Ihan erilainen jouluaatto

Kävimme alkusyksyllä kärsimässä kolmen tunnin mittaisen myyntiesittelyn lomaosakkeista. Se on kuulkaa tuskallista hommaa, mutta siitä hyvästä saimme sadan euron hotellilahjakortin. Laskimme, että se on 17 euron tuntipalkka molemmille, joten se kannattaa kärsiä. Olimme olleet ennenkin vastaavassa pakkomyyntitilaisuudessa, joten tiesimme mitä odottaa ja minä osasin varautua siihen, että arvostelukykyni saattaa sumentua pahasti. Ne ovat taitavia ne myyjät. Saavat lomaosakkeen omistamisen kuulostamaan tosi hyvältä idealta.

No, selvisimme sieltä tälläkin kertaa ulos ilman lomaosaketta, eikä Sulon edes tarvinnut potkia minua välillä pöydän alla. Ihan heti tilaisuuden jälkeen olimme niin poikki väkisinmyyntivakuutteluista, että se lahjakortti ei tuntunutkaan vaivan väärtiltä. Mutta nyt, kun aikaa on kulunut ja meitä odottaa lahjakortin ansiosta vähän erilainen joulu, olen sitä mieltä, että menen kyllä seuraavallakin kerralla aivopestäväksi, jos kutsu vielä tulee.

Me emme ole oikein vielä löytäneet sitä ominta tapaamme viettää joulua. Olemme testanneet vähän kaikkea. Olemme olleet kaksistaan tai ottaneet sukulaisia vieraaksi, minä olen tehnyt hirveästi perinteisiä jouluruokia tai vähän vähemmän, olemme hukuttaneet toisemme lahjoihin, tehneet lahjoja tuttaville tai ostaneet niitä, olemme askarrelleet kortteja tai olleet askartelematta, olemme käyneet kirkossa ja olleet käymättä, olemme käyneet nuotioretkellä jne.

Minulle paras joulu oli viime vuonna. Katselimme Dextereitä joka päivä tuntien ajan ja söimme herkkuja. Uppouduimme ihan omaan kuplaamme. Se oli mahtavaa. Mutta siitä palautuminen oli hyvin vaikeaa. Kun Dexterit loppuivat, tuntui, kun olisin menettänyt rakkaan ystäväni ja yhä vieläkin huomaan välillä ikävöiväni häntä. Aika hullua, vai? Ja siitä herkkujen mättämisestäkään ei meinannut päästä millään eroon ja ne kilot ovat yhä riesanani.

Joulu on ladattu niin monenlaisilla "odotuksilla". Tietysti on velvollisuusteema (Pitää käydä siellä ja siellä kun aina on käyty.) ja syyllisyysteema (No kun se ja se on yksin, niin pitäisikö meidän pyytää se meille?) ja lahjateema (Enemmän on enemmän, vaikka mitään ei tarvita.) ja perinneteema (No kun ne laatikot on aina tehty itse.).

Olemme yrittäneet löytää ne asiat, jotka meille ovat oikeasti tärkeitä ja erottaa ne noista ulkopuolelta tulevista teemoista. Minä tiedän, mikä minulle on tärkeää. Se on joulukuusi. Haluan tuoda sen itsenäisyyspäivänä sisään ja luopua siitä joskus tammikuussa, kun se on pudottanut neulasensa. Ja riisipuuro. Ja se, ettei tule stressiä. Sulolle taas on tärkeää käydä hautausmaalla ja antaa paljon lahjoja.

Minä inhoan ruoanlaittoa. Silti olen ihan vapaaehtoisesti tehnyt joko meille yksin tai meille ja sukulaisille ihan sikana niitä laatikoita ja rosolleja ja kuluttanut siinä hommassa päiviä. Jouluaattonakin iso osa ajasta kuluu hellan ääressä puuroa keittämässä, pöytiä kattaessa, ruokia lämmittäessä, pöytiä tyhjätessä ja tiskivuorta setviessä. Ei kivaa, kiitos vaan.

Ja se loppuaika kuluu sitten saunaa lämmittäessä ja pesuvesiä kantaessa tai ryntäillessä nuotioretkelle, haudoille tai kirkkoon. Aikataulujoulu. Ei kivaa, kiitos.

Lahjoja tulee aina liikaa. Me emme oikeasti tarvitse mitään ja minusta on todella kiusallista, jos vanhat eläkeläisvanhemmat antavat meille ostolahjoja, vaikka me pärjäämme taloudellisesti heitä paremmin. Ei kivaa, kiitos.

Minä ehdotin Sulolle toisenlaista joulua ja hän hyväksyi ajatukseni. Käytämme siis syksyllä tienatun hotellilahjakortin ja menemme kylpylään! Ihan tuohon naapuriin. Majoitumme isoon hotellihuoneeseen sellaisessa osassa laitosta, joka on vain aikuisille. Puljaamme altaissa ja rentoudumme monissa saunoissa, jotka ovat valmiiksi lämmitettyjä. Ja käymme illalla syömässä ravintolassa jouluaterian, jonka on kyllä oltava häikäisevä hintansa perusteella.

Voi että minä olen kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat töissä jouluna ja mahdollistavat sen, etten minä joudu kokkaamaan, kattamaan ja tiskaamaan. Se on minulle paras joululahja.