maanantai 11. toukokuuta 2015

Homomaatuska Tomppa


Mielettömän suunnattoman valtavan iso kiitos teille, jotka saitte minuun taas pienen kipinän syttymään. Homomaatuska tiskirätissä oli ajatuksena niin älyttömän herkullinen, että vaikka sillä ei olisikaan kovin suurta menekkiä, niin en voi jättää sitä toteuttamatta. Kiitos lukijoille siitä, että lietsoitte minuun vauhtia. Erityisesti MrkHvolle, joka tuon homohaasteen ilmoille heitti!

Soja epäili, että naapurimaa pommittaa Imatran maan tasalle homomaatuskoiden takia, mutta toivotaan, ettei niin käy. Ehkä sieltä tipautetaan vain yksi desantti suoraan tänne meidän asemalle, jotta muut imatralaiset eivät joutuisi kärsimään tästä neronleimauksesta.

Tompan arvioitu saapumisaika on ensi heinäkuussa. Tehdäänkö mustalle pohjalle vai valkoiselle pohjalle? Vai kummallekin?

65 kommenttia:

JohannaH kirjoitti...

Vitsit, oot nopea, ja hieno lopputulos! Itse suosisin räteissä ihan käytännön vuoksi tummapohjaisia, jotta mahdollinen nuhjaantuminen ei näy, mutta tavallaan kaksi eri väristä olisi hauska parivaljakko ja sarja. Oletko huomannut, vaikuttaako samalla kuvalla mutta eri väreillä tai eriväriselle kankaalle tehty painotyö myyntiä, eli siis lisääkö rättien "sarjoittaminen" myyntiä?

Matkatar kirjoitti...

Heh, tämä on mainio! Musta pohja voisi olla hienompi.

Riikka kirjoitti...

Oih, pakko saada! Molemmat on superhienoja!!

Nonna kirjoitti...

Mustalle ehdottomasti! Sano minun sanoneen, että tästä tulee hitti! :)

Kesänaapuri (@kesanaapuri) kirjoitti...

Nää on niin mageet! Molemmat värit olisi hauska pari, mutta jos vaan toista, niin molemmat käy. Musta on tietty käytännöllisempi :) Superhyvä idea, ja kannattaa varmuuden vuoksi tehdä muutakin varastoa suuremmaksi, jos sattuu käymään silleen, että joku iltapäivälehti innostuu niin voi tulla asiakasryntäys ;D

Jovelan Johanna kirjoitti...

Hahaaa! Aivan jäätävän hyvä veto! Molempi hyvä, mustalla pohjalla jotenkin dramaattisempi, eli vahvempi.

Komppaan Nonnaa. Tuosta tulee hitti!

mrkhvo kirjoitti...

Vau! Mikä lopputulos! En olisi voinut kuvitella mitään parempaa! Se on rohkea, provosoiva, tyylikäs, monitasoinen, kaunis ja camp!
Vaikka musta on käytännöllisempi, niin kyllä henk.koht. haluaisin mustavalkoisen parin. Ehkä valkoinen olisi rajoitettuna eränä? ;)
Ja kiitos itsellesi! Ihanaa, että innostus iski jälleen! <3

Susanna kirjoitti...

Mä olen aina nopea, kun innostun.

Kyllä yleensä menee niin, että mitä enemmän on värivaihtoehtoja, sen paremmin käy kaupaksi.

Susanna kirjoitti...

Kiva! Itse tykkään valkopohjaisesta enemmän, vaikka siivousrättinä valkoinen ei ole paras mahdollinen.

Susanna kirjoitti...

:D <3

Susanna kirjoitti...

Voi toivottavasti! Edes pikkuhitti. Hitti on se, mitä tässä tilanteessa nimenomaan tarvitaan...

Susanna kirjoitti...

:D Niin. Täytynee tehdä lehdistötiedote....

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti jaksette innostua vielä sitten heinäkuussa! Kankaat ovat nyt valmiina, mutta ompelimo kerkiää ottaa työn alle vasta kesäkuussa.

