sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hääperinteitä vai ei?


Minusta oli yllättävää huomata se, miten oma pää onkin niin pahasti jumissa niissä teemoissa, joita häissä "kuuluu" olla ja miten perinteitä pitäisi noudattaa. Näin on näköjään jopa silloin, kun tekee häitä vain itseään ja puolisoaan varten.

Osa perinteistä on sellaisia, jotka aivan suututtavat minua, ja osa taas sellaisia, joista tykkään kovasti. Halusin tiettyjä häihin liittyviä traditioita mukaan omaan tärkeään päiväämme, jotta se erottuisi tavallisesta arjestamme.

Mainitsinkin jo aiemmassa postauksessa "jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua" -litanian, jota hyvinkin huomaamattani noudatin mekkoa väsätessäni.

Perinteisiin kuuluu myös sormus - se vain kuuluu olla. Siitä perinteestä ei olisi tullut mieleenkään luopua. Minun sormukseni on ollut valmiina odottamassa jo kolme vuotta. Meidän oli tarkoitus mennä naimisiin jo silloin, kun muutimme tänne Immolaan. Mutta sitten totesimme, että onpas häiden miettiminen raskasta ja vastenmielistä hommaa ja unohdimme koko jutun. Sormus tuli kuitenkin teetettyä. Se onkin yksi niistä asioista, joita ei meidän häissä oltukaan toteutettu tee se itse -tekniikalla.


Anoppi on jo aikoja sitten antanut minulle suvun vanhoja vihki- ja kihlasormuksia, jotta minä saisin niiden avulla vihkisormuksen sitten joskus, kun se aika koittaa. Minusta se oli valtavan kaunis ele, ja olin siitä tosi otettu. Olimme vasta kihlautuneet ja tuntui hyvältä saada niin arvokas hyväksyntä anopilta.

Sormukset annettiin sitten maksuna korumuotoilija Marisanna Multamaalle, joka teki minulle toivomanilaisen hopeasormuksen.

Hopeaa, niin juuri. Tässä kohtaa traditiota ei enää noudatettu - kultasormusta ei tullut.


En tykkää kullan väristä, ja valkokulta taas on minusta aivan turhaa pröystäilyä. (Miksi maksaa kauheasti rahaa hopealta näyttävästä sormuksesta?) En yleensäkään käytä koruja ja siksi niihin ei kannata upottaa omaisuuksia. Halusin hopeasormuksen ja sellaisen sain.

Timantit eivät ole tämän tytön parhaita kavereita, joten kivenä on joku aivan mikälie pallero, joka maksoi kympin. Se istutettiin vasta tänä kesänä sormukseen ja homman hoiti meidän paikallinen kelloseppämme. Halusin violetin kiven, joka muistuttaisi hääpäivästämme.


Yksi yleinen häätraditio liittyy tietysti autoon, jolla nuorta paria kuskataan. Meillä hääautona oli tottakai oma Pieni Ötökkä Salomemme. Emme tietenkään halunneet raahata perässämme kengänrahjoja tai kiliseviä purkkeja. Salome koristeltiinkin silmäripsillä!


Nämä silmäripset minä ostin Sulolle joululahjaksi viime jouluna. Kuvittelin keksineeni aivan loistavan lahjaidean, mutta heti tilauksen tehtyäni ymmärsin, että nyt meni pieleen. Ripsethän ovat minun mielestäni ihan mahtavat, mutta Sulo inhoaisi niitä aivan takuulla.

Ja niin inhosikin! Hääpäivänä ne kuitenkin kaivettiin esiin. Sulo totesi, että häntä hävettää Salomen puolesta ja että Salomen silmät kuivuvat tuulessa, kun painavat ripset repivät silmiä auki. Sekä Salome että Sulo kestivät kuitenkin nöyryytyksen kuin miehet ja toimmehan me muille ihmisille ilmiselvästi pientä iloa arkeen, kun ajelimme säihkysilmä-Salomella sanomaan tahdon.


