torstai 23. kesäkuuta 2016

Jännittää ja innostaa


Jotenkin minä olen onnistunut kasaamaan taas liian isoja riskejä tällekin vuodelle, vaikka pyhästi päätin, että tänä vuonna mennään varman päälle kaikessa. Nyt ei ole varaa harha-askeliin, sillä viime vuosi meni jo aika kehnosti, eikä minulla ole ollut sitä tavanomaista joulumyynnin tuomaa rahallista turvaa ollenkaan tässä alkuvuonna.

Ja silti minä nyt olen pannut lähes kaiken yhden kortin varaan. Eli ensi viikon. Kaksi isoa tapahtumaa osui samaan aikaan, enkä pystynyt päättämään, kumpaan lähtisin. Päätin varata paikan molemmista.


EuroGames on sateenkaarikansan urheilutapahtuma, joka seilaa vuosittain eri maissa. Tänä kesänä se pidetään Suomessa samaan aikaan Helsingin Pride-viikon kanssa. Kisakylään oli tarjolla myyntipaikkoja ja minusta tuntui, että Homomaatuska Tompan olisi ihan pakko olla siellä. Siellä Tomppa saisi kaivattua näkyvyyttä myös ulkomaalaisten keskuudessa.

En tiedä, mitä se kaikki todellisuudessa tulee olemaan, mutta kuvitelmissani näen kisakylän täynnä iloisia kansainvälisiä urheilijoita, jatkuvaa auringonpaistetta ja erityisen hyvää tunnelmaa. Susannan Työhuoneen tulevaisuus on nyt aika pitkälti kiinni näissä homo-olympialaisissa, sillä paikkamaksu oli tähtitieteellinen ja Tomppa-paidoissa on omaisuus kiinni. Jos ne jäävät myymättä, tulee tenkkapoo.

Toisaalta pelkään kamalasti, miten käy ja toisaalta olen niin innoissani, etten malta odottaa lähtöä! Kisakylässä on ohjelmaa pitkin viikkoa, joten voisi kuvitella, että siellä olisi myös väkeä. Minua pitäisi odottaa siellä puinen mökki sähköineen. Se on ihana asia, koska ei tarvitse stressata säiden takia ihan niin paljon. Pystyn keittelemään teetä ja pussiruokia ja ottamaan sähkökäyttöisen kylmälaukunkin mukaan, joten syömiseen ei mene ylimääräistä rahaa. Yöt vietän teltassa kaverini pihalla Espoossa. Päivät ovat pitkiä ja tiedän, että koko rupeama koettelee minun kestävyyskykyni rajoja toden teolla.


Samaan aikaan kun minä päivystän paitakioskissani Helsingissä, on Riepukioski täydessä iskussa Turussa. Hullumaista kyllä, sain älyttömään työpaikkailmoitukseeni kaksi hakemusta! Olipa kiusallista joutua valitsemaan noiden kahden hyvän hakijan välillä! Minulla on kuitenkin luottamus valitsemaani henkilöön, joka tuntuu yhä olevan oikein iloisella mielellä lähdössä torimuijaksi. En ole koskaan aiemmin ollut Turun käsityöläismarkkinoilla, mutta ymmärtääkseni se on tapahtuma, joka ei petä. Tosin nyt siinä on sellainen uutuus, että meillä on siellä Käsityökortteli, joka sijaitsee joen toisella rannalla. Kunpa, voi kunpa asiakkaat löytäisivät tiensä myös sinne!

To do -listallani oli tälle viikolle melkoinen määrä hoidettavia hommia ennen maanantain lähtölaukausta, mutta nyt lista alkaa olla voiton puolella ja kerkiän onneksi pitää ihan kunnolla muutaman vapaapäivää juhannuksen aikaan. Tiukka aikataulu, matalapaine ja kehnosti sujuneet myyntitapahtumat ovat vieneet minusta mehut. Olen kovasti kaivannut nukkejani, rentouttavaa leikkiä ja pään nollausta. Otinkin pienen varaslähdön eilen nukketouhuihin ja tein mini-Sussulle minityövälineet ja miniriepuja. Sitten kävimme Vuoksen rannalla eväslounaalla Sulon kanssa ja illalla pääsimme katsomaan kesäteatterin Kekkonen-näytelmää, joka muuten oli ihan todella hyvä! Käykää ihmeessä se katsomassa, ensi-ilta on ensi viikolla. Ikinä ei ole teatteriesitys aiheuttanut minussa niin paljon tunteita kuin tämä Kekkonen nyt teki.





Riepukioski Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökorttelissa 
Aurajoen itäisellä puolella 30.6. - 3.7.
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 10 – 18
su klo 10 – 18

Homomaatuska Tomppa EuroGames -kisakylässä
Helsingin Kansalaistorilla 29.6. - 2.7.
ke klo 12 – 20
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 12 – 19

Susannan Työhuoneen verkkokauppa
on avoinna koko ajan, mutta tilauksia ei toimiteta 27.6 - 4.7. välisenä aikana.








6 kommenttia:

Soja kirjoitti...

Vau, mitkä kuvat ja vermeet!

Saila kirjoitti...

Vautsi, ihan tästä innostuu, varmana Tomppamaatuska saa paljon huomiota ja vetää iloisia ilmeitä naamalle. Olen ihan täpinöissäni, ihana mahdollisuus Tompalle ja sinulle. Hyvää juhannusta ja ekstrasuuria myyntejä!

Katja kirjoitti...

Toivotaan ennätyssuuria myyntejä! Kuvat <3

piaeliina kirjoitti...

Toivottavasti saat kaikki Tompat myytyä ja vielä tilauksia kaupanpäälle! Mukavaa kesän jatkoa sulle!

Jovelan Johanna kirjoitti...

Noi kuvat! Ihan älyttömän hienoja! Peukut pystyyn molemmille tapahtumille täältä. Me käytiin itse viime vuonna ensimmäistä kertaa Turun keskiaikamarkkinoilla ja siinä joen toisella puolella oli käsityömarkkinat samaan aikaan. Kyllä sinne väki löytää. Trafiikkia on molemmin puolin rantaa aina. Taidetaan itsekin käydä etsimässä sun edustusteltta sieltä. Olisi tarvetta täydentää taas rättiosastoa.

Hyvää juhannusta Susanna ja Sulo :)

Heini - Haukkuojan emäntä kirjoitti...

Ah nuo sinun pikkuaskartelut on niiiiiin huippuja! :D Pari ekaa kankaanpainokuvaa... <3 <3 <3 <3 <3
Toivon todellakin kovia myyntejä ja onnistuneita tapahtumia!