lauantai 22. helmikuuta 2014

Laihtumisesta ja ruoasta


Liisa kysyi edellisen postaukseni kommenttilootassa, miten Superdieettini meni. Tästä tulee pitkä tilitys, joten jos sinua ei kiinnosta minun taisteluni läskiä vastaan, lopeta ihmeessä lukeminen nyt.

Superdieetti loppui virallisesti viikko sitten, mutta minun urakkani jatkuu yhä. Luultavasti vielä pitkään. Ehkä loppuelämäni.

Viime keväänä olin myös Jutan dieetillä, mutta sen nimi oli Lite. Eroja näiden kahden välillä ei kauheasti ollut. Superdieetissä kuitenkin syötiin vähemmän kuin Litessä. Superdieetissä syötiin pelkkiä vihreitä kasviksia, kun taas Litessä kaikki värit olivat sallittuja. Superdieetti kesti 6 viikkoa, Lite kymmenen.

Laihduin viime vuonna Liten aikana 7 kiloa ja kuvittelin, että nyt Superdieetillä pääsisin vähintään samaan, sillä ruokavalio oli nyt tiukempi. Dieetin alusta on nyt aikaa 7 viikkoa ja painoni on pudonnut 4,5 kiloa. Matkaa omaan haavepainoon on vielä 5 kiloa. Odotin paljon parempaa tulosta ja olen ollut aika pettynyt, vaikka tällainen painonpudotus on ilmeisesti aika terveellinen tahti. Parhaita juttuja ovatkin olleet herkkuhimon ja selkäkipujen katoaminen.

Jostain syystä tämä Supedieetti ei tuntunut minusta kovin hyvältä. Minua vaivasi tyydyttävän painonputoamattomuuden lisäksi närästys, turvotus ja pieretys, enkä ollut koskaan nälissäni. Minulla oli koko ajan melkein kuuma. Läskin palamisen tietää kuulemma siitä, että palelee ja on nälkäinen. Kuten Sulo. Ja Sulolta lähtikin vatsaa pois aika hurjasti. Eli Jutan dieetissä ei kai ollut mitään vikaa. Jostain syystä se ei vaan toiminut minulla yhtä hyvin.

Nyt jatkan vanhoilla Liten ruokaohjeilla niin kauan, että olen tavoitteessani. Ja sen jälkeen vasta alkaa se suurin taistelu.

Jutan dieettien ongelma on siinä, että niissä ei opita syömään normaalisti. Opitaan syömään niin, että laihdutaan. Ja kun se dieetti on ohi, jäädään tyhjän päälle yksinään ihmettelemään, että miten normaalit ihmiset syövät. Tuskin dieettiruokavaliolla ikuisesti. Saako ruokaan laittaa joskus kermaa? Saako juustoa syödä? Milloin voin ottaa leivän? Pitääkö voimariini unohtaa ikiajoiksi? Mitä nuotiolle otetaan evääksi, jos makkara on myrkkyä? Onko jugurtti sallittua?


Olen asettanut itselleni kolme sääntöä sitä loppuelämän opettelua varten:

1. Ei lisättyä sokeria. Tämä tarkoittaa karkitonta, pullatonta, jätskitöntä, herkutonta elämää.
Kukaan ei tarvitse sokeria elääkseen, tarpeelliset hiilarit tulevat hedelmistä, marjoista ja täysjyväviljoista.
2. Kohtuulliset annoskoot. Olen nyt oppinut, minkä kokoinen on kohtuullinen lautasellinen ruokaa. Joudun muistuttamaan itseäni luultavasti vielä vuosia siitä, etten mättäisi kukkuravuorta ruokaa lautaselleni ja ottaisi kolmea santsia.
3. Säännölliset ruoka-ajat kolmen tunnin välein, viisi ruokailua päivässä, jokaisella jotain proteiinia. Näin nälkä ei koskaan pääse yllättämään, eikä tule ahmittua yhdellä kertaa holtittomasti.

Ihan itse sai tehdä tuuttinsa. Arvatkaa, kumpi on minun?
 Olen paljon miettinyt suhdettani ruokaan noin yleensäkin. Koko ikäni alipainoisena eläneenä olen saanut syödä mitä huvittaa, miten paljon huvittaa ja milloin huvittaa ilman minkäänlaista painonnousua. Olen jostain syystä sisäistänyt, että ruokaa syödään niin kauan kuin sitä on olemassa. Kun olen anopin herkkupöydän äärellä, lakkaan syömästä vasta kun olen tehnyt selvää viimeisestäkin karjalanpiirakasta ja rahkatortusta. Ajatus yhden laskiaispullan syömisestä on minulle aivan absurdi. Laskiaispulliahan syödään koko pellillinen, ja jos marsipaania jää yli, se mätetään lopuksi napaan ihan sellaisenaan. Jos syön ravintolassa seisovasta pöydästä, syön kaksi kierrosta alkupaloja, yhden kierroksen lämmintä ruokaa ja kolme kierrosta jälkiruokia. Vatsalaukkuni on aivan pohjaton ja pystyn syömään kuin isot miehet. En ymmärrä hienoja ravintoloita, joissa pitää maksaa paljon rahaa siitä, että saa mitättömän kokoisen linnunannoksen ruokaa, ja teelusikallisen kastiketta roiskittuna tipluiksi lautasen reunalle. En pysty kestämään ihmisiä, jotka jättävät ruokaa lautaselleen. Jos jätät ruokaa lautasellesi meillä, sinua ei kutsuta toista kertaa syömään.

Aivan ilmeisesti minulla on jotenkin kieroutunut suhde syömiseen. Ehkä se, että keräsin puolessa vuodessa kymmenen kiloa rasvaa ympärilleni, kertoo kohtuuttomuudesta. Se alkoi niin pienestä. "Ei yksi DaCapo mitään haittaa" muuttui aika äkkiä muotoon "Ei kuusi jätskipuikkoa mitään haittaa" ja loppuvuonna en enää edes miettinyt mitään, kun himoissani hotkin joka ilta puolen kilon satsin kermatuulihattuja suklaavanukkaassa.


Luin taannoin artikkelin sokeririippuvuudesta ja tunnistin siitä itseni täydellisesti. Sokeriholisti syö ja syö, eikä lopeta, vaikka on jo huono olo. Holistille ei ole olemassa kultaista keskitietä: joko vedät täysillä tai et vedä ollenkaan. Minun on siis elettävä ilman sokeria, kokonaan. Ajatus tuntuu välillä hienolta, ja välillä taas silkalta helvetiltä. Välillä suren sitä, että minun elämääni ei enää koskaan kuulu kipittää Siwaan ostamaan suklaalevyä, salmiakkipussia ja puolta kiloa vanukasta yhden elokuvan aikana "nautittavaksi".