Vaikka valitsimmekin siviilivihkimisen, poikkesimme tuon nopean toimituksen jälkeen kirkossa, joka sopivasti tönötti heti maistraatin edessä. Kuuluihan seurueeseemme kolme hengellistä ihmistä ja yksi tuore rouva, joka rakastaa kirkkoja rakennuksina, joten tuntui mukavalta kipaista Herran huoneeseen. Paikalla sattui olemaan kanttori treenailemassa ja toinen rakkaista todistajistamme kipaisi pyytämään avioliiton solmimiseen liittyvää biisiä. Kanttori soitti ja lauloi meille virren. Se oli meistä erityisen miellyttävä ja rauhoittava hetki supernopean ja päätäsuhisuttavan maistraattivisiitin jälkeen.


Ruokailu on varmasti se hääperinne, joka harvimmin jätetään pois. Koska minä muutun hirviöksi verensokerin laskiessa, oli tärkeää syödä kolmen tunnin välein. Kirkkopiipahduksen jälkeen veimme todistajamme ihanaan kahvila Majurskaan, jossa pöydän antimia tärkeämpiä ovat silmänruoat.

Majurska on lempikahvilani. Se on täynnä ihania vanhoja huonekaluja ja esineitä. Se on kahvila, jonne voi ottaa kirjan mukaan, tilata ison kupin haudutettua teetä ja palan rahkapiirakkaa, uppoutua antiikkiseen tuoliin ja unohtaa muu maailma.


Majurskassa nautimme suolapalaa ja kakkua. Me emme polkeneet jalkaa lattiaan selvittääksemme, kuka määrää kaapin paikan - se on yksi niistä traditioista, joita inhoan. Meillä pyritään tasa-arvoon ja minusta parisuhteessa ei ole mitään sijaa toisen polkemiseen edes leikinlaskun varjolla. 


Varsinaisen hääaterian me saimme lahjaksi ystäviltämme. Runsas ja tosi herkullinen illallinen nautittiin Imatralla Valtionhotellin ihanassa glamourissa. Mainion väärinkäsityksen vuoksi ystäviemme hotellihuoneessa oli odottamassa kuohuviinipullo ja suklaata. Vaikka he eivät juuri silloin naimisiin olleetkaan menossa, minusta he todellakin ansaitsivat tuon pienen ylellisyyden. Hyvin suurelta osin oli juuri heidän ansiotaan, että päivä oli niin ihana kuin oli. Teimme oikean valinnan, kun mietimme, keiden kanssa haluaisimme tämän tärkeän päivän jakaa.


Niinpä meidän salainen ja yksityinen hääpäivämme oli oikein rentouttava, vaikka aluksi tottakai jännitti ihan hirveästi. Edellisen päivän minä käyttäydyin kireästi ja veemäisesti (onneksi Sulo ei alkanut katua!) ja hääaamuna en meinannut saada henkeä huohotukseltani. Mutta kun kaikki lähti kunnolla käyntiin, päivästä tuli pelkästään mainio ja leppoisa.

Illan tullen päästimme todistajamme nauttimaan hääsviitistään ja pulahdimme Immalanjärveen uimaan ennenkuin itse palasimme kotiin ja kömmimme epäperinteisesti omaan petiimme hääyöksi.


Koska ihan kokonaan emme halunneet jättää lähisukua ja ystäviä huomiotta, me kutsuimme heidät kakkuilemaan jonakin muuna päivänä. Arvelin, että kun kakuttelu tapahtuu pienissä porukoissa pitkän ajan kuluessa, siitä olisi stressaantuminen kaukana.

Mutta minä jouduinkin heti seuraavana aamuna kakunleipomishommiin. Perinteisesti kakussamme tönötti hääparifiguuri. Playmobil-pariskunta hääkakun päällä on ollut ihan ehdottoman tärkeä suunnitelma niin kauan kuin olemme Sulon kanssa yhdessä kulkeneet.

