa sovittiin, että yksi paketti vaan kummaltakin toiselle.
Itse ex-yrittäjän lapsena näin mitä yrittäjyys on hyvänä ja huonona päivänä. Isälleni yrittäminen ei tehnyt hyvää - pitkiä päiviä, vähän vapaita, jatkuvaa stressiä. Kun hän lopetti yrittämisen ja siirtyi työntekijäksi, alta kuoriutui aivan eri ihminen. Sellainen, joka osaa nauttia elämästä ja siitä, että työpäivällä on alku ja loppu, ylitöistä maksetaan erillistä korvausta ja että vapaa- ja lomapäivät on kirjattuna työsopimukseen. Palkallisten lomapäivien lukumäärä oli hänelle lähes mahdoton asia ymmärtää - että voi olla niin paljon lomalla.
Olen kanssasi samaa mieltä turhan tavaran määrästä. Sinun tiskirättisihän tosin eivät ole turhaa tavaraa, vaan käyttötavaraa. Niillä on jokin selkeä funktio. Se taas on valintakysymys, ostaako sinun tiskirättisi vai jonkin muun. Siis niille, joilla on rahaa valita. Ja noin ylipäätänsä, käsityöläistuotteita ostavat ne, joilla on rahaa. Ostan tutulta saippuavalmistajalta käsintehtyä saippuaa, jota kohtalaisen pieni pala maksaa 3,50€. Onko hinta kohtuullinen? Varmastikin, jos tuotteet tulisivat hankituksi vain tarpeeseen ja kaikki käytettäisiin loppuun asti, vaikka sitten elinkaaren loppuun, sillä että vaikkapa saippua maksaisi enemmän kuin halpamarketissa, olisi lopulta aika vähän merkitystä. Hyllyssä ei olisi sen viittä eri laatua shampoota ja hoitoaineita. Olisi yksi palasaippua, jonka sisältö on jokaista raaka-ainetta myöten tiedossa. Mutta nykyään pitää sisustaa ja stailata ja vaikka sun mitä.
Onhan se hienoa, jos jokin tuote on tehty oikeasti käsin, mutta kun otetaan valmistukseen kulunut aika ja materiaalikustannukset huomioon, hinta monesti karkaa luksuksen puolelle. Itse esimerkiksi haluaisin ja olisin valmis maksamaankin, että käsintehty huonekalu on kasattu erilaisin liitoksin ja tapituksin, eikä vaan ruuveilla vedetty kasaan. Ja että se oikeasti kestäisi isältä pojalle. Mutta ovatko käsintehdyt tuotteet enää nykypäivänä sellaisia?
Hei Susanna, kirjoitat todellakin asiaa ja olen melkein joka kohdasta samaa mieltä. Omat tuotteenihan ovat nimenomaan käyttöesineitä ja joiden elinkaari oikealla tavalla käsiteltynä ja hoidettuna on lähes 'ikuinen'. Koriste-esineitä en edes osaa valmistaa ja niitä en edes hanki, koska en todellakaan rakasta pölyjen pyyhkimistä. Oma yritykseni on yhden ihmisen perustama toiminimi, jota pyöritän ns harrastuspohjalta niin kauan kuin se iloa elämääni antaa - vaikka toimeentulon kanssa onkin niin ja näin. Myös molemmat lapseni ovat yrittäjiä, toisella on yhden henkilön yritys ja toisella nopeasti laajenava yritys. Varsinkin lasteni kautta olen saanut tutustua yrittäjän maailmaan eri perspektiivistä ja eihän se aina niin hohdokasta ole.
Turhan tavaran määrästä olen kanssasi samaa mieltä, mutta samalla ajattelen niin, että mikä on minulle turhaa tavaraa voi toiselle olla juuri se hetkellisen hyvän olon tuoja? Elämä on .... valintoja.
Oijoi, paljon tuttuja ajatuksia! Mulla karvat on aina nousseet pystyyn siitä, että käsityö nostetaan itseisarvoksi. Saati sitten juuri tuon Hesarin kirjoituksen ruikuttavasta sävystä, joka varsinkin somessa on aika näkyvä. Mun käsityksen mukaan iso osa yrittäjistä ei siihen sorru, mutta he jäävät helposti hiljaiseksi enemmistöksi ruikuttajien varjoon.