Olen hiukan katkera siitä, että kroppani pysyi 30 vuotta langanlaihana ja sai minut uskomaan, että en voi lihoa. Miten nyt pystyisin oppimaan pois siitä tavasta elää, jolla olen koko elämäni elänyt? Minulla on yhä laihan ihmisen sielu. Kun katson itseäni peilistä, en näe todellista kuvaa, vaan sen Sussun, jonka näin 30 vuoden ajan. En tunnista itseäni valokuvista, sillä niissä näkyy keskivartalopullea löllykkä, vieras ihminen. Moneen vuoteen kukaan ei ole sanonut minulle: "Hyi, miten laiha olet". Kaipaan jo sitä, että joku taas sanoisi niin, vaikka silloin ennen vihasin niitä kommentteja. Aika hullua.

Olen kohta nelikymmenvuotias. Jos en tee isoa muutosta, olen silmittömän lihava viisikymppisenä ja elämäni lyhenee hurjasti. Haluan kuitenkin elää pitkän ja terveen elämän, joten en voi antaa periksi. Haluan nauttia eläkeiästä täysillä, pystyä liikkumaan ja kulkemaan. Mutta siihen päästäkseni minun on tehtävä todella paljon työtä oman ajatusmaailmani korjaamiseksi.

Epäonnistuin jo kerran. En aio epäonnistua toista kertaa.


64 kommenttia:

  1. Mää oon ylpeä susta.
    Haluaisin päästä samaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan vuoden kuluttua, onko syytä olla ylpeä.

      Poista
  2. Kiitos hurjasti postauksesta!

    Kuulostaa erittäin tutulta! Aiheesta voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta tässä tekstissä näen selvästi ainakin kaksi yhtäläisyyttä. Ensiksikin se, että mulla on pohjaton vatsa. Pystyn syömään äärimmäisiä määriä, jos annan mennä. En ole ikinä tajunnut ihmisiä, jotka "unohtavat syödä". Mitä ihmettä, oikeesti?? Mä unohdan olla syömättä.

    Toinen asia on sokeririippuvuus. Olen varsinkin viimeisen vuoden aikana tullut tietoisemmaksi addiktiostani. Niinpä ainoaksi ratkaisuksi jää lopulta totaalikieltäytyminen. Jos syön pari palaa suklaata tai pari karkkia, addiktio iskee päälle kuin alkoholistilla. Kyse ei ole pelkästä mieliteosta vaan siitä, että on PAKKO ottaa lisää. Riippuvuuksista tiedän sen verran, että riippuvainen ihminen ei voi ottaa "vain vähän". Aivoissa tapahtuu riippuvuuden myötä muutoksia. Alkoholistikaan ei voi ottaa vain yhtä kaljaa ja kuvitella, että se jäisi siihen. Totaalikieltäytyminen on ainoa ratkaisu. Eli tällä aasinsillalla sanon, että pahaksi kehittynyt sokeririippuvuus ei ole mikään ihan helppo nakki.

    Se, mikä minua kiinnostaa erikoisesti, on syömisen psykologinen puoli. Tiedostan, että ongelmani ovat pääkopassa. En vielä ole aivan selvillä, mikä käyttäytymisessäni mättää, ts. miksi syön liikaa, vaikka maha on jo täysi. Tarvitsen apua pääkoppani kanssa, jotta opin olemaan normaalisti. (Ihmettelen, miten on mahdollista ettei mulle ole koskaan kehittynyt mitään syömishäiriötä.) Toivon ja odotan, että saan dieetillä valaistusta tähän puoleen.

    Vielä lopuksi sellanen ajatus, että olen luopunut toivosta, että joskus muka söisin automaattisesti normaalisti. En usko, että voin koskaan päästä siihen tilanteeseen. Elämä tulee olemaan enemmän ja vähemmän syömisen kontrollointia ja käytöksen analyysia hamaan loppuun asti.

    PS. Eri ruoka-aineetkin kyllä vaikuttavat tosi merkittävästi mielihalujen syntymiseen. Kun hormonitoiminta häiriintyy esim. liiasta sokerista, kaikki huonot ajattelumallit ja mieliteot ovat aivan mahdottomia. Tasapaino järkkyy kaikesta sonnasta - ei hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että Liisa, sinä lisäsit tähän kaiken sen, minkä minä jätin kertomatta, ettei vaan tulisi liian pitkä jaaritus. :D

      Nimenomaan tuollaista se minunkin sokerimättöni on: ei ole kyse siitä, että tekee mieli, vaan siitä, ettei vaan voi lopettaa.

      Ruotsissa on kuulemma jo sokeririippuvaisille hoitolaitoksia. Uskoisin, että meilläkin aletaan koko ajan ymmärtää paremmin se, mistä sokerissa on kyse.

      Minä luulen myös, että joudun keskittymään ruokailemiseen lopun ikääni. Kolmenkymmenen vuoden oppien kumoamiseen kuluu takuulla toiset 30 vuotta. Se on joksenkin musertava ajatus, sillä alan olla todella kyllästynyt uhraamaan ajatuksia ruoalle.

      Toisaalta vielä musertavampaa on ajatella jatkuvaa lihomista, ja sen mukanaan tuomia vaivoja ja mahdollisia sairauksia. En halua tarvita rollaattoria kuusikymmpisenä pelkästään ylipainon vuoksi.

      Poista
    2. Minä olen itse asiassa ihan sinut sen kanssa, että tarkkailen hommaa lopun ikääni. Toki haluan, että se tarkkailu tapahtuu suht kevyesti ja ilon kautta.

      Itsehillintä on tietynlainen hyve, ja siihen liittyy pieni kontrolli. Ei kai ole oikein mässätä lainkaan ajattelematta?

      Syytän kaikesta joka tapauksessa ympäristötekijöitä ja mainosmaailmaa. Totta kai "laitan itse ruokani suuhuni", mutta varmasti vaikuttaa kaikki tämä ympärillä oleva yltäkylläisyys ja epäterveellisen ruuan ylistys.

      Poista
  3. Älä anna yhden epäonnistumisen masentaa! Ihan varmasti pystyt siihen, alussa vain oli ongelmia säätöjen kanssa, kun tämä uusi ominaisuus tuli niin yllättäen.
    Tsemppiä!
    Pienempiin ruokamääriin tottuu. Minäkin olen tottunut, ja nykyään kohtuullinen syöminen sujuu ihan itsestään. Siispä se sujuu sinultakin. Kun vielä opettelisi syömään terveellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaanko sujuu itsestään? Se tuntuu niin epätodennäköiseltä! Kunpa olisit oikeassa. Riittäisiköhän vuoden mittainen kontrollointi siihen, että homma alkaa automatisoitua?