 
Tässä kahvipöytää jo useampaankin kertaan kattessani olen kiittänyt mielessäni omaa viisauttamme, ettemme ruvenneet mitään "oikeita" juhlia järjestämään. Ison joukon kestitseminen ja viihdyttäminen olisi ollut tuskaa. Huomion keskipisteenä oleminen olisi ollut kiusallista. Kaiken järjestäminen, organisoiminen ja aikatauluttaminen olisi ollut äärimmäisen stressaavaa. Minä olisin ollut pahin hirviömorsian, mitä maan päällä on koskaan nähty ja naamassani olisi ollut muhkea huuliherpes!


Vielä viimeiset sanat tästä teemasta ja sitten aihe taitaa olla loppuun kaluttu.

Hassunhauska hääohjelmahan on yksi suosittu traditio. Mutta ei kiitos meille. Mitä kidutusta minulle olisikaan joutua morsiamenryöstöön tai Sulolle riipimään sukkanauhoja kintuistani hampaillaan sukulaisten edessä!

Meidän häissämme ohjelman piti olla jotain ihan muuta. Minun suloisen sulhoni mielestä sumopaini olisi juuri sopivaa hääohjelmaa!

Kun sitten päätimme hoitaa avioitumisen ilman juhlia, ei sumopukujaan tietenkään lähdetty hankkimaan. Mutta sattuipa niin mainiosti, että tässä aiemmin kesällä poikkesimme Mikkelin Visulahdessa ja kuinka ollakaan: siellähän olikin sumopainia tarjolla! Halusin ehdottomasti toteuttaa Sulon haaveen ja vein hänet tatamille.

(Klikkaa tästä ja katso video.)

Ihan huippuhauskaa. Sekä sumopaini että naimisiinmeno.

58 kommenttia:

  1. :DDD Oi ei, te olette kyllä niin suloisia! Sumopainia :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumopainijat ovat AINA suloisia. :P

      Poista
    2. Huomatkaa myös yhdennäköisyys lapseemme Kerttuun verrattuna. ;)

      Poista
  2. Onnea vielä aivan valtavasti! Hääpukusi oli todella kaunis!! Ja olen samaa mieltä siitä, että häitten pitää olla viettäjiensä näköiset, niinkuin teillä varmasti oli =)

    VastaaPoista
  3. Ei voi olla totta! Just tänään miehan kanssa puhuttiin noista KAMALISTA leikeistä joita häissä nykyään joutuu syvässä myötähäpeässä seuraamaan, just tuo sukkanauhajuttu ja sitten se missä silmät sidottuina tunnistetaan hääväkeä sääriä kopeloimalla, voi herraisä miten tökeröä!

    Tuo on muuten hyvä idea järjestää tuollaisia pienempiä kakkukahvi tilaisuuksia, silloin saa paljon intensiivisemmin keskustella vieraiden kanssa eikä tule liikaa paineita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, taitavat olla aika vakioviihdettä häissä. Itse olen elämäni aikana ollut vain muutamissa häissä, mutta hyvin samalla kaavalla ovat nuo juhlat menneet. Jos niistä häistä jotain opin, niin sen, mitä ainakaan itse en halua.

      Me emme oikein onnistuneet siinä tavoitteessa, että niitä kakkukahveja saa sitten rauhassa laitella ajan mittaan, sillä aika sarjatulella minä sitä pöytää pääsin heti kattamaan. Alkoi jo stressata, ikävä kyllä. Meidän olisi kannattanut lähettää kortit parin päivän viivellä, jotta olisi jäänyt aikaa makustella avioelämää ensin ihan kahdestaan paremmin. No, ei kaikkea voi osata kerralla oikein. :P

      Poista
  4. Minulla on myös hopeiset sormukset. En ole koskaan pitänyt kultakoruista, hopea sopii minulle. Vihkivirtenikin oli pari vuotta sitten juuri tuo sama 822. Meidän hääautonamme toimi mieheni ikivanha suuri ja roisin näköinen pakettiauto, tein lastunauhasta ruusukkeen tuulilasille. Miestä hävetti mennä kirkkoon sillä autolla, mutta en suostunut antamaan periksi. Olemme varmaan tämän maan ainoa pari, jonka hääauto on ollut VW LT28...
    Teidän hääautollanne on kaunis katse. Saiko se pitää ripset, vai otitteko pois hääpäivän jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli guuglata, millainen pakettiauto se on. Pisteet sinulle, ihan huippua!