Yrittäjyys on parhaimmillaan juurikin vapautta: riemua siitä, että saa tehdä asioita, joista tykkää ja siitä, että oman työn tuloksen näkee yrityksen kehittymisenä.
Juuri nyt en ole yrittäjä. Tosin palkkatyömaailmassakin monet (minä mukaanluettuna) toimivat yrittäjämäisesti. Kaikilla asioilla on tosiaan puolensa :)
Ihanaa joulua teille!
Tää on kyllä taas erittäin hyvä ja rehellinen kirjoitus sinulta. Kuten aina nää yrittäjyys-pohdintasi on.
Mä oon nimenomaan ton turhan tavaran kannalta monesti miettinyt käsityöläisten tuotteita. Todellakin moni tekee aivan ihania juttuja, mutta... kun ei niitä tarvii. Kuten ei tarvii valitettavasti rättejäkään määräänsä enempää... Että vaikka oliskin todella kiva kannattaa pieniä yrityksiä ja yrittäjiä, niin kun ei vaan tartte sitä tavaraa.
Ja toki sitä hintaakin ajattelee. Mä en oo kylläkään koskaan pitänyt kalliina sinun rättejä. Sen sijaan kaupassa työskennellessäni todella usein ihmettelen sitä, miten ihmiset ostaa mieluummin halpaa p*skaa, tehotuotettua ja ulkolaista, kun kotimaista ja/tai paremmin tuotettuakin olis. Mielestäni ruoassa se hintaero nyt ihan oikeesti ei ole kovinkaan iso, etenkään jos sit ajattelee sitä laatua tai eettisyyttä tms halvan ja vähän kalliimman välillä... sellanen on hyvin turhauttavaa katella päivästä toiseen.
Sympatiani on kyllä yrittäjien puolella, oon edelleen sitä mieltä, että kovin kannustava ei tämä Suomen valtio ja verotus jne ole yrittäjiä kohtaan. Hyvin eriarvoisessa asemassa he on kuin palkansaajat kaikkineen, joskin ehkä kuitenkin myös hitusen onnellisempia, jos saavat elantonsa työstä jota rakastavat. Sitäpaitsi aina ei vaan kaikkea voi mitata rahassa. Toki kuitenkin elannon soisi jokaisen työstään saavan, edes sellasen kohtuullisen, jos ei nyt hirmuisesti rikastumaan pääsiskään.
Samaa mieltä, käsityö ei ole itseisarvo. Tämän joulun alla useat käsityöläis-myyjäiset/markkinat käyneenä en voi kuin ihmetellä täysin turhan tavaran paljoutta. Kuinka paljon niihin on haaskattu aikaa, materiaaleja, työtä ja muita resursseja. Ja ikävä kyllä, ne hinnat. Olen jo vuosia pohtinut tavaraa ostaessani montako tuntia työskentelen tehdastyössä että tuote tulee tienattua, usein hankinnat jää tekemättä.
Ymmärrän isääsi hyvin. Luulen, että yrittäminen oli liikaa myös omalle isälleni, vaikka hän jatkoikin sitä viimeiseen hetkeensä asti. Ja tuo palkallisten vapaiden pitäminen on minustakin niin hassua. Minusta tuntuu älyttömältä sekin, että saa palkkaa siitä, kun sairastaa. :D
Turha tavara voi olla tosielle tosi tärkeä. Voin kuvitella, mitä minun kaikki Playmobilini esimerkiksi ovat suurimman osan ihmisten silmissä. Todella turhaa tavaraa!
Mua jotenkin pelotti painaa Lähetä-nappia, kun kirjoitin tätä postausta. Ajattelin, että takuulla tulee käsityöläisiä nyt kimppuun bittejä pitkin!
Kiitos kun kommentoit. <3
Mä luin juuri jostain, että keskiluokka on nykymaailmassa kääntynyt siihen, että vähentävät tavaraa. Ja ne köyhimmät ovat sitten niitä, jotka ostavat blingblingiä ja halpaa kiinakuraa.
Juuri se keskiluokka on ollut käsityön ostajia.
Niinpä. :(
Jäin nyt koukkuun blogiisi, kirjoitat itseäkin mietityttävistä aiheista. Arvostan käsityötä ja suomalaista yrittäjyyttä. Pyrin myös omalta osaltani tukemaan omilla arjen valinnoillani.
Lähetä kommentti