Operaatio pajuaita ja muita kuulumisia

Normaalisti olisin tässä vaiheessa kesää ihan epätoivoinen siitä, että kohta se kesä on ohi enkä kerinnyt edes huomata sitä. Mutta en tällä kertaa. Tottakai se on kohta ohi, mutta nytpä se ei ahdistakaan, kun tiedän, että marraskuussa minua odottaa toinen kesä. Luulen, että lomareissun ostaminen jo vuoden vaihtuessa oli fiksuinta, mitä saatoin tehdä oman henkisen hyvinvointini hyväksi.

Poimin eilen perinteisen juhannuskimppuni. Tuntuu, että aika menee taas niin hurjaa vauhtia eteenpäin, etten pysy perässä. Pitikö meidän maalata ikkunanpokia ennenkuin sadekausi alkaa? Pitikö pestä matot? No, pitihän ne jo viime kesänä, jotta haitanneeko tuo, jos ne jäävät ensi kesään?

Olen kuitenkin mielestäni ollut ihan ahkera. Vaikka on ollut mahtavia hellepäiviä, olen malttanut tehdä töitäkin. Päiväni ovat rytmittyneet riepujen painamisen ja keinussa lohnotuksen vuoropuhelulla. Kun painoseulat kuivuvat, on helppo antaa itselleen lupa maata sen aikaa auringossa. Ja riepujen viikkaus ja tuotelappuihin kietominen on mitä parasta pihakeinutyötä. Nyt minulla on hyvä varasto seuraavia tapahtumia varten, mikä onkin tärkeää, koska matkapäiviä tulee nyt runsaasti ja välipäivinä pitää ehtiä ladata akkuja.

Huomenna lähden ajamaan Ouluun. Sinne on hauskaa lähteä, koska Oulu on ollut kotikaupunkini muutaman vuoden ajan ja vaikka se aika oli pikkuisen omituinen keikka elämässäni, niin sieltä on jäänyt paljon kivojakin muistoja ja pari rakasta ihmistä, joita on ihanaa päästä taas näkemään.

Tottakai toivon, että reissun anti ei jää pelkkiin kivoihin kohtaamisiin, vaan saan kauppojakin tehtyä. Käsityökortteli on perjantaina klo 10-18 ja lauantaina klo 10-16 satamassa, Aittatorilla. Otan mukaan vain kolmen sortin riepuja (Oma koti kullan kallis, Pöllöt ja Mummon pitsiliina), joten jos joku sielläpäin toivoo pääsevänsä ostelemaan muita riepukuoseja tai Tomppa-paitoja tai muita jäljelläolevia Tomppa-tuotteita, niin kannattaa laittaa minulle sähköpostia (susanna@susannantyohuone.net) tämän päivän aikana, jotta älyän ottaa niitä mukaan tiskin alle.

Lupasin pitää teidät ajan tasalla pajuaitaprojektistani. Nyt näyttää siltä, että viljellyt pajut ovat juurtuneet mallikkaasti, sillä ne ovat kasvattaneet lehtiä ihan hyvin. Luonnosta anastetut vitsat sen sijaan ovat lähes kaikki kuolleet. Vain neljä kuudestakymmenestä näyttäisi olevan hengissä.  Se tarkoittaa sitä, etten saakaan näkösuoja-aitaa vielä tänä kesänä.

Kun nuo ostopajut lähtivätkin noin hyvin kotiutumaan tänne, minulle tuli todella hyvä mieli siitä, että tein kunnolliset pohjatyöt ja ostin vitsoja ihan rahalla. Jos olisin vain kerännyt pajua luonnosta koko aidan mitalta ja tökkinyt niitä maahan, olisi nyt kiukku ja harmistus valloillaan. Nyt meillä on sentään viisi metriä hyvää aidanalkua ja ensi vuonna teen sitten loput 7 metriä samalla lailla ostopajuista.