      Salome joutui tänään riisumaan ripsensä. Teimme kyllä nyt viikonloppuna reissun Vantaalle ripsien kera. Ehkä ne voi laittaa sille aina hääpäivän kunniaksi - tehdä siitä oman perinteen.

      Tuo 822 virsi oli minulle ennestään ihan vieras, vaikka pakanaksi osaankin huiman määrän hengellisiä lauluja.

      Poista
    2. 822 on virsikirjan uusia virsiä, eli niin sanottua harmaata liiteosaa kirjan takana. Harmaan liiteosan virret taitaa olla kaikki sellaisia, joilla uudet sanat jonkun vanhan tutun virren sävelessä. 822 on suvivirren nuotilla.

      LT28 on hauska ajettava, siinä ei ole ohjaustehostinta lainkaan (siis tällaisessa vanhassa vuosimallissa, jolla me hääajoa teimme). Leveyttäkin on lähes saman verran, kuin peruskuorma-autossa, muistaakseni 30cm kuormuria kapeampi.

      Poista
    3. Niin, minä osaankin hyvin ne virret, jotka virsikirjassa olivat 80-luvulla. :P

      Vanhat autot ilman ohjaustehostimia ovat kyllä kivoja ajaa. niissä tuntee todella tekevänsä jotain ja olevansa se, joka määrää, kun voimien takaa saa vääntää rattia.

      Muistan kerran, kun kuplavolkkarini oli olllut talven ajan seisomassa ja kun keväällä ekan kerran lähdin ajamaan, hauikseni menivät aivan kipeiksi!

      Poista
    4. Kupla-parka, sekin oli varmaan kipeä, kun talvilevon jälkeen joutui moisen kurmuutuksen kohteeksi :D

      Poista
  5. Paljon, paljon onnea avioparille! Olen jo monta kertaa halunnut kommentoida teidän naimisiinmenoanne, mutta viime päivät ovat olleet sellaista haipakkaa, että en ole ehtinyt keskittyä kommenttien kirjoittaimiseen. Siksi nyt tämmöinen megakommentti.

    Ensinnäkin, aivan upea puku! Nuo räiskyvän violetit pitsiliinat ovat aivan täydelliset valkoisella taustalla. Arvasin muuten heti mikä puku on ollut inspiraationa. Olen nähnyt tuon kuvan mm. Pinterestissä.

    Luin jokaisen "hääpostauksesi", ne olivat aivan ihania. Rakastan häitä, olivat ne sitten aivan pienet tai paljon isommat. Ja teillä selvästi oli "omannäköiset häät", mistä monesti nykyään puhutaan. Näytit kuvissa todella onnelliselta ja kauniilta.

    Ja nyt minäkin haluan sumopainimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja ihana räpsyripsi-Salome!

      Poista
    2. Kiitos kiitos kovasti, Karkkis!

      Hyvä, että lukijoiden joukossa on hääihmisiä. Kyllähän näin monta postausta samasta aiheesta ehkä voi olla jonkun mielestä vähän liikaakin. :)

      Poista
  6. Olipa mukavat häät ja nimenomaan teidän näköisenne. :) Meillä oli isohkot häät aikanaan, mutta en oikein osannut nähdä itseäni päivän prinsessana, joten pukeuduin minäkin aika lailla vähemmän prinsessamaisesti itse ompelemaani pukuun. Eikä muuten tallottu varpaita (paitsi ehkä tanssilattialla) meilläkään häissä. Tuo tosiaan on harvinaisen typerä perinne. Päätökset tehdään yhdessä, kaikenlainen pomottaminen ja manipuloiminen ovat vastemielisintä mitä tiedän. Avioliitto toimii, kun kumpikin suostuu joustamaan.