      Poista
  4. Taidan olla viälä unenpöpperössä (oon viälä sänkysä), mua melkein rupes itkettämmään toi katkera kropalle -kappale.
    Mää tykkään karppaamisesta. Siinä oon oppinut paremmille tavoille, vihannesten, salaatin ja marjojen syöminen on vähintään tuplaantunut. Toivon, että sääkin löydät ittelles sopivan helpon tien. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tarkoitus itkettää ketään.

      Nämä Jutan hommat lähentelevät karppaamista, mutta en oikein ajatuksena ole innostunut siitä. Toisaalta minulla saattaa olla väärä kuva koko karppaamisesta. Sehän ei tosiasiassa taida tarkoittaa silmitöntä rasvan ja lihan syömistä. :)

      Poista
    2. Karppaamisesta sen verran, että parhaiten sen Suomessa on ohjeistanut mielestäni Antti Heikkilä. Se ei todellakaan tarkoita, että mätetään yhtään mitään, vaan kyse on todella puhtaasta ruuasta sekä runsaasta määrästä kasveja. Lisänä ne rasvat ja kunnon proteiini. Suosittelen tutustumaan kirjoihinsa, ellet ole sitä vielä tehnyt. Ne saivat minussa aikaan valaistuksenomaisen tilan.

      Karppaaminen on sateenvarjokäsite kirjavalle joukolle mitä erilaisimpia ruokailutottumuksia ja dieettejä. Karpata voi myös todella päin pyllyä ja niin, että terveys kärsii.

      Poista
    3. Juu, näin olen minäkin ymmärtänyt omassa pienessä päässäni. Mua tökkii siinä se, että hedelmätkin olisivat huonoja. Kaikkein parhaiten minun ajatusmaailmaan istuisi normaali kaikkiruokaisuus, mutta sokeri pois. ja valkoinen vehnä myös.

      Poista
    4. Kyllä sekin kuulostaa ihan hyvältä strategialta.

      Omasta kokemuksesta voi olla vaikeaa pysyä sokerittomalla, jos ruokavaliossa on vähänkin enemmän hiilareita. Vaikka olisivat ruisleivän, täysjyväriisin ym. muodossa. Ne ovat kaikki käytännössä sokeria lopulta, ja pitää ainakin mulla himot korkealla.

      Poista
    5. Mää oon kans huomannut sen, että jos syö liikaa hiilareita, vaikka sitä ruisleipää (niin ku tein tänä aamuna) niin tekee heti mieli esim jälkiruokaa. Pala ruisleipää sillon tällön ei kyl maata kaada, kunhan ei koko leipää vetele. Ja hedelmiä mää kans syön, banaania ja makeimpia viinirypäleitä tosin välttelen.
      Tuolla on yks mun kirjotus karppauksesta ja karppaus-kategoriasta klikkaamalla löytyy jokunen lissää. Jos niin ko kiinnostaa tai jottain. :-)

      Poista
    6. Tietysti kiinnostaa, Maija!

      Niin siinä lehtijutussakin sanottiin, että sokeririippuvaiselle vaikka perunakin laukaisee sen pakotuksen. Ja kyllähän multa sujuu ruisleivänkin ahmiminen, jos oikein hyvää leipää sattuu kohdalle.

      Ilman leipää on kyllä oikeasti ihan helppo elää. En ole kaivannut.

      Poista
  5. En usko, että näissä ruoka-asioissa on olemassakaan yhtä ainoaa oikeaa linjaa. Mutta itse vannon Patrik Borgin nimeen. Mielestäni hänen näkemyksensä on tasapainoinen ja perustuu (tutkimus)tietoon sekä (työ)kokemukseen. Hänellä on blogi http://patrikborg.blogspot.fi/ (hyviä kirjoituksia esimerkiksi tagien makeanhimo ja sokeririippuvuus alla) ja hän on kirjoittanut paljon kirjoja, joita tosin ainakin meidän kirjastossa on hankala saada käsiinsä, kun ne ovat aina lainassa.
    -Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on joskus aiemminkin suositeltu, pitää tutustua ajan kansa. Silloin kävin vaan nopeasti kurkkimassa ja unohdin syventyä paremmin.

      Poista
  6. Jaan tunteesi.. että miksi aikaisemmin on voinut syödä surutta mitä vain ja nyt ei.. Varsinaisen herätyksen sain juuri otetuista lomakuvista, mutta myös liikakilojen aiheuttamat terveydelliset tekijät ovat enenevästi alkaneet pyöriä mielessä. Sen verran olen mietinnässä edennyt, että kohdallani tarve vähentää hiilareita on ilmeinen.. Minun.. pullahiiren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin sain sen herätyksen vuosi sitten valokuvien takia. Itku tuli kun näin, millainen tynnyri vatsani oli. Peilistä sellaista en ollut huomannut.

      Tsemppiä sinullekin, jos yrität lähteä korjaamaan ruokavaliotasi. :)

      Poista
    2. Juu, päätetty on.. Pari kirjaa jo ostin aiheesta - ja tilasin vaa'an. Harkitsin myös ilmoittautumista Method Putkiston 30 päivän teho-ohjelmaan - mahtaako kellään olla kokemuksia siitä..

      Poista
  7. Hei, on niin turhauttavaa, että maailma on täynnä superjuttuja, joilla rysäytetään paino kerralla alas, ja sitten kun dieetti loppuu, niin kaikki tulee takaisin, kun ei ole opittu sitä pysyvää elämäntapamuutosta. Jojoiluhan on epäterveellisempää kuin jatkuva lievä ylipaino. Lisäksi kerta kerralta painon pudottaminen on vaikeampaa, koska keho rupeaa entistä tiukemmin pitämään kiinni saavutetuista linjoista. Sen vuoksi olisikin tärkeää oppia tunnistamaan miksi syö niinkuin syö ja miten olen ystävällinen itselleni ja teen hyvää itselleni syömällä niin, että tulen ravituksi. Totuushan on se, että ainoa tunne johon syöminen auttaa, on nälkä, mutta siitä huolimatta syömme, vaikka nälkä on tyydytetty. Tai syömme, vaikkei ole nälkä, mutta on jostain syystä alakuloinen olo tms. Kirjoitapa kokeeksi googlen hakukenttään pystyraita ja katso mitä löytyy. Nettivalmennus ei näköjään vielä ole valmis, mutta sitä voi vaikka kysellä, koska on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guuglasin. Kiinnostuin. Jään kyttäämään.

