Uhhuh, miten hankalaa on ollut vieroittua uutisista. Minulla on ollut tapana aamupuuron poristessa ja aamupalaa syödessäni selata kännykällä tuttua kierrosta Instagram - Yle - Hesari, ja jumittua lukemaan uutisia. En pääse niistä irti, ja nykyisin, kun ne ovat jo vuosia olleet pelkkää kauhukuvaa toisensa perään, niiden lukeminen on tehnyt minulle todella huonoa. Vihani ihmiskuntaa kohtaan on kasvanut jo itselleni sietämättömän suureksi. Siksi arvelin, että minun olisi kehitettävä joku korvaava toimenpide aamuiselle kännykkäräpellykselle. Iltaräpellyksen olen jo parin vuoden ajan onnistunut vaihtamaan kirjojen lukemiseen.
Keksin Hesarin sanalouhokset. Aivojen haastaminenhan on hyväksi kenelle tahansa ja suojaa muistisairauksilta! Sanalouhosten etu on sekin, että niitä ei pysty tekemään määräänsä enempää, sillä joka päivä pääsee pelaamaan vain yhtä peliä. Se on myös haitta, sillä jos pelin ratkaisee jo ennen kuin puuro on valmista, jää vielä paljon aikaa kännykän houkutuksille.
Sitten korvasin kännykän katselemalla Modernia perhettä läppärin näytöltä. Komedialle nauraminen oli huomattavasti parempi lähtö päivään kuin synkkääkin synkempiin uutisiin uppoaminen. Mutta koska minä olen minä, myös Moderni perhe vei minut mennessään. Mikä pahinta, sitä on tehty 11 kautta, ja jokaisessa kaudessa on yli 20 jaksoa. Luuletteko, että osasin lopettaa siihen, kun puurolautanen oli tyhjä? En tietenkään. Siihenhän minä unohduin katsomaan aina seuraavaa ja vielä seuraavaa jaksoa.
No, piti taas keksiä joku fiksumpi ratkaisu ja tulin ajatelleeksi ristikoita. Ostin ristikkolehden ja sehän tuntui taas hyvältä aivojumpalta. Mutta miten ihmeessä minulle tämänkin suhteen kävi ihan tuttu kuvio: en pystynyt lopettamaan! Aina oli seuraava sivu ja sitä seuraava sivu odottamassa. Neuroottisesti jouduin puurtamaan koko lehden läpi vain, jotta pääsisin siitä eroon. Ja samalla kun vedin yliannoksia ristikoita, kiukuttelin sanoille, joita ristikot ovat täynnä, mutta joita ei kertakaikkiaan ole olemassa ristikkokuplan ulkopuolella. Kenkien kielet? Iltit. Kekoja? Ruot. Määrly? Aspi. Houkutuksia? Täyt. Kymmenen potenssiin miinus 18? Atto. Matka-asiakirja? Esta. Nuolimyrkky? Upas. Ja miten niin jumalat ovat aasat? Ihan oikeasti, mitä helvettiä?!
Ainoastaan kryptot ovat rentouttavia, koska niissä on vain oikeita sanoja. Mutta koukkuun minä niihinkin jään jumittamaan.
"Etkö voisi vain lopettaa ja siedättää itseäsi," kysyi Sulo ristikoista. Niin kuin en olisi yrittänyt. Joka ikinen aamu minä yritin panna lehden pois, mutta käteni ei suostunut laskemaan kynästä eivätkä silmäni suostuneet katsomaan muualle. Tämä on ADHD:ta. Tämä ei ole Sussun hauska ominaisuus, vaan ärsyttävä ja orjuuttava aivoerikoisuus.
Ristikkolehti on nyt matkalla paperinkeräykseen ja olen palannut Modernin perheen pariin, mutta olen saanut sitä touhua kuriin, koska sekin alkoi ärsyttää minua. Yliannostuksena nautittuina tuon sarjan mainiot hahmot alkoivatkin vituttaa minua siinä, miten ilkeästi he kohtelevat toisiaan. Ei enää naurattanut. Nyt osaan katsoa vain yhden tai kaksi jaksoa kerrallaan ruokailun yhteydessä. Mutta niin kauan kuin sarja on kesken, en pysty katsomaan mitään muuta. Kaikkien kehuma Queen of fucking everything odottaa Areenassa vielä pitkään, sillä minä olen vasta kuudennessa kaudessa Modernia perhettä.