    Minulle häissä tärkeintä oli vihkiminen laiturilla, veden äärellä (tuomarin toimesta) ja toki se, että vihkimistä oli todistamassa ja juhlistamassa joukko ihmisiä, joille olimme ja olemme rakkaita ja tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiturilla vihkiminen kuulostaa oikein kauniilta. Oliko teidän tuomarilla kaapu? Kuulimme juuri eräältä pariskunnalta, että kun heidän parisuhteensa rekisteröitiin rannalla, tuomari oli pukeutunut pitkään siniseen kaapuun.

      Tuon polkemisperinteen lisäksi minulla on toinenkin hääinhokki ja se on se, että isä saattaa tyttärensä sulhon käsiin. Isän omaisuudesta miehen omaisuudeksi? Apua, 200-luvulla? Olen varmaan vähän liian kriittinen. Monelle sekin tapa on hyvin tärkeä osa tärkeää päivää.

      Poista
    2. Meillä taisi tuomarilla olla ihan tumma puku. Ei kaapuja tms. Ja ei, minua ei isä todellakaan luovuttanut eikä mieheni pyytänyt kättäni isältäni. :D Yhdessä kävelimme peltojen poikki vihittäviksi ja ihan sain itse kädestänikin päättää. ;) Hiukan on aikansa elänyt tuo luovutus, mutta onpa noita muitakin tapoja, joiden merkitys on aikojen kuluessa hämärtynyt ja muuttunut. Tuskin moni morsian edes ajattelee, mitä se isän luovuttaminen oikeasti joskus on tarkoittanut.

      Poista
    3. 200-luvulla, olen tuohon kommenttiini kirjoittanut... :D No, nimenomaan niin.

      En minäkään usko, että sitä luovutusta moni hoksaa ajatellakaan enää muuten kuin että "näin on tapana".

      Poista
  7. Onnittelut hääparille, tosi symppikset häät! Yritän tulla elokuussa teitä moikkaamaan entiseen kotiini ja minulla on myöhästynyt häälahjakin, kuuluu ehdottomasti sinne.

    Rauni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rauni! Olisimme tosi iloisia, jos pääsisit tulemaan.

      Poista
  8. Oikein paljon onnea vastavihityille :) Olette kyllä niin ihan pari. Teidän hääpäivänne kuulostaa aivan täydelliseltä ja todella ihanalta, juuri teidännäköiseltä!
    Olen vähän hengellinen ihminen ja olen aina ollut sitä mieltä, että menemme joskus kirkossa naimisiin. Nyt lukiessani teidän päivästänne, en olekaan ihan niin varma... Tai siis olisi onnellinen jos meidät vihkisi pappi, mutta ei satapäisen yleisön edessä. Minä olen ihminen joka stressaa aivan älyttömästi jo pelkistä lasten synttäreistäkin, niin miten selviäisin hengissä HÄISTÄ?? Varsinkin kun olen vielä äärettömän tarkka tietyissä asioissa ja minun on aivan pakko saada tehdä kikki itse... Ajatus siitä, että joku muu on leiponut oman hääkakkuni, tuntuu todella vieraalta :) Ns. salahäät ei olisi yhtään hullumpi juttu :)
    Majurskasta minäkin pidän kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta voihan pappi vihkiä, vaikkei olisikaan satamäärää ihmisiä! Eräs kaverini meni naimisiin kirkossa ja paikalla oli vain ne kaksi vaadittua todistajaa. :)

      Ja pappi voi tulla kotiinkin vihkimään. Sinä voit kehittää justiinsa sellaiset häät, kuin mistä selviät! Pappi ja salahäät sopivat kyllä oikein hyvin yhteen.

      Ja kiitos onnitteluista!

      Poista
  9. Ei elämä tuo sumopainikuva :D

    Nyt ei irtoa mitään fiksua kommenttia aiheesta hääperinteet, kun naurattaa niin, että meinaa lirahtaa pöksyyn.