      Poista
  8. Haluan yrittää auttaa, mutten ole varma voinko. Tai onko ihan soveliastakaan näin. Mutta kokeilen :)
    Kärsin yli 10v pahoista iho-ongelmista ja muista mystisistä sairauksista, joiden aiheuttajiksi löysin muutama vuosi takaperin allergiat ja sitä kautta tajuamuksen, että suolistoni on aivan romuna. Unohdetaan nuo ihojutut sun muut ja kerron lyhyesti sen sivuilmiön, mitä ruokavalioremontti toi mukanaan: painoa lähti 10kg ja se on pysynyt poissa.
    Uskaltaudun neuvomaan jättämään ruuista pois sellaiset, mitä vaille ihminen pärjää varsin ok tarvitsematta vielä enempiä lisäravinteita ym hifistelyä sekaan ja viemään loputtomasti rahaa. Maitotuotteet ja viljat. Ei makeanhimoa, ei selkä/lantio/nivelkipuja, tukka alkoi kasvamaan uudestaa, iho voi paljon paremmin (totta puhuen minua ei tunnista jos vertaa kuvaan 4v sitten) ja se tämän jutun ydin: painoa putosi sen 10kg ja pysyvät poissa.
    Tein testin todistaakseni tämän tehoavan minulle. Aloitin syömään gluteenittomia viljoja viimejoulun jälkeen. Tulos: +3,5kg, nivelet turvoksissa, naama turvoksissa, kutisevaa pientä atopiaa joka puolella, limakalvot kuivat (nenä, silmät) jne.
    En aio enää koskaan palata syömään viljoja, nyt sen voin päättää hyvillä mielin. Ja uskallan suositella samaa muillekin. Otan itse päivittäin perusvitamiinit ja d-vitamiini/kalsiumin ja that`s it.
    Jaa no jaa. Ehkä sen ohella, että ihoparani ja paino lähti kulkee sekin, että mieliala on virkeämpi, sumuttomampi pää ja tunnepuolen reaktiot enemmän omaa itseäni. Alalkuloa on vähemmän, energiaa enemmän. Enkä harrasta mitään liikuntaa, vieläkään :)

    Onnea oman sapuskapolun löytymiseen, Susanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin totta myös omalla kohdallani, pakko kommentoida!

      Olen ollut viljattomalla ruokavaliolla kohta kaksi vuotta, koksa lääkäri suositteli sitä. Aivan unelmaa on ollut sen jälkeen! Kaikki mahavaivat hävisivät, samoin kolotukset ja tunkkainen olo.

      Mutta sitten alkoi tulla ihottumaa, joka roihahti todella pahaksi. Mikään ei auttanut. Hirveä kutina ja revin öisin ihoni verille. Aavistelin lukemani perusteella, että maito sen aiheuttaa ja järkeilin, että luonnossakaan mikään eläin ei juo maitoa - paitsi vauvana!

      Päätin tehdä ihmiskokeen ja jätin maidon pois. Tsadaa, ihottuma alkoi hävitä. Sivutuotteena myös paino tippui muutaman kilon, mikä oli ihme koska söin koko ajan karamelleja.

      Olo oli tuli entistä freesimmäksi. Laulutunneilla huomasin, että laulu alkoi kulkea paremmin kun lima oli hävinnyt kurkusta (mitä en ollut edes tiedostanut siellä olevan).

      Otin myös maidon takaisin ja heti ihottuma palasi.

      Toki nämä voivat olla vain henkilökohtaisia ongelmia, eikä mitään yleispäteviä juttuja. Mutta uskallan sanoa, että maito ja viljat sopivat paljon harvemmille, mitä mainosmaailma haluaa antaa ymmärtää.

      Poista
    2. Tarkoitatteko maidolla kaikkia maitotuotteita? Juustoja, jugurtteja, rahkoja? Niistä en ikinä luopuisi.

      Viljoistakaan en kokonaan. Minun mahani kun tykkää erityisen hyvää kaurapuurosta.

      Poista
    3. Joo, aivan kaikki. Voi saattaa olla eri asia, koska siinä on niin älyttömän vähän itse maitoproteiinia.

      Se oli itselle tosi vaikeaa, sillä olen ollut maitotuotteiden suurkuluttaja ja rakastan erikoisesti juustoja.

      Mutta minkäs teet kun ihottumaa pukkaa.

      Poista
    4. Mie ajattelin aivan samoin silloin, kun tätä dieettikokeilua aloitin. Miten voin ikinä elää ilman rahkaa, jugurtteja, jätskiä jne. Se vaatii melkoista itsekuria, kun lähtökohtana on kulinaristi ja ruuan rakastaja eli asenneremppa oli se ihan ensimmäinen ja pahin kivimuuri edessä.
      Toisaalta mun ongelmani olivat niin onnettomalla tolalla, että oli aikoja, kun en liikkunut kotoa ulkona missään. Kasvot kirjaimellisesti mätäni, eikä mistään lääkärien määräämistä kuureista ollut avuksi, vaan aina vain kaikki paheni.
      Pieni ylipaino on ihan ok, jos itse sen kanssa viihtyy. Mutta jos alkaa olemaan jatkuvasti sairaana ja vaivoista on selvää haittaa, niin kyllä se kandee kokeilla jonkun 6kk, että mitä alkaa tapahtumaan.
      Minulle ne tulokset oli tietty kuin musta ja valkoinen, ne näki jo pian ja muistot siitä ihan hirveästä aknesta maanrakoon tallattuine itsetuntoineen on se bensa millä jaksan tätä dieettiä ylläpitää.

      Liisa tuossa yllä on ytimessä. Miekin sitä hämmästellen -suuren suurena maidon suurkuluttajana- tutkin, ettei ihmisen itse asiassa pitäisi missään vaiheessa elämäänsä käyttää vieraan eläimen maitoa ravinnokseen.