Susanna kirjoitti...

Oi, mitä sanoja! Kiitoskiitoskiitos!

Kyllä minä varmaan teen molemmat. Se toisen seulan tvalmistaminen ei nyt kuitenkaan NIIN iso sijoitus ole ja itsekin tykkään kun ne ovat pari!

Laurakaisa kirjoitti...

Oiiih! Ihana! Valkoisella pohjalla on jotenkin...homompi :)

Matu kirjoitti...

Joo molemmat on cool!

Susanna kirjoitti...

Niin minustakin! :D Jos tekisi niin, että mustia saa ostaa yksittäin ja sitten olisi pariskuntana tarjolla musta+valkoinen.

Susanna kirjoitti...

Jee! :D

mrkhvo kirjoitti...

Sepä on mainio idea! :D

Soja kirjoitti...

Tilaan heti pari pariskuntaa. Eikä se mikään Tomppa ole, se on Freddie! Tältä nimittäin näyttäis Freddie Mercury nyt, jos ei olis saanut aidsia :D

Kati kirjoitti...

Lupaan tilata. Itselleni ja lahjaksi. Ja mustalla pohjalla ehdottomasti. Toi on ihan huikea! :)

Heini - Haukkuojan emäntä kirjoitti...

Eikä, tää on niin mahtava! :D Ihan pakko saada meille ja ostaa lahjaksikin muutamille kavereille. Mustasta tykkään, on tyylikäs. Mut idea musta+valkoinen-setistä on hyvä!

Kati kirjoitti...

Ai niin. Mun mielestäni toi kyllä oikeasti pitäisi ehdottomasti tehdä pinkille pohjalle. ;)

Katja kirjoitti...

Iiks, ihana! Enkä osaa päättää pohjaa, molemmat hyvä.

Maija kirjoitti...

Ihan mahtava! Mustassa on asennetta, mut valkoinenkin on hiano.

Mirka kirjoitti...

Musta+valkoinen -setti ehdottomasti! :D

tarjah kirjoitti...

Susanna, sä olet niiin paras!! Tilaan heti, kahdet kumpaakin, mustaa ja valkoista :)

Suvenkeiju kirjoitti...

Tosi mageet! :D. Parin setti on hyvä.

KirsiMaritta kirjoitti...

Huikeaa! Ja jälleen kerran jotain todella rohkeaa! Varsinkin kun se itänaapuri on teitä niin kovin lähellä... Mutta ei kai hekään yksistä rievuista innostu... Vaikka täällä kovin moni muu innostuukin!

Parisetti kuulostaa hyvältä! Ja rajoitettu erä pinkkiä mustalla pohjalla voisi mennä vauhdilla... Tai sateenkaaren väreissä! Ja jos myyntiä mitenkään saisi niihin Pride-tapahtumiin, niin voisi juuri näillä rievuilla olla menekkiä.

Marlee /Kättein jälet kirjoitti...

Ihan mahtavia! Valkoinen on parempi, pääsee Tomppa paremmin esille. Musta vaan on käytännöllisempi.

Sammaleija kirjoitti...

Mulla kävi sama ajatus, kuin sulla, Soja! Pariskunta vois olla Freddie ja Tomppa. Mun mielestä ehdottomasti toi vaalea on Mr Freddie :)

Sä Susanna oot ihan huikee tyyppi!
Tää on just sopivan provo, mutta suloisella ja viattomalla tavalla. Eihän tästä kukaan voi pahastua. Vaan pelkästään rakastua!

Suvenkeiju kirjoitti...

Haluaisin nähdä upeita kuosejasi myös muina keittiötekstiileinä. Olisko mahdollista saada esim. pöytätablettina tai keittiöpyyhkeenä? Ostaisin heti.... homomaatuska-tabletit aamiaispöydässä, ei siinä voi muuta kuin hymyillä.

Soja kirjoitti...

Niin onkin! Tomppa ja Freddie :D

Sulo Lintunen kirjoitti...

