torstai 20. syyskuuta 2012

Pieni ikkunapäivitys


Minulla on viime kuukausina ollut töitä enemmän kuin koskaan yrittäjyyteni aikana. Toki riskirättiepsiodi teetti hurjan määrän lisätyötä ilman tienestiä, mutta sen lisäksi muitakin hommia on ilmaantunut yhteen syssyyn normaalia enemmän. Tänään olen kuitenkin jättänyt työnteon sikseen ja paneutunut ikkunoihimme. Oli niin kaunis päivä, että se oli kertakaikkiaan pakko omistaa ikkunashowlle.

Meillä on vihdoinkin hyvät raaputtimet. Parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, mutta olisipa ollut kiva, jos olisimme ymmärtäneet heti alkuunsa uhrata joitain kymmeniä euroja asiallisiin välineisiin. Maalinraaputtelu helpottui uskomattoman paljon uusilla työkaluilla.

Maalinpoiston jälkeen olemme öljynneet pokat pellavaöljyllä. Erityisesti uudet puuosat on öljyttävä huolellisesti. Öljyämisen jälkeen vuorossa on ollut maalaus. Valitsimme Uulan pellavaöljymaalin, jota olemme hieroneet pokiin aivan henkäyksenohuen kerroksen.


Työhuoneen kahden ikkunan pokat ovat nyt viimeinkin kuivahtaneet sen verran, että niitä pystyy käsittelemään. Ruosteenestomaalilla spreijatut helat kiinnitetään takaisin paikoilleen alkuperäisillä ruuveilla.

Kahdeksan ikkunaruutua on nyt valmiina kitattaviksi. Se onkin Sulon heiniä.

12 kommenttia:


  1. "jättänyt työnteon sikseen ja..." kyllä tuo ikkunaprojektikin minusta työltä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... viime päivinä olen ollut aika ahdistunut siitä, miten työtyön takia en ole pystynyt tekemään rakkaita kotitöitä. Jos minulla ei olisi ollut koko kesän ajan niin kiire oikeiden töiden kanssa, meillä varmaan olisi nyt ikkunat paikoillaan.

      Poista
  2. Tehän olette jo pitkällä! Kittiosuus onkin ihan oma homma, mutta liukuhihnalta kun tekee niin hyvä tulee. Kittiveitsi on sitten ihan ehdoton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo on tainnutkin jo hankkia kittiveitsen hyvissä ajoin. Viimein pääsee kokeilemaan!

      Mutta emme me ole pitkällä. Kolmen ikkunat pokat ovat vielä ihan alkutekijöissään, rapsuttamatta, lasit irrottamatta...

      Poista
  3. Kannattaa sitten pitää huoli, ettei pohjustukseksi vedetty pellavaöljy pääse täysin kuivumaan ennen ensimmäistä maalikerrosta. Kuivan pellavaöljykerroksen päällä ei maali välttämättä pysy.

    Ihan vaan pikavinkki. Jossain oppaissa varoitetaan tuosta pellavaöljyllä pohjustamisesta, mutta ei siinä ongelmaa ole, kun ei kuivata "liikaa".

    Työn iloa! :)

    -Pöö-

    VastaaPoista
  4. Voi ei... en minä tiedä, onko se ollut kuivahkoa, täysin kuivaa vai märkää. Yön yli olemme antaneet olla ennen maalaamista.

    VastaaPoista
  5. Pellavaöljyn on tarkoitus kyllästää puu, joten jos olette sitä reippaalla kädellä vedelleet, ei se varmasti ole kuivunut liikaa ennen maalausta. Hyvät työvälineet ovat kyllä kaikki kaikessa, helpottaa työtä kummasti :) Tsemppiä projektin jatkoon!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut aikaansaannoksista! Kivempi ottaa syksyä vastaan, kun saatte osan ikkunoista paikalleen.

    Ihana tuo sun keppiheppa, ihan hepalta näyttää. Minä tein joskus virkattuja keppiheppoja ja muistan tuon saman tunteen, että näyttää enemmän muumilta!

    ps. Luulen, että keittiöpyyhkeet menevät hyvin kaupaksi. Ovat jotenkin trendituote, jota ihmiset ostavat muuhunkin kuin alkuperäiseen tarkoitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että joku muukin on tutustunut muumi-ilmiöön! :-D

      Poista
  7. Olet kyllä todella tarkasti jaksanut raaputtaa!! Jos olisin itse puupinnalle raaputtanut niin olisin menettänyt järjenvaloni,sen verta oli vanhaa maalia pokissa. Toki lopputulos ei ole niin hieno mutta ei voi mitään. Te saatte kyllä kauniit pokat kunhan valmistuvat :)Ahkeruus palkitaan - tässäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli hinkata puulle saakka. Päällimmäisenä olleeseen muovimaaliin piti käyttää kuumailmapuhallinta, ja silloin lähtee samalla kaikki kerrokset. Kiroan muovimaalaajat... ja suren niitä, jotka minun jälkeeni joskus rapsuttelevat meiltä perimiään talonpoikaiskalusteita esiin muovimaalikerrosten alta.

      Poista