Olen senkin oppinut, että me neuroerikoiset jäämme jumiin yhteen jos toiseenkin juttuun. Kyseessä voi olla ruoka, juoma, vaate, materiaali, kaiketi ihan mikä tahansa. Minä olen pukeutunut yhdellä samalla kaavalla ompelemiini bambumekkoihin vuodesta 2014 asti. En pysty juuri mitään muuta ylleni pukemaan enää kuin bambua. Kaikki muu tuntuu pahalta. Mekkoni vaihtuvat kesällä puuvillaisiksi, mutta kaikki vyötäröltä katkeavat vaatteet ovat minulle todella hankalia. Siedän alus- ja sukkahousut, mutta kesällä heitän nekin menemään. Nykyisin osaan jo käydä kävelylläkin mekossa, mutta vuosikausia tuskailin sitä, miten inhottavilta ulkoiluhousut tuntuvat. Sitten tajusin, että vaikka koko muu maailma vetää jalkaansa tekokuituiset housut lähtiessään lenkille, minun ei ole pakko.
Näitä fiksaatioita on mahtunut elämääni valtava määrä. Lukiossa minulla oli samat villasukat jalassa joka ikinen päivä ja pyysin äitiä neulomaan minulle toisen samanlaisen parin. Fiksaatioista pääsen eroon joko sillä, että yhtäkkiä olen vain saanut niistä tarpeekseni (esim. Weetabix tai neulominen) tai niitä lakataan valmistamasta (Pirkka-rommileivoskeksit, Yogi Choco Chili -tee, Rainbown pakastevihannekset, Arctipsit). Minusta myös vaikuttaa siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä ehdottomammaksi käyn näiden kanssa. Esimerkiksi Espanjaan matkustaminen on nykyisin minulle ongelmallista osittain senkin takia, että siellä minun on mahdotonta saada pidettyä ruokailuani sellaisena, kuin se on kotosalla.
Viime kevään etäyrityskurssi oli niin hyvä asia. Oli pakko keskittyä heti aamuyhdeksältä järkevään tekemiseen, mutta ei tarvinnut stressata edeltäviä iltoja siihen, että piti lähteä aamulla jonnekin. Nyt, kun elämässäni ei ole paljon velvollisuuksia tai stressiä, minun olisi tosi fiksua kokeilla taas jotain kuntouttavaa työtoimintaa. Saisin siitä muutaman roposenkin kuukaudessa. Minua ei kuitenkaan ole kutsuttu TYP:iin kokonaiseen vuoteen. Kun oma vastuuvirkailijani siirtyi uudelle uralle, minut vain unohdettiin. Pyysin nyt itse pääsyä sinne keskustelemaan tilanteestani. En minä kesällä tälla lailla addiktoituisi huonoihin juttuihin, mutta kun koko ajan sataa vettä tai räntää, niin eihän minulla ole energiaa liikkua tai touhuta. Äänestän kyllä talven viettämistä hyvällä omallatunnolla talvehtien, mutta edes talvella en kuitenkaan halua olla ihminen, joka valitsee ratkoa ristikoita tai tuijottaa ruutuja monta tuntia päivässä.
8 kommenttia:
Samaistun uutisaddiktioon! Se ehkä alkoi koronan alkaessa ja kun häivyin facesta. Jotain pitää selata ja aamulla, joskus jo ennen kuin nousen sängystä, selaan aamulehden, iltalehden, iltasanomat, ylen ja hesarin. Tässä järjestyksessä! 🫣
Ja myös numeropelaaminen on koukuttanut; voin takoa nettisudokua väripalloversiona älypää-tasolla tunteja. Koetan tehä omaa enkkaa, joka on tällä hetkellä 9min 30sek.
Jumiin jääminenkin tuntuu oudon tutulta. Esim kerran työkaverit ihmetteli, kun söin aina samoja eväitä; ruispuikulaa, jossa juusto ja metukka. Havahduin miettimään, että olen syönyt samoja eväitä 20 vuotta aina ulko-keikkatöissä.
Teen monia juttuja niin paljon, että saan niistä todella kyllikseni ja sitten en enää tee. Vähän mustavalkoista ja urautunutta. 😏
Loistavat nuo sarjakuvastripit!