Sikamagee 👍 Ehkäpä joku Helsingin Pride olisi oikea aika ja paikka uuden rätin julkistamiselle, hih.

Soja kirjoitti...

Hmm... ehkä on syytä pitää Tomppa nimenomaan Tomppana. Tai Tom & Freddie rimmaa tietty kivasti mm. Tom & Jerryn ja Ben & Jerryn kanssa... :P

Susanna kirjoitti...

Voi että te olette ihania!!!!!!!

Pride olisi juuri sopivaan aikaan. Mutta ditten en kerkiäisi kulkueeseen mukaan.... Hmmmmmmmmmmmmm

Susanna kirjoitti...

Aivan mahtava! Nyt tiedän mitä siskon poikaystävän synttäripaketista paljastuu joulukuussa :D

Susanna kirjoitti...

Höh, Pride onkin tänä vuonna ko kesäkuun puolella. En taida keritä siihen. Harmi. Innostuin jo.

Susanna kirjoitti...

Tomppa ehdottomasti. SUOMALAISTA käsityötä. :)

Kirsikka / Kirsikan Unelmat kirjoitti...

Ihan mahtava! Voisin kans ennakoida että näistä saattaa tulla hitti! Tykkään enemmän mustapohjaisesta, mutta tuo rättipari on tosi hyvä idea. Ostan satavarmasti kun nämä tulee myyntiin :D Joku ehdotti keittiöpyyhettä samalla aiheella, se olis kyllä kans hieno!

Anni kirjoitti...

Joko saa tilata ennakkoon? Niin päheä

Susanna kirjoitti...

Kyllä Tompasta pitäisi varmaan joku tuoteperhe tehdä. Olen samaa mieltä.

Susanna kirjoitti...

Ei saa! :D Yksikätisyys opetti sen, että koskaan ei voi tietää, mitä tuleman pitää. Mistä sitä tietää, vaikka olisin jalaton, päätön tai mitä tahansa silloin kesäkuussa ja sitten minulla olisi teidän rahat ja joutuisin kaikille sanomaan, että sori, etpäs saakaan. Kaameaa.

Unknown kirjoitti...

Löysin juuri pari synttärilahjaa :) Ihan mahtavia!

Suvenkeiju kirjoitti...

Niksi-pirkka: Valkopohjaisen lempirievun saa hyvin puhtaaksi kun laittaa sen astianpesukoneeseen peseentymään. Kannattaa kuitenkin laittaa rätin kulma esim. mukin tai lautasen reunan alle, ettei vahingossa kulkeennu poistovesiviemärin päälle.

Minnikki kirjoitti...

Ihana huomata innonkipinän iskeneen sinuun todenteolla! Huikee idis. =,D

Vilma kirjoitti...

Aijjettä, ihan huikee!!! :D Musta on mun suosikkini.

Merja kirjoitti...

Onpa hienoa, että sumuverhot väistyivät yltäsi!
Seurasin melko huolestuneena tapahtumien kulkua, koska mulla on samanlaisia taipumuksia, vajota...

Nyt taisi löytyä sellainen kuosi, että ihan uuttakin porukkaa saat tilaamaan (liian) kestäviä rättejäsi. Mullakin ois tiedossa muutama, jolle moisen voisin tilata.

pete kirjoitti...

Apua ihanaa tää on pakko saada omaan kotiin hei ja ne keittiönpyyhkeet myös ois jees ps mä aloitan tästä ennakkomarkkinoinnin homofoorumeissa jos vaan on ok tästä tulee hitti

Susanna kirjoitti...

Kaikenlaisille homofoorumeille saa vinkkiä laittaa, mutta olisiko parempi vasta sitten, kun näitä on myynnissä? Olen ihan paniikissa, että hype ei kanna sinne kesäkuun loppuun saakka.

Yritän myös niitä pyyheliinoja tehdä ainakin jossain vaiheessa.

pete kirjoitti...

juu olen informoinut että tuotetta ei saa vasta kun heinäkuussa

turkositalo kirjoitti...