    Hitonmoisen hauska juttu! ;D Kyllä te kaikkea keksitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän on muuten videokin! Miten minä unohdinkaan linkittää. Lisään sen tekstiinkin, mutta tästä pääsee katsomaan:
      https://www.youtube.com/watch?v=ICdTTAx_3B8

      Poista
    2. Muahahahaaha!! Eikä?! Toi musiikkikin, oikeesti?!! :DDD Ja jalat mnee kipi-kipi pitkin tatamia :DD

      Voitteko kuule adoptoida mut? Meitä tulee sitten pari muutakin ;D

      Poista
    3. Minä lisäsin sen musiikin editointivaiheessa. Se olisi vielä hauskempi jos kuulisitte meidän puheet, mutta en uskaltanut sellaista nettiin ladata. :D

      Poista
  10. Olen melkeinpä sanaton tämän hääblogin äärellä.

    VastaaPoista
  11. Tosi paljon onnea! Siun hääpuku on ihana. Ja muutenkin tein näköset häät.

    VastaaPoista
  12. Kaunista ja täydellistä. Oikein paljon onnea juhlapäivän ja muutenkin toistenne johdosta!

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihanaa!
    Kaunis tuo vihkisormus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onpa kummallinen", totesi Sulon pikkuveli sormuksen nähdessään. Ihanan rehellinen nuorimies. :D

      Poista
  14. Niin nautinnollista seurattavaa tämä teidän hääjatkokertomuksenne :D Miten kauniin omannäköiset häät saitte/teitte!!! Varmasti ikimuistoiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, täydellisen onnistunut, meidän omanlaisemme hääpäivä.

      Poista
  15. Suuren suuret onnittelut koko Peikkokukkulan porukalta!!! <3 Olet niin onnellisen näköinen. Kivoja hääpostauksia, sinun näköisiäsi. Minun lemppariasiani olivat Salomen ripset! Aivan ihkut. Uskon Salomen olleen ylpeä ripsistään. Jos meillä olisi joku söpö pieni värikäs auto, laittaisin ehdottomasti ripset sille, muttei meidän tavisautoon sovi sellaiset ja lava-automme on ihan selvästi miespuolinen ;)
    Sormusasiaan sanoisin, että timantit näyttävät hyvältä juuri valkokullassa. Ei kai kukaan upottaisi timantteja hopeaan? Että siksi varmaan joku valitsee hopean sijaan valkokultaa, kuten minä ja mieheni ;) Tosin en ymmärrä koruasioista mitään...
    Onnea vielä Sulolle ja Sussulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peikkokukkulan väelle!

      Jos Salome olisi minun ikioma autoni, sillä olisi ripset aivan koko ajan.

      Ei varmaan kukaan upottaisi timantteja hopeaan. Mutta minä en tajua, miksi kukaan haluaisi timantteja... ;P

      Mutta minä olenkin tällainen Ronskilan Hilkka, vähän omaa sorttiani.

      Poista
  16. Onnittelut vihityille! Tuli jotenkin niin mieleen omat, lähes 6 vuotta sitten olleet häät. "Kaava" oli hyvin samanlainen: salaiset häät pienellä budjetilla ja maistraattivihkiminen. Mekon ostin Eurokankaan mallivaaterekistä ja maksoi 50 euroa! :-) Hääkampauksen sain "lahjaksi" kälyltäni, joka luuli, että minulla on valmistujaisjuhlat, kun tilasin kampauksen. Vihkimisen jälkeen mentiin maalle grillaamaan pienellä porukalla. Ruuat sun muut oltiin käyty miehen kanssa valmistelemassa edellisenä päivänä. Hääautona oli Nissan Micra vm. -86 ja "hääkuvan" otti kummitätini. Parhaat häät, mitä olisin koskaan voinut toivoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostavat tosiaan aika tutuilta nuo sinun hääsi. :D

      Kiitos onnitteluista!

