maanantai 5. marraskuuta 2012

Ihanat naiset


Olen viikannut rättejä ja laputtanut niitä tuntikausia tänään. Samalla olen katsellut yhden leppoisan elokuvan ja paljon Yle Areenan antia. Tylsän robottityövaiheen hyvä puoli on se, että samalla voi hyvällä omallatunnolla nauttia tv-ohjelmien katselusta.

Haluan nyt jakaa kanssanne ohjelman, josta minulle tuli todella hyvä olo ja hyvä mieli.
Klikatkaa tästä, esitysaikaa jäljellä 5 päivää.

Varsinkin juuri nyt, kun minä näen uniakin tiskirättien saumuroinnista ja huolehdin messumyynnin onnistumisesta, tämän ohjelman katsominen teki niin kovin hyvää. Se oli pieni muistutus siitä, millaista elämä parhaimmillaan voisi olla. Vaikka minä olenkin aika paljon kuvitellut panostavani elämän yksinkertaistamiseen rahan perässä juoksemisen sijasta, minulla on vielä pitkä matka siihen, miten elämän voisi elää vieläkin paremmin. Minä haluaisin olla enemmän niinkuin nämä ihanat naiset. Syödä koko vuoden ajan itse kasvatettua pinaattia. Kerätä lämpimät munat kanojen pesistä. Osata tehdä juustoa. Ymmärtää, miten typerä keksintö on vesivessa. Elää siellä, missä kuuluvat vain luonnon äänet.


"Ylellinen elämä rakentuu hiljaisuudesta ja maanläheisyydestä."

Anoppini asuu ihan metsän keskellä. Minusta on ihanaa kipaista siellä saunasta pihalle ja istua laiturin nokassa, kun ympärillä on pelkkää sysipimeyttä, hipihiljaisuutta ja tyyni järvenpinta. Se on suurinta ylellisyyttä, mitä voin kuvitella.

19 kommenttia:

  1. Tuo vesivessaa koskeva lauseesi... hmm. Me ollaan laiskahkosti mietitty, voisiko meille tulla kuivakäymälä kun remontoimme alakerran. Että siis olisi edes yksi näistä vesivessoista korvattu kompostoivalla. Mutta miten se tuntuu niin vaikealta jo ajatustasolla, vaikka uskon että se lopulta olisi yhtä mielekästä kuin kestovaippojen käyttö kertsien sijaan, eikä lainkaan ällöttävää. Pitäisiköhän sitä tosiaan katsoa tuo ohjelma. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minunkin olisi vaikeaa varmasti luopua vesivessasta. Mutta toisaalta muistan sen tunteen, kun olin ollut siskon luona muutaman päivän ulkovessan armoilla pakkaskelillä, ja lähdin takaisin kotiin kerrostaloasuntooni. Posliinipytylle istuminen ja jätösten huuhtominen puhtaalla vedellä tuntui siinä kohdassa ihan uskomattoman tökeröltä toiminnalta.

      Ihailen noita dokumentin naisia, yksinkertaisesta onnellisia.

      Poista
  2. Kiitos ohjelmavinkistä! Katsoin saman tien ja kyllähän siellä elettiin osin sitä ommakin unelmaa. Tosin se vesivessasta luopuminen voisi olla tuskan takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun en ole mikään viherpeukalo, niin erityisesti minua ihastuttaa tuollainen osittainenkin omavaraisuus. Kyllä oman maan ruoka olisi niin hieno asia.

      Poista
  3. Remontoimme taloa ja olimme jo laittamassa kuivakäymälää sisälle. Sitten kun selvisi, että virtsan varastoimiselle pitää olla ihan yhtälailla samanlainen umpisäiliö kuin vesivessaa käytettäessä (vaikkakin pienempi) luovuimme koko jutusta. Samalla vaivalla kaivaa vähän isomman säiliön maahan, eikä vähävetiset tai alipainekäymälät vie kovinkaan paljoa vetta. Tällä hetkellä on käytössä ulkohuussi ja samantyyppinen yöastia kuin tuon ohjelman loppupuolella. Ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ole, enkä ole kateellinen posliinipytyllisille, mutta usein olen miettinyt sitä, että jos potan kanssa kompastuisi puulattialle...

    Usein keväisin päivittelen sitä, miten pienistä sieministä voi kasvaa niin paljon ruokaa. Oleminen luonnon lähellä on tehnyt ainakin minun oloni onnelliseksi, rauhalliseksi ja seesteiseksi. Kaupungissa aina halusi koko ajan jotain, maalla on kaikki.

    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienosti sanottu tuo viimeinen virkkeesi. Onnellisia päiviä jatkoonkin!

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Härlig tarina! Oman maan vihannekset näyttivät niin herkullisilta, että melkein toivoisin itsekin omaavani viherpeukalon ja kitkemiskestävyyttä :)

    VastaaPoista
  5. Mullakin aina sielu lepää, kun päästään kotikotiin maalle käymään. Vielä joskus me muutetaan Itä-Suomeen keskelle metsää, missä lähin kauppa on 30 kilometrin päässä ja lähin naapuri 2 kilometrin päässä. Pitää vaan keksiä, mitä siellä tekee elääkseen, työmatkasta tulee varmaan väistämättä 80 kilometrin pituinen, mutta luulisin sen olevan sen arvoista. Ellei keksi jotain, mitä voi tehdä kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saisi oikein hyvän sadon omalta kasvimaalta, ja jaksaisi kerätä hurjasti sieniä ja marjoja, ja opettelisi metsästämään bambeja, niin ehkä voisi tehdä vähemmän töitä, koska ruokaan ei menisi niin paljon rahaa... :-P