      Vaan jos maitoa haluaa käyttää, niin vaihto A1-kannasta ulkomaiseen A2-kantaan voi jo tuoda apua vaivoihin. Elina Hytönen on koonnut blogiinsa hyvän setin faktaa siitä, mitä ongelmia maito aiheuttaa. Ja jos viljojen ongelmallisuutta haluaa katsella lähempää, niin Meri Pekkanen on suomentanut yhdysvaltalaisen tutkijan kirjasta pätkiä, joissa selitetään maanläheisesti ne ongelmien ytimet :)

      Poista
  9. Mahdatkohan olla tunnesyöppö? Olisi hyvä, jos oppisit tunnistamaan tunteitasi. Itse en pystyisi jättämään kokonaan herkkuja, mutta itselläni ei ole mitään hirveää ongelmaa niiden syömisen suhteen. Iltapäiväkahvilla kaipaan jotain pientä hyvää ja siihen riittää monesti pari keksiä. Blogistasi päätellen olen saanut kuvan, että et ole kovin liikunnallinen. Painon hallinnan kannalta olisi hyvä, jos löytäisit itsellesi sopivan liikuntamuodon. Itse en tykkää mennä minnekkään kuntosaleille, mutta tykkään lenkkeillä, hiihtää ja kävellä. Reipas kävely on oikein hyvä liikuntamuoto, jota suosittelen. Niin, koko ajan ei voi vetää jotain dieettilinjaa, joten toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan syödä ja liikkua. Tai sitten täytyy olla armollisempi itseänsä kohtaan ja sallia, että keho muuttuu vanhentuessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tottakai minusta olisi parasta, jos voisin ottaa pari keksiä kerrallaan. Mutta parista keksistä tulen hyvin kiukkuiseksi. On huomattavasti helpompaa olla kokonaan ilman, kuin ottaa vähän. Tiedän, että joillekin ihmisille on ihan helppoa syödä yksi pala kakkua. Minä en kuulu niihin. Nyt kun olen elänyt ilman herkkuja, minulla ei ole vaikeuksia kulkea kaupassa karkkihyllyn ohi, tai leivostiskin ohi. Mutta jos otatisin yhden karkin, tulisi vaikeuksia. Ihan niinkuin kävi viime kesänä. Homma lähti lapsesta huomaamatta ja nopeasti, kun annoin itselleni luvan yhteen herkkupäivään viikossa.

      Liikunnallinen en ole. En ole koskaan ollut, enkä tule olemaankaan. Vesijumppa on ainoa liikuntalaji, josta ihan oikeasti nautin. Käyn kaksi kertaa viikossa. Lisäksi teen kävelylenkkejä. Hiihtäisin myös, mutta tänä talvena se ei ole onnistunut. :)

      Poista
  10. Ihailen tuota itsekuriasi, ei onnistuisi minulta! Tosin minulle riittää yksi laskiaispulla mutta kun sekin on liikaa näin lyhytvartiselle. Karkkia on saatava kerran viikossa ja paljon... Haluaisin enemmän hyötyliikuntaa elämään, mutta toistaiseksi se on hyvin kausiluonteista ja tänä talvena ei edes lumitöihin ole kaloreita kulunut! Ulkonaliikkumiskielto on taas julistettu, pihat ja tiet ovat peilijäätä ja vettä sataa. On siis jälleen pakottauduttava kuntopyöräilemään tänään. Pääsiäinenkin suklaamunineen lähestyy.. :D
    Onnittelut hienon saavutuksen johdosta ja tsemppiä jatkossakin!
    t. pullahiiri-Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan! Eikö olekin ankeaa, kun ei ole saanut tehdä lumitöitä! Nimenomaan hyötyliikunta on sitä, mitä minä tarvitsisin enemmän. Tänäänkin on ihan turha yrittää lähteä kävelylle... pelkästään sen roskapussin vieminen oli hengenvaarallista seikkailua tuolla jäätiköllä.

      Poista
  11. Täällä tapellaan samojen asioiden kanssa. Parikymppisenä saatoin vetää vaikka keksipaketillisen kerralla ja monta nisua eikä paino noussut. Mutta kun lähestyn nyt neljääkymppiä asia on ihan toinen. Mutta totaalikieltäytyjäksi en ala, elämästä tulisi aivan liian ankeaa ilman suklaata ja leivonnaisia, silloin tällöin.

    VastaaPoista
  12. Se, että mässääminen ei lihota, ei tee siitä yhtään sen terveellisempää ja se lyhentää silloinkin elämää. Eli hyvä, että luonto pullautti siun keskivartalon ;) Miunkin motivaatio alkaa taas nostaa päätään, kun luen tästä siun edistymisestä, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö se luonto olisi ollut reilumpi, jos se olisi pullauttanut mulle keskivartalon jo teini-iässä? :P

      Poista
    2. Ois, mut kukaan ei väittänytkään, että luonto olis reilu ;) Jos se olis, niin kaikkien tekis mieli syödä terveellisesti...

      Poista
  13. Tuota juuri olen miettinyt, tuosta Jutan dieetistä, että mitäs sitten, kun ei enää tarvitsisi laihtua...?
    Itsekkin sain aiemmin syödä mitä vaan ja aina olin alipainoinen, enkä edes välittänyt karkeista enkä pullasta. Nyt paino alkaa nousta jo pienimmästä ja voi miten tykkään karkeista, suklaasta ja kaikesta, mikä vaan on makeaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs entinen työkaverini sanoi, että teini-iän pullerot pysyvät helpommin normaalipainossa aikuisena, kuin teini-iän laiheliinit. Hän on minun ikäisenä ja täydellinen vartaloltaan. Oli kuulemma pyöreä teininä, mutta teki silloin remontin ruokailuihinsa ja omaksui sen sitten. Aikiusena ei ole ollut vaikeuksia. Kovasti olemme erilaisia.

      Poista
  14. Minulla toimii karppaus. Peruspohja ruualle ja syömiselle on puoli kiloa kasviksia mukaanlukien marjat päivässä. Hedelmiä lähes nolla. Runsaasti hyvä rasvaa eli minulle voita ja oliiviöljyä. Sen lisäksi proteiinia n. gramma per painokilo. Ei viljoja, mutta maitotuotteita syön kuten kermaa ja jogurttia. Kermasta voisin luopua, mutta en joka-aamuisesta jogurtista tai rahkasta ihan hevillä. Minulla helpotti niin monta vaivaa jo ihan sillä etten syö viljoja. Leivänhimoon teen viljatonta näkkäriä mantelista ja siemenistä. Käy myös lounaaksi joskus kun iskee laiskuus laittaa mitään.