      Poista
  17. Voi miten ihanat häät! Olen lähes sanaton :) Puku on ihan huikea ja mahtavaa kun järjestitte teille juuri oikeanlaiset häät. Minut ja mieheni vihittiin viime syksynä tuulipuvuissa ja villapipoissa tunturissa ja en olisi voinut parempia häitä toivoa. Ja tosiaan, kakunleikkuu ja polkaisut on ehkä mauttominta heti morsiamen ryöstön jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ihan eka suunnitelmamme olisi ollut pitää talkoot ja talkoovieraille yllätyksenä pyytääkin apppi paikalle. Katseltiin kaikkia tyylikkäitä raksahaalareitakin sitä varten. :)

      Poista
  18. Oi! Niin ihanan kuuloinen juhla ja ihanasti kerrottu. Onnittelut teille, myös rohkeudesta tehdä tärkeästä päivästä omannäköinen. Niin sen pitääkin olla!

    VastaaPoista
  19. Meillä on valkokultaiset. Tuumailin pitkään tätä hopean ja valkokullan eroavaisuutta, mutta lopulta päädyin valkokultaan, kun luin tarpeeksi juttuja hopean syöpymisestä vuosien saatossa. Jos tekee paljon työtä käsillään, sormus ei lopulta kestä. Tiedä sitten, eipä noita sormuksia nyt tule kotona pidettyä muutenkaan.

    Harakkana halusin bling blingiä ja valkkasin kiveksi ison rubiinin, timantit ovat ihan liian yliarvostettuja. Valtaosa perustelee timantin ottamisen kestävyydellä, mutta tuskin kukaan sitä sormusta timanttileikkurina kuitenkaan käyttää. Kyllä ne muutkin kivet kestää ihan samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopea on tosiaan aika pehmeä metalli. Kihlasormukseni täytti juuri kuusi vuotta ja kyllä se on jo mahdottoman kolhuinen ja kuoppainen. Uskon sen silti kestävän elämäni loppuun saakka suht kokonaisena. :D

      Ja jos tuo 10 euron kivi joskus murenee, niin sen tilalle on helppo hankkia uusi.

      Poista
    2. Kiven värin perusteella sanoisin sen olevan ametisti. Kyllä sen pitäisi kestää :)

      Poista
  20. Sussa on kyllä paljon sellaista piilevää vahvuutta. Miten moni tekeekään asioita sen takia että "Niin kuuluu" ja kyseenalaistat (mitä moni ei tee, itsekin muistan vaikka omista häistäni että tehtiin paljon sellaista mikä oli aika typerää/ei meidän näköistä tms. tosin oltiin sillon just 20v joten eipäkai se itsetunto ollut vielä sillä tasolla että olis osannut miettiä vaihtoehtoja) asioita, vaikka häissä, mutta muutenkin.
    Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa upeasti sanottu. Minä talletan sanasi sydämeeni ja yritän löytää ne sieltä sitten, kun on taas hutera ja heikkoitsetuntoinen olo. ♥

      Poista
  21. Lämpimät onnittelut. Teillä on ollut todella kauniit häät.

    Samaa mietin kuin edellinen ano, että meidänkin häissä tehtiin monia noista sinun mielestä mauttomista jutuista. 2-kymppisinä mentiin naimisiin ja silloin jotkut noista leikeistä ym tuntu jopa ihan hauskoilta :). Nyt pian 10 vuotta myöhemmin tekisin varmasti monia asioita toisin, mutta onneks ollaan sen verran onnellisesti naimisissa, ettei tarvitse miettiä mitään uusia häitä.

    Ihanaa arkea rouvana!

    Emmuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan sataprosenttisen varma, että jos minäkin olisin mennyt naimisiin 20 vuotta sitten, kaikki olisi ollut täysin toisin. Olisi ollut muhkeat puvut ja pitkät hunnut, olisi ollut kampaukset ja meikit, sukkanauhanriipimiset ja lattianpolkemiset. Jos vaan olisi maksaja jostain löytynyt. :D

      Poista
  22. Ihanat häät ja kaunis puku! Sulon lilat sukat on kyllä piste i:n päälle :)

    Minun häät oli iso juhla, mutta sellaiset halusinkin, nyt voisin haluta toisin. Mutta hyvät oli juhlat ja juuri sellaiset kun halusin. Oli perinteitä ja ei perinteitä. Ja huntu oli vaikka oli jo lapsiakin, mutta kun olin aina halunnut huntu päässä naimisiin :D

    Minusta häät ei vaadi itsessään mitään perinteitä ja parhaat häät on aina parinnäköiset, kuten teilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on pääasia, että ne häät on itselle juuri oikeat: oli sitten megaluokkaa tai miniluokkaa.

