torstai 27. lokakuuta 2011

Joulun valon sydämiimme...

Minusta on hölmöä laittaa jouluvaloja lokakuussa. Mutta nyt oli minunkin pakko ne jo viritellä ovensuuhun.

Koska pimeys laskeutuu jo viiden jälkeen, on työhuoneen ovella oltava valot. Ja kun kellojakin taas siirretään, tulee pimeys ensi viikolla vieläkin aikaisemmin. Jos haluan saada tänne asiakkaita, on heidän nähtävä, minne suunnistaa.

Kyllähän työhuoneen oven päällä on ihan oikea pihavalokin. Me emme vaan ole keksineet, missä sen katkaisija mahtaa olla. Sähkömies veikkasi, että katkaisija on vanhassa sähkötaulussa - siinä kun lukee "ulkovalo" yhden nipsuttimen alapuolella.

Sähkömies ei ehkä huomannut kyseisestä valaisimesta lähtevän johdon ohittavan sähkötaulun aika suvereenisti.

Koska valaisin sijaitsee mahdottoman korkealla, emme ole saaneet aikaiseksi kiivetä vaihtamaan siitä lamppua, jonka oletimme olevan palanut. Tänään minä kiipesin. Uusi lamppu ei muuttanut asiaa mitenkään: valo pysyi pimeänä, vaikka mitä napsuttelin.

Niinpä hain vintistä ne jouluvalot.

9 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Jouluvaloja? minusta kirkkaat valosarjat tuovat valoisuuutta tähän pimeään syksyyn, en koe niitä jouluvaloiksi.

Saila kirjoitti...

Voi ei, mikä ulkovalo :-D Mysteerivalo?
Kyllä onkin kutsuva sisäänkäynti, tuo on ihana, ei tuollaista saa aikaan tavallisella ulkovalolla, vaikka teidän valo onkin ihanan retro. Minustakaan ulkovalosarjat eivät ole "jouluvaloja".

Susanna kirjoitti...

Minä olen niin vanhanaikainen. En ole pysynytvaloilmiöiden perässä. Minulle ulkovalo on ulkona oleva kiinteä valaisin, ja nämä ledihärpäkkeet ovat jouluvaloja.

Henna/Koti asemalla kirjoitti...

Ihanan näköistä.:) Voi kun meidänkin asema näyttäisi ulkoa yhtä siistiltä niin näyttäisi yhtä kivalta...
Kyllä mä silti varmaan yhden jouluvalon kuistille laitan, vaikka seinät onkin täynnä tageja...

Aikku kirjoitti...

Valoa ei ole koskaan liikaa ja kun nyt viikonloppuna siirrytään normaaliaikaan niin sitten vasta aikaisin pimeä tuleekin.

Minua ei häiritse "talvivalot" tai "tunnelmavalot" tai "jouluvalotkaan", mutta joulukuusi valoineen voisi vielä odottaa. Sellainen tuli tänään iltalenkillä nähdyksi yhden talon pihassa.

Katja kirjoitti...

Kyllä ne voi jo lokakuussa laittaa. Itse pidän niitä enemmän pimeän ajan valoina tai talvivaloina. Vanhoissa taloissa on metkoja yllätyksiä, kuten valot :D

Varpasen Asema kirjoitti...

Meillä on samanlainen ulkovalo, jonka saa päälle juuri samannäköisestä sähkötaulusta :) Ei kyllä riitä valaisemaan koko pihaa, joten jotain valaisimia olisi meidänkin viriteltävä...

Susanna kirjoitti...

Henna, on meilläkin taas kerran kaatopaikkakuorma tuossa talon päädyssä, ihan paraatipaikalla, eikä se ainakaan kaunista tätä taloa...

Aikku, joulukuusia tosiaan ei tarvitsisi ihan vielä näkyä. Eikä joulupukkeja... sellainen tuli vastaan eilen kaupan ovella.

Pitää vielä yrittää tutkia tuon pihavalon johdon liikkeitä. Minulle ei ole oikeastaan ollenkaan selvillä sekään, onko tuolla vanhalla sähkötaululla mitään virkaa. Uusiakin kun on kaksin kappalein.

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Kyllä voi pimeyskin näyttää kutsuvalta, kun Suomi-ikävä vaivaa! Ihanalta näyttää ovi ja ikkunat valoissaan <3