    Virheitä syömisen suhteen teen edelleen, ja taistelen saman muutaman kilon kanssa kuin syksyllä, sorrun ja välillä syöpöttelen. Olen myös ankarasti opetellut sitä vain yhden pullan tai vain 10 irtokarkin syömistä. Useinmiten onnistuu mutta ei aina. Ja tuosta pullasta voi päätellä ettei se elämä aina ole viljatonta, mutta arkena pitää olla, juhlat erikseen. Tiedän että tällä mennään koko loppuikä ja kun tulee ikää ja hormonimyllerryksiä lisää, niin aina kurjemmaksi muuttuu, tai niin luulen. Tsemppiä Susanna, jos lohduttaa, et ole tilanteessa yksin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opettelen vasta kymmenen cashew-pähkinän syömistä. Ennen se oli koko pussillinen kerralla... Kyllä tunnelin päässä valo odottaa. :)

      Poista
  15. Olen juuri lukenut noita Peter Borgin kirjoja, ja suosittelen myös! Peterin jutut vaan on jotenkin niin järkeen käyviä. Ja nyt yritän kovasti uskoa niihin, koska meissä kaikissahan asuu pieni masokisti, joka uskoo että vaan kärsimyksellä päästään tuloksiin ;) Ateriarytmi ja oman nälän/kylläisyyden tunnistaminen, sekä kasvisten syönti on tärkeintä. Ja jos oikeasti syö oikein, ei tee herkkuja niin mielikään. Ainakin omalla kohdalla menee niin, että kun kunnollinen lounas jää väliin, niin johan alkaa mennä paketillinen suklaakeksejä iltapäivällä :D Ja Peterin mukaan nimenomaan ei saa kieltää itseltään mitään koska KUKAAN ei pysty totaalikieltäytymiseen, ja jossain vaiheessa se himo iskee kuitenkin, viikon päästä tai vuoden päästä. Ja onko herkuton elämä elämisen arvoista, no ei! :D Peterin ohjeet ovat elämäntapaohjeita, eivätkä laihdutusohjeita sinänsä. Minä ainakin toivon löytäväni järkevän tavan suhtautua syömiseen loppuelämäksi. Enitenhän tässä risoo se, että tulokset eivät ole nopeita, ja on oikeasti vaikea tunnistaa sitä onko nyt kylläinen vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen juttailun aikana todennut ihan saman. Ei minun tee mieli herkkuja, eikä ahmimista, kun sitä oikeaa ruokaa tulee kolmen tunnin välein. En myöskään muutu kauheaksi kiukkuperseeksi, kuten normalaisti aina kun verensokeri alkaa vähän laskea. :D

      Minä ajattelen niin, että herkuton elämä on elämisen arvoista, sillä ne sokeriset herkut voi korvata jollain muulla, josta tykkää kauheasti. Vaikkapa kermavaahdolla ja vatuilla. :)

      Poista
  16. Mun pitäis kans tehdä ruokataparemontti. On meinaan kertyny tuota keskivartalon varastoa liikaa, kaks synnytystä ja kuus kotona vietettyä vuotta lisättynä rakastan leipoa kaikkea hyvää. Että kuten jo aikaisemmin mainitsin, lyhyt pönäkkä nakki. Oon aina ollu sitä mieltä että pelkkä laihduttaminen ei toimi, vaan nimenomaan se arkiruokailun järkeistäminen. Oon asettanut itselleni realistisen tavoitteen, viidessä vuodessa pitäisi kadottaa kaksikymmentä kiloa. Siihen jos pääsisin oisin tyytyväinen. Valkoista viljaa ja sokeria en aio jättää, koska tykkään hirveesti leipoa, aion vain säännöstellä niiden syömistä. Mulla on varmasti myös sokeriaddiktio, sen huomaa jos oikein herkuttelee. Ja koska tiedän olevani laiska, en pysty tekemään totaalikieltäytymistä, kokeilen onnistuisinko vähentämään herkuttelun yhteen viikonloppuun/ päivään kuukaudessa. Sillä pitäähän sitä ihmisen sallia itselleen myös hemmottelua. Eipä silti, mä en käytä muutenkaan arkisin valkoista viljaa kuin pastan muodossa, leipää jos syön, harvoin enää sitäkään, se on aina ruisleipää. Ja arkiruokailussa valkoisen sokerin sijasta käytän hunajaa ja intiaanisokeria, joka on ruskeaa sokeria. Ja tietysti myös liikuntaa pitää jotenkin lisätä, tykkään arkiliikunnasta kuten esim. työmatkapyöräilystä, mutta ku oon töissä tässä kotona, niin tuo työmatkailu on aika vähäistä. Ja kun mä en oo hirveesti liikunan perään ollu ikinä, en vaan tykkää siitä, niin esimerkiksi lenkkeilyn tai uimisen tms. säännöllistäminen on mulle ihan sika tylsää.

    Siis lyhyesti, samoilla linjoilla ollaan, mutta mun mielestä tärkeintä on just ne arkirutiinien järkeistäminen, (annoskoot, napostelun välttäminen, terveelliset ja puhtaat ruoka-aineet mm.) ja sen liikkumisen lisääminen, oli se sitten himolenkkeilyä tai sienimetsässä tuntikausien samoilua. Puolen vuoden aikana oon jo oppinut vähentämään aamupalasta sen leivän pois, nykyisin syön puuron lisäksi pari keitettyä munaa sekä kupillisen teetä, kun aikaisemmin piti tavan vuoksi olla aina teen kanssa jotain. Miksi teekupillista ei voi juoda niin ettei sen kanssa aina myös söis jotain? Pienistä asioista se lähtee, sanon minä.

    Niin, ja tsemppiä tavoitteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro, munat, raejuusto ja marjat on ollut nyt vuoden meidänkin perusaamupalamme, ja se on ihan paras aamupala, mitä voi olla. Pitää nälän pitkään ja tekee mahalle hyvää. Kiitos Jutalle siitä.
      Minulla muuten on vinkki siihen, miten teetä voi juoda ihan vaan ilman kyytipoikia. Käy ostamassa Yogi-teetä. Siitä valikoimasta löytyy ihan älyttömän hyviä makuja, eikä niitä edes halua pilata millään syömisellä, vaan ne on ihanaa nauttia ihan vaan omina itseinään.

      Poista
    2. Yogi-teet on kyllä hyviä, mutta mun ehdottomia suosikkeja on kyllä Clipper-teet. Varsinkin niiden yrttiteet On superhyviä, moniin ei tarvi ees makeutusta. Maista jos löydät jostakin

      Poista
    3. Tykkään niistäkin! Lakritsi on niistä suosikkini. Muutenkin juon nykyisin vain yrttihaudukkeita, jotka eivät teetä ole oikeasti nähneetkään. Niiden makuun kun tottuu, alkaa musta tee maistua tosi kitkerältä.

