perjantai 18. joulukuuta 2015

Lumen ansioita


Meillekin tuli lunta. Se ilahdutti minua aivan valtavasti.

Ensinnäkin sain itseni pitkästä aikaa pihalle! Ihan oikeasti en ole juurikaan kyennyt ulkoilemaan muutamaan kuukauteen, kun koko ajan sataa vettä. Nyt pakkasen ansiosta ulkona ei tunnu enää niin kylmältä ja tappavalta. Pakkanen on miellyttävämpi kuin kosteus, vaikka mittarista katsottuna se vaikuttaisikin kylmemmältä. Sain lopultakin hakea lumikolan kesäteloiltaan. Pääsin lumenluontihommiin. Siitä huomasin lihaskuntoni surkeustilan liian konkreettisesti. Liikkumattomuus on tehnyt tehtävänsä. On pakko alkaa tehdä asialle jotain.


Toiseksi lumi toi valoa. Se tarkoitti sitä, että lempiharrastukseni nukkevalokuvaus onnistui taas ilman turhautumista ja lannistumista! Minulla on uusi miespuolinen Phicen-nukke, jonka ostin itselleni joululahjaksi. Tai Sulo sen kyllä halusi minulle ostaa, mutta kun en malttanut odottaa joulua, niin tilasin itse.

Katsoin säätiedotukset. Huomenna alkaa taas vesisade. Joudun sanomaan hyvästit lumelle viimeistään sunnuntaina. Yritän siis nauttia siitä tänään oikein tosissani.


PS: Kiitos Kontiolahdelle ja Mobilian automuseoon. Te, jotka tunnette meidät, mutta me emme tunne teitä, teitte meille hirmuisen hyvän mielen.

9 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vau miten upea nukkekuva! Niin realistinen. No juu, tuollainen sixpäkki... no juu.. mutta silti ;-)

emmi kirjoitti...

Tosta nukkeukosta tuli ihan mieleen Colin Farrel! Haha :-D Sillä on vähän samanlainen ilme ku Colinilla välillä.

Susanna kirjoitti...

No ihan realistinen sixpäkki. :D Eikös kaikilla meillä ole just samanlainen?

Susanna kirjoitti...

Hah, se tosiaan näyttää Colin Farrelilta! Mutta oikeasti se on olevinaan Brad Pitt Fury-leffasta. Kurkkaa tuosta tekstin lopussa olevasta Instagram-linkistä, niin näet naamakuvia. :D

Anna-Mari kirjoitti...

Välillä juttujasi lukiessa tunuu että sinä olet minä. Joo, en ole käynyt juuri ulkona kuin pakolliset siirtymiset sisältä autoon ja takaisin, mutta kun tuli lunta... hei, sehän on taas kivaa. Kylmänkostea pimeä märkä on ihan kamalaa, mutta pieni pakkanen ja lumen valkaisema maisema, ihanaa!

Anna-Mari kirjoitti...

Ai niin, vau mikä nukke!

Susanna kirjoitti...

Vaikka ihmiset viisauksissaan sanovat, että vesisaateessakin ulkoileminen piristää, niin olen syvästi eri mieltä. Kylmässä, pimeässä vesisaateessa ulkoileminen saa minut pelkästään raivon partaalle. Siksi onkin viksumpaa tehdä asioita, joista oikeasti tulee hyvälle mielelle. Mennä vaikka elokuviin. Ja juosta tosi nopeasti autosta sinne teatteriin.

Satu kirjoitti...

Syksyn sateet on ihan kamalia ulkoilun suhteen mutta kesällä metsälenkki sateessa on ihan parasta!

Susanna kirjoitti...

:D No, kyllä se kesäsade syksysateen ja talvisateen voittaa, mutta mielummin minä ottaisin edes kesän ilman sateita.