Aivan mahtavaa. Lehdistötiedotteet menemään ja turha vaatimattomuus pois. Mites ennakkotilausmahdollisuus? Fanitan täysiä.

Punainen Pihlaja kirjoitti...

Ihan huippu! Molempi parempi, mutta fanitan valkoista pohjaa enemmän!

A kirjoitti...

Meitsi kallistuu mustan pohjan puoleen, tulin ajatelleeksi että toimisi varmasti pienempänäkin kuviona
niin että rätissä vilisi vallan homoja. Nyt näyttää kovin yksinäiseltä sommittelu.

eija kirjoitti...

Näyttävät kyllä selviltä hittituotteilta! Musta kangas kiinnostaa minua erityisesti, aiotko tehdä mustaan pohjaan muitakin kuoseja?

Susanna kirjoitti...

On niin kauheasti kommentteja! Ette arvaakaan, miten minulla jo päässä suhisee!

Pieni päivitys. Innostuin jo vimmalla siitä Priden puistojuhlasta ja olin yhteydessä järjestäjiin. Valitettavasti myyntipaikan hinta on aivan tähtitieteellinen ja minulla ei ole mitään mahdollisuuksia sellaiseen. Tosi harmillinen takaisku, sillä olin jo ihan liekeissä siitä. No, pääsenpä sitten Kenin kanssa kulkueeseen.

Ennakkotilauksia en aio ottaa vastaan, sillä en kestä ajatusta, että minulle taas sattuu jotain (käsi katkeaa, pää menee poikki, tms.) enkä pystykään painamaan rättejä sitten, kun ne saapuvat ompelimosta. Mutta älkää olko huolissanne, tehdään Tomppia sitten niin paljon, että varmasti riittää kaikille.

Mustalle bambulle tulee myös muita kuoseja. Minulla on ruskeita vielä jonkun verran varastossa, mutta mustia tulee rinnalle ja jossain vaiheessa ruskeat sitten loppuvat.

Eeva / Oh, wie nordisch! kirjoitti...

Ihana! Tummalla pohjalla, kiitos!

Katariina kirjoitti...

Reppumyynti on aina vaihtoehto, Susanna! Ainakin jos ilmoitat jonkin spotin jossa myisit rättejä - ainakin viime Pridessä oli ihan hirveästi ihmisiä. Joka on tietysti hieno asia, mutta ystäviä oli vaikea löytää puistojuhlasta :D

Katja kirjoitti...

Voi apua. Tomppa ja suomalaista käsityötä, tuli ihan muuta mieleen kuin riepurätti :D

noora kirjoitti...

Wau!!! Mahtava idea! Kumpikin näyttää tosi hyvältä ja ihan takuu ostan noita! Olisipa jo heinäkuu!

Sini kirjoitti...

AAAAAA tää on iha huippuhieno! Mie aijjon tilata näitä sit ison kasan heti ku nää tulee! :D Ja tuo näyttää kyllä hyvältä kummalla pohjalla vaan. Tuos valkoses ehkä kuvio tulee paremmi esille, mut tumma ois taas ehkä käytössä parempi. Jos tulee molempia, niih mie ostan kans molempia, täähä on iha mahtava lahjaidea kavereille. Heteroille sekä homoille, molempia kun löytyy kaveripiiristä :D

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Mustalla pohjalla on hieno! En kyllä meinaa ostaa, kun ei oikein sovi tyyliini :D Minulle sopivat yhäkin paremmin ketut, siilit ja mökit <3 Olen silti sitä mieltä, että sekä idea että totutus ovat SUPER!

Tikki kirjoitti...

Aivan loistavia! Heti tuli monta mieleen, joille näitä pitäisi saada lahjaksi :)

Onerva kirjoitti...

Mahtavia! Tilaan heti, kun mahdollista! Musta pohjaväri on käytännöllisempi, mutta kaikkein makein olisi jo jonkun tuossa yllä ehdottama pinkki :)

Sante Rana kirjoitti...

Jes, kavereiden joululahjat ratkesi juuri ^_^ Hyvästi joulu stressi !