      Poista
  17. Voi että, kun tää kirjoitus tuli oikeaan hetkeen! Mulla on Hesen silver-kortti, olen onnistunut syömään itselleni joskus myös gold-tason, olen addiktoitunut milloin mihinkin herkkuun, tällä hetkellä Kinder Buenoihin (hyihyi, liikaa muovikääreitäkin niissä). Kouluaikana semmonen kiva iltapala oli juustonaksupussi kermaviilidipin kanssa. Salaa kannoin sen kaupasta niin ettei kämppis nää. Ruokaa söin silloin koulussa myös isompia määriä, koska ympärillä olevat luokkakaverit oli kaikki miehiä, urheilivatkin vielä, joten alitajuisesti otti lähes saman verran ruokaa lautaselle kuin he. Onneksi osasin myös jättää ruokaa jos en jaksanut, mutta varmasti oisin syöny vähemmän jos olisin ottanutkin vähemmän.

    Ja mäkin oon aina ollu laiha. Pitkäkin vielä, niin kesti kauan ennen kuin liikakilot alkoi näkyä. Nyt alkaa viimeisetkin vaatteet ahistamaan, jottai tarttis tehdä. Teidän pohdiskelut antoi kyllä hyvää vertaistukea, ja herättivät herkku-unista. Laitan kaikki vinkit muistiin, varsinkin tuohon Patrik Borgiin tutustun tarkemmin, ja koitan ottaa itseäni niskasta kiinni. Taas kerran. Niinhän se on, että kyllä mä tiedän miten laihdutetaan, mutta...

    Katsellaan kymmenen kilon päästä :) Ja mielin määrin tsemppiä sulle, Susanna, ja kaikille muille terveempien elämäntapojen etsijöille, olisi kiva lukea näistä jutuista enemmänkin, kunhan ei koko blogi ala keskittyä ihran ympärille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan. ettei blogi muutu ihrablogiksi. Ehkä puolivuotiskatsaus on sitten paikallaan seuraavan kerran tästä aiheesta. :P

      Heh, ymmä'rrän Kinder-addiktion paremmin kuin hyvin. Mehän vetelimme niitä Sulon kanssa 50 kappaletta naamoihimme, kun keräsimme pari vuotta sitten Barbapapa-hahmoja...

      Ihmiset eivät vieläkään osaa mieltää minua ylipainoiseksi, koska olen pitkä ja minulla on hirmuisen pitkulainen naama. Se kaikki ylimääräinen kertyy vyötärön ympärille. Tuntuu inhottavalta joutua puolustelemaan laihduttamista, kun ihmiset närkästyneenä toteavat, että mistä sinäkin muka laihdutat.

      Poista
  18. Minä olen laiha, mutta nyt melkein nelikymppisenä on vatsan seudulla kylläkin ylimääräistä. Minä olen sokeriholisti, mutta olen eri mieltä tekstisi kanssa siitä, että sokeriholisti joko vetää täysillä tai ei ollenkaan. Minä olen aina pysynyt kohtuudessa kerta-annoksissa. Lopetan aina ennen ällöoloa. MUTTA minä TARVITSEN sokeria joka ikinen päivä ja mooonta kertaa. Syön jatkuvasti karkkia ja suklaata tai muuta makeaa...en kylläkään sinun kuvailemiasi määriä. En voisi kuvitellakaan eläväni ilman sokeria. Tee maistuu kamalalle ilman sitä. Sokerinsyöntiä kuitenkin pitäisi vähentää roimasti, vanhentaahan se ihoakin ja ilmeisesti vaikuttaa mielialaan? Niin ja hampaisiin! Minun vähentämiseni kuitenkin on vain sitä, että laitan mukilliseen teetä enää runsaan teelusikallisen sokrua, kun ennen laitoin kaksi. En myöskään syö usein kakkuja enkä pikkuleipiä. Mutta joka päivä on saatava karkkia ja suklaata! En ole edes harkinnut jättää niitä pois, vähentää kuitenkin voisi.

    Syön ruokaa niin paljon kuin huvittaa ja paino pysyy alle 50 kg. Minä kuitenkin käytän aina lautasmallia, eli puolet lautasesta kasviksia, neljäsosa riisiä/perunaa/pastaa ja neljäsosa lihaa/kalaa/kanaa. Hedelmiä syön aivan liian vähän. Valmis- tai pikaruokia en syö juuri lainkaan.

    Olisi tosi kiinnostavaa käydä jollakin asiantuntevalla ravintoneuvojalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä varmasti pystyt sitä vähentämään, koska "oireesi" ovat niin erilaisia kuin minulla tai niillä muilla, jotka eivät vaan pysty lopettamaan huonosta olostakaan huolimatta.

      Poista
  19. Mä olin Jutan superdieetillä myös viime syksynä. Kuntoilun osuutta asiaan ei voi vähätellä mun mielestäni, painoa lähti 8 kiloa (enemmän kuin odotin) vaikka lihasta tuli varsinkin käsivarsiin todella paljon.

    Joskus mä ihmettelen ihmisten tapaa katsoa elämää(nsä), vältetään esim kaikkia maitotuotteita "koska ei mikään eläinkään juo maitoa paitsi poikasena" mutta silti syödään karkkeja jotka onkin tosi luonnollisia kaikkien eläväisten ravitoaineita täynnä :D :D ja otetaan purkista ne kalsiumit joita sais niistä maitotuotteista. No kukin tavallaan, mutta mun taktiikka on ollut superdieettailun jälkeen nimenomaan kaikkea kohtuudella. Olo ja elämä ei ole ratkennut yhteen grillimakkaraan tai pullaan vaan ne kuuluu elämään(i), ihan kuten säännöllinen ruokarytmikin ja aika tarkalleen tiedossa olevat annokset ja kalorit. Mä en tiedä onko sokeririippuvaisella olo erilainen, itse olen aina syönyt tosi terveellisesti ruokaa, mutta niin tolkuttomia annoksia ettei kukaan pysty sellaisia pois kuluttamaan :) Tsemiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kupla. Allekirjoitan sinun kommenttisi täysin. Nykyisin kaikilla on joku kummallinen ruokavalio. On paleota, viljatonta, karppausta, veganismia, ties mitä... Syömisestä ja ruoasta on tullut ihmeellinen asia, jonka miettimiseen joutuu panemaan tolkuttomasti aikaa ja energiaa. Kohta kaikilla on joku syömishäiriö... Itse ainakin haluaisin pystyä syömään kaikkea mahdollista, mutta järjen kanssa. En tiedä, onko se minulle sokerin suhteen mahdollista, mutta se selvinnee joskus tulevaisuudessa.

