keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Mainostamisen aika


Mitä pidätte uudesta tiskirättimainoksestani? Minusta se on mainio, ja siitä suuri kiitos mannekiinilleni! Ihan tarkkaan en ole vielä keksinyt, mihin ja missä muodossa mainos pitäisi levittää.

Tänään ilmestyi kotiseutumme (mainos)kesälehti, joka jaettiin joka kotiin ja jota myös pitkin kesää on jaossa kaupoissa ja virastoissa. Siitä minä ostin ilmoitustilan - tosin siihen lehteen tämä ihana uusi mainos ei ehtinyt.

Mainospaikkojen hinnat ovat minusta jokseenkin älyttömiä, ja olen tässä talven mittaan tullut siihen tulokseen, että lehtimainostaminen on hukkaanheitettyä rahaa. Pitäisi keksiä parempia kanavia.

Minulla oli melkoisia vastoinkäymisiä, kun päätin hyödyntää ilmaisia mainospaikkoja, eli kaupungilla olevia ilmoitustauluja. Ensin aamulla laminointilaitteeni päätti rutata kalvon sisäänsä. (Merkkiä Lervia, Lidlistä. Älkää ikinä ostako yhtäkään Lervia-merkkistä konetta. Vaikka Lidlissa on ihanaa ruokaa, koneita sieltä ei kannata hankkia.) Jonkun aikaa väänsin itkua, kunnes otin ruuvimeisselin käteeni ja aukaisin laitteen. Sain kuin sainkin äherrettyä koneen alkutekijöihinsä ja mainokseni revittyä ulos.

En kuitenkaan osannut laittaa kaikkia irrottamiani osia takaisin paikoilleen, mutta onneksi se ei haitannut, sillä vehje toimi vaarallisena avomallinakin.

Ajelimme Sulon kanssa mopoilla pitkin kylää kiinnittämässä mainoksia ilmoitustauluille, joita oli yllättävän vähän ja nekin vähät olivat huonoissa paikoissa. Sateenkin saimme niskaamme, ja loppuilta vietettiin peiton alla elokuvaa katsellen ja suklaata syöden.

Mainoskampanjani ei siis ole vielä kovin hohdokkaalla mallilla.

20 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Aivan ihana mainos! Hervottoman hiano! :)

Facebookista hiffasin, että työhuoneesi sijaitsee kaupungissa, josta olen kotoisin. Siitä tuli taas lisäpisteitä. :)

Inka kirjoitti...

No onpas kyllä hieno mainos! :) Netti se taitaa olla nykyään usein painettua lehteä tehokkaampi mainoskeino. Ja ehkä vielä tehokkaampi on puskaradio?

Tilasin reilu vuosi sitten sinulta tuollaisen maatuskarätin ja se on kyllä ollut tosi hyvä ostos, pyykkikonevierailuja lukuunottamatta jatkuvassa käytössä :)

Anonyymi kirjoitti...

Melko retro, vaiko peräti vintage :) Ihana mainos!

-Hanna-Kotka

Mira kirjoitti...

hieno mainos!mä luulen kanssa että noi ilmoitustaulumainokset on tehokkaampia ku lehtimainostelu- ei ainakaan maksa mitään...

Sara kirjoitti...

Onpas tuo mainos hieno! Onnea vaan mainostamiseen! Joku sanoi joskus, että kun laittoi mainoksen jonkun sisustuslehden loppuun (siellähän niitä piisaa), niin käynnit aina mainoksen jälkeen kotisivuilla moninkertaistui.

AnniP kirjoitti...

Mainio rättimainos! Mainostaminen on kyllä vaativa taiteenlaji...

Rouva Kukko kirjoitti...

Tosi hyvä mainos!

Sun täytyy ite ollan aktiivisesti lehtiin yhteydessä, ett tulis tekeen susta lehtijutun kotona. Pelkät mainokset menee usein ohi silmien, tarinat muistetaan paremmin. Ne poikii hyvinkin asiakkaita. Pieniä paikallislehtiä on varmasti paljon myös Imatran seudulla, koko Saimaan paikallislehdet käyt läpi, että saat kaikki kesämökkiläiset piipahtamaan teillä. Meillä on näet mökki Puumalassa, eikä sieltä ole pitkä matka Imatralle.

Anonyymi kirjoitti...

Meinasin kanssa ihan ehdottaa, että ota yhteyttä Uutsi-Vuoksen toimitukseen, jos ne haluaisivat tulla tekemään sinusta jutun, se ei ole mitenkään mahdotonta ja antaisi lisää mainosta noin niinkuin ilmaiseksi, kun tälläisessä käpykylässä ei noita tapahtumia aina ihan lehdentäytteeksi piisaa. Tai jos et itse kehtaa, niin kerro, minä voin vaikka soittaa sinne :D Tai sitten siihen ilmaisjakeluläpyskään, minkä nimeä en muista, kun sitä en halua meille, mutta sitä varmaan monet lukee (U-V on varmempi, vielä jos saat peittojakeluun sen jutun, siinä on aina välillä niitä sisustusliitteitä jos vaikka sellaseen pääsisit? Siinä on usein ollut paikallisia osaajia kyllä mukana...)

Kati

Susanna kirjoitti...

Itse asiassa olen jo ottanut Uutisvuokseen yhteyttä ja sieltä on toimittaja ensi viikolla tänne tulossa. :-)

Olen ihan syksystä asti kerännyt rohkeutta ottaa yhteyttä lehteen ja nyt puodin aukeamisen kynnyksellä lopulta sain sen tehtyä.