Mielenkiinnolla luen tätä. Anteeksi vain. Meitä kun on niin monenlaisia. Itse puen mieluiten joka päivä eri vaatteet, vaihtelen kävelyreittejä jos pystyn, haluaisin vaihdella tekemisiäni, mutta työelämässä se ei ihan onnistu. Onneksi toimenkuvani on tosi vaihteleva. En osaa muuta sanoa, etkä mitään apua minun suunnalta tarvitsekaan, kuin että tsemppiä! On kyllä tosi hienoa lukea, miten paljon olet itsestäsi oppinut.
Tykkään todella paljon Wordle-sana-arvoituksesta. Se on ilmainen, New York Timesin joka päivä julkaisema sana-arvoitus, jossa pitää keksiä viisikirjaiminen sana. Siinä täytyy tietty osata englantia, mutta varmasti osaat. Löytyy netistä, itse teen sitä puhelimella tai tabletilla. Ja sitä on vain se yksi per päivä, ei pysty jatkamaan ja jatkamaan.
Ja hei, toinen kiva juttu, jota teen joka päivä, on opiskella vähän jotakin kieltä Duolingolla (ilmainen sekin). Suosittelen lämpimästi. Sitä et varmaan jaksa jatkaa tuntikausia, mutta siinä saisit ylläpidettyä vaikka espanjan kieltä.
Uutiset ovat kyllä tosi pehvasta. En pysty aloittamaan päivääni niillä ja muutenkin perehdyn niihin vain sen minimaalisen 20 minuuttia, jonka ylen iltauutiset kestävät. Aloitan päiväni lukemalla puutarhablogeja tai muita kivoja blogeja ja kirjoittamalla omaa. Tämän päivän aloitin narsisseja ajattelemalla. Toivon, että sinulla olisi joku vastaava, josta saa toivoa. Kasveista sitä nimittäin saa tosi paljon. Luonto jatkaa eloaan, joka kevät kasvit nousevat maasta, ja vaikka ihmiset tuhoaisivat toisensa ja suuren osan eläimistä ja kasveista, kaikkea emme pysty ikinä tuhoamaan.
Minusta on tosi inhottavaa, miten uutiset nykyisin vaikuttavat minuun. Olen kuitenkin aina seurannut maailman tapahtumia ja jonkin verran politiikkaa, ja minusta olisi tärkeää pysyä kärryillä. Mutta nykyisin uutiset ovat vain pelkkää kauhua. Iltapäivälehtiä en ole lukenut vuosiin, koska niihin jo koronan aikaan ilmestyi pelottelua ja liioittelua. Minusta myös Hesari ja Yle sortuvat nykyisin klikkiotsikointiin ja paniikin lietsontaan.
Heh... itsehän en syö mitään muuta leipää kuin Ohutta herkkua. :D
Tiedätkö, sehän tässä ADHD:ssa on justiin niin oudon ristiriitaista, että jää jumittamaan johonkin yhteen asiaan, josta tulee elintärkeä, ja silti samaan aikaan aivot vaativat ihan hurjasti vaihtelua ja vain uudet asiat innostavat. Esimerkiksi samojen polkujen käveleminen puuduttaa niin paljon, että on vaikeaa enää lähteä kävelylle. Silti on pakko syödä samaa leipää ja pitää samoja vaatteita joka päivä.
Tuo sinun kasvirakkautesi on mahtava juttu. Minua aina ihmetyttää, että miten kukaan voi innostua jostain kasvista. Minulle ne edustavat vain hirveää stressiä, koska ne tekevät kaikkensa kuollakseen käsiini ja saadakseen minut tuntemaan itseni paskiaiseksi, joka tappaa kaiken, johon katsookin. :)
Totta, juuri tuollaiseksi ne on menneet! Ja luotto Hesarin ja Ylen neutraaliin puolueettomaan uutisointiinkin on hävinnyt. 😏
Onko sinulla todettu autismikirjon diagnoosia? Nuo luettelemasi jumitukset kuulostavat niin tutuilta.
t.Selja, Aspergerin puoliso ja syvästi autistisen äiti
ADHD:hen liittyy usein autistisia piirteitä.
Niin on. Se Uusi Juttu lupaa olevansa toista maata, mutta en pysty nyt sijoittamaan siihen rahaa, jotta näkisin itse.
Lähetä kommentti