      Poista
  23. Ihanat häät teillä!

    Tuo Marisanna Multamaan muotoilema sormus on mestariteos, todella upea! Katsoin linkistä kaikki hänen työnsä, tämä on yksi parhaita. Jäin miettimään, miksi päädyitte laitattamaan siihen parin kympin "mikälie kiven" toisella tekijällä. Miksi sormuksen luoja ei saanut viimeistellä sitä? Mietin myös sitä, että käyttösormus on hopeaa, eikö hopea ole käytössä arka tummumaan? Onko sormus jotenkin pinnoitettu tai suojattu hapettumiselta? Usein kai valkokultaan päätyvät juuri ne, jotka pitävät hopeasta, mutta haluavat korun säilyvän paremmin.

    Ihana kirkkohetki vielä oli piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä kysymyksistä!

      Alunperin sormukseen ei ollut tarkoitus lainkaan tulla kiveä, vaan siihen suunniteltiin pyöreä reikä. Mutta kun näin sormuksen valmiina, minusta reikä näyttikin siltä, kuin siitä olisi pudonnut kivi.

      Sitten me muutimme toiselle puolelle Suomea juuri siinä vaiheessa, kun sormus valmistui. Hääsuunnitelmat lykkääntyivät kolmella vuodella ja siksi myös sormuksen kiviasia jäi unohduksiin.

      Nyt, kun lopulta pääsimme konkreettisesti naimisiin asti, oli aika hankkia sormukseen kivi. "Mikä lie kivi" oli minusta oikea vaihtoehto, sillä ihan oikeasti ja rehellisesti sanottuna minä en ymmärrä, miksi ihmiset syytävät tosi isoja summia koruihin, jotka oikeasti ovat aika turhia esineitä. Tiedän hyvin, että suurin osa naisista rakastaa koruja ja ovat aivan onnessaan, kun saavat sellaisia lahjaksi. Mutta jos joku antaa MINULLE korun lahjaksi, minua harmittaa. Ja mitä kalliimpi se koru on, sitä enemmän minua harmittaa.

      Minä halusin vain sormuksen, jonka ulkonäöstä tykkään, koska katselen sitä joka ikinen päivä. Violetin kiven valitsin siksi, että meidän hääpäivämme oli violetti. Ja tällainen violetti kivi sitten oli tarjolla.

      Hopeasormus kyllä kärsii ajan mittaan, varsinkin minun sormessani. Remonttihommat ja mullassamöyrimiset ja mopollakaatuilut jättävät siihen jälkensä, mutta minusta se ei haittaa.

      Jos olisin ruvennut teettämään kestävämpää kultaista tai valkokultaista sormusta, eivät anopin antamat romukullat olisi riittäneet maksuksi.

      Toki olisin voinut mennä kauppaan ja valita jonkun teollisen tusinasormuksen, kun kerran hopeaa halusin. Mutta minä halusin uniikin. Halusin, että sormus on käsityöläisen tekemä.

      Poista
  24. Pakko oli tulla vielä kertomaan, että onpa täällä kerrottu ihania hääjuttuja! =) Oikein paljon onnea teille molemmille! Pukusi on todella kaunis, samoin sormus ja hiusmallisi. Violetit sukat ja sumopainikin sopivat tunnelmaan. Kuvista tarttuu väkisinkin hyvää mieltä. Ehkä sitä on ollut teilläkin siellä... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Sakru! Meillä on kyllä ollut tosi hyvää mieltä näinä hääpäivinä: sekä kuvaus- että vihkimispäivänä.

      Poista