Piut paut maitomaaleille

Hiirihuoneen seinien väritys on ollut mielessäni. Eilen minulle tuli visio tummanvioleteista seinistä. Sulo tosin ei suhtaudu aivan varauksettomasti siihen visioon. Toivoisin silti tummaa, syvää väriä. Tällä kertaa emme aio edes harkita maitomaalikokeiluja, vaan turvaudumme suosiolla Uulan Into-maaliin. Jotain on opittu.

Kaikki tulevan makuuhuoneen kalusteet sattuvat olemaan valkoisia. Meille on tulossa uusi vaatekaappi ja sänky futon-patjoineen siskoltani! Olen tosi innoissani siitä futonista. Ne kerrat kun olen siskon luona yökyläillyt ja saanut nukkua futonilla, on olo ollut käsittämättömän ihana. Aamulla kun ei ole tarvinnut suoda ajatustakaan kipeälle selälle!

Toinen hiirihuoneeseen päätyvä vaatekaappi on minun teinivuosiltani. Kuvan kirjahylly on ikivanha kaappi, josta teinityttönä irrotin lasiovet ja jonka maalasin millä lie miranolilla. Osasin jo tuolloin pilata kauniita huonekaluja vääränlaisilla maaleilla. Alakaappiin mahtuivat kaikki vaatteeni. Samaisen kalusteen olen nyt hakenut tänne meille ja se on jälleen vaatekaappinani. Miksiköhän kaikki vaatteni vaan eivät enää mahdu sinne? Nyt harmittaa ovien irrottaminen, sillä joudumme rakentamaan uudet.

Kun olin 13-vuotias, isäni lohkaisi äidin työhuoneen nurkasta palan ja rakensi minulle oman huoneen. Se oli aivan pikkuruinen, mutta sinne mahtui kaikki, mitä tarvitsin. Miten rakastinkaan oman huoneen rauhaa! Ja miten etuoikeutettu olinkaan sisaruksiini verrattuna!

Sain itse sisustaa huoneeni. Valitsin vaaleansiniset seinät ja minunvihreän katon. Äiti ompeli minulle vaaleansiniset verhot ja kutoi vaaleansinisen maton. Itse minä maalasin kaikki vanhat huonekalut valkoisiksi. Kirjahyllyn lisäksi huoneessa oli sänky, kirjoituspöytä ja tuoli. Ihana pinnasohva oli vain 60 senttiä leveä, mutta mahduin aivan hyvin nukkumaan siinä vuosien ajan. Jos tuo sohva olisi vielä ehjä, hakisin senkin tänne meille.