keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Vaihteeksi iloja


Hyvä päivä kuulkaas. Lämmintä oli himppasta vaille 20 astetta, ja meidän pihalta on viimeinenkin lumikasa sulanut pois! Tontti kukkii leskenlehdistä, sinivuokoista ja valkovuokoista ja vuorenkilvetkin jo tuppaavat nuppuja. Naapurissa Svetogorskissa jopa voikukat helottivat isoina alueina.




Mutta mikä hauskinta: sain kipsin pois! Eilen minulta lopulta sisu ja reippaus loppuivat, enkä jaksanut enää olla iloinen potilas. Olin kurkkuani myöten täynnä kipsin tuomaa avuttomuutta. Minun teki mieleni hakea sirkkeli ja leikata se pois ihan itse. Olin aivan luupotusmielellä. Revin hermoni yrittäessäni valokuvat nukkeja, kun pelkkä käden liikuttaminen purskautti minut läpihikiseksi ja kaikki pienet tilpehöörit lipsuivat karkuun ja levisivät pitkin lattioita. Lista niistä töistä, jotka pitää tehdä, kun käsi vapautuu, kasvoi kasvamistaan ja stressaantuneena sain huuliherpeksenkin.

Ehkä mieli jotenkin luovutti, kun tiesin, että seuraaavana aamuna kipsi avataan ja saan kuulla tuomion jatkosta.


Kipsi siis poistettiin, ja minä yllätyin siitä, miten käsi olikin kankea ja kivulloinen, kun sitä liikutti. Kun se kipsin sisällä tuntui olevan ihan kunnossa ja entisensä, niin eihän se sitä ollutkaan. Se ei enää oikenekaan suoraksi, eikä mene tarpeeksi koukkuun. Huomenna pääsen maailman parhaalle fysioterapeutille ja joudun jumppaamaan kättäni koko kesän. Jos se ei ala jumppaamalla muuttua entiselleen, saatan joutua leikkauspöydälle. (Ei ikinä! Jumppaan henkeni edestä, sillä leikkaus pelottaa minua ihan tolkuttomasti.)


Röntgenkuvien näkeminen tänään lääkärin tietokoneen ruudulta oli melkoinen kokemus. Siitä huolimatta, että jo silloin kaksi viikkoa sitten guugletin kyynärpään sijoiltaanmenoa ja katselin ihan vastaavia röntenkuvia netissä, olikin OMAN KÄDEN kuvan katsominen ihan eri juttu. Jos olisin joutunut näkemään sen kuvan silloin, kun luu oli poissa paikoiltaan, olisin varmaan menettänyt tajuni. Tiesinhän minä, että se oli poissa paikoiltaan, mutta en pystynyt koskemaan sitä, enkä katsomaan edes päältäpäin, koska jotenkin vaan se olisi ollut liikaa sietokyvylleni.



Nyt ihmettelen kuvaa koko ajan ja sen katsominen sujuu jo helpommin. Ihminen on ihmeellinen rakennelema! Täynnä tuollaisia erillisiä luita, joilla on kaikilla oma sopiva kolonsa ja jotka muodostavat liikkuvia saranoita ja jotka normaalisti pysyvät niillä sijoillaan ihan itse.

On ihanaa saada pukeutua taas omiin puseroihin ja olla kaksikätinen käsityöläinen. Graafisia hommia menetin kaksi tässä kahden viikona aikana, koska en saanut toista kättä käytettyä näppiksellä. Se harmittaa hiukan, sillä noiden hommien tuoma palkka olisi ollut hyvin tärkeää. Muuten työnteko häiriintyi lopulta yllättävän vähän. Sain verkkokaupan tilaukset toki hoideltua normaalisti ja Käsityökorttelin reissustakin selvisin. Onneksi oli sitä varastoa valmiina!

Nyt kun käsi ei kuitenkaan toimi vielä täysin normaalisti, luulen Sulon joutuvan opettelemaan rättien painamisen, sillä painohommassa tarvitaan kaksi suoristuvaa kättä, joiden pitää pystyä käyttämään hiukan voimaakin. Minulla on tilaustyö odottamassa, jota minulla ei ole varaa jättää tekemättä.

Nauttikaa tekin keväästä ja ihmeellisistä raajoistanne!

12 kommenttia:

  1. Teillähän on melkein kesä siellä kotoni nurkilla. Meillä kaunis aamu, joka muuttui harmaaksi ja sateiseksi.
    Auts tuota kuvaa, mutta hienoa että olet saanut kipsin pois kädestä. Tsemppiä jumppaan ja kuntoutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on meillä vissiin se teidän eilinen sade! :)

      Kiitokset!

      Poista
    2. Ja meillä oli tänään teidän eilinen lämpö:)

      Poista
  2. Miun kädet ovat käytettävissä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höps, sun kädet on jo muutenkin ihan täynnä. Mutta kiitos. <3

      Poista
  3. On tuo hurjan näkoinen, vaikkei olekaan oma. Onneksi nyt on tie kuntoutumiseen päin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Mahtaa helpottaa kun saa oman kätensä takaisin! Voin vaan kuvitella!

    Musta on epämiellyttävää katsoa röntgenkuvia, omia tai muiden. Tuonkin ohitin pikakelauksella huihuihui mielessä ;D En edes halunnut nähdä omia selkäkuviani aikoinaan - nykyään niitä ei edes tuputeta katseluun. Taisin mutista vaan lääkärin puheen väleihin jotain soveliasta, kuten ahaa, hmm, ahaa ja tuijottaa hieman kuvista ohi ikkunaverhoihin. En kehdannut silloin sanoa, etten voi katsella niitä kuvia ilman, että happi loppuu. Miten jostain kuvasta voikin tulla niin omituisen hauras olo.

    Iloista kevättä sinne, käsivapautettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei helpota itse asiassa. Tänään on ihan kamalaa, pelottaa ettei se enää koskaan toimi kunnolla. Jospa helpottaa myöhemmin.

      Voi sua. Hauras olo.

      Poista
    2. Nyt on hiukan luottavaisempi mieli, kun kävin fysioterapiassa. Se sai käden jo oikenemaan aika paljon.

      Poista
  5. Ai kamala, tuo kuva tosiaan on hurja! Melkein alkaa sattumaan kun sitä katsookin.

    Kiva, että pihan kukatkin juhlii kipsin poistumista : )

    VastaaPoista