perjantai 14. lokakuuta 2011

Opiskelu kantaa hedelmää

Olen tosi innoissani web designer -koulutuksesta, jossa opiskelen nettisivujen rakentamisen saloja. Koulutus alkoi jo maaliskuussa ja ensimmäinen puoli vuotta meni tuskaillessa sitä, ettei siellä edetä lainkaan, ja lähiopetuspäivät ovat järjettömän turhia. Nyt viimein kuitenkin olemme päässeet asiaan. Olen yhä sitä mieltä, että tahti on turhan verkkainen, mutta yritän sitten syventää oppeja kotona omin nokkineni.


Tänään olenkin saanut aikaan jotakin näkyvää: omat nettisivuni! Panin ilmeen melkolailla uusiksi, mutta pitäydyin oranssissa värissä. Sammakkologon päätin hyllyttää näiltä pääsivuilta ja jättää sen pelkästään tuonne käsityöpuolen juttujen yhteyteen. Sammakko seikkailkoon jatkossa tuotelapuissa ja verkkokaupassa, mutta graafisen suunnittelupalvelun markkinoinnissa en aio sitä enää käyttää.

Minusta oli niin huippumahtavaa osata itse rakentaa nämä sivut, että kiljahtelin riemuissani, kun homma eteni ja aina joku uusi elementti napsahteli paikalleen. Sanat, jotka ovat olleet minulle aina pelkkää hölynpölyä, saivat viimein jotakin selvennystä.

Div! Tag! CSS! a:hover! Wrapper! #navi! Olen ihan liekeissä!

7 kommenttia:

  1. Toi on tosi mahtava fiilis, kun pitkään puolipakolla on jotain tahkonnut ja sit yhtäkkiä kaikki kirkastuu ja homma toimii. Onneks olkoon!
    t. Merja

    VastaaPoista
  2. Vau, onpas mahtavaa! Hienoa! Tosi hyvännäköiset sivut, sulla on todellakin silmää! :)

    Argh haluisin itse osata myös noita taitoja, sillä tarve osaamiselle tulee vastaan todella usein!

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit! Onneksi olkoon! Minustakin nettisivujen teko on mahtavaa, vaikka joskus myös überturhauttavaa, kun jonkun asian kuntoon saamiseksi kuluu päivä- tai jopa viikkokausia (kun pakerran niitä keskenäni ja etsin tietoa kirjoista ja netistä). En osaa juurikaan javascriptejä, mutta on siinä silti taikomisen makua kun elementit saa paikoilleen niin kuin pitikin, jollain ihme koodeilla! Just niin kuin sanot.
    Tulee mieleen tietokoneet joita oli silloin kun ekoja kertoja opettelin niitä käyttämään, silloin piti kaikki komennot kirjoittaa käskyinä, se oli kivikaudella ennen omppuaikaa ;-)

    VastaaPoista
  4. Todella kivan näköiset sun sivut!! Tykkään kovasti oranssista väristä ja noi kukkaset; tosi TOSI kivat!!

    Mä en tajua nettisivujen teosta yhtään mitään, mutta haluaisin opetella joskus.

    VastaaPoista
  5. Hip ja hei ja hurraa! Eikös ole ihanaa että huomaa osaavansa! Onnea vaan, ja menestystä tekemisillesi. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitoskiitos!

    Saila, onneksi en ole koskaan joutunut tekemisiin niiden tekstipohjaisten pc-käyttiksien kanssa. Mitä nyt jotain yatzya joskus pelasin. Tietokoneopinnot sain aloittaa heti alkuunsa omppujen kera: Macintosh II:t ja sitten Quadrat olivat niillä, joiden kanssa minä aloin graafista suunnittelua opiskella.

    VastaaPoista