      Poista
  20. Nyt lataat siihen älypuhelimeen jonkun urheilusovelluksen, jos ei vielä ole.(sporttracker,endomondo) ja lähdet keräilemään itsellesi kilometrejä. Itse hullaannuin endomondosta ja sovellus laitetaan aina päälle, kun lähden koiran kanssa ulos. Niin ja ulos on mentävä satoi tai paistoi, kun ei sille koiralle voi sanoo et nyt on vähän liukasta tai huono ilma. Ajattelen joskus itsekin, että pläääh..kurja ilma ei jaksas. Usein ulkona ajatus kääntyykin päinvastoin.."ei tää ilma ookkaan niin huono" Tänään näyttäs tuulevan ja liukastakin on, mutta ulos mennään ihan kohta. Tavoitteeni on saada tässä kuussa joku kolminumeroinen km-määrä täyteen. Terkut täältä Niskalammelta ja tsemppiä elämäntapamuutokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Monesti kyllä harmittaa, ettei ole sitä koiraa, jonka ansiosta olisi pakko lähteä kävelylle monta kertaa päivässä.

      Poista
  21. Mä luin muistaakseni Annette Palssan kommentin, että älä aloita enää yhtään dieettiä, jota et aio jatkaa loppuelämääsi. Viisas juttu, olen pohdiskellut sitä paljon.

    Viime viikolla opin, että jos ei liiku paljon, proteiinia voi saada liikaa js se lihottaa.

    Ja mä seuraan askelia kännykällä Movesilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen joskus kokeillut kiloklubia, siellä lasketaan ruoan kalorit ja sitten ilmestyy vihreitä palleroita ja punaisia palleroita, jotka ilmaisevat tasapainoa ravojen, proteiinien ja hiilareiden suhteen. Minusta se oli hyvin opettavainen, ja sopi minun ajatusmaailmaani siitä, että parasta on syödä kaikkea ruokaa mutta kohtuullisesti ja oikeassa suhteessa.

      Poista
  22. Tämä ei itse aiheeseen liity pätkääkään, mutta kun nyt paikalla olen niin... Osaisitko sanoa mistä johtuu, että tuo minun bamburättini tuoksahtaa hieman ikävähkölle ( ei siis missään tapauksessa haise, mutta tuoksahtaa vienosti ), myös lähes välittömästi pesun jälkeen? Mitään kovin ihmeellistä sillä nyt ei kuitenkaan pyyhitä, ja huuhdotaan ihan ohjeistuksen mukaan? Uskaltaisiko sen koittaa pestä esim. 90 asteessa, jos sinne nyt jotain olisi jäänyt muhimaan sisuksiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rätin voi ihan turvallisesti pestä 90 asteessa. Sen voi vaikka keittää. Tosin joskus voi olla joku outo haju, joka ei lähde pesemälläkään. Meillä kävi jouluna niin: rätti alkoi haista järkyttävältä, eikä se haju lähtenyt pesussa. En pysty tajuamaan, mitä sillä rielvulla oli pyyhitty. Meillä oli silloin vieraita ja paljon ruokia, joita ei normaalisti syödä, joten mysteeri jäi selvittämättä. Paha mieli siitä jäi, sillä petyin riepuuni, jonka en uskonut voivan alkaa haista sellaiselta. :(

      Poista
    2. Ties vaikka pesu soodalla veisi hajutkin pois -eikös se ole jokakodin ihmeaine? Kannattanee kokeilla! :D

      Poista
  23. Hmm...ajankohtainen aihe. Olemme siis olleet yhtä aikaa Superdietillä :)
    Itse laihduin ko. jakson aikana -10kg pelkällä ruokavaliolla,sairastin liki 4vkoa tuosta 6:sta, joten en voinut liikkua. Lähdin mukaan, koska halusin katkaista epäterveellisen tavan syödä, herkutella yms. Halusin myös valmiit ohjeet, joiden mukaan toimia, koska en jaksanut vaivata päätäni miettimällä ruokalistoja.
    Jatkoin myös SD Extraan ja toivon saavani vielä -5kg pois. Sekään ei tuo minulle "normaalipainoa", mutta hitsi vieköön tämä keventynyt olo motivoi pysymään terveellisellä linjalla- koko elämän.
    Hiilarit on olleet minimissä ja muistaakseni kerran tai pari on ollut makean himoa. Silloin otin limpparia.
    Mulle SD oli myös henkinen selvittely itseni kanssa. En tiedä miksi minun pitäisi syödä herkkuja? Voin syödä niitä pari pv kuukaudesta, jos tahdon ja todennäköisesti tahdon, koska pystyn hallitsemaan asian. Tunne siitä, että tämä ruokailu ja herkuttelu on Omassa Hallinnassani on jotenkin miellyttävä. Mulle tuli oikeasti huono olo siitä, että katsoin isoa itseäni sohvalla syömässä muffinssia, josta en oikeasti nauttinut. En tahdo palata siihen!
    Ja vihdoinkin voin sanoa sen rehellisesti. :)

    En lähtenyt SD:n ajatuksella, että "tämä on dieetti ja loppuu joskus". Vaan tosiaan otin sen elämäntapamuutoksena. Olen laihduttanut usein, laihtunutkin. Olen jossain elämänvaiheessa liikkunut paljon ja ollut hyvässä kunnossa. Elämänmuutokset ovat aina näkyneet kropassani. Ja koko ikäni olen ollut pullukka.
    Seuraavaksi lisään elämäntapaani liikunnan takaisin.

    Toivon, että olipa keinot kelläkin mitkä tahansa niin jokaiselle löytyy se oma "hyvän olon paino". Toisella se voi olla enemmän ja toisella vähemmän, itse sen vain tietää. :)

    Tsemppiä meille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että olet noin paljon edistynyt, fyysisesti ja henkisesti! Onnittelut! :)

      Poista
  24. http://lounaallaravitsemusterapeutinkanssa.blogspot.fi/2014/02/ihanat-kamalat-herkut-miten-elaa-niiden.html

    Yksi näkökulma aiheeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin jostain lehdestä tuosta Partasen herkuttomasta vuodesta... olisiko ollut jompikumpi iltapäivälehdistä.

      Poista
  25. Voi juma, enpäs ole koskaan kuullut näin rehellistä analyysiä. :) Mua on aina ärsyttänykin lihavien käyttämät kiertoilmaisut, t.s. iso (liikalihava), lihat (läskiä). Itse olen aina tiedostanut syöväni ihan liikaa ja roikkuvatsani olevan läskiä. Voi kumpa vielä kerran jaksaisin pudottaa painoa! Raija

    VastaaPoista