Sara, minulla oli Talo&Koti -lehdessä joulun alla mainos, mutta silloin myynti oli muutenkin joulun takia erityisen hyvää, joten en päässyt seuraamaan, vaikuttiko se mainos vai ei.

Kirsikka, kiitti: jokainenylimääräinen piste on ihan tervetullut! :-D

Inka, kiitos! Tuollaista palautetta on niiiiin mukavaa saada!

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Samaa mieltä - monestakin asiasta. Lehtimainonta on sattumanvaraista. Joskus tehoaa, toisinaan taas kankkulan kaivosta vois etsiä rahojaan...ja vaikka hyväksyy itse vedoksen, se voi silti näyttää ihan erilaiselta oikeassa kontekstissaan. Tuli sellainen idea, että joku sisustuslehti vois tehdä meistä yhteisen jutun, sun ja mun rätit. Ja tehdä vaikka empiirisen tutkimuksen, jota omassa blogissani esittelinkin. Joskus kyllä ihmettelen, mutta en ole saanut toimeksi kysyä, että pääseekö nää pienet putiikit täältä periferioista ikinä mihinkään sisustuslehtiin vai pääkaupunkiseudun fiinit liikkeet vain?

Mainostaminen on taitolaji, mutta sun mainos näyttää kyllä hienolta, voin kuvitella että halpaa ei ole tuonkaan painattaminen. Mulla on muuten samanmerkkinen Lidlistä ostettu laminointikone, mutta on vielä toiminut moitteettomasti - en ole kyllä paljon käyttänytkään.

Saila kirjoitti...

Minusta suklaa ja elokuva peiton alla kuulostaa aika hohdokkaalta :-D
Voi hitsi tuota laitetta, onneksi se kuitenkin toimii. Onhan niitä avoautojakin. Onnea kesälle!

Jenni/MeidänKoti kirjoitti...

hieno mainos!! pitääpä muistaa ettei lidlistä osta, laminointikoneesta haaveilen... meidän tulee harvoin ruokaa sieltä ostettua mutta tavarapuolen käyn joskus kiertämässä läpi.

Varpasen Asema kirjoitti...

Posti toi tänään upean läppälaukkusi, paljon kiitoksia. En ole mainostamisen, markkinoinnin tai myynnin ammattilainen, mutta tuli kassia tilatessa mieleen, että oliko mahdollista saada verkkopuotisi myös englanniksi? Itse olen huomannut liikkuessani maailmalla työn puolesta, että suomalainen design herättää aina paljon kiinnostusta. Lähden taas ensi kuussa reissuun ja sinun maatuskat lähtevät mukaan :)

Susanna kirjoitti...

Lervian kunniaksi pitää sanoa, että onhan se jo monta vuotta hyvin palvellut.

Kiitos vaan tilauksesta sinne Varpaseen! Olen sitä englanninkielistä versiota kyllä pohtinut, mutta kun en ole vaan saanut aikaiseksi tutkailla, miten tuo maksuliikenne sujuisi. PayPalin opettelukin tuntuu hirmuisen työläältä.

Pellavasydän, kannattaa laittaa ihan kaikkiin mahdollisiin lehtiin omia "vinkkejä", eli puffiaiheita omista tuotteistasi. Niillä minä olen saanut tosi paljon tilauksia ja ne ovat ilmaista mainosta. Eli tulevat just sisustus- ja akkainlehtiin sellaisille kokoomasivuille, joilla esitellään kaikkea kivaa ja tarpeellista.
Sitä ne isotkin design-liikkeet tekee - eihän se ole ollenkaan sattumaa että kaikissa lehdissä aina esitellään samat tuotteet juuri samoihin aikoihin.

Susanna kirjoitti...

Hyvä on mainos, mainio suorastaan! Onnea edelleen! Yrittäjän taival ei totisesti ole helppo, eikä kovin usein ruusuinenkaan.

Mirkka M kirjoitti...

Just meinasin sanoa samaa ku Saila. Minusta hohdokasta. :)

Unknown kirjoitti...

Hauska mainos. Tulee mieleen vanhat lehtimainokset. Niissä aina tolleen "puhuteltiin" rouvia.

Mulla on ollut nyt pari kuukautta käytössä kilpailevan firman bambuinen ja hamppuinen tiskirätti. Kumpikaan ei haise. Itse en vaan kertakaikkiaan saa riittävän siistiä (=kuivaa) tiskipöytää niillä -siksipä käytän yhä ohessa wettexiäkin. Joka ei siis sekään haise, kun sillä vaan kuivaan puhdan tiskipöydän pinnan:D

Anonyymi kirjoitti...

erittain mielenkiintoinen, kiitos

Susanna kirjoitti...

Enpä sitten tiedä toisten valmistajien räteistä, mutta itse en ainakaan ole wettexejä kaivannut kertaakaan.

Sulo Lintunen kirjoitti...

Meikäläinenkin tykkää uudesta mainoksesta! Siinä on meininkiä :)

Nyt kun joudun jalkapuolena elämään muutaman viikon, niin enpä juuri muuhun ole pystynyt kuin pölyjä pyyhkimään. Tuli Leena 37h:n kokemukset bambu- ja hamppuräteistä mieleen. En itse ole huomannut että bamburätti jättäisi pinnan märäksi. Olen jopa kiillotellut autoa bambulla, ja siinä näkee armottomasti, jos ei pinta kuiva kunnolla... Mahtaisiko sinun rätissäsi olla joukossa polyesteria? Sillä varmaan saadaan aikaiseksi tuotteen itsensä kuivaminen nopeammin, mutta vaikuttaisiko se pyyhkimisen tuloksiin?