      Poista
    2. Meillä on ollut aina siellä tosi iso kasvimaa ja perunaa on kasvatettu omaan ja muun perheen käyttöön peltokaupalla. Ja omenapuita ym. on ihan hirveesti ja vieressä kaksi runsaskalaista järveä. Periaatteessa se eläminen voisi onnistuakin vähällä työnteolla. Ei meillä oikeastaan lapsuuden aikana hirveästi käyty ruokaostoksilla. Paitsi ostamassa jotain todella eksoottista, kuten mandariineja :D

      Tietty sitten on sähkö, mihin menisi rahaa. Vesi on tullut kaivon pilallemenosta asti järvestä ja on puhdasta ja lämmitys hoituu puulla. Mitäpä sitä muuta tarttisi. Työtähän siinä olisi, mutta mulle se on paratiisi :D Oon vähän erakko.

      Poista
  6. Maalla kasvaneena olen hyvin viihtynyt kaupungissa. Joskus 'vannoin' etten muuta Lappeenrantaa isompaan kaupunkiin, mutta pääkaupungissakin on tullut asuttua. Nyt kun keski-ikä painaa päälle, niin se kaipuu maalle on valtava. Ostettiinkin mökki tässä pari vuotta sitten.

    Siellä nukkuu paremmin. Iltoja on ihana viettää takkatulen valossa. Puusaunassa on mukava löylytellä. Sienestys ja marjastus ovat iso osa syksyä. Muutama kasvikin on tullut kasvatettua mökin pihalla. Erotteleva kuivakäymälä ja kompostointi ovat vieneet mennessään. Metsässä samoilu ei ole pelottavaa ja todellakin, hiljaisuudessa kuulee kun metsä hengittää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja maalla ne vuodenajatkin tuntuvat ihan erilailla kuin kaupungissa.

      Minusta iltaisessa kaupungissa on pelottavaa kävellä. Iltainen metsä on ystävällinen ympäristö.

      Poista
  7. Se on hyvä, että välillä saa jostakin muistutuksia siitä, mikä on elämässä tärkeää. Tässä kaikessa hulinassa sen välillä unohtaa!
    Mukavaa viikkauspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vielä sadan rievun saumurointi, prässäys ja viikkailu... eiköhän se tästä...

      Poista
  8. Kiitos mukavasta ohjelmavinkkauksesta! Ohjelmaa katsellessa sielu lepäsi ja tuli levollinen olo. Ihanaa, että ihmiset löytävät paikkansa ja tapansa toteuttaa tätä maallista, joskus kurjaltakin tuntuvaa eloa.Joku voi ja pystyy toteuttamaan haaveensa, toisen on tyytyminen haaveiluun - mutta sekin usein antaa elämälle siivet ja kantaa eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli levollinen olo. Vaikken ole edes uskonnollinen, noiden niasten pääsisäis... hmm... mikä... laulelu(?) oli minusta todella koskettavaa ja suloista. Tuli se tunne, että he tosiaan ovat paikkansa löytäneet.

      Poista
  9. Meillä on ollu ulkohuussi lähes koko ajan mitä ollaan tässä talossa asuttu eli ainakin neljä vuotta nyt ja yhä siihen silti suhtautuu ristiriitaisesti. Meilläkin on siis tietynlainen sisäpottis käytössä, lähinnä kait siksi että pienten lasten kanssa ulkohuussin käyttö ei aina vain toimi. Ja yöastia on käytössä myös. Silloin kun on kovat pakkaset ja istuu huussissa, sitä kaipaa kovasti, ah, sisävessaa. Mutta huom, sisävessaa, ei välttämättä vesiklosettia. Tosin sellainen meille on nyt kuitenkin tulossa, mutta ei me silti aiota ulkohuussista luopua.

    Omavaraisuus ois ihanaa, mutta mä en usko että täysi omavaraisuus ei tässä yhteiskunnassa ole lopulta kuitenkaan mahdollista. Varsinkin jos on lapsia ja haluaa laittaa ne kunnalliseen kouluun. Ja jostain sitä rahaakin on tultava, ainakin vähän että pystyy perusoloihin ja maksamaan esim. sähköt. Ihannehan se ois, ja näillä näkymin ainakin ruuan käytössä meidän yhteiskunta on tietynlaisen murroksen edessä. Että onko osittainen omavaraisuus pakko muutaman kymmenen vuoden päästä, sitä kannattaa pohtia. Itse yritän tehdä mahdollisimman paljon itse, kellarin puute rajoittaa kasvimaan kokoa ja satoisuutta kun ei oo paikkaa mihin säilöä, mutt jotain pientä joka kesä ja harjoittelua sen varalle että se kellari joku päivä tulee olemaan.

    Ja voi kun pääsiskin pois tästä jatkuvasta valonsaasteesta, ihan sysipimeään metsään ja hiljaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään täyteen omavaraisuuteen usko. Melko mahdotonta. Mutta jos edes pieni osa tulisi omasta takaa, niin ainahan se olisi askel parempaan suuntaan.

      Anopillakin on ulkohuussi vaikka on myös sisävessa. Jostain syystä siellä minä käyn aina ulkohuussissa. Meilläkin on ulkohuussi. Miksiköhän minä käyn siellä niin harvoin? Nyt kun oikein mietin, niin varmaan siksi, että meillä on kunnan viemärit, ja anopilla oma paskakaivo, jonka tyhjentäminen on kallista. Pitääpä ruveta vähän miettimään omaa kotikäyttäytymistä nyt.

      Poista