Keittiön harjakaiset

Keittiö on nyt niin valmis kuin se tässä vaiheessa valmis voi olla. Miten näin pienien muutosten tekemiseen saattoi kulua päiviä? Onpa onni, että massiivisten muutosten suunnitelmani kutistui pelkästään maalailuun, kaakelointiin ja tapetointiin. Tuntui, että tässäkin oli ihan kamalasti hommaa. Mennyttä on todellakin se vimma, jolla minä täällä ensimmäisen vuoden ajan riehuin remonttihommia.



Lähdetääs kierrokselle. Tullaan ovesta sisälle. Tässä ei vielä suuria muutoksia näy. Pöytä vaati puurtamista, että siitä saatiin siniset, kraateroituneet maalit pois. Maalinpoistoainetta, hiomista, uudelleenmaalausta. Lopputulos on meistä oikein kaunis. Hyvästi ärsyttävät kerniliinat!

Seiniä kiertävät talonpoikaishuonekalut ovat entisellään, paitsi kaappi sai raikkautta sinisten osien vaihtuessa valkoisiksi. Se sininen oli nimittäin se juttu, mikä minua meidän keittiössämme pahiten risoi. Siitä piti päästä eroon.

Kun katsetta käännetään oikealle, alkavat ne isommat muutokset. Tapetti! Katsokaa, mikä tapetti! En oikeasti voi käsittää, että tuollaista tapettia edes on olemassa, saati, että sitä oli tyrkyllä meidän omassa K-Raudassamme kaikkien ankeiden 50 million shades of gray -tapettien joukossa. Miettikääpä nyt, että jos ihminen päättää loihtia keittiönsä värimaailmaksi oranssin, violetin ja valkoisen, ja tarvitsee siihen yhdistelmään sopivan suurikuvioisen tapetin, niin millä todennäköisyydellä hän sellaisen löytää. No ei millään! Ja silti löysi!

Yläkaapit saivat lähtöpassit. Se on asia, jota tiskausvastaavamme Sulo ei oikein ole sulattanut. Mutta minä rakastan sitä, miten mikään ei enää tunnu hyökkäävän ylhäältä kimppuun, kun lähestyn hanaa. Ei tarvitse enää kopsutella päätä avonaisiin kaapin oviin.

Minulla kului viisi päivää kaakelointiin, mikä on mielestäni uskomattoman hidas suoritus. Olen kuyitenkin oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Ajatuksenani oli tuoda keittiöön valoa valkoisella maalilla. Mutta katsokaa nyt, miten huono minä olen valkoisten kanssa! Eikö valkoinen vain voisi olla vlkoista? Tästä kuvasta näkee, miten meidän valkoisemme ovatkin keltaisia, sinisiä tai vaaleanpunaisia. Ällöttävää.

Minusta on hyvä, että alaosassa kaikki on "valkoista". Se tuo yhtenäisyyttä. Mutta nyt on alkanut tuntua, että muuri tarvitsee sittenkin oranssin maalin pintaansa. Hoitamatta jäivät myös pöytätasot, jotka ovat yhä siniset. Olen niiden kanssa ihan ymmälläni, joten se homma jää Sulon vastuulle. Joskus ehkä keksimme uudet tasot, joihin meillä on varaa. Ajatus olisi, että tulisi yhtenäinen taso, joka alkaisi tuosta puuhellan vierestä, jatkuisi tiskialtaan toiselta puolelta ja kiertäisi nurkasta toiselle seinälle talonpoikaislipaston päälle.

Pyörähdetään jälleen oikealle. Kaikki on entisellään. Jääkaappi vanhalla paikallaan ja kiinteiden komeroiden iloiset päällysteet saivat jäädä. Tuolit saivat uudet kangaspäälliset. Minulla on ollut pitkät pätkät violettipurppuraepämääräistä pellavakangasta, jonka olen meinannut laittaa myyntiin jo vaikka kuinka monta kertaa. Onneksi en ole laittanut, sillä nyt sille lopultakin tuli käyttöä. Tuolinpäällisten lisäksi ompelin siitä verhot.

Vaikka monta kompromissia pitikin thedä, tykkään taas kovasti keittiöstämme. Nyt, kun lelut ovat vallanneet niin monta huonetta ja pilanneet monet kivat sisustusratkaisuni, on kivaa, että saimme yhden uuden nätin huoneen, jossa sentään vallitsee harmonia, selkeys ja kauneus. Uusi ruoanlaittoinnostukseni ansaitsee kauniit puitteet.



Hankintalistalle jäivät vielä ne pöytätasot ja isot, iloisen oranssit raitamatot. Sekä mikrouuni, joka ei ulvo ja pauku.